Mitä jos päätöksenteko tulisikin perustua tyhjien puheiden sijasta ”kylmään” matematiikkaan? Tätä aihetta on hienosti käsitellyt Elias Kunnas kirjassaan ”Mekanismirealismi”, jonka voi napata hänen sivultaan mekanismirealismi.fi tai jos kirja on liian paksua purtavaa, sivustolta löytyy useita tekstejä sekä tiivistetysti aatteen ydin: Mekanismivirasto (MeV).
Näin järjestelmäajattelua lukeneena ja insinöörinä täytyy heti alkuun todeta, että idea on varsin elegantti tapa ratkaista varsin suuri osa nyky-yhteiskunnan ongelmista, joihin politiikalla voidaan vaikuttaa. Mitä se ei poista on itse ihminen ja sen aiheuttamat kompastuskivet, mutta ei se niin väitäkään tekevänsä. Järjestelmän saamiseksi pystyyn on jo aloitettu tekemään toistaiseksi vielä pienimuotoista projektia ja verrattuna vaikkapa UAD-malliin, idea on merkittävästi jalostetumpi.
Jokainen voi itse plärätä tarkemmin mikä jutun juoni on, mutta näin yksinkertaistettuna tarkoitus on luoda ”telokratia”. Telos, tarkoitus, eli valtio jolla on tarkoitus yhdistetään valvontamekanismiin eli siihen em. virastoon. Viraston tehtävänä on käydä läpi joka ikinen eduskunnan esitys ja palauttaa bumerangina ne takaisin jos niissä ei ole tolkkua. Jos se läpäisee esiseulan, asiaa ruvetaan laskemaan pitkän kaavan mukaan kuinka toteuttamiskelpoinen se oikeasti on. Samalla virasto määrittää kuinka sitä seurataan ja palautesilmukan luoman virheenkorjausjärjestelmän avulla vahvistetaan ja korjataan tilanne. Jos homma kusee, päätös heivataan roskakoriin tai paranneltavaksi.
MeV itsessään on tarkoitus olla miehitetty eri alojen parhailla asiantuntijoilla ja täydellisellä läpinäkyvyydellä. Tekoälyä käytetään apuna auttamaan laskuissa, mutta kaikki perustelut ja päätelmät olisivat ihmisten tekemiä, julkisia ja kansan kritisoitavissa. Mutta, kuka päättäisi kenet sinne oikeasti valitaan? Yksikään ihminen ei ole objektiivinen vaan jokaisen omat aatteet ja vinoumat olisivat merkittävä osa lopputuloksia. Teknokratia on kaunis idea teoriassa, käytäntö on yleensä ihan muuta. Läpinäkyvyys tuo toki suojaa, mutta kenen taviksen aivokapasiteetti riittäisi selvittämään 1000 sivuisen yhtälön?
Poliitikot kuitenkin edelleen ehdottavat asioita kansan tahtoa ja suurempaa tarkoitusperää kunnioittaen. Kukoistus ja elinvoimaisuus ovat päämääränä ja jos esitykset eivät siihen johda, ne eivät koskaan tule käytäntöön toisin kuin nykymallissa, missä poliitikot ehdottavat kaikkea itselle kivaa ilman mitään vastuuta tuloksista. Poliitikoille täkynä on mallissa se, että jos matematiikka täsmää, sitä kokeillaan ja syyllinen epäonnistumiseen ei ole poliitikko vaan matematiikka tai kansa soveltamassa päätöstä. Virasto on siis vastuussa päätöksestä, mutta se ei itse ehdota yhtäkään lakia. Kansanvaltaa, jos poliitikot niin haluavat, muutoin se on edelleen tasavaltaa missä kansa äänestää kuka heidän ylitseen käyttää valtaa ja virasto estää pököpäisimmät asiat. Kuulostaa hyvältä, eikö?
Tärkeänä osana mallissa on se, että kauniiden sanojen sijasta on käytettävä täsmällistä kieltä. Ei edistytä, kasveta, riitetä tai muita oikeastaan mitään tarkoittavia asioita, vaan asioille annetaan tarkat määreet ja ennen kaikkea sen, kuka sen hoitaa. Nykyään se on aina ”joku”, johon perustetaan työryhmiä, palaveerataan ja jaetaan vastuuta niin että kukaan ei ole loppuviimein vastuussa oikein mistään. Tuo taho, näihin lukemiin, saa suorittaa. Yhtä asiaa se ei kuitenkaan kykene poistamaan ja se on se ihminen…
Jos esimerkiksi hallinto päättää, että jokin heidän vihaama ryhmä pitää ”poistaa” pelikentältä, tarkasti sanailtu, laskettu ja perusteltu laki menee sukkana sisään MeV:n seulasta, koska he eivät ota kantaa onko se ”oikein” tai ”väärin”, vaan onko se toteutettavissa ja suunnitelman mukainen. Mitään moraalista päätöstä he eivät tee ja jos päätös lisää kansan elinvoimaa isossa kuvassa, kansan enemmistön tahto kaataa sen myrkyn Sokrateksen kuppiin. Ymmärrän hyvin kuinka moraaliposeerauksella ajetaan läpi idiotismia nykypäivänä ilman pienintäkään realismia, mutta toisaalta taas joukko on tyhmä kuin saapas ja helposti ohjailtavissa joten riski on olemassa - jos kansa haluaa käskystä ampua omaan jalkaansa perustellusti, näin tapahtuu.
Perustuslaki muuttuu samalla enemmänkin ohjenuoraksi, koska joskus sen jokin sanamuoto estäisi hyvän päätöksen, jolloin se perustuslaki ohitetaan. Verrattuna nykyiseen missä perustuslakia pidetään lähinnä vessapaperina tilanne olisi kuitenkin parempi. Mekanismiviraston käyttöönotto vaatisi joka tapauksessa perustuslain muutoksia joten ehkä osa niistä mahdollisista ristiriidoista voitaisiin välttää tekemällä perustuslaistakin tarkkasanaisempi.
Shut up and take my money!? Yksi mulle hetijustiinsa! Enää ei puutu kuin kansan kannatus, mikä voikin olla ainakin tällä hetkellä se naula arkkuun. Toinen nykyhetken ongelma on siinä, että Suomi ei ole enää itsenäinen valtio joka päättää omista asioistaan omaksi edukseen vaan olemme EU:n määräysvallan alla. Arvioisin vain noin 99.5%:a EU:n ehdotuksista töppäävän MeV:n seulaan, eli yhdistelmä on mahdoton. Pikkuvika?
Kansa etsii tällä hetkellä taas pelastusta (vaalit tuloillaan) ja ikävä kyllä tämä ehdotus ei sitä tuo. Mitä tämä mekanismi tuo, on hallintojärjestelmän joka vastaa sille ainoaan kuuluvaan tehtävään: tehdä toimivat pelisäännöt kansalle, ei sekaantua miten kukin tallaa. Suurin osa ei kykene käsittämään mallin etuja, koska se ei lupaa ”tasa-arvoa”, ”yhtenäsyyttä”, ”reilua kilpailua”, ”rasismin poistumista” eikä ”mamuja vittuun!”. Tulosvastuullinen itseään korjaava ja jatkuvasti kehittyvä malli loisi maalle vakaan tulevaisuuden, koska jokainen päätös olisi perustuttava fyysiseen todellisuuteen haihattelun ja kauniiden aatteiden sijasta. Ihminen ei vaan tee päätöksiään logiikan pohjalta vaan tunteiden mukaan. Päätöstä perustellaan itselle loogisesti, mutta se osa aivoista ei osallistu itse päätöksentekoon kuin vasta myöhemmin ja tämän kaltainen ”kylmän matemaattinen malli” ei taida saada kovinkaan montaa kannattamaan asiaa. Toki tämä myönnetäänkin, eli tarkoitus on saada 3-5% kannatus joka sitten leviää kuin itsestään ja lopulta muuttuu vallitsevaksi tilaksi.
Institutionaalinen vastustus tämän kaltaiselle ehdotukselle on tosin luokkaa ”eeppinen”, joten sieltä suunnasta tukea on turha odottaa. Yksikään poliitikko ei kannata mallia, jossa hänen ainoat oikeat ja varmasti ihan justiin toimivat ratkaisut joutuvat suurennuslasin alle. Byrokraatit taas kuuluvat samoihin verkostoihin ja heidän määräänsä voitaisiin radikaalisti vähentää kun alusta pitäen olisi selvää kuka tekee ja mitä, eikä enää tarvita kymmeniä kampaviinerityöryhmiä pohtimaan että montako uutta virastoa tarvitaan selvittämään kenelle tekeminen ulkoistetaan. Valtamedialle tylsät matemaattisesti todistettavat hylkäykset eivät luo läheskään yhtä hyviä klikkiotsikoita eikä yliopistoistakaan tarvittaisi enää tusinaa sukupuolentutkijaa todistamaan kuinka kaikki vasemmiston päätökset ovat puhdasta kultaa ja oikeiston rasismia.
Hyvä tarina, osuva mediavirus poikineen ja pari julkkista suuren joukon vaikuttajien tueksi niin ehdotus etenisi kuitenkin julkiseen keskusteluun. Maailma ei sillä pelastuisi eikä yksittäisten ihmisten arkiset ongelmat korjaantuisi käden käänteessä, mutta ainakin yksi, varsin tärkeä, osa - hallinnon mielipuolisuus - saattaisi korjaantua ajan kanssa kun Suomen lait käytäisiin tiheällä kammalla läpi ja uudet kirjoitettaisiin kunnolla. Keinot on tiedossa, tekijöitäkin jonkin verran, mutta onnistuuko organisoituminen asian suhteen? Epäilen vahvasti. Toivossa on kuitenkin hyvä elää sanoi lapamatokin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti