Ehkäpä kaksi eniten epäiltyä ja samalla varmaan eniten aikaan saanutta vastavirtaan seilaajaa Russel Brand ja Elon Musk ovat harva se päivä keskustelun aiheena, samoin kuin ne useat muutkin tahot, jotka ovat tehneet tai sanoneet… jotain. Twatterin/X:n herra isoherra Musk on päässyt nyt EU:n tähtäimiin, josta Brand kertoo videollaan:
Voiko näihin herroihin sitten luottaa millään tavalla, eli ovatko he aidosti asialla, vaiko kenties kontrolloitua oppositiota, hyödyllisiä idiootteja tai jotain vastaavaa? Juttuhan on siinä, että kukaan ei tiedä, mutta jokaisella on oma mielipiteensä heistä. Historian valossa kumpainenkin omaa yhden jos toisenkin ”varoitusmerkin”, jotka osoittavat mahdollisesti heidän ajavansa jotain ihan muuta kuin sanovat. Ja jos on jotain aihetta epäillä, voiko silloin edes kuvitella luottavansa mihinkään mitä he tekevät tai sanovat?!
Tämä sama ongelma koskettaakin lähestulkoon kaikkia millään tavalla vastavirtaa seilaavaa. Epäilyjä, huhuja ja kuulopuhetta, yleensä hatarin tai olemattomin todistein, käytetään muodostamaan kuvaa onko jokin taho ”aito”. Yksikin väärä sana, ele, käsimerkki, symboli tai kuva riittää tuomitsemaan jonkin toisen, jota emme oikeastaan tunne millään tavalla. Toki jos näitä merkkejä on useita ja kerta toisensa jälkeen jokin menee pieleen, ehkä olisikin syytä epäillä tämän tahon aitoutta. Paitsi että, mitä aitoutta?
Ongelma kun on siinä, että muodostamme muista ihmisistä mielikuvia, joidenka perusteella päättelemme ajaako hän sitä ”oikeaa” asiaa vai ei. Sen sijaan että kysyttäisiin, epäily riittää ja peli on pelattu. Kyseinen taho voikin olla ihan täysin ”aito”, mutta siitä jostain asiasta hän nyt sattuu olemaan eri mieltä kanssasi. Jos kaikesta täytyy olla täysin samaa mieltä, ne millään tavalla ”samalla puolella” olevat kutistuvat loppuviimein kouralliseen ihmisiä, jos niinkään moneen. Kun meillä sitten on lukematon määrä kourallisia, jotka eivät kuitenkaan halua leikkiä muiden kanssa, saamme kasaan kohtuullisen suuren ”aidon” opposition, joka vastustaa eniten väärin vastustavia ja vasta sitten niitä valtavirran haluamia asioita.
Tämä pressavaalisirkus oli loistava esimerkki (ja ehkäpä vielä suhteellisen tuoreessa muistissa) siitä, kuinka puolen tusinaa hyvin samankaltaista ehdokasta kilpaili keskenään siitä, kenelle pitää kirjoittaa se kannattajakortti että voi sitten äänestää oikein. Yllätyspyllätys, kukaan ei saanut kortteja kasaan ja pettymys oli jälleen kerran käsin kosketeltavaa. Eikä vain pettymys, vaan se syyttely kenen vika oli että homma kusi, taas. En tosin tiedä kuinka monta kertaa voi putkeen mokata saman homman että se voisi olla vielä sattumaa, mutta tuo poliittinen sirkus kyllä nähtiin jo viime eduskuntavaaleissa ja nyt oletettiin poikkeavaa tulosta samojen tekijöiden suunnalta?
Jokaisella on toki ne omat kynnyskysymyksensä, johon ”väärä vastaus” merkitsee pysyvää napit vastakkain olemista. Uskon asioista ei pitäisi lähteä vääntämään ja antaa ne aiheet olla, mutta jostain syystä ne halutaan aina nostaa mukaan ja se on yleensä keskustelu siinä kohden ohitse kun näin tapahtuu. Ja kyllä, pidän lättymaata myös tämmöisenä uskontona, sen ovat menneet vuodet osoittaneet. Poliittinen peli taas on siitä jännä (lähes)uskonto, että siinä saattaa kääntyminen tapahtua varsin äkkiä ja ehdokkasta tuleekin vaaliboikotoija melkeinpä yhdessä yössä.
Yhteistyö olisi se ainoa asia, jolla ”aidot” toimijat voisivat edes kuvitella haastavansa virallisen tarinan satusedät. Yhteistyön sijaan ainakin itse näen vain entistä enemmän kuppikuntia, jotka blokkaavat väärin väärinajattelevia varsin herkästi. Vaikka oma kantani tähän peliin onkin nykyään lähinnä ”not my circus, not my monkeys”, on fiidini edelleen melkoisen pakkautunut näihin aiheisiin. Päälle vielä kun otetaan useampikin ”sekoittaja”, joiden pääaihe tuntuu olevan vain ”kontentin luominen draamalla”, en kyllä näe juurikaan loppua tälle sirkukselle, muuta kuin kävellä itse ulos. Toki minuakin pidetään ties minä hajottajana ja saatanan kätyrinä, koska en halua tukea koneistoa antamalla sille omasta tahdosta valtaa ylitseni, mutta vapaassa maassa saa myös sitäkin mieltä olla.
Lenin jo tiesi, että paras tapa kontrolloida oppositiota on johtaa sitä itse. Tämän pohjalta kaikki opposition toimijat ovat ja tulevat aina olemaan epäilyksen alla. Aiheesta vai aiheetta? Kyllä. Ehdottomasti. Tuntematta ihmistä on mahdotonta sanoa onko joku aito vai ei. Ja mistäs hitosta sitä oikeen toisen voi tuntea, kun suurin osa ei tunne edes itseään. Olikos ne eurostoliiton vaalit seuraavana, josta saadaan taas riita aikaiseksi kun osa menee taas ja äänestää väärin? Koska muiden luomilla säännöillä pelaaminen oli se ainoa oikea tapa voittaa, vai kuinka se meni…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti