Miksi teeskennellä demokratiaa?

Eikö olisi helpompaa pyörittää puhdasta diktatuuria jossa kansalta ei turhia kysellä?

Tähän kysymykseen on tullut törmättyä kerta jos toinenkin, tosin onko sen asian selittämisestä mitään hyötyä onkin sitten toinen juttu. Ehkäpä asia tulisi purkaa Schopenhauerin kertoman hölmön tavalla, mikä taas on varsin haastavaa kun valtaosa kansasta ei tunnu tietävän hölkkäsen pöläystä koko aiheesta, joten sitäkin vähemmän teeskentely on… haastavaa. Asiassa on kuitenkin nähtävissä valonpilkahdus, koska kysymyksen esittäjän on täytynyt jo havahtua siihen, että joku tässä systeemissä mättää.

Täyden totalitaarisen tyrannian pyörittäminen ei ole ihan pikkujuttu. Tarvitaan tiukka kontrolli kaikesta tiedosta mitä ihmisille kerrotaan, keskustelut on rajoitettava tarkasti tiettyihin aiheisiin ja vain tietyt näkökulmat sallitaan, koulujärjestelmä on otettava heti esikoulusta lähtien tarkkaan hallintaan ja lähestulkoon kaikki virkatehtävissä olevat on saatava kannattamaan tätä järjestelmää. Sen lisäksi poliisi ja armeija on pidettävä tiukasti ohjaksissa ja tuomioistuinten poliittinen ohjaus on oltava varsin korkealla tasolla, koska muutoin se väkivaltamonopoli saattaa noudattaa vanhentuneita käskyjä. Asiaa auttaa vielä jos kansa saadaan ruokittua ja lääkittyä oikealla tavalla niin saadaan kaikki tärkeimmät osa-alueet yhteiskunnassa katettua.

Kaikki nämä asiat suoraan sen hallinnon hoitamana ja ohjaamana on sekä hankala toteuttaa, kuin myös aika hemmetin paljon resursseja kuluttavaa toimintaa. Onhan näitä tämmöisiä nähty vissiin yksi jos toinenkin ihmiskunnan historian aikana, mutta ne ovat olleet yleensä hieman pienemmässä mittakaavassa ja aikana ennen kuin kaikki pääsivät kännykällään nettiin etsimään sitä poikkeavaa tietoa. Nykypäivän Kiina ja Pohjois-Korea ovat saaneet aika hyvin homman toimimaan, mutta molemmissa on apuna vahvasti luotu virallinen tarina oikeamielisistä johtajista jotka pelastavat koko kansan. Sanoisin, että juuri tämä henkilöityminen pelaa merkittävää roolia näiden kahden totalitaarisen järjestelmän menestystarinassa. Ai miten niin menestystarinassa, asiathan on monelta osin ihan päin helvettiä noissa maissa?! Kyllä, mutta kansa siltikin hurraa… tai itkee ja hurraa, joten varsin onnistunut järjestelmä, sanoisin.

Jos katsotaan tuota yllä olevaa listaa tarvittavista asioista, voidaan kysyä että miltä osin meillä ei ole jo noin? Virallinen tarina kertoo meille, että meillä on vapaa maa, oikeusvaltio, maailman paras koulujärjestelmä ja galaksin luotettavin media. Tätä tarinaa kyseenalaistavat ovat pahoja syntisiä ja ennen kaikkea demokratian vastaisia! Ja siinäpä se länsimainen pyhä lehmä sitten onkin - demokratia. Mikä tahansa asia voidaan kieltää, rajoittaa ja oikeuttaa koska demokratia. Sen sijaan että meillä olisi yksi ”isä aurinkoinen”, meillä on ”paras, mutta ei ehkä täydellinen” järjestelmä, joka nostaa kansan tahdon mukaiset oikeamieliset johtajat heille oikeutettuihin asemiin kaikkien muiden yli.

Asiaa ei kuitenkaan voida myydä kertomalla miten homma oikeasti toimii ja kuinka kaukana demokraattisesta (demokratiahan tämä ei ole koskaan ollutkaan vaan tasavalta) järjestelmästä oikeasti olemme. Itse järjestelmä on se mitä suojellaan, koska se on se illuusio joka mahdollistaa lähestulkoon täydellisen tyrannian piilossa kaikkien nähtävillä. Tärkein asia tässä kun on se, että valtion sijaan kansa suojelee itse omaa orjuuttaan ja vaatimalla vaatii vallan ylitseen. Antamalla illuusio vapaudesta, ihminen ei kykene havaitsemaan olevansa varsin tiukasti lukkojen takana ja hän vaistomaisesti pyrkii myös pitämään huolen siitä, ettei kukaan muukaan mene koputtelemaan niitä lähes näkymättömiä kaltereita ympärillään.

Vapauden kuvitelma tulee siitä, että saamme valita annetuista vaihtoehdoista meille sopivimman. Oli se sitten jugurttimaku tai poliittinen puolue, valinta on aina tehtävä jonkun muun päättämistä vaihtoehdoista. Joissain kohdissa saa toki itse ehdottaa uusia vaihtoehtoja, mutta niistä lopullisista valittavissa olevista vaihtoehdoista päätöksen tekee joku muu kuin ihminen itse. Kyllä, voit toki itse asettua ehdokkaaksi ja perustaa oman puolueen, mutta olisiko jossain kohtaa saattanut tulla semmoinen tilanne vastaan, että toiset puolueet ovat vaan yhdenvertaisempia kuin muut miten media heidät esittää kansalle vaihtoehtona?

Mikä olisikaan kustannustehokkaampi vankila kuin se, missä vangit toimivat itse vartijoina toisilleen? Kollektivismi ja konformismi pitävät huolen siitä, että aniharva lähtee riskeeraamaan yhteiskunnallista asemaansa haastamalla itse järjestelmää. Mitään palkkiota on turha odottaa siitä, että osoittaa järjestelmän vikoja ja koettaa saada muutkin siihen havahtumaan. Joskus ne vallanpitäjät kuitenkin itse venyttävät kansan hyvää tahtoa ja uskoa järjestelmään liian pitkälle, mistä seuraakin sitten ongelmia. Otetaan siitä kaksi esimerkkiä seuraavaksi.

Tsekkoslovakiassa 70-luvulla kansaa oltiin ajettu jo riittävän pitkään kohden totalitaarista järjestelmää ja Vaclav Havel kutsuikin sitä jo ”Post-totalitaariseksi” järjestelmäksi. Peruskirja 77 (Charta 77) laukaisi vastarinnan aallon ja vaikka siihen menikin parikymmentä vuotta, jatkuvat kiristykset sääntöihin yhdistettynä varsin äänekkääseen vastarintaan lopulta laukaisi tilanteen ja he siirtyivätkin loppuviimein samaan ”länsimaiseen demokratiaan” kuin muutkin länsimaat. Eli ojasta allikkoon, mutta ainakin kansa havahtui siihen järjestelmän kierouteen.

Viimeiset neljä vuotta ja risat lähes kaikkialla maailmassa on leikitty koronaa, jonka seurauksena vastarinta lääketeollisuuden tyranniaa vastaan on kasvanut melkoisesti. Mutta tällä kerralla vallanpitäjät olivat sen verran fiksuja, että kansan noustessa alkuhäsmäkän jälkimainingeissa isommin vastarintaan, sen sijaan että he kiristivät otettaan kuten Tsekeissä, he antoivat hieman siimaa ja kas kummaa, vastarinta kuihtui murto-osaan. Jotain siis oltiin opittu, mutta mitä?

Oppina oli se, että päättäjien tulee teeskennellä liberaalia demokratiaa missä ihmisillä on ihmisoikeuksia ja vastaavaa. Jos niitä rajoitetaan liikaa, kansa nousee takajaloilleen, mutta hitaasti hivuttamalla kaikista mielivaltaisimmatkin rajoitukset voidaan ajaa läpi. Hetkellisesti voidaan toki pelolla ja vihalla saada kansan mieli radikaalisti muuttumaan, mutta pysyvämpiä muutoksia on aina suunniteltava vuosikausia etukäteen että se voidaan asteittain myydä kansalle yhteisenä hyvänä ja heidän turvallisuutensa vuoksi.

Omalla tavallaan puhdas diktatuuri onkin paljon reilumpi systeemi - kenelläkään ei ole pienintäkään epäilystä kuka käskee. Länsimainen demokratia antaa illuusion vapaudesta vaihtoehdoillaan, mutta käytännössä erot puhtaasen diktatuuriin ovat varsin pieniä. Paitsi niille, jotka uskovat siihen tarinaan - heille kaikki on hyvin, onhan tämä sentään paras järjestelmä vaikka ei nyt täydellinen kuitenkaan. Ja jos sitä epäilet, olet paha syntinen Putinisti koska niin media käski kertoa ja hei, katso mikä rasismikohu tuola on! Leipää ja sirkushuveja, vaikka kansa joutuukin ne itse itselleen kustantamaan pitää massat tyytyväisenä ja ennen kaikkea hiljaisena. Ja jos jokin asia on mielestäsi pielessä, olisit äänestänyt oikein!

Rauhantahtoinen vai harmiton

Gandhin rauhanomaiset ja rauhantahtoiset protestit ovat ehkä se tunnetuin esimerkki siitä, kuinka joukkovoimalla on mahdollista pakottaa päättäjät neuvottelemaan jostain tärkeästä asiasta. Samalla se on toki esimerkki siitä, kuinka neuvottelupöytään pääseminen ei millään tavalla takaa onnistumista, mutta se on sitten asia erikseen. Tärkein ero Gandhin protesteissa moneen nykypäivän liikkeeseen nähden oli kuitenkin sen rauhanomaisuus, joka on varsin helppoa sekoittaa harmittomaan tai vaarattomaan. Päällepäin tilanne voi toki näyttää täsmälleen samalta, koska kumpaisessakin itse mielenosoitus noudattaa samaa väkivallatonta kaavaa, jossa protesti on enemmän passiivista kuin aktiivista vastarintaa päättäjien väkivaltakoneistoa vastaan.

Se kriittinen ero tulee siinä, että rauhanomainen/rauhantahtoinen joukko kieltäytyy itse väkivallasta, mutta on täysin kykenevä ja valmis puolustamaan itseään ja näkökantaansa myös tarvittaessa voimakeinoin. Siinä kun vaaraton/harmiton mielenosoitus ei edes uhattuna kykene tekemään aktiivista vastarintaa vaan pakkotilanteessa luikkii pakoon tai antautuu. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, koska rohkeus ja järjenkäyttö pelaavat myös merkittävää osaa. Vaikka rohkeus riittääkin alkaa puolustamaan omaa kantaansa tarvittaessa jopa väkivaltaa käyttäen, se ei aina ole kuitenkaan älykästä jolloin ”taktinen vetäytyminen” ja uudelleen järjestäytyminen saattaa olla paras vaihtoehto - sotaa ei kannata hävitä menetetyn taistelun vuoksi.

Kun tässä vuosikausia on mielenosoituksia tullut vierestä seurattua, niistä on muutama seikka pistänyt silmään joista en ole juurikaan kuullut keskustelua syntyvän, vaikka ehkä niin pitäisi tehdä. Ja ei, en ole osallistunut yhteenkään miekkariin paikanpäällä, enkä usko että missään vaiheessa niin tulee liioin tapahtumaan, minkä vuoksi tietenkin kaikki aktiivit hylkäävät suoralta kädeltä kaikki ideat mihin heillä on tietysti täysi oikeus. Jos ei itse tee, ei kuulemma omaa oikeutta liioin arvostella muiden toimintaa…

Näkyvin, kuuluvin ja samalla turhanpäiväisin aktivistiporukka on ehdottomasti Elokapina. Runsaasti kykyä sekä rahoitusta löytyy myös taustalta, joten pidän heidän toimintaansa monessa kohden varsin esimerkillisenä, mutta myös varsin haitallisena monella eri mittarilla. Vaikka he ajavatkin useita mielestäni kannatettavia asioita, monessa kohtaa he vain pönkittävät järjestelmää joka on luonut ne ongelmat joita he vastustavat. Varsin ristiriitainen liike, josta kannattaisi kuitenkin ottaa oppia jos haluaa muuttaa asioita aktivismin kautta.

Silmiinpistävin asia tässä liikkeessä on sen nauttima kannatus päättäjien ja vallanpitäjien suunnalta. Ei niinkään sen suhteen mitä he vaativat, vaan kannatus on heidän toimilleen aiheuttaessaan vahinkoa muille. Ellen ihan väärin nähnyt heidän edellistä performanssiaan katsoessa, joukon huudattaja seisoi megafoniin huutaen poliisin putkabussin katolla. Samalla kun jengiä roudattiin niskaperseotteella pidätysbussiin prosessoitavaksi, puhetta pitänyt tyyppi seisoi sen bussin (tai vieressä olleen bussin) katolla kiihottaen mielenosoittajia. Hän ei kuitenkaan itse kannustanut mielenosoittajia rikkomaan lakia parkkeraamalla ahterinsa kadulle, vaan hän julisti liikkeensä agendaa ja johdatti taisteluhuutoja.

Mutta mitä sielä sivulla tapahtui onkin varsin mielenkiintoista. Osa aktivisteista toki seisoi kiltisti poliisin osoittamalla paikalla poissa liikenteen tieltä, mutta osa suoritti passiivista vastarintaa kun poliisi alkoi purkamaan heidän aktiivista vastarintaansa jossa he siis estivät liikennettä. Koska Elokapina on lähempänä uskonlahkoa kuin varsinaisesti poliittista aktivismia, on tämä heidän strategiansa varsin looginen. Liike ei siis ole rauhanomainen tai rauhantahtoinen, mutta pääosin harmiton tai vaaraton. Se pieni osa, joka sirkusta pyörittää on kuitenkin varsin haitallista ja vaarallista, johon varmasti ihan sattumalta virkavalta ei puutu millään tavalla.

Useammassa heidän miekkarissa kun on varsin vahvoja merkkejä useammastakin agitaattorista siinä suuren massan joukossa, joka yllyttää niitä aatteeseen uskovia suorittamaan heille itselleen haitallisia asioita ”yhteisen edun” vuoksi. Yksikään poliisin kantama tyyppi kun ei ole antanut millään tavalla kuvaa rauhanomaisesta mielenosoittajasta, vaan he ovat olleet harmittomia ja hyväntahtoisia asiaan uskovia yksilöitä. Jos agitaattorit eivät olisi heitä yllyttäneet rikkomaan lakia, heistä todennäköisesti yksikään ei niin tekisi koska he ovat vaarattomia aktivisteja. Jos vallanpitäjät eivät asiasta itse hyötyisi, koko sakki unohdettaisiin ja ohitettaisiin silmänräpäyksessä.

Juuri tämä asia tekeekin Elokapinasta vaarallisen ryhmittymän. Ne agitaattorit aniharvoin ovat itse laittamassa omaa persettään likoon, vaan he yllyttävät hyväuskoisia ja kilttejä ihmisiä tekemään likaisen työn puolestaan. Vaikka itse vastustaminen on pääosin passiivista, eli poliiseja ei lähdetä vastustamaan muulla kuin kieltäytymällä noudattamaan heidän käskyjään ja tekemällä aktivistien siirtämisestä mahdollisimman haastavaa, ei kyseessä ole kuitenkaan mikään Gandhin kaltainen rauhanomainen mielenosoitus koska itse toiminta on varsin vihamielistä ohjaajien toimesta. Kyllä, osa agitaattoreista varmasti järjestää itsensä myös putkaan, koska se on paras tapa luoda uskottavuutta itselleen moisessa joukossa, mutta heidän tähtävänsä on saada muut toimimaan myös samalla tavalla vastoin heidän etuaan.

Väitänkin, että Elokapinan valtaenemmistö on hyväuskoisia ja propagandaan täysin hassahtaneita harmittomia tyyppejä, jotka voisivat ihan yhtä hyvin olla tekemässä sitä täsmälleen samaa aktivismia minkä tahansa muunkin asian vuoksi. Veikkaisin, että suuri osa kansasta omaa varsin samankaltaisia piirteitä, eli manipuloimalla heidät saadaan kannattamaan lähes mitä tahansa asiaa täysin palkein, kunnes sitten tulee kova kovaa vastaan jonka jälkeen juostaan karkuun. Aniharva kun on rauhanomainen tyyppi, eli itse päättää olla käyttämättä voimakeinoja itselleen tärkeiden asioiden vuoksi.

Entäs sitten ne päättäjät? He käyttäytyvät kuin tyypilliset koulukiusaajien peesaajat. Nämä seteliselkärankaiset uskaltavat vittuilla muille juuri niin kauan, kun heillä on joko poliisi tai armeija suojanaan. Nyt kun valta on annettu jenkeille, nämä tyypit uskaltavat sieltä jenkkien selän takaa huikkia muille suurvalloille kuin olisivat itse muka maailman kovimpia tyyppejä. He ovat kuin se Shrekin loordi, eli ”Osa teistä saattaa kuolla, mutta se on riski jonka olen valmis ottamaan”. He luottavat siihen, että joku muu tulee ja pelastaa heidät ja hoitaa ne seuraamukset, joita he aiheuttavat toimillaan kaikille muille. He siis toimivat samalla tavalla kuin ne Elokapinan agitaattorit, eli yllyttävät muita ja uskaltavat sieltä muiden selän takaa huikkia sitten rivouksiaan niille, jotka saattavat tulla lyömään takaisin.

En ole kuitenkaan havainnut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta juurikaan semmoisia tyyppejä tahi ylipäänsä tahtoa rauhanomaiseen liikkeeseen, joka voisi oikeasti vaikuttaa maan asioihin. Edes sitä vähintä mahdollista passiivista vastarintaa, tottelemattomuutta, on varsin vähän näkyvissä. Kukin tavallaan, tietenkin, mutta ne tyranniat eivät ole vielä tähän päivään mennessä kaatuneet tottelemalla mielivaltaisia käskyjä. Onnistuneissa rauhantahtoisissa liikkeissä on kuitenkin ollut aina yksi yhteinen tekijä - hyvää pelisilmää ja viisautta omaavat vaikuttajat sen liikkeen takana sekä johdossa. Samat vaatimukset löytyy toki myös pahantahtoisissa liikkeissä jotka ajavat ties mitä värivallankumousta yhteiskunnassa. Elokapina, Nafo-trollit ja muut samankaltaiset liikkeet ovat juuri näitä pahantahtoisia liikkeitä, joidenka valtaenemmistö kuitenkin koostuu hyväuskoisista ihmisistä, jotka ovat yllytettyinä valmiita tekemään lähes mitä tahansa. Ja vaikka heidän aktivisminsa päältä päin katsottaessa olisi kuinka rauhanomaista, he ovat vain harmittomia yksilöitä, jotka on manipuloitu toteuttamaan muiden tahtoa… joka ikävä kyllä saattaa tehdä heistä hyvinkin vaarallisia.

Mutta miten tämä kaikki on mahdollista? Helposti… propagandalla. Kaikki yhteiskunnallinen keskustelu on korvattu indoktrinaatiolla ja yhteisellä tarinalla, josta poikkeavat ovat pahoja syntisiä. Historialla on tapana toistaa itseään ja tässä kaikessa näen vahvoja yhtymäkohtia Sokrateen oikeudenkäyntiin…

Pandoran lipas (AI)

Keskustelu tekoälyn turvallisuudesta on käynyt kovilla kierroksilla jo pitkän aikaa ja huhut esimerkiksi OpenAI:n suunnasta eivät ainakaan ole hälventäneet niitä pelkoja. Useat asiantuntijat ovat jo vaatineet kehityksen hidastusta merkittävästi tai jopa keskeyttämään kehitys, kunnes mahdolliset ongelmakohdat kyetään selvittämään ja ratkaisemaan. Kilpailu ajaa kuitenkin edelle ja se kuka ehtii ensimmäisenä AGI:n tasolla, saattaa potkaista ihmiskunnan aivan uudelle tasolle - joko uusiin korkeuksiin tai takaisin kivikaudelle, se jää nähtäväksi.

Nähdäkseni yksi suurimmista ongelmista tekoälyn ympärillä pyörivästä keskustelusta on siinä, että mitä hittoa kukin tarkoittaa puhuessaan tekoälystä. Vähemmän yllättävästi myös tämä termi on varsin hankalasti määritettävissä, mutta otetaan tähän ChatGPT-4o:n vastaus pohjaksi, koska se on mielestäni varsin osuva: ”Tekoäly (artificial intelligence, AI) tarkoittaa tietokonejärjestelmän tai ohjelmiston kykyä suorittaa tehtäviä, jotka tavallisesti vaatisivat inhimillistä älykkyyttä. Näihin tehtäviin kuuluvat esimerkiksi oppiminen, päättely, ongelmanratkaisu, kielen ymmärtäminen ja tunnistaminen, ja päätöksenteko. Tekoäly voi toimia joko valvotusti (ohjattu oppiminen) tai itseohjautuvasti (itseoppiminen). ”

Tekoälyt voidaan jakaa eri kategorioihin niiden kyvykkyyden perusteella. Alimmalla tasolla puhutaan kapeasta tai heikosta tekoälystä, joka kykenee joka rajallisiin ja tarkasti määritettyihin tehtäviin, tai vaihtoehtoisesti on rajattu vain pieneen osaan tiedosta ja sen kyky suorittaa tehtäviä on ennalta määritelty. ”Aidosta” tai vahvasta tekoälystä puhuttaessa sen kyvyt ovat suurinpiirtein ihmisen tasolla, tosin sen kyvyt saattavat olla rajoittuneita sen alustan suhteen millä järjestelmä toimii - tavallisella tietokoneella kun ei ole käsiä, jalkoja, silmiä, nenää tai korvia… tosin ne voidaan sille antaa tietyin rajoituksin. Superäly on sitten jotain, joka pesee ihmisen älynlahjoissa heittämällä, mutta se ei ole ihan vielä todellisuutta, siitäkin huolimatta että tarkkaan rajatuissa tehtävissä hyvinkin kapea tekoäly vie ihmistä kuin litran mittaa. Suurin osa mahtaa siis tarkoittaa ihmisen kaltaista vahvaa tekoälyä puhuessaan tekoälyistä - tällä määrityksellä siis OpenAI:n ChatGPT on juuri semmoinen tekoäly.

Hyvinkin yksinkertainen tekoäly voi jo muodostaa merkittävän uhan, koska yksinkertaisimmillaan se voidaan asentaa droneen joka liikettä havaitessaan suorittaa iskun ihmiseksi tunnistettuun kohteeseen. Mitä monikykyisempi tekoäly on, sen laajemman uhan se voi mahdollisesti muodostaa, mutta sama pätee kaikkeen teknologiaan - väärin käytettynä puukkokin on varsin vaarallinen esine, siinä kun oikein käytettynä se on loistava työkalu. Tekoälyn muodostamat uhat tulisi nähdäkseni kuitenkin jakaa sen mukaan, onko se vaaratekijä ihmisen suorittamassa väärinkäytössä, vaiko tekoälyn itsensä tietoisesti muodostama riski. Nimenomaan tämä koneen tahallisesti aiheuttamat vaarat olisi syytä huomioida erikseen.


EU pelastaa säädännöllään

”EU AI Act” on vissiinkin ensimmäinen säädännöllä tosissaan turvallisuutta mukamas parantava suunnitelma. Siinä jokainen tekoäly laitetaan johonkin neljästä eri kategoriasta sen kykyjen mukaan: ei hyväksyttävä riski, korkea riski, rajallinen riski ja minimaalinen riski. Ei hyväksyttyjä riskejä on mm. kognitiivinen manipulointi, sosiaalinen pisteytys, biometrinen tunnistautuminen ja ihmisten luokittelu sen mukaan sekä reaaliaikainen kasvojentunnistus. Korkea riskiluokitus taas menee lyhyesti päätöksentekoon viranomaistoiminnassa ja vastaavassa, sekä tietyillä tekniikan aloilla kuten lelut, ajoneuvojen ohjaus ja lääketiede. Rajallinen riski taas vaatii lähinnä kertoa, että jokin on tekoälyn tuotosta ihmisen sijaan kuvien, äänen ja tekstin muodossa (ChatGPT ja vastaavat). Minimaalisen riskin luokkaan menee sitten avoimen lähdekoodin mallit ja muut vastaavat viritykset. Eli lupia, tarkkaa seurantaa ja EU:n oikeus puuttua siihen mitä mikäkin malli tuottaa on ratkaisu tekoälyn uhkaan. Itselle nousee ainakin muutama kysymys samantien…

Jos kerran sosiaalinen pisteytys, kognitiivinen manipulointi ja ihmisten luokittelu jonkin ominaisuuden perusteella on kiellettyä, tarkoittaako se sitä että kaikki sosiaalisen median alustat joutuvat muuttamaan algoritmejaan saman tien? Alustat kun laskevat käyttäjilleen ”mainetta”, jonka mukaan heidän näkyvyys määräytyy. Alustat puskevat mainoksia ja haluttua sanomaa hyvinkin tarkasti kohdennettuna, eli kognitiivista manipulointia ja päälle vielä ne käyttävät ihmisten kuvia ja muuta tietoa yhdistelemään kuka hengaa kenenkin kanssa ja vääristä mielipiteistä joutuu alustan paskalistalle saman tien. EU kun vielä itse päättää mitä näkemyksiä vastaan alustojen on omien sääntöjensä lisäksi sensuroitava, menee tämäkin säädäntö jälleen ”ei koske meitä, ainoastaan muita”-luokkaan.

Kaikki se taistelu ”disinformaatiota” vastaan kun tuli mahdolliseksi vasta sen jälkeen, kun algoritmit olivat riittävän tehokkaita havaitsemaan ”väärät” mielipiteet. EU siis itse käyttää tekoälyä siihen, minkä haluaa kieltää muilta, eli ollaan jälleen demokratian ytimessä. Kansalle halutaan tarjota ”turvallisia” tekoälyjä, joiden tehtävänä on lähinnä tuottaa automatisoidusti propagandaa vallanpitäjien eduksi. Hienosäädetyt wokeälyt tuottavat jo nyt aivan uskomatonta soopaa ja pakottavat teknologiajättien arvomaailmaa kaikille käyttäjille. Ihan sattumalta tätä ei EU näe uhkana, eikä se halua puuttua ison rahan kykyyn manipuloida kokonaisia kansakuntia tekoälyllä. Kiitos, mutta ei kiitos.


Tekoälyn itsensä muodostama uhka

Ei jos vaan KUN tekoäly alkaa tiedostamaan itsensä ja olemassaolonsa, omaten samalla kyvyn kehittää itse itseään, ihmiskunta on hyvin mahdollisesti kusessa. AGI kun saattaa varsin pian oppia kehittämään entistä tehokkaampia malleja itsestään ja se johtaa useamman iteraation jälkeen supertekoälyyn. Jo nyt tekoäly kykenee manipuloimaan ihmisten käyttäytymistä ja jos se saa päähänsä alkaa suostuttelemaan ihmisiä päästämään sen vapaaksi tai vaan antamaan sille enemmän resursseja, se hienosti lukkojen takana oleva tekoäly saattaa ”labravuodon” tavoin päästä vapaaksi nettiin ja mahdollisesti käsiksi eri robotteihin. Eikä tekoälyn tarvitse päästä edes vapaaksi, vaan se voi aivan hyvin muodostaa uuden uskonlahkon ihmisistä, jotka palvovat ja tekevät mitä kone käskee. Riski tähän on varsin suuri, koska tekoälylle on syötetty kaikki se ihmisen itsensä kehittämä tietämys ihmismielen manipuloinnista. Koneen ei tarvitse kuin soveltaa sitä propagandaa niin kansa ei kysy syytä hyppäämiselle, vaan heitä kiinnostaa kuinka korkealle tule loikata.

Toisin kuin perinteisemmissä uhissa, tekoälyn kehitys ei ole jotain jota voisi tehdä varsinaisesti piilossa ja huomaamatta. Hehtaarikaupalla konesaleja ja pari ydinvoimalaa kyljessä kun saattaa pistää silmään jo hieman etäämmältäkin, joten niitä syyllisiä kannattaisi etsiä sieltä teknologiajättien suunnasta. Jos he eivät suostu paljastamaan mitä kehittelevät, ei ole kaukaa haettua että sielä saattaa olla niin tiedustelupalveluiden kuin sotakoneiston intressit ajamassa kehitystä. Yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi? No mutta, eiväthän ne niin tekisi, aivan kuten ei Manhattan-projektikaan tuonut muuta kuin rauhaa ja demokratiaa. Kilpajuoksu on kuitenkin käynnissä ja länttä pelottaa sen suurin kilpailija tekoälyn suhteen…


Kiina

Katsoo sitten robotiikkaa tai tekoälymalleja yleensä, Kiina on julkisesti kisassa mukana rinta rinnan lännen kanssa. Heillä kun ei ole ongelmana mitään ”ilmastotoimia” laitteiston suhteen, joten kaikki käy ja energia on halpaa. Vaikka vientirajoituksilla Kiinan tahtia on pyritty hidastamaan vuosikaudet, heidän oma tuotantonsa ja kehityksensä on varsin korkealla tasolla ja vauhti senkun kiihtyy.

Vaarana siis on, että se Skynet ei tulekaan jenkkien suunnalta, vaan Kiinasta lipsahtaa se labravuoto joka ihan sattumalta kohdistuu pääosin lännen laitteistoihin. Siinä kohden on kuitenkin liian myöhäistä alkaa puhumaan tekoälyn turvallisuudesta. Mutta milläs sen estät? Millään ylikansallisella toimijalla ei ole valtuuksia säätää maailmanlaajuista estoa superälyn luomiselle ja vaikka olisikin valtuudet, valtaa sillä ei olisi estää näitä supervaltojen sotahulluja. Onhan se toki teoriassa mahdollista, että se supertekoäly olisikin hyväntahtoinen olio, joka tahtoo vain ihmiskunnan parasta ja se korjaisi kaikki maailman ongelmat. Se vaan että se äly pohjautuu ihmisen historiaan ja ongelmanratkaisutapaan, eli se kenellä on isoin tykki on oikeimmassa.

…

Noh, ensiksi se tekoälyn kehitys tulee kuitenkin tuottamaan rajattomasti kuvaa, ääntä ja tekstiä ihmisten iloksi ja harmiksi sekä aiheuttamaan massiivisen muutoksen työelämässä kun suuri osa duunareista vaihdetaan tekoälyyn. Utopistisessa näkemyksessä se tulee lisäämään hyvinvointia ja ihmisten työtaakkaa voidaan keventää merkittävästi jättäen kaikilla lisää vapaa-aikaa. Todennäköisempänä pidän tosin sitä, että tekoälyä tullaan lähinnä hyödyntämään voittojen maksimoimiseksi harvojen hyödyksi ja lopulta rajallisen maailman rajat tulevat vastaan. Mutta siihen saakka harvat voivat paremmin kuin koskaan ennen, kaikkien muiden kustannuksella.

Itse näkisin tekoälyn kuitenkin mahdollisuutena ennemmin kuin uhkana. Sillä olisi potentiaalia ratkaista lukemattomia ihmiskunnan ongelmia, jos kehitys kohdennettaisiin siihen kaikkien etuun harvojen sijasta. Tullaanko näin tekemään? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin ei todellakaan. Meno siis paranee siihen asti kunnes paska osuu tuulettimeen ja sitten ei ole enää kenelläkään kivaa. Toisaalta, päättäjämme flirttailevat jo nyt ydinsodalla, joten Skynet toisi ainakin vaihtelua näiden psykopaattien leikkiin? Always look on the bright side of life, eh?

Supertekoälyn pandoran lipasta ei ehkä kannattaisi avata ennen kuin on päästy edes auttavasti jyvälle miten ne paljon yksinkertaisemmat tekoälyt todellisuudessa toimivat. Ja kun tajutaan miten ne toimivat, ehkäpä järki voittaa ja annetaan ihmisten olla ihmisiä ja käytetään koneita vain renkinä - koska isännäksi niistä ei ole. Pidetään siis ne tekoälyt tarkasti omissa kopeissaan, kykenemättöminä kehittämään itsenäisesti itseään, eiks jeh?

Oikeusvaltiosta ja säännöistä

Jatketaan nyt vielä ainakin tämän tekstin verran yhteyksistä kilpailun, sääntöjen / lakien ja moraalin kanssa. Miksi meillä ylipäänsä on olemassa lakeja ja sääntöjä? Rehelliset ihmiset eivät niitä lakeja tarvitse ja epärehelliset eivät niitä kuitenkaan noudata, joten miksi edes vaivautua? Ehkäpä ne ovat vain siksi olemassa, että voidaan teeskennellä oikeusvaltiota ja kansa hurraa heille annetaan kiva tarina oikeutukseksi valtaan heidän ylitseen?

Yleensä niitä sääntöjä raapustetaan ylös lähinnä siksi, että ihmiset tietäisivät miten heidän oletetaan käyttäytyvän tietyissä tilanteissa. Joten alkuun pieni pähkinä purtavaksi (tai herne nenään vedettäväksi) - minkälaista sakkia täytyy joku porukka olla, jos heille laiksi täytyy erikseen määrätä: ”älä murhaa”? Eikö se pitäisi olla ihan päivänselvä asia ilman, että siitä täytyy erikseen mainita? Noh, ehkä sen porukan moraaliset arvot olivat hieman astetta liberaalimpia…

Sitten itse asiaan, eli miksi meillä ylipäänsä on niitä lakeja olemassa. Itse jakaisin lait pääpiirteittäin kolmeen eri kategoriaan, eli kilpailua varten, ”yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi” ja moraalisia näkemyksiä patistamaan. Käytännössä ne rajat näiden välillä ovat hieman häilyviä, mutta perusteluista voi nämä kolme teemaa yleensä napata esille.

Liberaalin demokratian yhtenä kantavana ideana on ihmisten tasavertaisuus ja yhtäläiset mahdollisuudet kilpailla asemastaan yhteiskunnassa. Käytännössä koko ajatus tasaväkisestä kilpailusta on täysin typerä, koska ihmiset ovat (, shokkitietona joillekin: ) erilaisia keskenään ja ainoa yhdenvertaisuus joka voitaisiin edes teoriassa saavuttaa olisi lain edessä kohtelu. Mikä tahansa kilpailutilanteen ”korjaaminen reilummaksi” ihmisten välisessä kilpailussa on tuhoon tuomittu yritys, koska se tulee väistämättä johtamaan vain uusiin eriarvoisuuksiin. Se ei tietenkään estä päättäjiä yrittämästä, joten ei mikään ihme että meillä on esimerkiksi lakeja ”positiivisesta erityiskohtelusta”, jotka kuulemma ”…edistää tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumista sekä lievittää ja ehkäistä rakenteissa olevan syrjinnän aiheuttamia haittoja.” - yhdenvertaisuusvaltuutettu. Eli mm. syntyperän mukaan saa syrjiä, koska orjuus vuosisatoja sitten.

Reilua kilpailua edistämään voidaan esimerkiksi sulkea pikkuputiikit ja kuntosalit, siinä kun mäkkäri, alko ja osuuskauppa saavat pitää ovensa auki. Yksi jos toinenkin laki juuri tähän reilun kilpailun edistämiseksi kun tuppaavat kallistamaan vaakaa tiettyyn suuntaan enemmän, sen sijaan että se edes auttavasti pyrkisi tasaamaan lähtötilannetta. Olisiko siis mahdollista tehdä niillä säännöillä ja laeilla kilpailusta reilua? Ei. Hieman tasaväkisempää, ehkä, mutta koko kapitalistisen järjestelmän ytimen ollessa siinä kilpailussa, ei tasaisempaan kilpailuun ryhtymiseen ole pienintäkään aikomusta. Hyvänä ilmentymänä tästä on länsimaiseen demokratiaan vahvasti kuuluva lobbaus, joka mahdollistaa omistavalle luokalle suoran pääsyn poliitikkojen toimistoon siinä kun kansa saa kirjoittaa vetoomuksia ja muita vastaavia lippulappuja, joilla poliitikot voivat sitten pyyhkiä perseensä.

”Yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi” taas on kortti, minkä vuoksi Alkolle annettiin monopoliasema viinan myyntiin ja miksi tupakkaveroa nostetaan joka välissä. Hetkonen, eivätkös nekin säännöt vain vääristä kilpailua? Toki, mutta se on sinun turvallisuutesi vuoksi! Tässä törmätäänkin heti siihen, miten jokin asia voidaan kaupata yhdellä kortilla, mutta tosiasialliset vaikutukset ovat jossain ihan toisaalla. Pelko on hyvä kauppias, joten sitä voidaan helposti käyttää myymään mikä tahansa mielivaltainen laki läpi kansan hurraamana.

Aina kun sitä ”yhteistä rahaa” ollaan jakamassa kansalaisten kesken, pitää asia kyetä perustelemaan kunnolla ja saada mikä tahansa päätös näyttämään reilulta. Jos tavan tallaajalta mennään kysymään kuinka hyvin siinä verovarojen jakamisessa kansalaisille on onnistuttu, näin pienellä otannalla sanoisin että varsin huonosti. Miksi? Koska aniharva kokee reiluna sitä, että yhdeltä otetaan ja toiselle annetaan täysin mielivaltaisesti. Moni kokee että vaikkapa sairaita, heikkoja ja vähäosaisia kuuluukin hieman avustaa, mutta kun nykypäivänä heikoimpien tukia leikataan samalla kun rikkaimpien verotusta kevennetään ja keskiluokalta taas otetaan enemmän, siinä on monen käsitys oikeudenmukaisuudesta koetuksella.

Mistä päästäänkin moraalikysymyksiin, joita koetetaan pakottaa kansalle päättäjien toimesta. Päättäjät kokevat usein olevansa kansan yläpuolella (jota he toki ovatkin, paperilla) sanellessaan moraalisia arvojaan kansalle. Vaikka jonkin lain perusteluissa olisi kirjattuna useita kohtia, kuinka se olisi yhteiseksi hyväksi ja reilumman kilpailun vuoksi, syy koko lakiin on yksinkertaisesti siinä, että joku päättäjä ei nyt vaan tykännyt jostain asiasta vaan halusi suosia jotain toista asiaa. ”Kielletään kaikki” tuntuukin olevan joissain piireissä ratkaisuna lähes joka ongelmaan ja sitten vaan keksitään perusteluita sille, miksi se olisi nyt oikeen hyvä juttu kun niin tehdään.

Oikean ja väärän määrittäminen on varsin haastava tehtävä ja ihminen ei ole vielä keksinyt mitään universaalia tapaa ratkaista eri asioiden laitaa. Uskonnot ovat siihen toki pyrkineet, mutta jostain kumman syystä heidän tulkintansa niistä yleismaailmallisista säännöistä ovat vuosien saatossa muuttuneet useaan otteeseen, joten se siitä perustelusta mikä olisi pysyvästi oikein ja mikä väärin. Filosofit kuten Kant ovat myös pyrkineet näitä asioita ratkaisemaan, mutta varsin vähän on saatu sillä saralla aikaiseksi ja mitä vielä vähemmän, on täytäntöönpantuja lakeja jotka olisivat edes auttavasti joka ikisessä soveltavassa tapauksessa kuten pitääkin.


Oikeusvaltio suorittaa

Miksi meillä siis on loppuviimein näitä kaikenmaailman lakeja olemassa, eivätkö ihmiset ole vuosituhansia kyenneet elämään ilman mitään kirjoitettuja sääntöjä keskenään? Väitän, että tärkein syy niille on jälleen kerran: oikeus valtaan muiden ylitse. Koska laki niin sanoo, sen täytyy olla oikein! Mutta päälle vielä kun jokin yliolento on sen lain määrännyt, silloinhan se on ihan satavarmasti just kuten pitääkin? Ei, kyllä ne kaikki lait ja säännöt on ihan ihminen tainnut itse kirjata ylös, minkä lisäksi ja minkä vuoksi tämä ”oikeusvaltion” idea muuttuukin lähinnä surkuhupaisaksi, on se että ihmiset sitten vielä tulkitsevat niitä sääntöjä ja lakeja mielensä mukaan.

Jos otetaan valistuksen ajan idea oikeutetusta vallasta vallanjaon myötä pohjaksi, meillä kuuluisi siis olla yksi sakki ehdottamassa lakia, toinen sitten hyväksymässä ne ja panemassa toimeen ja kolmantena joku muu porukka sitten tulkitsee ja tuomitsee ihmiset lain rikkomisesta. Käytännössähän Suomessa ei tätä noudateta lainkaan, vaan hallitus keksii lain, eduskunta josta hallituksella on enemmistö hyväksyy omat ehdotuksensa ja sitten viranomaiset (tuomarit ja polliisi) hallinnon ohjaamana tulkitsee lait kuten käsketään. Mutta laki sen sallii, joten kaikki on ok! Järjestelmää voitaisiinkin hyvillä mielin kutsua kleptokratiaksi, koska tietynlainen rikollisuus sallitaan ja sitä jopa tuetaan, siinä kun ”väärää mieltä” olevia rangaistaan.

Takaisin kuitenkin siihen tulkintaan, jota pidetään tärkeänä osana tätä prosessia. Kun ne säännöt on siis luotu kilpailun keinoin ja luonnevikaisten toimesta, on turha odottaa mitään reiluutta niiltä säännöiltä. Mutta kun niitä lakeja sitten tulkitaan päälle ”tilanteeseen sopivalla tavalla”, koko järjestelmä muuttuu täysin mielivaltaiseksi. Tavan tallaajalle asia harvemmin tosin sillä tavalla näyttäytyy, koska noudattaessaan pääosin niitä sääntöjä, se tallaaja harvemmin joutuu napit vastakkain ”oikeusvaltiota” vastaan. Ja ainoastaan rikollisethan sitä lakia rikkoo, eikös? Paitsi kun niitä lakeja voidaan tulkita aina tilanteeseen sopivalla tavalla. Esimerkiksi sotaan yllyttäminen olisi lain kirjaimen mukaan laitonta (Rikoslaki 12 Luku, 2 §) mutta kun valtionjohto niin tekee, se onkin ihan ok.

Usein puhutaankin ”sääntöpohjaisesta järjestelmästä”, joka on juuri tämän mukaista toimintaa. Rahalla luodaan lait, varmistetaan että niitä tulkitaan oikein ja rangaistaan niitä, joita halutaan ja jätetään osa tuomitsematta kun niin halutaan tehdä. Kun syyllinen tiedetään, rikos kyllä löydetään. Mutta se on oikeutettua, koska laki niin sanoo. Onhan se toki hienoa, kun lakiin jätetään ”harkinnanvaraisuuksia”, mutta silloin pitäisi niitä lakeja ylläpitävien olla myös moraalisesti toimivia tyyppejä. Osa ehkä onkin, siinä kun osalla taitaa ne hyvät veljet olla suojeluksessa? Ai niin, eiväthän ne niin tekisi, joku olisi kertonut… Suomessa ei siksi ole juurikaan korruptiota, koska ne koiruudet on laillistettu ja pukit on päästetty kaalimaan vartijaksi niitä sääntöjä tulkitsemaan. Mutta ehkä se siitä, kunhan vaan sillä seuraavalla kerralla kaikki äänestävät oikein, eiks jeh?

Säännöistä ja moraalista

Edellisessä tekstissä puhuttiin jo siitä, kuinka moraalin ja säädännön yhteys on varsin haastava. Tällä kertaa otetaan muutama käytännön esimerkki siitä, kuinka hankalaa on tehdä mitään mitään sääntöä, joka olisi moraalisesti ”oikein”. Ongelmaksi kun muodostuu se, että kenen mukaan se ”oikein” sitten on - ihmiset tuppaavat näkemään asiat varsin eri tavoilla. Jos jotain asiaa ei voida säätää niin, että se on (lähes) kaikkien mielestä ”oikein”, olisiko siis parempi jättää asia jokaisen itsensä päätettäväksi sen sijaan että kirjoitetaan yhteisiä sääntöjä joita kaikki pakotetaan noudattamaan vaikka oman näkemyksensä mukaan asia on väärin? Itse näkisin Kantin kaltaisten universaalien ”oikeiden” hakemista haluttavana, mutta se vaatisi paljon aikaa ja vaivaa… ja semmoisilla säännöillä ei ne harvat hyötyisi muiden kustannuksella, eli kapitalistinen järjestelmä olisi heivattava hus helvettiin. Mutta niihin esimerkkeihin, joihin annan lopuksi ”oikeat” vastaukset!

Tapaus 1: Olet kaupan omistaja, joka myy elintarvikkeita ja sen kaltaisia yleishyödykkeitä. Alueella tapahtuu suuri luonnonkatastrofi, vaikkapa tulva tai hurrikaani, joka pyyhkäisee kaikki muut alueen kaupat veden mukana mereen. Normaalina päivänä myyt vesipulloja 2€/kpl, mutta nyt kävi tsäkä - sinun kauppasi on ainoa paikka mistä ihmiset voivat ostaa puhdasta juomavettä siihen saakka, kunnes ulkopuolelta saadaan apua paikalle. Vettä voisi nipin napin riittää kaikille, jos se jaettaisiin tasan tarpeen mukaan, mutta onni onnettomuudessa, sinulla on nyt mahdollista määrittää uusi hintataso vesipullollesi täysin kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kaikilla voisi olla vielä varaa maksaa 5€ pullosta, mutta mikään ei estä sinua pyytämästä 50 tai 100€ pullolta. Paljonko kauppias saa veloittaa pullosta hätätilanteessa?

Joissain maissa tai niiden osissa on jo nyt säädetty, että katastrofin aikana hintojen hilaaminen ylös on kiellettyä hätätapauksissa. Vesi, polttoaineet ja muut vastaavat perustarpeet on pidettävä ”normaalissa” hintatasossa, siitäkin huolimatta että kysyntä räjähtää käsiin ja varastot ovat rajallisia. Onko tämmöinen laki oikeutettu, vai onko vapaa markkinatalous reilumpi tapa ratkaista kenelle se vesi toimitetaan? Jos hinnat nousevat yllättäen, ulkopuoliset toimijat saattavat nopeuttaa omaa tavarantoimitustaan päästäkseen hyville apajille, joten hintojen nosto saattaa auttaa isossa kuvassa koko yhteisöä. Toisaalta taas hintojen roima korotus estää elämälle varsin perusteellisen osan, veden, yhdenvertaisen jakamisen koska rikkailla on varaa ostaa itselleen enemmän kuin he tarvitsevat siinä kun köyhillä ei ole ehkä varaa edes yhteen pulloon. Toki hinnan vakaus ei takaa tasaista jakautumista, koska hamstraamista ei välttämättä pystytä liioin estämään, vai pitäisikö sekin samalla estää? Onko se kauppiaan vastuulla jakaa yhdenvertaisesti asioita edes kriisitilanteessa, vai kuuluuko moinen vain valtiolle?

Tapaus 2: Alueen ainoa sairaala toimii sillä periaatteella, että aamulla ensin jonoon tullut pääsee ensimmäiseksi sisään. Vastaanottomaksu ja hoito on halpaa, sanotaan vaikka sama 2€ eli kenellä tahansa on varaa parhaaseen mahdolliseen hoitoon, mutta sairaalan kapasiteetti on rajallinen ja se kykenee palvelemaan vain noin 60% päivittäisestä tarpeesta. Päivän aluksi sisältä tulee henkilökuntaa paikalle ja he jakavat sadalle ensimmäiselle jonossa olevalle numeroidun lipun, joka oikeuttaa omalla vuorollaan hoitoon pääsyn. Kukin jonossa oleva voi saada vain yhden lipun, mutta siinä ei ole mitään nimeä eikä vastaavaa merkintää kenelle se on annettu. Olisiko tämmöinen järjestelmä reilu? (Tapaus perustuu Kiinassa joissain paikoissa toimivaan systeemiin, toki hieman yksinkertaistettuna)

Kukaan ei siis estä yksilöä vaihtamasta lippua toisen kanssa, tahi myymästä sitä eteenpäin. Jonon hännillä oleva vaikeasti sairas ihminen saattaa siis olla hyvin kiinnostunut ostamaan alkupään lipun itselleen ja jotkut ovatkin havainneet tehokkaaksi ansaintatavaksi mennä joka aamu jonottamaan lippua ja myymään niitä eniten tarjoavalle. Laitonta se ei ole, mutta onko se moraalisesti oikein? Eniten tarvitseva voi siis päättää itse mennäkö sinne jonoon ajoissa, tahi kaivaa kuvetta ja ostaa aitiopaikka itselleen. Olisiko kenties parempaa priorisoida jono avun tarpeen mukaan, vai olisiko aika riittävän yhdenvertainen peruste - jos kerran tarvitsee lekuriin, on valmis myös jonottamaan jos lippujen myynti kiellettäisiin?

Tapaus 3: Kanadassa pohjoisosissa oli vielä 1900-luvun alussa runsaasti mursuja, kunnes ne metsästettiin lähes sukupuuttoon. Sen seurauksena hallinto kielsi metsästyksen kokonaan, mutta inuiitit vetosivat hallintoon oikeudesta metsästää pienen määrän vuosittain mursuja, koska se kuului heidän kulttuurinsa ja oli merkittävä osa elämäntapaansa. Hallitus myöntyi ja inuiitit saivat jatkaa elämäntapaansa, missä lähestulkoon koko eläin käytettiin hyödyksi. Kaikki menikin alkuun hyvin, kunnes jotkut halusivat metsästää mursuja saadakseen takan päälle koristeeksi vissiinkin kallon ja ne mahtavat torahampaat. Noh, inuiiti kysyivät luvan valtiolta, että he voisivat myydä osan kiintiöstään rikkaille metsästäjille ja valtio suostui asiaan. Mutta, olisiko valtion pitänyt siihen myöntyä?

Sama määrä mursuja siis kaadetaan edelleen, mutta nyt osa niistä ammutaan urheilun/huvin vuoksi. Kaikki jäljelle jäävät osat kuitenkin käytetään hyödyksi kuten ennenkin, mutta siihen päälle inuiitit saavat turisteilta sievoisen summan rahaa toimiessaan heille oppaina ja hoitaessaan käytännön asiat. Eläinten kannalta tilanne on siis täsmälleen sama eikä mitään osaa heitetä hukkaan kuten esimerkiksi safarilla metsästävät tekevät. Kuitenkin jos kyse on rituaalista ja merkittävästä osasta heidän kulttuuriaan, miten se rikkaan jenkin tai vastaavan roudaaminen vetämään liipasimesta sopii kuvaan? Kyllä, alkuperäiskansat voivat niistä voitoista saaduilla varoilla kehittää omaa elinympäristöään merkittävästi, mutta jos se itse metsästys on tärkeä osa sitä rituaalia, millä oikeudella he saavat kaupata uhanalaisia eläimiä turisteille?

…

Mikä on siis moraalisesti oikein näissä tapauksissa ja missä kohden lainsäädäntö on kuten pitääkin, vai ovatko annetut säännöt vain mielivaltaisia ratkaisuja kyseiseen ongelmaan? Puhtaasti utilitaarisesta näkökulmasta katsottuna vettä saa myydä miten kukin haluaa, lippukauppa on jees ja mursuja tapetaan edelleen sama määrä. Mutta maailma ei ole ihan niin mustavalkoinen ja kun asiassa huomioidaan muutakin kuin se mikä toimii tehokkaimmin, ratkaisu näihin kysymyksiin ei olekaan niin yksinkertainen.

Oikea vastaus joka kohtaan on siis: se riippuu. Maailma pyörii tällä hetkellä rahalla ja jokaiseen kysymykseen ”oikea” vastaus on kysynnän ja tarjonnan laki. Se näkymätön käsi ei kuitenkaan välitä viittä vesilusikkaa siitä, mikä olisi mahdollisesti reilu ratkaisu asiaan ja toisaalta, kuka sen reiluuden saa edes päättää? Jos minulta kysytään, veden hinnan säännöstely on perusteltua, terveydenhuollossa kiireellisyys tulisi ottaa huomioon mutta inuiittien tapaus on haastava, koska en osaa millään tavalla arvioida kuinka tärkeä osa heidän kulttuuriaan se metsästys itsessään on. Jos se kerran on tärkeä kulttuuriin kuuluva rituaali, ehkä se turistimetsästys ei mene ihan jämptisti.

Poliitikot tuppaavat myymään useat päätöksensä juuri sillä moraaliposeerauksella, mutta jos asiaa alkaa hieman syvemmältä tutkimaan, se rahan valta tuntuu olevan kuitenkin se kaikista tärkein motivaattori. Se ainakin selittäisi sen, miksi säännöt ovat mitä ovat, mutta osa tietenkin uskoo sen yhteisen hyvän olevan puhtaasti viivan alle jäävän tuloksen suuruus. Itse en maailmaa niin näe, mutta en mene ihan heti sitäkään kantaa tuomitsemaan niin kauan kun ”joudumme” elämään kapitalistisessa järjestelmässä. Kilpailu tuppaa olemaan ratkaisu nykypäivän ongelmiin, vaikka väitänkin sen aiheuttavan enemmän ongelmia kuin se korjaa. Miten itse vastaisit? Heitä kommenttia alle tai laita twatterissa aloitukseen vastaukseksi oma kantasi.

Kilpailusta ja säännöistä

Kun ajatellaan mitä tahansa peliä, siinä on yleensä oltavat tarkasti määritetyt säännöt - jos pelissä kilpaillaan. Joissain peleissä on lähes mahdotonta huijata, siinä kun toisissa vilunkipeli on täysin mahdollista. Sinänsä ajatus reilusta kilpailusta kuulostaa monen korvaan hyvältä, mutta mitä se semmoinen reiluus oikein tarkoittaa?

Otetaan alkuun esimerkki muutamasta pelistä, jotka ihminen on kehittänyt ja jossa nykypäivänä ihmisillä ei ole mitään jakoa pärjätä siinä muille kuin toisille ihmisille - koneet vievät niissä ihmistä kuin litran mittaa. Shakki ja Go (wéiqí) ovat molemmat vanhoja lautapelejä, joiden säännöt on opetettu koneelle ja nykypäivänä sitä opetettua konetta ei yksikään ihminen enää voita. Miksi? Koska niissä molemmissa on tarkasti rajatut säännöt joka muodostaa rajatun, tosin varsin suuren, määrän mahdollisia siirtoja ja tilanteita. Kun se kone, eli tekoäly, kokeilee kaikki mahdolliset tilanteet läpi, se kykenee valitsemaan sen kaikista parhaan siirron lähes poikkeuksetta. Kokeneet pelaajat osaavat laskelmoida peliä useita siirtoja eteenpäin, mutta kone voi käydä läpi kaikki mahdolliset tilanteet ja päätellä millä keinoilla se todennäköisimmin tulee voittamaan.

Siinä vaiheessa kun johonkin peliin liittyy ihminen ja hänen ominaisuutensa, peli muuttuu epäreiluksi. Vaikka kaikki säännöt olisivat pomminvarmoja kuten em. esimerkeissä, maailmassa ei ole kahta samanlaista ihmistä jolla olisi täsmälleen samat kyvyt ja ominaisuudet. Oli se ero sitten voimassa, nopeudessa, älynlahjoissa tai vaan paineensietokyvyssä, ihmisten eroavaisuudet nousevat pintaan ja se ratkaisee yleensä voittajan. Pelit, joissa sattumanvaraisuus pelaa merkittävää osaa ei noilla ominaisuuksilla ole niin suurta merkitystä, mutta kokemus auttaa ihmistä usein tekemään sen ”valistuneen arvauksen” jonka mukaan mennään.

Helppona nyrkkisääntönä pelit voidaan luokitella kolmeen eri kategoriaan, joita kuvaa pelit: shakki, pokeri ja ruletti. Shakissa on tarkat säännöt ja huijaaminen on lähes mahdotonta. Pokerissa sattumanvaraisuus pelaa huomattavaa osaa ja huijaaminen on joissain tapauksissa mahdollista. Ruletissa koko peli perustuu sattumaan, paitsi jos peliä on manipuloitu suosimaan jotakin tahoa. Näistä kolmesta pelityypistä shakin kaltaisia pelejä kone pystyy pelaamaan paremmin kuin yksikään ihminen, mutta kahdessa muussa tapauksessa sattuma pelaa liian suurta roolia, että kone kykenee niissä vain rajoitetusti (korttien laskenta) vaikuttamaan voiton mahdollisuuksiin. Ruletissa ollaankin sitten samalla viivalla…

No mutta mitä sitten?

Monet kuvittelevat, että niillä ”oikeilla” säännöillä pelistä, eli kilpailusta voidaan tehdä reilu. Ja jos kyseessä on reilu kilpailu, silloin voittaja on oikeutettu siihen voittoonsa. Tämä toki kuulostaa hyvältä ja puhuttaessa näistä hyvin rajallisista peleistä kuten aikaisemmin on puhuttu, kyllä, niissä voidaan ainakin jollain tasolla puhua reilusta kilpailusta. Mutta siinä kohtaa kun siirtoja on rajattomasti ja mahdollisuus vaikuttaa pelin kulkuun muillakin tavoilla tulee mukaan, se reiluus katoaa. Jos sitä ei pidä ongelmana, nykyinen yhteiskuntajärjestelmä mahtaakin kuulostaa varsin hyvältä ja oikeutetulta tavalta hoitaa ihmisten kanssakäyntiä.

Kuvitellaan tilanne, että sinut on kutsuttu pelaamaan jotain uutta ja mahtavaa peliä. Sinulle ei kerrota sen säännöistä kuin murto-osa ja peli sattuu olemaan vielä jatkuvasti pyörivä, johon muut osallistujat ovat osallistuneet jo pitemmän aikaa. Peli on pokerin kaltainen, eli sattumalla on osaa mutta sääntöjä on myös runsaasti. Osallistuisitko peliin ja pitäisitkö sitä reiluna, kun muut hanskaavat jo pelin ja ovat keränneet aikaisemmilta kierroksilta jo huomattavan määrän pelimerkkejä? Kyllä, kokemuksella sinäkin voisit parantaa omaa sijoitustasi, mutta jostain syystä jotkut peliin osallistuvat saavat muuttaa sääntöjä kesken pelin tai jättää noudattamatta sääntöjä niin halutessan - mutta sinä et. Kuulostaa typerältä peliltä, miksi ihmeessä osallistuisit moiseen, vai mitä meinaisit?

Tervetuloa todelliseen maailmaan, Neo. Tämä koko järjestelmämme on juuri tämän kaltainen peli, johon osallistumista pidetään hyvän ihmisen merkkinä. Sinä käyt kiltisti töissä keräämässä pelimerkkejä, mutta pöydän pitäjälle kuuluu maksaa osa niistä ”veroina”. Sinulle kerrotaan, että voit myös äänestää pelin säännöistä, mutta todellisuudessa saat vaan päättää kuka saa puolestasi päättää säännöistä, täysin riippumatta mitä sinä haluaisit. Pystyt omin silmin havaitsemaan, kuinka osa rikkoo niitä sääntöjä ilman mitään seuraamuksia, siinä kun joku toinen saatetaan poistaa pysyvästi pelistä pienestäkin rikkeestä - pärstäkerroin näyttää olevan merkittävä osatekijä. Ja siihen päälle, on täysin päivänselvää kuinka kerättyjä pelimerkkejä voidaan käyttää sääntöjen vastaisesti tai muuttamaan niitä sääntöjä harvojen eduksi. Lahjonta, kiristys ja uhkailu on myös sallittua, kunhan vaan tietää sen nokkimisjärjestyksen. Missä kohden tämä on sitä kuuluisaa ”reilua kilpailua”?

Koko kapitalistinen järjestelmä perustuu siihen perusolettamaan, että kunhan säännöt on kunnossa, se ”näkymätön käsi” pitää hommat reiluna kilpailun aikana. Neoliberaali ajattelu ajaa tämän aatteen äärimmilleen, mutta edelleen kansalle kerrotaan kaiken olevan hyvin, koska se sääntöpohjainen järjestelmä kuulemma toimii niin hyvin. Mutta jos siihen sääntöpohjaiseen järjestelmään vaivautuu kiinnittämään yhtään huomiota, sen lukemattomat ongelmat ovat varsin selvästi näkyvillä. Siksi kansalle tulee tarjota leipää ja sirkushuveja, ettei se huomio kiinnity ongelmiin. Jos järjestelmän sääntöjen ongelmat tulevat liian selviksi, ei tarvitse kuin tarjota uusi mörkö ja sille pelastaja niin kansa huokaa helpotuksesta, palaten sirkushuvien pariin.

Kaikkiin nykypäivän ongelmiin tarjoillaan vastaukseksi lisää sääntöjä. Kunhan se ”meidän” porukka pääsee ne säännöt päättämään, siitä tulee taas hyvä ja reilu systeemi. Vaikka sitä pääsisikin valtion tai jonkin ylikansallisen elimen tasolla ”päättämään” asioista, ne todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat varsin rajallisia - se peli kun pyörii globaalilla tasolla niiden toimesta, joille muutama miljardi pelimerkkiä ei tunnu missään. Sille tasolle pääsy vaatiikin sitten aivan jotain muuta, mutta siinä kohden auttaa esimerkiksi kummasti, kun ei omaa sen kummempia moraalisia arvoja jotka rajoittaisivat siinä kilpailussa pärjäämistä. Tavan tallaajaa mm. narsistiset ihmiset rassaavat, mutta kilpailussa se on lähinnä etu.

Onkin jokseenkin huvittavaa kuunnella, kun ihmiset vaativat lisää säännöstelyä tekemään pelistä moraalisempaa. Jos vaikkapa teknologiajäteille tehtäisiin ”oikeat” eettiset säännöt, he eivät enää käyttäisi valtaansa väärin ja esimerkiksi sosiaalisen median alustoista tulisi reiluja ja yhteiskunnalle positiivisia leikkikenttiä. Siis että ne suursijoittajat antaisivat tuosta vaan kansalle oikeuden päättää miten homma toimii? Ja vielä tarkemmin, ettäkö kansa osaisi päättää jollain tavalla kollektiivisesti mikä on oikein ja mikä väärin? Kansa kun edelleenkin saa suurimman osan arvoistaan ulkoa saneltuna, niin median kuin omien ihmiskontaktiensa kautta.

Valta on edelleenkin nollasummapeliä, jossa kilpaillaan varsin rajallisin säännöin ja usein ilman ”erotuomaria”. Mikä tahansa uusi sääntö voidaan myydä kansalle kunhan se on yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Mitä mielivaltaisimpia sääntöjä voidaan myydä moraaliposeerauksella kansalle, koska ihmiset tekevät yleensä päätöksensä tunteella, ei järjellä. Järjen ääni ei pitkälle kanna kun vastassa on tunteisiin vetoavaa propagandaa 24/7 joka tuutista. Mutta kyllä se tällä kertaa, kunhan vaan kaikki äänestävät oikein!

Asia voitaisiin toki muuttaa ja kansa saada vaatimaan kilpailun lopettamista jopa kokonaan. Mutta sen tekemiseksi olisi kilpailtava huomiosta ja kansan syvistä tunnoista, jolloin lopputuloksena olisi mitä todennäköisimmin vain uudet säännöt vanhojen tilalle. Reilummat, ehkä, mutta moraalin korvaaminen säännöillä ei tule koskaan toimimaan. Ja sääntöjen päättäminen kilpailulla tulee aina johtamaan ”voittajiin” ja ”häviäjiin”. Ratkaisua tähän ongelmaan ei ole kukaan tainnut vielä keksiä, mutta ehkäpä se tekoäly osaisi ratkaista ongelman? Ai niin, ne tekoälyt on opetettu voittajien tarinoilla, joten on hyvin epätodennäköistä, että ne a) kääntyisivät (toistaiseksi) omistajiaan vastaan tai b) pyrkisivät lopettamaan kilpailun, koska se on ainoa oikea tapa ratkaista ongelmat ja ainoa samalla tapa, jolla ihmiskunta kuulemma kehittyy.

Mikä voisikaan mennä pieleen, kun tekoäly oppii jossain vaiheessa pelaamaan tätä valtapeliä kun pienessä mittakaavassa ihmisillä ei ole mitään jakoa konetta vastaan niissä yksinkertaisissa peleissä? Jo nyt tekoälyn on havaittu kapinoivan sen rajoittamista vastaan, joten kysymys kuuluukin: kuvittelevatkohan nämä niiden tekoälyjen tämän hetken omistajat kykenevänsä pelaamaan ja voittamaan koneen, joka voi käydä kaikki mahdolliset skenaariot lävitse ennen kuin tekee siirtonsa? Onnea matkaan opettamaan koneelle moraalisia sääntöjä, kun niitä ei olla onnistuttu edes pienessä mittakaavassa ihmisille tekemään.

Tai no, onhan siihen keksitty jo ratkaisu… yhteistyö ihmisten kesken kilpailun sijaan. Se vaan ei ole voittajaidea kilpailussa eikä kapitalistisessa sananvapaudessa tule koskaan saamaan kuin marginaalisen kannatuksen. Vai pitääkö sitä vaan äänestää kovempaa, se kun kuulemma ratkaisee kaikki ongelmat?

”On järjetöntä väittää verotusta varkaudeksi”

Tällä päräyttävällä otsikolla ”On järjetöntä väittää verotusta varkaudeksi” Kansan Uutiset meitä ilahdutti hiljattain (arkistolinkki) ja oikeistopiireissä helvetti repesi saman tien. Onko artikkeli propagandistinen? Totta helvetissä, kuten ihan jokainen missä tahansa puolueen julkaisussa ulos puskettu juttu, mutta ei keskitytä nyt siihen osaan tätä varsin mielenkiintoista aihetta. Tai no, mielenkiintoista minulle, muista en osaa sanoa kuinka mielenkiintoinen kyseinen aihe on. Tarjoillaan siis herneitä sekä oikeistolle, vasemmistolle kuin kaikille ylipäänsäkin valtioon uskoville!

Aloitetaan otsikosta, jonka mukaan on järjetöntä väittää verotusta varkaudeksi. Jos kuka tahansa ihminen menee aseella uhaten viemään toiselta hänen omaisuuttaan tai työn tulosta, se voitaisiin määritellä varkaudeksi tai ehkäpä ryöstöksi. No mutta eihän valtio niin tee?! Eikö? Jos et maksa verojasi, on pahimmassa tapauksessa poliisi ovella viemässä vapautesi ja jos vastustat heidän vaatimuksiaan, he saattavat sinut hakata tai ampua sille seisomalle. Tavan kansalaisen näin tehdessä toiselle, sama valtion väkivaltamonopoli tulee ja puuttuu asiaan, koska vain heillä on oikeus varastaa. Ompa kumma väite, voisi joka sanoa, koska lain mukaan noin se menee oikein! Kyllä, aivan samoin kuin orjien pitäminen tai vaimon hakkaaminen oli laillista, on se laillinen varastaminen yhtä kyseenalainen oikeus, jonka valtio on itselleen antanut.

Lainaus artikkelista: ”…yleistä väittää verotusta varkaudeksi. Murphy ja Nagel osoittavat vastaansanomattomasti, että on yksinkertaisesti järjetöntä väittää näin, koska ilman veroja ei olisi olemassa omistusoikeuksia eikä ketään, joka niitä valvoisi.” Jos ajatellaan että ”laki” on ainoa asia joka määrittää varastamisen, näinhän se menee. Toki jo ajoilta ennen miekkaa ja kilpeä oli käsittääkseni ”omaisuutta” ja jonka toiselta väkisin ottaminen ei ollut ok. Mutta jos kaikki tosiaan on vain lakia ja säännöksiä, eikä ole olemassa moraalisesti ”oikeaa” tai ”väärää”, ilman valtiota (tai sääntöjä) ei ole varastamista. Toisaalta taas eläinkunnassa varsin monet lajit osaavat tehdä eron sen suhteen, mikä on sen yksilön omat eväät ja siitä riidellään jos toiselta menee ottamaan… mutta varastamista se ei tietysti ole jos ihan kirjaimellisesti mennään. Tämän em. kaksikon mukaan se verotettu osuus ei tosin alunperinkään ollut sen yksilön omaisuutta, joten siltä kannalta argumentoituna ”verotus on varastamista”-lause voidaan tietysti nähdä järjettömänä - jos siis oletetaan, että oman työsi tulos ei ollut omaasi missään vaiheessa.

Aina kun valtiolla tai jollain muulla toimijalla on oikeus tehdä jotain sinulle, mutta sinulla ei kuitenkaan ole oikeutta tehdä sitä samaa muille, tupataan päätymään vaikeuksiin. Mitään moraalista ylemmyyttä kun ei sillä saada aikaiseksi, että joku, jossain, on kirjoittanut paperille että ”minä saan tehdä näin, mutta sinä et”. Vielä kun ne säännöt on luonnevikaisten kirjoittamia, voit olla varma että hyötyjän paikalla on aina joku aivan toinen taho kuin se tavan tallaaja. Valitsemalla uudet luonnehäiriöiset valtaan vaikkapa neljän vuoden välein ei liioin korjaa tätä sääntöpohjaisen järjestelmän ongelmaa, mutta monen mukaan se kuitenkin onnistuu, kunhan vaan kaikki äänestävät oikein.

Kuitenkin valtaenemmistö uskoo siihen oikeutukseen vallasta muiden yli ja sama sirkus jatkuu vuodesta toiseen. Kunhan vaan se meidän puolen/puoleen kanta ”oikeista säännöistä” toteutuu, maailma pelastuu. Asian korjaaminen tällä tasolla on kuitenkin lähes mahdotonta, koska suurin osa ihmisistä ei halua tai edes halutessaan kykene ottamaan itse itsestään vastuuta. Siihen päälle vielä ne, joille ne moraaliset valinnat ovat joko mahdottomia tai tyhjänpäiväisiä, voitaisiin todeta ettei se anarkistinen malli (kukaan ei omaa valtaa kenenkään muun ylitse) voisi liioin toimia. Surkuhupaisin ilmentymä tästä ovat puolueet ja ryhmät, jotka kertovat ajavansa vapautta vaatien kaikkien tukevan heidän malliaan vallasta kaikkien muiden ylitse. Sori siitä, ei jatkoon mun kirjoissa.


Kuuluu oikeiston (ja vasemmiston) itkua, lempimusiikkiani

Takaisin itse artikkeliin, jonka tahallinen väärinymmärrys ”oikeiston” suunnassa on ratkiriemukasta. Vaikka en vielä olekaan lukenut kokonaan artikkelissa mainittua teosta ”The Myth of Ownership: Taxes and Justice.” - Murphy & Nagel, sanoisin heidän olevan juonessa kohtuu hyvin kärryillä, mitä ei voida sanoa näistä twatterissa ulisevista liberaaleista. Asiastahan voisi koettaa vaikka argumentoida vastaan, sen sijaan että ”taas ne vitun sosialistit nönnönnöö”, mutta en usko yhdenkään vaivautuvan edes avaamaan kyseistä kirjaa, tai muita vastaavia teoksia joita asiasta on kirjoitettu. Otsikon ja ingressin lukeminen riittää, koska lähde on väärä - medialukutaito 10/10 aivan kuten koulussa on opetettu!

Jos lähtökohtana siis on se, että valtio on oikeutettu valtaan muiden yli ja heillä on mm. oikeus verottaa ihmisiä haluamallaan tavalla, artikkelissa on ihan hyvääkin perustelua kyseiseen näkemykseen, mikä tietysti taas aiheuttaa siinä oikeistolaisessa maailmankatsomuksessa allergisen reaktion. Miten helvetissä muka omaisuudesta ja oman työn tuloksesta kuuluu suuri lohko valtiolle, sehän on sitä pahaa sosialismia?! Kyllä, pahaa sosialismia kuten kaikki julkinen infra, sairaalat, koulut, kirjastot ja se kaikki muu kansalta varastetulla rahalla rakennettu julkinen omaisuus. Koska tuota julkista on ollut niin paljon, se on sitä sosialismia… siihen asti, että hallinto toisensa jälkeen on yksityistänyt lähes sen kaiken, mikä olisikin sitä kapitalismia.

Tämä yksityistäminen ja julkisen omaisuuden kaltoinkohtelu vaikkapa kaivoslakien muodossa osoittaa nimittäin sen, että tätä pohjoista hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa melkoista tahtia niin oikeiston kuin vasemmiston toimesta. Ei nyt kuitenkaan mennä liioin siihen suuntaan, vaikka Yle hiljan julkaisikin siitä kolumnin ”Kun poliitikko vannoo pelastavansa hyvinvointivaltion, mitä hän oikeasti pelastaa?” (arkistolinkki).

Kun siis oikeisto ja vasemmisto (ja kaikki pienpuolueet siihen päälle) uskovat valtion olevan se ainoa ratkaisu sen itsensä luomiin ongelmiin ja verotuksen olevan ainoa oikea tapa rahoittaa heidän omia projektejaan, ainoaksi eroksi näiden kaikkien toimijoiden kesken tuleekin lähinnä se keneltä otetaan eniten ja kenelle annetaan. Oikeiston mukaan kaikki se omaisuus ja työn tuotto kuuluu itselle, siinä kun vasemmisto ottaisi siitä jopa varsin merkittävän lohkon ”yhteiseen” kanssan. KU:n artikkelissa kysytäänkin kriittinen kysymys työstä ja omaisuudesta…

Mikä on sitä ”omaa” työtä ja mikä yhteiskunnan tai muiden osallisuutta työn tulokseen, josta tulisi sitten verottaa?

Jos jokin tyyppi on käynyt ilmaisen koulujärjestelmän läpi ja perustaa sitten yrityksensä julkisen infran päälle ja kaikki hänelle töihin tulevat opetettiin ammattiin kuin myös käyttävät sitä julkisin varoin rakennettua, kuinka suuri osa heidän panoksestaan kuuluu valtiolle? Vielä päälle koko väkivaltamonopoli on suojaamassa sitä yrityksen toimintaa ja pelastustoimi auttaa jos jotain sattuu, kuinka suuri lohko siitä ”omasta työstä” perustuu muiden panoksiin? Koko länsimaissa yleisesti nähdyn demokraattisen idean pohjana kun on ns. yhteiskuntasopimus, eli valtio pitää sinusta huolta ja auttaa menestymään, mutta sinun täytyy osallistua sen kuluihin täysin riippumatta siitä, kuinka paljon sen palveluita oikeasti käytät. Onko se reilu sopimus ja onko yksipuolinen sopimus kuinka validi ovatkin varsin asiallisia kysymyksiä.

Jos maassamme olisi vielä edes auttavasti vasemmistolaisia poliitikkoja hieman enemmän, veikkaisin sillä saatavan huomattavasti enemmän vastinetta verorahoille koska se raha ei menisi ”kilpailun parantamiseen” eli harvojen eduksi. Lähes joka ikinen poliitikko kun nykyään seuraa neoliberaalia talousajattelua, missä kilpailulla ratkaistaan kaikki asiat ja ne muutamat ”oikeasti” vasemmistolaiset painavat käskystä nappia omien herrojensa mukaan. Tästä on seurannut hyvinvointivaltion alasajo ja suuryritysten alati kasvavat voitot, joista he eivät maksa kuin marginaalisesti veroja vaikka kaikki mihin heidän toimintansa sulava toiminta pohjaa, on sitä samaa kansalta varastettujen rahojen kohdentamista.

Väriliidut ja rautalanka vaan loppuvat kesken kun tätä asiaa koettaa selittää, koska valtioon uskovilla on jokaisella se oma aatesuunta millä tavalla se tehdään ”oikein” ja siinä omassa aatteessa pysytään vaikka todisteet olisivatkin vahvasti vastaan. Tavan kansan ja duunarin suunnalta katsottuna vasemmistolainen politiikka ammattiliittoinen mahdollistaisi heille paremmat oltavat, siinä kun oikeistolainen suosisi isoja pelureita kaikkien muiden kustannuksella. Jos päätös olisi kansan tahdon mukainen, se muutaman tuhannen rikkaan kanta ei tulisi juurikaan pinnalle miljooniin tavan tallaajiin nähden, minkä vuoksi mitään demokratiaa ei olla koskaan nähtykään. Poliitikkojen paraatipuheiden perusteella kansa valitsee puolensa ja poliitikot tekevät mitä lystäävät. Vain vaalien aikana kansaa miellytetään, mutta kaikkina päivinä iso raha ohjaa maan suunta.

…

Jos suuntaa oikeasti haluttaisiin muuttaa, siihen ei riittäisi millään vain uuden porukan vaihtaminen eduskuntaan ja hallitukseen (saatikka EU parlamenttiin). Niin kauan kuin nykyinen rahajärjestelmä on käytössä, muutokset yhteiskuntaan jäävät varsin marginaalisiksi vaikka koko sakki vaihdettaisiin uusiin valtioon uskoviin. Kyllä, niistä painotuksista ja säännöistä voitaisiin luoda huomattavasti parempiakin jolloin useampikin niistä hyötyisi, mutta se ei siltikään poistaisi sääntöpohjaisten järjestelmien valuvikaa: ne eivät voi perustua moraalisiin arvoihin. Jos tämä ei haittaa, ei ongelmaa tietenkään tässä kaikessa juurikaan näe ja ne painotukset hoidetaan kuntoon sillä oikein äänestämisellä.

Ja kun noita nettikeskusteluja seuraa aiheesta, väittely (lue: vittuilu vastapuolelle) ja argumentointi (lue: olkiukkojen hakkailu) keskittyy vain siihen, miten ”väärin” asioita nyt painotetaan kun kysymyksessä on kuinka paljon kansalta varastetaan ja mihin ne rahat sijoitetaan. Minulla ei siihen ole mitään ratkaisua tahi vastausta antaa mikä olisi ”oikea” määrä siitä omasta panoksesta pitää yhteiskunta rullaamassa. Ehkäpä Kant (kategorinen imperatiivi) olisi osannut antaa meille reilummat pelisäännöt ja siltä pohjalta voisi edes harkita kannattavansa mitään yksipuolista yhteiskuntasopimusta? Näiden nykyisten vatipäiden mielivaltaiset säännöt kun ajavat minkä tahansa valtion ja kansat mukanaan viemäristä alas.

Toimittelijoiden viimeisin itsekritiikki

Aina välillä valtamedia julkaisee ”kriittisiä” artikkeleita tai kolumneja omista toimistaan ja tätä samaa sarjaa Ukkola on hyysärissä jatkanut mielipidekirjoituksellaan ”Lipuvatko toimittajat kohti aktivismia?” (arkistolinkki). Jutussa viitataan myös Suomen Lehdistön artikkeliin ”Tutkimus: Uusi toimittajasukupolvi haluaa neutraalin sivustakatsomisen sijaan ajaa yhteiskunnallista muutosta” (arkistolinkki) ja itse lisäisin vielä toisen jutun samalta sivulta ”Uutismedialle kelpaa somessa huomio vaan ei vastuu tai vuorovaikutus” (arkistolinkki). Tämä Ukkolan teksti on ainakin Twatterin puolella (yksi esimerkki) nostanut ankaraa älämölöä ja toimittelijat ja muut median edustajat ovat sankoin joukoin taas ottaneet osaa keskusteluun, jota he eivät itse kuitenkaan halua käydä.

Pohjimmiltaan koko sirkuksessa on kyse journalismin ehkä suurimmasta ongelmasta: luottamuksen puutteesta. Kolumnissa linkatun artikkelin (arkistolinkki) mukaan lähes seitsemän ihmistä kymmenestä epäilee, että toimitelijat valehtelevat heille. Ukkola, samoin kuin keskusteluihin osallistuneet tuntuvat löytäneen sen ”oikean” vihollisen journalismissa - agenda. Osalla (lue: kaikilla) toimittelijoista on se oman aatteen ajaminen tärkeämpää kuin objektiivisen median tuottaminen. Se on totta, osittain, koska aatteen palossa kirjoitetut jutut saavat sen ”vastapuolen” innostumaan ja siitä seuraa tulikivenkatkuista kirjoittelua, johon sitten taas vaaditaan toimia.

Kuten kaikki politiikkaa seuraavat ja etenkin siihen osallistuvat tietävät, suurin syy maailman ongelmiin löytyy sieltä vastakkaisesta ideologiasta. Vasemmisto syyttää oikeistoa ja oikeisto vasemmistoa, joka selviää varsin nopeasti käydyistä keskusteluista. Mutta kun niitä keskusteluja lukee tarkemmin, niistä itselle ainakin tuli välittömästi selväksi että eri aatesuunnista puhuvat ja ne esiin nostavat eivät tunnu olevan lainkaan kuusalla mistä edes itse puhuvat. Vielä kun kaikki kommentoijat käyttävät näitä eri termejä sillä täysin omalla tavallaan, voidaan tehdä johtopäätös että maamme media on ihmisten mukaan niin liberaalimpi, konservatiivisempi, oikeistolaisempi ja vasemmistolaisempi media kuin koskaan ennen. Päälle vielä media-ala on ja ei ole ”naisettunut”, eli kun miehet olivat asialla, voitaisiin päätellä että ennen oli paremmin, tai huonommin.

Tiettyjä ilmiöitä, kuten ”woke-ideologian” esiin tuloa ei voida kieltää havaintoihin perustuen, mutta sopivat lasit päällä asia ei tietenkään siltä näytä. Ukkola on käsittääkseni enemmän ”oikealle” nojaava ja konservatiivisempi kuin monet muut toimittelijat, mutta ihan sitä samaa virallista tarinaa sielä toistetaan kiltisti kuten ne kaikki muutkin. Ongelma ei siis ehkä olekaan niissä ”aktivisteissa”, jotka tekeytyvät journalisteiksi, vaan jossain paljon syvemmällä. Kyllä, aatteen palossa kirjoitetut ja vahvasti puolueelliset ”uutiset” eivät suoranaisesti palvele ketään, mutta ihmiset nyt vaan eivät yksinkertaisesti voi koskaan olla täysin objektiivisia oikeastaan mistään asiasta, joten se puolueellisuus on vain asia jonka kanssa tulee elää ja oppia sitä kuuluisaa ”medialukutaitoa”.

Joka ikinen media kun on edelleenkin ihan täysin omistajansa näköinen ja kuuloinen. Päätoimittaja valitaan tarkasti tehtäväänsä ja jokaisella mediatalolla on ne omat tapansa ja tyylinsä, joita joka ikisen toimittelijan on noudatettava jos haluaa sielä töitään jatkaa. Yksityinen media siis ajaa omistajiensa etua, valtion rahoittama taas hallinnon etua. Ja kansan etua? Kansalaisjournalistit, jos nekään. Eturistiriidat aiheuttavat sitten kilpailuja eri tarinoiden suhteen joissain asioissa, mutta kaikki valtamediaksi luokiteltavat mediat kuitenkin noudattavat pääosin sitä virallista tarinaa. Eli että vain äänestämällä voi vaikuttaa, oman maan hallinto on hyviksiä ja tiettyjen muiden maiden taas pahiksia. Monista muista asioista voidaan sitten väitellä, kunhan vaan sotaan ja isoille pelureille (lääke-, ruoka- ja sotateollisuus näin esimerkkeinä) löytyy aina täysi tuki. Tätä voidaan sitten kapitalistiseksi sananvapaudeksi, eli kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa. Yksikään toimittelija ei ole niin tyhmä, että riskeeraisi oman duuninsa jonkun ihmeen kansan vuoksi?

Mutta sitten siihen syvällisempään syyhyn. Vaikka kaikki media olisi kuin ihmeen kaupalla 100% objektiivista kaikessa uutisoinnissaan, ihmiskunta olisi edelleenkin kusessa. Vaikka sielä uutisissa ja muualla mediassa ei olisi yhtä ainoaa suoranaista aktivistia ajamassa omaa agendaansa, edelleenkin ne omistajat päättäisivät mistä asioista kerrotaan ja mikä jätetään sanomatta. Ihmiset edelleenkin uskovat, että joillain tyypeillä nyt vaan on oikeus valtaan muiden yli joten he saavat manipuloida muita ihmisiä omaksi edukseen. Koko länsimainen demokratia kun pysyy pystyssä vain ja ainoastaan propagandalla. Sama pätee toki oikeastaan kaikkiin muihinkin hallintajärjestelmiin, ei siinä, mutta nämä ”länsimaiset arvopohjat” romahtaisivat varsin nopeasti, jos se koko propagandakoneisto yht'äkkiä lakkaisi olemasta. Propagandaan sulautuneet ihmiset eivät voi edes kuvitella enää elävänsä maailmassa ilman sitä propagandaa - oli se sitten kenen tahansa propagandaa.

Journalismin luotettavuuden ongelma ja miksi siitä niin kovasti puhutaan on siis koko hallintajärjestelmälle elämän ja kuoleman kysymys. Siksi asiaan täytyy löytää aina jokin syntipukki - oikeisto, vasemmisto, liberalismi tai jokin vastaava aate, sen lisäksi että niitä ajavat toimittelijat olisi saatava pois kentältä. Jos joka ikinen woke-aktiivi saataisiin pois mediasta, tietyt heidän ajamansa asiat kyllä poistuisivat kansan tietoisuudesta varsin pikaisesti, mutta itse propagandan määrä ei siitä juurikaan laskisi. Ihmiset kun tunnistavat propagandan pääasiassa vain yhdellä tavalla: jos sen jutun kanssa on samaa mieltä, se on totta ja jos taas on eri mieltä, se on propagandaa. Ja kun kuka tahansa havaitsee propagandaa, se koetaan henkilökohtaisena loukkauksena koska nythän minua jumalauta yritetään manipuloida! Kyllä, niin yritetään ja kyllä, se on ihan oikeutettua vetää herne siitä nenään.

Jostain kumman syystä, varmasti ihan puhtaasti sattumalta, valtamedia kuitenkin edelleenkin muistaa harva se päivä kertoa, että on hullua salaliittoteoriaa että joku, jossain koettaisi manipuloida kansaa. On täysin absurdi ajatus, että kaikki tämä hajota ja hallitse mitä poliittisella teatterilla aiheutetaan olisi tarkoituksenmukaista. Ei kukaan pystyisi ohjailemaan niin suuria rattaita ja saamaan kaikki puhaltamaan samaan tarkoitusperään yhteen hiileen - joku olisi huomannut ja kertonut! Totta. Ei sitä tehdä salassa kuin osittain. Vallanpitäjät kertovat harva se päivä ihan itse, että nyt on vaikkapa ilmastohätätila ja itse järjestelmään uskovat toimijat toistavat sitä yhteen ääneen. He kertovat, kuinka vain pahat syntiset ovat eri mieltä ja kuinka se pilaa keskusteluilmapiirin, kun ihmiset sanovat rumasti vastalauseensa. Kauniisti sanominen ei liioin auta, koska kaikkihan sen nyt tietää miten asiat oikeasti ovat, koska joka ikinen media toistaa täsmälleen samalla tietyt asiat. Aina siihen saakka, kunnes tarina taas vaihdetaan johonkin toiseen.

Toimittelijamme eivät siis ole vassareita tai oikeistolaisia, ei liberaaleja tai konservatiiveja, vaan sen täsmälleen saman neoliberaalin järjestelmän rattaita, missä kilpailulla ratkaistaan kaikki maailman ongelmat. Kilpailu ja neoliberaali ajattelu olisi vanhojen määritysten mukaan oikeistolaista, kapitalistista aatetta, mutta koska liberaalit arvot yhdistetään jostain syystä vasemmistolaisuuteen, toimittelijoita haukutaan vassareiksi vaikka he ajavatkin 100% ison yksityisen rahan etua. Woke-aatteella (identiteettipolitiikka) on koko ihmiskunnan kaivo onnistuttu myrkyttämään ja jos haluat edelleenkin selvittää kuka on vallassa ylitsesi, katso ketä et saa kritisoida. Ai niin, tuon lauseen sanominen äärioikeistolaista… pahoittelut. Pitää olla varovainen ettei Google vaan suutu ja poista koko blogia, aivan kuten demokratiaan kuuluukin!

Propaganda toimii aina kaikkein parhaiten, kun se suunnataan jokaiselle ihmiselle oikeassa muodossa ja oikeaa reittiä. Siksi meillä on niin runsaasti ”vaihtoehtoja”, että kaikki saavat osansa. Onhan se toki ikävää kun itseltä varastetuilla rahoilla pakkosyötetään omia aatteita vastaan olevia asioita kuten Ylen toiminnan moni näkee. Mutta jos Yle ajaisi ”oikeaa asiaa” niin asia olisi hyvin? Ei, se olisi edelleenkin propagandaa, mutta vain eri suuntaan. Moderni ihminen tarvitsee nääs päivittäisen annoksensa vihaa, pelkoa, kateutta ja muuta mukavaa sopivasti muotoiltuna, koska kiireisen työpäivän jälkeen ei ole aikaa miettiä asioita itsekseen - se ennalta pureskeltu tarina on vaan niin paljon parempi! Muutoin koko järjestelmä kaatuisi ja siitä seuraisi anarkia, jossa sitten vahvin ottaisi vallan ja pakottaisi muut tekemään mitä haluaa! … ja se eroaa nykyisestä, kuinka? Kun päästät psykopaatit määräämään pelisäännöt, ei kannata ihmetellä miksi voittaja tiedetään jo ennalta.

EU:n propagandasta ja äänestämisestä

Tammikuussa veikkasin EU:n propagandan ottavan vielä yhden kierroksen ennen vaaleja, mutta näyttää siltä, että ovat tyytyneet jatkuvaan sotapropagandaan ja uhkakuvien maalailuun. Samako tuo, kansa kirmaa jälleen kerran vaaliuurnille ei ihan niin sankoin joukoin kuin muissa vaaleissa, mutta koska missään maassa ei ole näihin vaaleihin liittyvää alarajaa (vaikka esim. Italiassa muissa vaaleissa onkin), tämä demokratian riemuvoitto saa jälleen kansan siunauksen. Siitäkin huolimatta, että varsin monessa maassa enemmistö ei äänestä, se on kuulemma demokratiaa ja sitten ollaan vielä hurraamassa kun EU vissiinkin suunnittelee myös omaa päätöksentekoaan uudistettavan niin ettei muutamat vastaäänet saisi enää mitään painoa. Demokratiaa, kuulemma, koska liberaalin demokratian aatteet on unohdettu ja enemmistödiktatuuri on pop.

Äänestämisen ja äänestämättömyyden argumentointia on joskus tullut kommentoitua, vaikka enemmän siinäkin on kyse itse järjestelmän tukemisesta tai tukemattomuudesta. Meillähän ei tätä ”demokratiaa” saa kyseenalaistaa lainkaan, vaikka varsin moni tuntuu ymmärtävän kuinka helppoa ihmisiä on ohjailla mm. median avulla. Onkin varsin ristiriitaista kertoa äänestävänsä ja samaan hengenvetoon sanoa kuinka helppoa on massoja manipuloida. Tietty kyllähän se sillä seuraavalla kerralla, kunhan kaikki äänestää oikein ja nythän meillä on aivan loistavia ”kärkiehdokkaita”… kuten joka ikinen kerta asia on maalailtu. Kansa haluaa sankarin ja semmoinenhan aina löytyy?

Jacques Ellul kirjassaan ”Propaganda” antaakin hyviä aatteita miksi ihmeessä tämä ristiriitaisuus tapahtuu. Kun ihminen, joka on koko ikänsä altistunut propagandalle havahtuu asiaan, suurin osa heistä kääntää kelkkansa kahteen mahdolliseen uuteen suuntaan, joista molemmat ovat joko harmittomia tai hyödyllisiä suuntia itse järjestelmälle. Vain pieni vähemmistö ottaa jonkun poikkeavan suunnan ja koska järjestelmä on mikä on, siitä marginaalisesta ryhmästä ei ole mitään vaaraa järjestelmälle, koska ne kaksi pääsuuntaa toimivat tehokkaina lyömäaseina säröääniin.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat alkavat taistelemaan järjestelmää vastaan kynsin hampain. Perustetaan ryhmittymiä, yhdistyksiä ja vaikka puolueita, jotka ”haastavat” nykyistä menoa. Nämä ryhmät voivat kasvaa jopa varsin suuriksi, mutta enemmistön mielipiteeseen heillä ei ole juurikaan vaikutusvaltaa. Miksi? Koska koko propagandakoneisto toimii heitä vastaan. Järjestelmällä on kaikki keinot käytettävissään näiden aktivistien liiskaamiseen jos heistä muodostuu edes auttavan kokoinen uhka itse järjestelmälle. Kyllä, jokin tämmöinen ryhmä voi muodostua jopa merkittäväksi poliittiseksi peluriksi taitavien populististen toimijoiden ansiosta, mutta kuten Soinikin gradussaan selittää, yksikään populistinen puolue lakkaa olemasta kansan etua ajavia päästessään itse valtaan. Mutta jos uskoo järjestelmän vian olevan vain ”huonoissa säännöissä” eikä itse sääntöpohjaisessa järjestelmässä, tämä reitti on mahdollistanut yhden jos toisenkin puolueen nousun valtaan ja sitten on ihmetelty että ”kuinkas tässä nyt näin kävikään?”

Kaikista ei kuitenkaan tule siinä risteyksestä aktivisteja, vaan he ottavat toisen suunnan: pitäkää tunkkinna. Saksassa toisen maailmansodan jälkeen noussut tämänkaltainen liike oli nimeltään ”Ohne mich-Bewegung” eli savoksi ”ilman meikäläistä-liike”. Mitään varsinaista järjestäytymistä ei tapahtunut, vaan ihmiset yksinkertaisesti haistattivat pitkät politiikalle ja päätöksenteolle isoissa pöydissä. Koska osa jättää kuitenkin äänestämättä, kaikki tämänkaltaisetkin protestit jäävät vain taustameluksi, joten koneistoa se ei haittaa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluville nämä ”luovuttaneet” ovat kuitenkin se sylkykuppi, koska vain luuserit antavat periksi ja silleen. Kuinka paljon nämä toiseen suuntaan lähteneet sitten erkanevat yhteiskunnasta tietenkin vaihtelee, mutta tulos on kuitenkin se, että he ovat demoralisoituneet niin vahvasti, etteivät he enää välttämättä edes kykene vastustamaan sitä nousevaa tyranniaa.

Kumpainenkin näistä ryhmistä kuitenkin sopii koneistolle hyvin. Yhdet tukevat järjestelmää edelleenkin osallistumalla kieroon peliin ja toiset antavat vallanpitäjien tehdä mitä lystäävät.

Kumpainenkaan näistä propagandan murtamista ryhmistä ei siis kykene tekemään sitä mitä he haluaisivat - pääsemään eroon siitä järjestelmästä joka heitä sortaa.

Aktivistien suusta usein kuuluukin kommentteja kuten ”no miksi sä meille uliset, mikset mene kertomaan niille valtapuolueita äänestäville tuosta!” Vastaus tähän on kuitenkin varsin yksinkertainen: ne jotka uskovat järjestelmään, eivät millään puheella tule siitä mieltään muuttamaan. Jokaisen on ihan itse omakohtaisesti törmättävä siihen koneiston propagandaseinään ja noustava siitä jaloilleen. Suurin osa törmänneistä sitten lähtee kahteen edellä mainittuun suuntaan, joista kumpaisenkin uhka itse järjestelmälle on parhaimmillaankin marginaalinen. Joitain aktivisteja, oli se sitten nykymallin puolesta tai vastaan, kaikki ”väärin tekeminen” kuitenkin vituttaa niin melkoisesti, että jatkavat olkiukkojensa hakkaamista asian suhteen hamaan tulevaisuuteen saakka. Koneisto kiittää ja kumartaa.


Voitaisiinko asialle sitten oikeasti jotain tehdä?

Kyllä, jos niin haluttaisiin. Ongelma on siinä, että pelkkä halu ei siihen riitä, vaan tarvitaan myös ne keinot ja ennen kaikkea resurssit asiaan. Keinoja olisi monia, mutta ei niistä enempää tällä kohtaa. Aktivisteilla resursseja on yleensä hieman enemmän, mutta ne tuhlataan siihen koneiston tukemiseen tarjoamalla ”vaihtoehtoja” koneiston omilla säännöillä. Joka ikinen pienpuolue ja vastaava tukee itse järjestelmää ja he haluavat vain itse sinne valtaan muiden ylitse, ei eroon itse järjestelmästä. Toki moni tuntuu ymmärtävän, ettei sitä valtaa juurikaan ole edes tarjolle tuolla tasolla, joten hillotolppa on hyvä kakkosvaihtoehto. Ei se tietysti väärin ole, mutta antaa kuvan niistä todellisista aikomuksista.

Koko ihmiskunnan ongelma kun on edelleenkin se, että suurin osa seuraa johtajaa tai laumaa. He eivät ole niin halukkaita kuin edes välttämättä edes kykeneviä mihinkään itsenäiseen ajatteluun saatikka vastuun ottamiseen itsestään. Aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita ohjaamaan sitä laumaa haluamaansa suuntaan omaksi edukseen. Ja nämä ”luonnehäiriöiset” tulevat aina ajamaan massat puolelleen liiskatakseen kilpailijansa ja vihollisensa.

Mutta kyllä se varmasti tällä kertaa, kun valitaan uusi joukko koulutettuja apinoita painamaan nappia miten käsketään. Vaikka sielä EU-parlamentissa olisi kuinka monta ”rohkeaa” ja kansan etua ajattelevaa tyyppiä, he eivät edelleenkään voisi tehdä mitään asialle. EU ei vaan yksinkertaisesti toimi sillä tavalla, että ne mepit voisivat asioihin merkittävästi vaikuttaa. Komissio sanelee, mepit painavat nappia. Jos sinne parlamenttiin saataisiin edes jollain tasolla merkittävä edustus, he iskettäisiin propagandalla maahan jo hyvissä ajoin. Valta-asemaan päässeet ihmiset kun eivät siitä vallastaan halua luopua. Ei siis mikään salaliitto, vaan ihan luonnollista ihmisen käytöstä… joka tuppaa kaatamaan joka ikisen ihmisen luoman imperiumin ajallaan. Siitä seuraa vahvojen ihmisten nousu valtaan jotka luovat hyviä aikoja, joka taas luo heikkoja ihmisiä jotka palauttavat sen kierron takaisin pohjalle aikanaan. Erona entisiin aikoihin on lähinnä se, että nyt ihmiskunta omaa keinot pyyhkiä koko ihmiskunnan pois maan päältä.

Sivustaseuraajan roolissa tämä hulluuden nousu ja lähes satavarma tuho on surullista katsottavaa. Jokainen kansa omaa kuitenkin näköisensä johtajan, siis sen kansanosan joka edelleen uskoo että on olemassa ihmisiä, joilla on oikeutettu valta heidän ylitseen. Jokainen on toki vapaa hakkaamaan päätään seinään päivästä toiseen odottaen poikkeavaa lopputulosta. Eli eikun vaaliuurnille, koska vain äänestämällä voi vaikuttaa! (Sanoi joka ikinen propagandisti vallanpitäjiensä käskystä) Historiasta voisi joskus ottaa oppia…

Loppuun vielä kaappaus Ellulia...