Harva se päivä nettiä selatessa tulee vastaan jotain, joka pistää kunnolla ihmetyttämää miten joku voi kerta kaikkiaan olla noin helvetin tyhmä… tai tietämätön. Vuosia tapani oli suhteellisen aktiivisesti ”korjata” näitä tahoja, jotka esittivät näitä omasta näkökulmastani katsottuna tolkuttomia asioita. Kun se ei juurikaan toiminut, turhautuminen ja pettymys niin yksittäisiin ihmisiin kuin melkeinpä koko ihmiskuntaan kasvoi ja se varmasti heijastui yhdessä jos toisessakin kohden niin tekstien kuin käytöksen kanssa. Samalla tuli huomattua, että en mahtanut olla ainoa, jolla oli jonkin sortin tarve puuttua asioihin, joista ainakin kuvittelee tietävänsä.
Mutta miksi? Miksi turhautua tahi suuttua jos joku on ”väärää” mieltä?
Itsekin epäilin kerran olleeni väärässä, mutta erehdyin. Ja ne kymmenet muut kerrat, jolloin todennäköisesti olinkin väärässä syystä tai toisesta. Hyvin mahdollisesti myös puolustin kantaani sen hetkiseen tietoon ja ymmärrykseen peilaten. Kun tieto ja ymmärrys lisääntyi ja kehittyi, näkemys useasta eri aiheesta on muuttunut varsin radikaalisti, siinä kun toisissa asioissa vanha kanta on vain vahvistunut. Mitä enemmän on oppinut, sitä varmempaa on kuitenkin lähinnä vain epävarmuus. Eikö se joku vanha viisaus ollut, että tietää ettei tiedä mitään?
Mielipide on kuin persereikä - jokaisella on yksi. Jokaisella on myös oikeus esittää se mielipide julkisesti, siitä on sananvapaudessa kyse. Joka ikinen, idioottimaisinkin, näkemys on siis sallittava jos leikitään sananvapautta. Eri asia sitten onkin, tuleeko ihan jokaista mielipidettä levittää kaikkien kuultavaksi. Helpointa ainakin itselle olisi ohittaa ne näkemykset ja kannat joita itse pitää täysin järjettöminä, mutta koko ihmiskunnan kehityksen kannalta olisi varsin tärkeää nostaa esille ne epäkohdat päättömissä asioissa ja koettaa löytää se kuuluisa totuus asioista. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan halua kuulla totuutta, vaan ovat varsin onnellisia siinä omassa itse rakentamassaan illuusiossa maailmasta. Kuuluuko se sitten kenellekään muulle mihin kukin uskoo ja miten maailman ymmärtää?
Dostoyevskin kirjassa ”The Brothers Karamazov” asiaa tavallaan puidaan kappaleessa ”The Grand Inquisitor”. Kirkko pelasti kansan vapaudelta ja antoi heille turvalliset rajat ja säännöt joidenka mukaan olla ja elää. Ja juuri tästä samasta ilmiöstä on kyse tässä meidän ”länsimaisessa demokratiassamme”. Ihmiset ovat autuaan tietämättömiä miten sirkus toimii, mutta heillä on tarkat säännöt joiden mukaan tulee toimia, koska se on oikein. Onko siis oikein vai väärin mennä korjaamaan muiden näkemystä kertomalla, miten se peli toimii - etenkin, kun mitään satavarmaa tietoa ei tietenkään asiasta ole kenelläkään? Jos joku haluaa nyt sitten uskoa, että vain sillä äänestämällä voi vaikuttaa, pitääkö siihen mennä puuttumaan vai antaa sen toisen elää siinä ulkoa luodussa illuusiossa?
Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin asioihin. Jos joku haluaa kiven kovaan uskoa, että maa on vaikkapa lätty kaikista todisteista huolimatta, pitääkö siihen asiaan puuttua? Molemmille kannoille, kyllä ja ei, löytyy runsaasti argumentteja joten asia on kaukana yksinkertaisesta ja ehdottomasta vastauksesta. Kukin saa elää elämänsä omalla tahtomallaan tavalla, mutta samalla siihen tulee se ”kunhan ei aiheuta sillä haittaa muille”. Väärä ja virheellinen tieto on aina haitallista, mikä taas annetaan perusteluksi sille, että kaikki valtion virallisen tarinan vastainen tulisi kieltää. Koska valtiohan ei ole koskaan valehdellut mistään vain yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Jos ei muuta, niin elämä on ainakin monella tavalla paljon helpompaa kun uskoo kaikkeen mitä auktoriteetit kertovat. Vapaudessa kun tulee se oma vastuu asioista ja kukapa sitä haluaisi itse kantaa vastuunsa kun sen voi ulkoistaa, aivan kuten ajattelunkin, jollekin ”korkeammalle” taholle?
Otsikon lainaus on mukaelma Jean-Jacques Rousseaun ajatelmasta vapaudesta. Vapaa ihminen valitsee omat kahleensa, eli esimerkiksi mihin yhteiskuntaan/ryhmään hän itsensä yhdistää, hän samalla hyväksyy ne rajoitteet joita se kuuluminen mukanaan tuo. Vapauteen tosin kuuluu myös samalla oikeus pyrkiä vaikuttamaan niihin rajoitteisiin ja oikeus päättää sitooko itsensä niihin. Missä kohden sitten menee se raja, mikä on hyväksyttävää ”veneen keikutusta” eli rajoitteiden kyseenalaistamista ja haastamista? Sama päteekin sitten ihan jokaiseen ryhmään… Jos et itse kuulu johonkin ryhmään, onko sinulla mitään asiaa sekaantua muiden asioihin? Asian koskettaessa myös itseä, voidaan ajatella että silloin siihen saa puuttua jos se koskettaa myös itseä. Mutta samalla, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin, jokaiseen asiaan on oikeus puuttua.
Vai onko?
Näkisin että oikeus, kyllä. Velvollisuus, ei niinkään. Tarve, ei sitäkään vähää. Jos näkee niitä hullun horinoita, kuten tämänkin tekstin moni saattaa laskea siihen kategoriaan, on jokaisella oikeus ottaa siihen kantaa ja avaamalla suunsa todistaa samalla se oma typeryytensä ja tietämättömyytensä. Pohtimalla tätä asiaa ainakin oma tarpeeni puuttua muiden asioihin ei ainakaan ole kasvanut, mutta jollakin toisella saattaa nousta entistä kovempi into mennä puuttumaan entistä useampaan näkemäänsä epäkohtaan. Se tarve ottaa kantaa joka asiaan taitaa usein vähetä iän myötä… tai sitten kasvaa, koska wanhana ja wiisaana on syytäkin levittää sitä oikeaa tietoa? Ennen sitä oli nuori ja tyhmä, nykyään ei enää niinkään nuori…
Joka tapauksessa, rauhallista ja vapaata joulua ihan jokaiselle... myös heille, keitä rauhallisen joulun toivottaminen loukkaa - ihan vapaasti saat itse valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti