Kouluissako propagandaa, ei kai sentään?!

Pirkkalan moniste oli se kuuluisa 70-luvun ”koulukokeilu”, joka nousee keskusteluun aina silloin tällöin. Tällä kertaa asia on nostettu pöydälle Ivan Puopolon podcastissa, jossa hän haastattelee filosofian opettajaa Arno Kortoa. Aloitetaan siis linkillä kyseiseen videoon…

Asetelma on itsessään mielenkiintoinen, mutta samalla surkuhupaisa esitys siitä, kuinka ihmiset oikeasti tunnistavat propagandan: jos olet asiasta samaa mieltä, se on totta, jos taas eri mieltä, se on propagandaa. Nyt on siis taas kerran tunnistettu (pahan) Neuvostoliiton suuntaan kumartava propaganda, unohtaen täysin nykypäivän täysin länteen kallellaan olevan propagandan. Kyllä, podin aiheena on nimenomaan historian opetus 70- ja 80-luvulla, mutta itsellä keskustelusta jää lähinnä tunne, että syy nykypäivän vastaavien ongelmien käsittelyyn jää tahallaan Puopolon sukupuolikommentteihin.

Kuten podissakin mainitaan, tuo 70-80-lukujen aikainen ”oikeaan suuntaan” kumartaminen avasi ovia ja oli kannattavaa, näiden asioiden juuri tällä tavalla esiin tuominen on täsmälleen samaa kumartamista - ainoastaan suunta on muuttunut. Kyllä, niin Puopolo kuin Kotro ovat molemmat asemassa, jossa yksikin väärä näkemys saattaa puraista persaukseen pahemman kerran, niin heitä ei voida suoranaisesti syyttää asiasta. Kun oma elanto riippuu joko ymmärtämättömyydestä tai siitä, että suu pysyy supussa, ei kannattane odottaa mitään kriittisempää näkemystä nykypäivän ongelmista?

Jos lainataan vielä samaan soppaan pari hieman vanhempaa teosta, Jacques Ellulin ”Propaganda” ja Aristoteleen ”Politiikka”, voidaan todeta että juuri tämä pienestä pitäen ”oikean” maailmankuvan takominen selkäytimeen on yksi toimivan yhteiskunnan peruspilareista. Se, että tämä malli pyyhkii taas demokratian aatteella persettään on sitten #eriasia, mutta tämä vanha viisaus on ollut hyvin vahvasti tiedossa ja siitä saadaan kiittää niin Pirkkalan monistetta kuin nykypäivän sukupuoli- ja ilmastohumppaa.

Suosittelisinkin näille kahdelle podissa esiintyneelle tyypille lukaista nuo kaksi teosta näin alkuun ja sitten tarkastella kriittisesti niitä omia uskomuksia sekä nykypäivän median ja koulujärjestelmän toimintaa. Se, että asiaa ei pidä ongelmana vain siksi, että sattuu olemaan itse asiasta samaa mieltä on toki arkipäiväistä, antaa karvan verran kuvan älyllisestä laiskuudesta. Toki se suun avaaminen saattaa olla uran kannalta kohtalokas veto, joten ymmärrän hyvin jos ei kauheasti hutsita puhua siitä, miten se täsmälleen sama Pirkkalan meno jatkuu edelleenkin - ainoastaan eri suuntaan kumartaen. Omalla tavallaan onkin varsin vapauttavaa olla lähes täysin irti niistä kahleista, joita yhteiskunnallinen asema mukanaan tuo. Kun ei välitä hirveämmin mitä ne muutkin ajattelevat kun tämmöistä höpöhöpöä puhuu pääsee vaarallisen lähelle vapautta tässä nykyisessä tyranniassa.

Tosin kun kaikki ovat hiljaa joilla olisi edes hitunen sananvaltaa, saadaan ne 10.000+ sukupuolta ja muuta kivaa. Se kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa - kapitalistinen sananvapaus. Nauttikaa siis kilpailun muodostamasta tavasta päättää totuus!

Yle kuriin?

Jälleen kerran jengi on ihan täpinässä kansalaisaloitteesta nimeltä: Yle kuriin nyt! Poliitikot tulevat tosin pyyhkimään tälläkin aloitteella persiinsä, kuten kaikilla muillakin aloitteilla joita he eivät itse halua ajaa, mutta tämä aloite on jälleen yksi turhimmista aloitteista. Selitän asian tarkemmin, mutta katsotaan nyt alkuun mitä ollaan hakemassa.

”Vaadimme, että Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden. On myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään.”

Ylen budjetti on per perse palttiarallaa 95€ (aloitteen mukaan), joka on maailman kärkeä. Pienen kansan ansiosta summa ei siis ole likikään yhtä suuri kuin monessa muussa maassa, mutta asukasta kohden se on tosiaan kärkiluokkaa. Asiasta on veivattu vuosikausia ja kauhisteltu, kuinka paljon rahaa palaa propagandaan. Tämä kuri koskee kuitenkin lähes ainoastaan rahoitusta, joka on tarkoitus saada kuriin leikkaamalla ”turhista” toiminnoista.

Kyllä, olen samaa mieltä siitä, että budjetti on paisunut pahemman kerran, mutta toimintojen leikkaaminen ja rajoittaminen ei nähdäkseni ole kuitenkaan se ratkaisu Ylen laajempaan ongelmaan. Ainoita todellisia hyötyjiä näistä leikkauksista kun ovat kaupalliset mediat, ei kansa. Kun heiltä viedään yksi kilpailija pois, heidän oma pelikenttänsä laajenee. Siksi pidinkin varsin outona kaupallisenkin median toimesta tapahtunutta ”Uusi Juttu”-median hehkutusta - miksi ihmeessä he mainostaisivat kilpailijaansa? Ihmisellä kun on edelleen rajattu määrä tunteja päivässä käytettävään ja tästä ajasta mediat kilpailevat keskenään. Huomiotalous on päivän juttu.

Jos Yle karsii tuotantoaan ja ulkopuolisia ostoksiaan, se ei tarkoita millään tavalla että informaation laatu paranisi tai propagandan määrä vähenisi. Siinä menisi lähinnä vino pino viihdettä ja sarjoja (joista osa voisi toki kadota kanavalta) joita kansalaiset voivat katsoa ilmaiseksi. Maksukanavia lisää ja mainostajien kustantamaa sontaa tilalle ei taida millään mittarilla parantaa mediakenttämme tilaa. Korporaatiomediat kun eivät tuota muuta kuin hyötyä itselleen, eli rahaa, kun taas valtion media voisi tuottaa kansalle oikeasti hyödyllistä ohjelmaa. Tuottaako Yle sitten hyödyllistä ohjelmaa kansalle?

Pääosin, ei, mutta se voisi niin tehdä halutessaan. Sillä vaan ei satu olemaan pienintäkään halua niin tehdä, vaan Yle on agendamedia muiden joukossa joka tarkkaan valikoi haluamiaan näkemyksiä kansalle. Ei siis kansan haluamia, vaan johtoportaansa haluamia. Jotkut ovat ehdottaneet Ylen tarkempaa hallintaa poliitikkojen suunnalta, eli poliittiset puolueet saisivat vielä enemmän omia agendojaan kansan tietoisuuteen sen sijaan että se pieni keskittymä ohjelmapäälliköitä ja vastaavia on päätäntävallassa mitä kansalle suolletaan ulos. En siis pidä median vahvempaa poliittista ohjausta liioin askeleena parempaan suuntaan.

Tulisiko kansan sitten saada päättää mitä Yle tuottaa? Ämpäreitä ja piikkejä kiltisti jonottava kansa valitsemassa sopivaa ohjelmatarjontaa? Eeeeehkä ei kuitenkaan, mutta hieman valistuneempi kansa saattaisi kyetä demokraattisesti valitsemaan hieman laadukkaampaa ohjelmistoa kaikelle kansalle. Miksi ei siis järjestettäisi Yle-vaaleja, jossa kansan keskuudesta valittaisiin ne ohjelmapäälliköt, tai ainakin taho joka ohjeistaa ja hyväksyy ohjelmahankinnat? Ei se ainakaan huonompaan suuntaan sillä menisi…

Pääongelma Ylessä on kuitenkin se, että kuten kaikissa muissakin autoritäärisissä valtioissa (lähes kaikki länsimaat) kansalle tarjotaan kolmea ohjelmatyyppiä: valtion propagandaa, viihdettä ja urheilua (plus sää, jonka voisi kyllä lukea muualtakin). Siis paskaa ja sirkushuveja, joissa viestinnän taso sammuttaa ne viimeisetkin harmaat solut korvien välistä ja idioottilaatikkoa katsotaan rankan työpäivän jälkeen nollaamaan se nuppi. Tämä ehkäpä pykälää vähemmän haitallinen viinaan verrattavissa oleva täysin ilman aivotoimintaa vaativa ohjelmistotarjonta mahdollistaa pääosin vain helpommin ohjailtavan kansan herrojensa pillin mukaan tanssivaksi laumaksi, joka voidaan yllyttää tarpeen vaatiessa vaikka ja mihin.

Mitä sitten sieltä töllöstä ja netistä pitäisi tulla ulos, että se olisi kansalle hyödyksi? Tähän ei tietenkään ole mitään yhtä ja oikeaa vastausta, vaan ne valinnat ovat jokaisen henkilökohtaiseen arvomaailmaan pohjautuvia. Itse näkisin asia- ja keskusteluohjelmien tarjonnan lisäämisen positiivisena asiana. Myös kaikki wanhat kotimaiset elokuvat ja sarjat voisivat olla siellä Yle-Areenassa katsottavissa, jolloin voitaisiin puhua kulttuurin säilyttämisestä. Ilman siis mitään sensuuria ja triggerivaroituksia, kaikki viimeisen sadan vuoden aikana valtion varoilla kokonaan tai osittain tuotetut ohjelmat voisivat olla koko kansan ilona Netflixin korvaajana. Ja niihin keskusteluohjelmiin voitaisiin oikeasti kutsua myös niitä muitakin näkemyksiä omaavia ihmisiä, sen sijaan että neljän hengen runkkurinki nyökyttelee keskenään kuinka taas ollaan samaa mieltä ja heidän kanssaan eri mieltä olevat ovat pahoja syntisiä. Ainahan sitä voi toivoa, mutta en pidättele hengitystäni että tähän olisi muutosta tulossa.

Ylelle on kuitenkin nostettava hattua siitä, että aina välillä sielä on ihan oikeasti hyvääkin tuotantoa, niin uutisissa kuin muissa ohjelmissa. Propagandaa, toki, mutta eipä ilman sitä tämä länsimainen demokratia pysyisi edes pystyssä. Suurin osa ihmisistä kun ei halua tai edes kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä oikeastaan mistään asiasta, joten he tarvitsevat auktoriteetteja kertomaan heille miten ajatella. Osin tämä tarve on tosin luotu median toimesta, mutta ikävä kyllä se on varsin suurella osalla ihmisistä tilanne, että he eivät vaan kertakaikkiaan kykene elämään ilman tarkkaa auktoriteettien ohjailua. Ja tähän tarpeeseen Yle on ”hyvä” ratkaisu…

Jos se olisi kansansa puolella, eikä sitä vastaan. Tätä kirjoittaessa allekirjoituksia on kasassa lähes riittävä määrä, joten jos haluat tuhlata aikaasi täysin turhanpäiväiseen aloitteeseen ja osoittaaksesi vallanpitäjille kenen leirissä seisot, käy toki tunnistautumassa vahvasti palveluun että profiilisi valtion rekistereissä saa vahvistuksen. Koska eiväthän ne koskaan syöttäisi sitä dataa tekoälylle, joka osaa tulkita ajatusmaailmaasi paremmin kuin itse!

Loppuun vielä kikkakolmonen jolla pääset irti propagandasta: laita se idioottilaatikko kiinni, älä selaa uutisia tai somea, ehkäpä jopa nettiä ylipäänsä, muutamaan päivään lainkaan niin saatat huomata, kuinka paljon vähemmän maailma ahdistaa kun jatkuva pelottelu ja vihanlietsonta taukoaa hetkeksi. Kun joku muu valitsee puolestasi mikä on ”tärkeää” tietoa, voit olla aivan varma siitä että sinulle koetetaan syöttää jotain agendaa, suuntaan tai toiseen.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

Viimepäivinä Elokapinan toimet ovat taas vaihteeksi puhuttaneet ja joutessani tullut kuunneltua Alan Wattsia, joiden yhdistäminen saattaa kuulostaa ehkä hieman oudolta mutta hänen otsikon mukainen esityksensä ”Road to Hell is paved with good intentions” (ei linkkiä, itsepalvelu) osui naulankantaan. Hyviä aikomuksia omaava ihminen haluaa muuttaa maailman, hyvä ihminen katsoo syvään itseensä.

Maailma on varsin monimutkainen paikka ja eri asioiden yhteyksiä toisiinsa voidaan yleensä havaita ja tutkia vain tiettyyn pisteeseen saakka. Jonkin asian muuttaminen saattaa vaikuttaa ennalta-arvaamattomasti johonkin toiseen asiaan ja sen seurauksena se jokin toinen juttu saattaa mennä päin helvettiä. Kun kyse on politiikasta, usein se aiottu asiakin menee päin honkia ja siinä sivussa menee vielä moni muukin asia vituiksi.

Tiede kuvittelee usein tietävänsä eri asioiden yhteydet ja kyllä, joissain tapauksissa varsin rajallinen määrä muuttujia vaikuttaa siihen tutkittavaan asiaan ja näin voidaan sitten päätellä miten tämä mualimamme toimii. Mitä monimutkaisemmasta asiasta puhutaan, sitä etäämmälle ymmärryksemme asiayhteyksistä loittonee. Ihminen ja lääketiede on tästä yksi parhaita esimerkkejä. Tarkkailemalla muutamaa osaa hetkellisesti kuvitellaan, että siitä voidaan päätellä jonkin asian toiminta ja näin kehittää siihen ”lääke” tai vastaava. Traumakirurgiassa ollaan kyllä edistytty paljon ja isoistakin vaurioista huolimatta kyetään parsimaan ihminen takaisin kasaan, mutta aniharvoin saadaan kuitenkaan enää kokonaista aikaiseksi vaan jotain hieman siihen suuntaan.

Tieteessä ja muissa vastaavissa asioissa siis on ainakin joskus hyvät aikeet, mutta kun emme tiedä miten toimimalla siihen tulokseen edes päästäisiin. Vielä huolestuttavampi havainto on kuitenkin se, että emme usein edes tiedä mitä se ”hyvä” edes on. Jos otetaan se lääketiede taas esimerkiksi, kuvitellaan nyt sitten että joskus löydettäisiin/keksittäisiin lääke vaikkapa joihinkin yleisiin ”neurodivergenttinä” pidetyistä diagnooseista, autismi ja AD(H)D, missä kohden se ”hyvä” sitten tapahtuisi? Jos ihmisestä saataisiin ”normaali” sen lääkkeen ansiosta, kenen etua siinä oikeasti haluttaisiin? Toki monet haasteet saattaisivat siinä helpottua, mutta olisiko se ihmiselle sitten oikeasti eduksi? Jälleen kun kuvitellaan, että ne hyvät aikeet oikeasti johtaisivat johonkin ”parempaan”, jota ei kuitenkaan pystytä määrittämään. Valtiolle ”normaali” ihminen on toki se paras vaihtoehto, koska hän on silloin koneiston ratas joka voidaan tarvittaessa vaihtaa toiseen minkään muun muuttumatta. Mutta onko se ihmiskunnan kehityksen kannalta kuitenkaan positiivinen asia?

Takaisin kuitenkin Elokapinaan ja heidän hyviin aikeisiijn. Hehän ovat pelastamassa maailmaa, voisiko sitä suurempaa asiaa edes olla? No okei, se heidän kantansa nyt perustuu olettamiin ja villiin ennustuksiin, joista yksikään ei ole tuntunut osuvan kohdalleen viimeisen vuosisadan aikana, mutta mitäs pienistä. Vaikka se ”tieteen konsensus” on median mukaan päivänselvä aiheen suhteen, varsin monet näkevät asian toisin jolloin se kaikki mitä nyt tehdään väärän asian korjaamiseksi saattaakin johtaa vielä paljon suurempaan katastrofiin. Meillä kun ei ole pienintäkään hajua siitä, mitkä kaikki asiat oikeasti vaikuttavat ilmastoon. Sen lisäksi emme tiedä miten niihin oletettuihin asioihin voisi vaikuttaa, emmekä tiedä mitä vaikutuksia sillä oikeasti olisi vaikka kykenesimmekin niihin vaikuttamaan. Päälle vielä mitä sivuvaikutuksia sillä ilmastoon sörkkimisellä tulee olemaan tunnutaan unohtavan ihan täysin. Jos Elokapina siis saisi oikeasti tehtyä sen mitä aikovat, olisiko se tie helvettiin vaiko paratiisiin? Tämä kivimöhkäleemme kun on selvinnyt varsin hyvin jo vuosituhansia ilman ihmisten apua, ehkäpä jopa paljon paremmin aikana kun emme kuvitelleet olevamme kaikkitietäviä Jumalia, jotka voivat muokata asioita haluamallaan tavalla.

Samalla voidaan nostaa esiin se pikkuseikka, että Elokapinan mielestä tarkoitus pyhittää keinot. Mitä tahansa voidaan tehdä, koska se perimmäinen tarkoitus sille on kuitenkin se maailman pelastaminen. Kuinka monen tuhannen ihmisen elämän pilaaminen on hyväksyttävää, jos tarkoitus olisi pelastaa kaikki? Ovatko kaikki keinot sallittuja että se itselle tärkeä asia tulee tehdyksi, vaikka se olisikin kaikkien muiden kustannuksella? No tottakai, kun ollaan pelastamassa koko maailmaa, eikös? Paitsi että meillä ei ole hajuakaan ollaanko tekemässä edes etäisesti oikeita asioita asian suhteen…

Jos nämä kaikki ihmiset jotka nyt haluavat pelastaa maailman vaatimalla muita tekemään asioita sen sijaan tekisivät ensin itse mitä saarnaavat, voitaisiin nähdä että mihin kaikkeen se oikeasti vaikuttaa siinä mittakaavassa. Nythän kaikki ovat aina vaatimassa muilta niitä toimia tai jos ei toimia niin rahaa, voitaisiinkin sanoa että mitäs tekisitte tai maksaisitte asian ihan itse. Politiikassa tämä muiden työllä ja varoilla hyvän ihmisen teeskentely on arkipäivää ja jos hommat menevät pieleen, syy on aina kansassa koska heidän mandaatillahan asiaa tehtiin. Kukaan ei joudu huonoista päätöksistä vastuuseen, mutta vahinkojen korjauksesta lasku tulee aina kansalle, kuten taas kerran Elokapinan maalauksesta. En kyllä huomannut kovinkaan suurta muutosta ilmastossa kun sitä maalia räiskittiin sirkustel… eduskuntatalon tolppiin, eikä se puhdistusoperaatio tainnut liioin ainakaan auttaa asiaa etenkään kun jälleen poltettiin rahaa sen taiteen puhdistamiseen.

Kumpi sitten onkaan syynä maailman ongelmiin - se, että sanotaan yhtä aikeena ja tehdään jotain aivan muuta, vaiko se, että sanotaan ja tehdään mitä sanotaan ymmärtämättä niitä todellisia seuraamuksia? Jos yksittäiset ihmiset tekisivät ne asiat vain yksin ja itse, ainakin se vahinko isossa mittakaavassa jäisi pienemmäksi kuin jos jokin valtio tekee jotain, oli se sitten tahallaan tai vahingossa haitallista. Kyllä, asioita pitää tehdä ja virheistä pitäisi oppia. Tämä virheistä, niin omista kuin muiden, oppiminen on vaan melkoisen heikkoa yksilötasolla ja täysin olematonta valtion tasolla. Toki jos asioita tehdään tahallaan ”pieleen”, jälki on usein sen mukaista. Aina on tosin mahdollista, että kaikki tämä tahallinen ja varmasti myös osin tahatonkin perseily saattaa johtaa myös johonkin hyvään - sen vain aika näyttää. Tie helvettiin on kuitenkin kivetty hyvillä aikomuksilla… ehkäpä niillä pahoilla aikomuksilla löydetään vaan oikopolku sinne helvettiin?

Kun aate katoaa

Propaganda on kriittinen osa länsimaista demokratiaa. Ilman sitä, kansan yhtenäisyys on lähes mahdottomuus joten propaganda hyväksytään yleisesti luonnollisena ilmiönä demokratiassa. Tietysti voidaan sanoa, että vaikka propaganda itsessään on täysin ristiriidassa itse demokratian aatteen mukaan, demokraattisessa tasavallassa se on hyväksyttävää koska … syyt. Demokratia ei tosin ole ainoa aate, joka on merkittävästi vääristynyt propagandan ansiosta.

Kristinusko, jos siis seurattaisiin Jeesuksen opetuksia, on myös päässyt omaan asemaansa propagandan ansiosta vastoin sitä omaa aatettaan. En toki ole Raamattua ihan niin tarkkaan tavannut, mutta tämän edellä mainitun anarkistin opeissa ei muistaakseni missään kohden julistettu ”ja sinun tulee pelotella sekä manipuloida muut puolelleni”. Saatan toki olla väärässä, mutta ainakin Jacques Ellul tuntui näkevän asian samalla tavalla. Kirkko ja valtio ovat toki olleet naimisissa keskenään lähestulkoon aina ja valtiot ovat perustaneet valtansa kertomiinsa tarinoihin jotka on koijattu kansalle, eli ei ole mikään ihme että myös sitä ”pyhää valtaa” on käytetty karvan verran kyseenalaisiin tarkoituksiin ja keinoin.

Kristinusko ei tietenkään ole läheskään ainoa uskonto jota on käytetty niin propagandaan kuin ajettu propagandan keinoin. Mutta jos teeskennellään hyvää ja vanhurskasta, kannattaisi ne puheet ja teot olla edes etäisesti samalla viivalla? On toki ymmärrettävää miksi näin on, koska se on se maallinen valta joka on varsin tärkeää niin monelle ihmiselle ja jos sen saavuttamiseen voi hyväksikäyttää ihmisten uskomuksia, mikäs sen parempi. Kansan on tehtävä juuri näin, koska se on Jumalan tahto ja katso nyt kuinka se pyhä kirja kertoo asian niin, vaikka se lainaus nyt otettiinkin täysin irti asiayhteydestä ja se tekstikin oli muutamaan kertaan käännelty ja väännelty sopivaksi vallankäyttöön. Eli menee juuri kuten Jeesus opetti, eiks jeh?

Entäpäs se demokratia? Puhutaan nyt sitten demokratiasta, demokraattisesta järjestelmästä tai ”liberaalista demokratiasta”, niistä ei yhteenkään kuulu ajatus siitä, että kansaa manipuloitaisiin ajattelemaan tietyllä tavalla. Vallassa olevat eivät kerro kansalle mitä mieltä heidän tulee olla, vaan kansa päättää itsenäisesti oman tahtonsa mukaan miten se valtio tekee. Ei poikkeuksia, ei selittelyjä, kansa päättää ja valtio seuraa kansan tahtoa, ei päinvastoin.

Toisin kuin demokratiassa, tasavallan aate taas ei omaa tämmöisiä ongelmia etteikö kansaa voida manipuloida. Propaganda on kuitenkin vääristänyt myös tämän aatteen kauaksi sen jalosta aatteesta. Kuinka jalo se aate nyt sitten todellisuudessa on, siitä voidaan myös väitellä, mutta tämä monarkia ”seuraaja” ei ole kaikista hulluin aatesuunta oikeutuksena valtaan muiden ylitse. Tasavallan vahva aate kun on se, että ne kaikista parhaat ja hyveellisimmät tyypit yhdessä ohjaavat kansaa oikeaan suuntaan. Koska he tietävät paremmin kuin kansa, on oikeutettua hieman töniä kansaa oikeaan suuntaan eli propagoida sitä oikeaa maailmankuvaa.

Propagandan ansiosta ollaan kuitenkin päädytty malliin, missä suosiokilpailulla valitaan ne puhuvat päät painamaan koulutetun apinan tavoin nappia ja sielä taustalla häärää suuri joukko ihmisiä vetelemässä marionettiensa naruista. Kansalle kerrotaan, että järjestelmä on demokraattinen, eli kansa on itse vallassa, kun he saavat jokusen vuoden välein käydä rustaamassa rastin ruutuun tai piirtelemässä numeroita tahi kirkkoveneitä äänestyslappuunsa. Propagandalla kansaa ohjeistetaan mikä puolue tai ehdokas on heille se ainoa oikea valinta, koska väärin äänestäminen johtaa aina siihen pahuuden voittoon.

Sanotaan, että kansa saa aina näköisensä johtajat, eli onko kansa sitten pääosin huomiohuoraavia itsekeskeisiä valehtelevia kusipäitä? Ei, ehkä, vaan kansa äänestää sen propagandalla muodostetun kuvan mukaan, lähes täysin ilman tarkempaa tutkimista saatikka kriittistä ajattelua. Ja sen kyllä huomaa, kun kerta toisensa jälkeen kansa saa aina vaan huonompia johtajia. Mutta se ei tunnu haittaavan, koska kansa ei edes tiedä ettei se tiedä missä mennään. Miksi? Koska propaganda toimii niin jäätävän hyvin. Jopa niin hyvin, että varsin suuri osa hallintoon pettyneistä marssii kerta toisensa jälkeen sinne äänestyskoppiin kunhan heille vaan annetaan jälleen uusi vaihtoehto joka nyt ihan satavarmasti, kunhan vaan kaikki äänestävät oikein, pelastavat maailman. Trendinä tuntuu olevan ympäri maailmaa se, että kun luvataan vapautta tai tehdä maasta mahtava, nyt on niiiiin rautaista matskua että eikun taas äänestyskoppiin ja nyt tällä kertaa asia korjaantuu!

Korjaantuuko? Ei, koska järjestelmä ei ollut koskaan rikki - se toimii juuri kuten pitääkin. Kansalle syötetään pajunköyttä ja heitä pidetään vastuussa ongelmista, koska demokratia, vaikka kansalla ei ollut osaa ei arpaa päätöksenteossa. Aivan samoin kuin ne yliolennon tahtoa tulkitsevat tuntuvat aina päätyvän siihen omaan etuun muiden kustannuksella. Syyllinen ongelmiin löytyy aina näissä tarinoissa siitä kansasta, joka ei palvonut herrojaan oikealla tavalla ja uhranneet itseään riittävästi herrojen eduksi. Eli olisi vissiin pitänyt rukoilla tai äänestää kovemmin niin meillä olisi paratiisi? Vaiko kenties lopettaa se itselleen ja muille valehtelu…

Kaikki puhuvat mutta kukaan ei kuuntele

Turhautuminen tähän nykyiseen ”järjestelmään” on hitaasti mutta varmasti kasvanut vuosien saatossa. Joissain maissa tämä on suoraan peilannut uusien ”pahojen” puolueiden syntyyn ja niiden kohtuullisen koviin tuloksiin paikallisissa vaaleissa. Suomessa näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, mikä on aiheuttanut entistä enemmän negatiivisia tuntemuksia siinä häviävän pienessä kansanosassa, jonka mukaan asiat eivät nyt mene ihan kuin Strömsössä. Syy tähän ei ole mikään yksiselitteinen, eikä asiaa voida selittää millään TikTok-videolla niin, että se kykenisi huomioimaan edes osan niistä tekijöistä. Vaatisi vähintäänkin kirjallisen sanoja peräjälkeen, mutta raapaistaan nyt kuitenkin vaan pintaa hieman lyhyemmällä logoksella.

Tiivistettynä ongelma voitaisiin puristaa otsikon väitteeseen: ”kaikki puhuvat mutta kukaan ei kuuntele”, josta vuosisatojen aikana varsin monet ihmiset ovat puhuneet ja vähemmän yllättävästi eivät ole juurikaan tulleet kuulluksi. Vaikka kyseinen ominaisuus ihmisissä on varsin luonnollinen, suuri ansio tästä itse ongelmasta kuuluu kuitenkin propagandalle, jota on pommitettu kansoille jo vuosisatoja. Koska propagandan vaikutus ihmisiin tässä suhteessa on myös ollut tiedossa vähintään vuosisadan, voitaneen puhua varsin tietoisesta toiminnasta vaikka paraatipuheissa poliitikot antavat usein ymmärtää kuinka tärkeää heille mukamas se kansan yhtenäisyys on. Jos se kansan hyvinvointi ja yhtenäisyys olisivat merkittäviä asioita, ei propagandaa kuitenkaan käytettäisi nykyisellä tavalla tahallaan jakamaan kansaa osiin?

Ihmisille varsin tyypillinen tapa valita oma maailmankatsomuksensa on seurata jotain auktoriteettia ja omaksua heidän näkemyksensä omakseen. Vaikka niin moni kertookin olevansa ”itsenäinen ajattelija” eikä seuraa mitään auktoriteettia, väitän että suuri osa ihmisistä näin kuitenkin toimii. Erona onkin se, mitä auktoriteettia ihminen seuraa - jos ei seuraa virallisen tarinan saarnaajia, ei mukamas ole enää ”auktoriteettiuskovainen”. Kuitenkin on varsin vahvasti nähtävillä ilmiö, jossa se epävirallinen tarina omaksutaan tuosta vaan kunhan se oma uusi auktoriteetti niin kertoo. Luonnollista ja tyypillistä, kyllä, mutta edelleen yhtä ongelmallista… vai onko?

Auktoriteetti voidaan kuitenkin korvata tarinalla, eli sillä propagandalla. Ihmiset edelleenkin tunnistavat propagandan sen perusteella, ovatko he sen kansaa samaa mieltä vai eivät. Joten ne sopivat tarinat ovat totta ja siitä poikkeavat sitä pahaa vihollisen propagandaa. Jos siihen päälle vielä saadaan sopiva auktoriteetti kertomaan sitä tarinaa, propagandasta tulee vieläkin uskottavampaa, mutta eipä niitä uutisten kirjoittajia kukaan taida pitää varsinaisena auktoriteettina? Niin no, ei ehkä sitä kirjoittajaa, mutta kun on ”luotettava media” niin kaikki sieltä tuleva on luotettavaa ja siitä poikkeava propagandaa.

Jo reilun vuosisadan ajan ihmiset ovatkin olleet jatkuvassa propagandapommituksessa joka suunnalta. Mainokset eivät enää ole edes mainoksia, vaan ne nähdään vilahduksina värejä ja symboleja hokien ”kuluta, osta”. Uutiset kertovat maailman kauheuksista mitä tulisi pelätä ja vihata, joten kaikelle löytyy aina sopiva syntipukki. Lopputulos siinä jatkuvassa propagandassa onkin se, että ihmiset eivät enää osaa elää ilman sitä jokapäiväistä annosta suoria ja epäsuoria ohjeita. Ja riippuen täysin siitä kenen propagandalle altistuu, ihminen valitsee sen ”puolensa”.

Löhtöolettama kaikelle viestinnälle onkin se, että oma puoli kertoo totuuden ja kaikki siitä poikkeava on valhetta, jota ei tarvitse siis edes kuunnella. Kun kaikki julistavat sitä omaa maailmankuvaansa kuuntelematta pätkääkään mitä muilla on sanottavaa, maailma polarisoituu ja jokainen uusi näkökanta kaivautuu siihen omaan poteroonsa valmiina taistelemaan niitä muita, vääräuskoisia, vastaan. Sen sijaan että asioista keskusteltaisiin, kaikki julistavat sitä omaa oikeellisuuttaan ja leimaavat niitä kaikkia muita asiaan kuuluvilla termeillä. Keskustelujen sijaan kuullaan saarnoja joille osa hurraa ja osa manaa alimpaan helvettiin.

Tämä jakautumisen ja polarisoitumisen tapahtuminen propagandan ansiosta on siis tiedetty ja tunnettu hyvän aikaa, jolloin ei voida pitää millään tavalla vahinkona nykyistä tilaa. Hajota ja hallitse on myös tunnettu ja tiedetty vuodesta miekka ja kilpi, joten siinä olisi kohtuullinen selitys tälle tietoiselle toiminnalle. Mutta yhtään alemmalla tasolla tässä valtahierarkiassa olevalla ei välttämättä ole tietoa tahi ymmärrystä kaikista propagandan seuraamuksista, mikä tekeekin vastuun jakamisesta aiheen suhteen varsin haastavaa. Kaikki propaganda siitä yhdestä virallisesta tarinasta poiketen kun jakaa ihmisiä uusiin leireihin. Paitsi että… ei ole olemassa yhtä virallista koko maailman laajuista tarinaa, vaan jokainen maa tuppaa maalaamaan sen oman itsensä haluamallaan tavalla eli viimeistään siinä kohden törmätään poikkeaviin näkemyksiin kun ylitetään maan rajat.

Jos siis kuvitellaan että Suomessa olisi vain yksi yhteinen tarina, joka on luotu propagandan keinoin, olisiko meillä sittenkään rauha maassa? Ei, koska edelleen ihmiset olisivat kilpailemassa keskenään ties mistä asiasta. Propaganda on opettanut heille, että oikeaa mieltä olevat ovat hyviksiä ja muut pahiksia tai vähintäänkin alempiarvoisia, joten edelleenkin kansa jakautuisi osiin. Ja näiden osien välillä kommunikointi on edelleenkin mahdotonta, koska ne ”muut” nähdään vihollisena tai vähintäänkin kilpailijana omalle vallalle. Ennen vanhaan valtarakenne oli sinänsä paljon yksinkertaisempi - oli ne joilla on ja ne joilla ei ole. Asemaan yleensä synnyttiin ja näiden luokkien välillä oli vissi ero. Mutta tämä meidän ”demokratia” toi kansalle harhauskomuksen siitä, että ihan jokaisen äänellä olisi merkitystä, vieläpä yhtä paljon kuin niiden kaikkien muidenkin äänellä (sekä mielipiteellä että sillä äänestyslipun äänellä).

Palataan kuitenkin Suomeen takaisin ja siihen, miksi meillä ei saada niitä poikkeavia ääniä edes auttavasti kuuluviin. Kyse on pitkälti vallasta, sen käytöstä ja määrästä. Suomessa, väittäisin, puuttuu pitkälti niin osaaminen, ymmärrys kuin resurssit lähteä mukaan siihen kilpailuun joka määrittää kenen ääni tulee kuulluksi. Meillä myös onnistuttiin luomaan aivan loistava populistinen protestipuolue (persut), johon valtaosa ihmisistä edelleen uskoo - he siis uskovat persujen olevan sitä mitä heistä kerrotaan: joko pelastaja tai saatanasta seuraava, kannasta riippuen.

Jenkeissä taas on havahduttu siihen, miten propagandalla kyllästettyyn kansaan voidaan vaikuttaa varsin helposti. Ai kuinka muka? Osoittamalla sen vastapuolen näkemyksen virheet ja tuomalla se keskustelu kansan keskuuteen yleisön kuultavaksi. Ei ole mielestäni sattumaa, että rapakon takana tuhannet ja taas tuhannet vaikuttajat menevät väittelemään ”vastapuolen” kanssa ja vaikka heidän omia kanaviaan edelleenkin seuraa lähinnä se heidän oma yleisönsä, niissä kuvattavissa tapahtumissa on mukana niitä toisella tavalla ajattelevia. Tämä ruohonjuuritason toiminta on varsin tehokas tapa muuttaa ihmisten näkemystä ja jos nämä tarinat saadaan isolle yleisölle julki, kansan yleinen näkemys saadaan kääntymään. Ja kappas, tämä on täsmälleen sama strategia kuin valtamedialla on käytössä. Erona vain ne resurssit, jossa valtamedialla on raha, mutta heitä vastaan puhuvilla saappaat kadulla. Onko kumpikaan puoli jenkeissä sitten ”oikeassa”? Ei, vaan molemmat palvelevat ison rahan etuja mutta ihmiset uskovat että se heidän puoli on hyviksiä ja toinen pahiksia. Eli isommassa kuvassa täysin turhanpäiväinen sirkus, mutta ne keinot joilla vaikutetaan on kuitenkin hallussa.

Summa summarum, kusessa ollaan ja vaikka osa tämän sirkuksen läpi näkeekin, näkevät eivät asialle mitään kykene tekemään koska heidän täytyisi lähteä siihen samaan kilpailuun mukaan ja siltä ei nyt lainkaan näytä. Itse en taas halua lähteä… Keinot tiedetään, historiasta voitaisiin ottaa oppia (esim. Gandhin suolamarssit ja Charta77) ja netti mahdollistaisi ennenkuulumattoman yhteisrintaman muodostumisen. Paitsi että ei, koska jokainen ryhmä haluaa juuri sen omanlaisensa maailman eikä kukaan halua kuunnella mitä niillä muilla olisi sanottavaa. Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu, eli pitäisi kuunnella kaksi kertaa enemmän kuin puhua?

Uusi Juttu ja Mediamaailma

Suomen mediakenttä on saanut ja saamassa pari uutta ja varsin mielenkiintoista mediaprojektia: Uusi Juttu ja Mediamaailma. Varsin erilaisista lähtökohdista ja eri tavalla, kyllä, mutta molempien yksi pointti vaikuttaa olevan ”korjata” nykyistä median tilaa. Mutta onko siinä muka jotain korjattavaa? Sehän toimii juuri sillä tavalla kuin se on tarkoitettukin…

En ole ollut kummankan ryhmittymän yhteenkään tahoon missään yhteydessä, joten tämä juttu perustuu omiin havaintoihin mitä näistä on tullut julki. Uudella Jutulla on ainakin Spotifyssa oma podcast ja Mediamaailman yksi puuhamies, ei omistaja, Juha Korhonen, on ollut varsin aktiivinen etenkin twatterissa asian suhteen. Väärinkäsitykset ovat siis täysin mahdollisia, joka johtuu joko annetun tiedon ongelmista tai omasta tulkinnastani, joten saa tulla korjaamaan ja jokaisen tulee tietenkin itse tehdä näistä tapauksista omat johtopäätöksensä…

Uusi Juttu, joka ei vielä ole tätä kirjoitettaessa julkaissut yhtä ainoaa esimerkkiä mitä sieltä on oikeasti tulossa, on entisten valtamedian toimittajien… vaiko toimittelijoiden projekti. Tarkoitus on käsittääkseni julkaista päivittäinen katsaus mualiman menoon ja päälle pari syvempää artikkelia, jostain. Konsepti perustuu tanskalaiseen Zetland-mediaan missä mainostajia ja isoja sponsoreita ei ole lainkaan, vaan koko homma rahoitetaan lukijoiden tilauksilla. Tällä hetkellä hinta on 100€/vuosi tai ”vähävaraisille” 25:n ja sen 100:n välillä oman valinnan mukaan, tosin tulevaisuudessa hinta noussee. Ei siis paha hinta ”oikeille” uutisille, voisi sanoa. Mutta mitä ne uutiset todellisuudessa ovat, on vielä kysymysmerkki ja kun ottaa huomioon tekijöiden taustat, en usko että kovinkaan kauaksi siitä virallisesta tarinasta eksytään. Podcastissa selväksi jo tuli, että ”Putin paha”, eli ainakaan neutraalia uutisointia siltä saralta mahtaa olla turha odottaa.

Mediamaailma taas on varsin perinteisen median näköinen ja kuuloinen projekti, mutta monelta kohdin sen virallisen tarinan vastaiselta suunnalta katsottuna. Kuulemma ei-poliittinen projekti näyttää rullaavan mainoksilla (google), lahjoituksilla ja vissiinkin tilauksilla, mutta niin että mainostajilla ja sponsoreilla ei ole sanavaltaa itse julkaisuun. Kumpainenkin media siis pyrkii eroon ison rahan vaikutuksesta ja tuottaa uutisointia ilman niitä ohjaavia naruja. Näitä vastaavia medioita on toki ollut ennenkin, esimerkiksi Vastavalkea, mutta aina kun lähdetään tallomaan väärien tahojen varpaille, jossain kohden saattaa nakki napsahtaa ja MV-lehden kohtalo odottaa. Tarvetta niille toisille näkökulmille on olemassa…

Neutraalius tuntuu olevan iso juttu molemmissa projekteissa. Uusi Juttu väittää sitä osin olevansa, Mediamaailma taas vaikuttaa olevan enemmän siihen ”toiseen näkökulmaan” keskittyvä systeemi. Molemmille on paikkansa ja aikansa, mutta onko kansa valmis kumpaiseenkaan siirtymään koska nykyisiä valtamedioita pidetään edelleen varsin laajasti totuuden torvena ja pääosin toimivina järjestelminä? Jokainen kirjoittaja näihin medioihin tulee kuitenkin tuomaan sen oman näkemyksensä (koska objektiivisuus on harha) joka ikiseen artikkeliinsa, joten kaikki puheet puolueettomuudesta, objektiivisuudesta ja neutraliudesta tulisikin unohtaa ja myöntää vaan avoimesti mihin suuntaan kukin on kallellaan. Median monipuolisuus olisikin se juttu ja siihen Mediamaailma vastaa koko mediakenttää peilaten, mutta vahvasti epäilen Uuden Jutun vastaavan tähän haasteeseen heikommin.

Mihin Uusi Juttu pyrkiikin vastaamaan median ongelmissa on lääke informaatioähkyyn. Etusivuun vilkaisu riittää Mediamaailmassa todeta, että siihen ongelmaan ei edes pyritä vastaamaan. Jos siis haluaa valtamedian satuilua tiivistetysti, Uusi Juttu on mahdollisesti hyvä vaihtoehto ja jos taas tarve on valtamediasta poikkeaviin kantoihin, Mediamaailma on mahdollinen valinta. Juuri tästä syystä näitä kahta ei voidakaan pitää toisiinsa verrattavissa, vaikka molemmat kertovat pyrkivänsä ratkaisemaan median ongelmia. Ne siis ratkaisevat eri ongelmia ja nämä yhdistämällä voitaisiin saada oikeasti hyödyllinen media. Niin siis kenelle hyödyllinen, koska nykyiset mediat ovat erittäin hyödyllisiä omistajilleen?

Jos meillä olisi demokratia valtiomuotona tai tasavaltamme olisi edes auttavasti demokraattinen, moniääninen ja oikeasti niitä tärkeitä asioita esiin nostava media olisi ensiarvoisen tärkeä asia kansalle. Kumpaistakaan meillä ei kuitenkaan ole, joten nykyinen propagandakoneisto toimii kuin rasvattuna nykyisessä järjestelmässä. Se, että se wanha valtamedia on julkaissut useita positiivisia juttuja Uudesta Jutusta ja samalla ollut hiljaa kuin kusi sukassa Mediamaailmasta kertoo kuitenkin monelle kaiken tarvittavan - venettä ei olla UJ:ssa keikuttamassa vaan aikomus on pyrkiä rauhoittamaan varsin korkeaksi noussut media-aallokko. Yksikään nykyinen media kun ei halua tukea vakavasti otettavaa kilpailijaa tai suoranaista vihollista… Eli onko UJ kilpailija? Mediamaailma taas on selvä vihollinen, se on selvää, tosin se vihollisen vahvuus on hyttysen tasoa. Hyttyset tosin kykenevät levittämään viruksia…

Oma kantani näistä kahdesta mediasta onkin seuraavanlainen: Uusi Juttu voi olla mahdollisesti hyödyllinen palvelu informaatiotulvan rajoittamiseksi, mutta mitään nykyistä valtajärjestelmää haastavaa mediaa ei ole tulossa. Kaikki sama on saatavissa ilmaiseksi Yleltä ja hyysäriltä, mutta se paska on suodatettava itse siinä kun UJ tekee sen puolestasi - saat siis kiinteän pökäleen kuukausimaksulla, mahdollisesti hienosti kuorrutettuna. Mediamaailma on taas varsin kunnianhimoinen projekti, joka voisi tuoda esiin niitä virallisesta poikkeavia kantoja suurelle yleisölle. Todennäköisyys sen onnistumiseen on kuitenkin kutakuinkin samaa tasoa kuin lumipallon saumat mikroaaltouunissa. Olisin toki iloisesti yllättynyt jos MM onnistuisi pääsemään vanhan MV-lehden tasolle tai jopa suuremmaksikin, mutta jos vanhat merkit pitävät kutinsa, helvetti jäätyy ennen kuin näin tapahtuu.

Mediakenttä mualimalla on kuitenkin kovassa myllerryksessä, joten ehkäpä Suomikin saa oman osansa siitä - ehkäpä jopa näiden kahden uuden pelurin alkuun panemana…

Ajan arvo

Aika on rahaa, sanotaan, mutta suuri osa ihmisistä ei ymmärrä mitä se raha edes on, saatikka osaa antaa omalle ajalleen arvoa. Paljonko sitten esimerkiksi tunnilla on arvoa?

Varsin tulisen X:ssä käydyn keskustelun tiimoilta ja selvästikin hieman vajavaiseksi jäänyt kantani kaipasi hieman lisää pohdintaa ja ”päivitettyä” näkemystä varten otin inspiraatiota Marshall Rosenbergin, Alfie Kohnin ja Michael Parentin luennoista ja kirjoista, joita tullut vuosien aikana tavattua yksi jos toinenkin. Herneet siis valmiiksi…

Kiista voidaan yksinkertaistaa siihen, että nähdäkseni jonkin kiinteän hinnan asettaminen johonkin immateriaaliseen ”tuotteeseen” ei välttämättä ole se paras ratkaisu, vaan nähdäkseni parempi keino olisi pyytää siitä ”maksa miten itsestäsi tuntuu”. Puurot ja vellit menivät tietenkin sekaisin, kun mukaan sotkettiin myös päivittäiskaupan tavarat, mutta otetaan niihin kantaa hieman myöhemmin ja pureudutaan tuohon ”maksa jos jaksat” ajatukseen.

Rosenberg kertoi eräällä luennollaan (en muista missä, joten linkittä, jokin CNVC luento) kuinka hän oli lääkärin (psykiatri) vastaanotollaan vaihtanut hinnoittelunsa tuntitaksasta ”anna sen verran kuin koit sille arvoa” hinnoitteluun. Lopputulos? Tulot kasvoivat noin 30% entisestään ja moni sai palvelun ilmaiseksi koska heillä ei ollut siihen varaa vaikka tarvetta olikin. Juuri tämä onkin järjestelmämme suurin ongelma: monella olisi tarve yhdelle jos toiselle asialle, mutta ei varaa, siinä kun toisilla olisi varaa vaikka heittämällä tarjota sadoille heidän tarpeensa mukaisesti. Näin ei kapitalismi kuitenkaan toimi, vaan pyhät kysynnän ja tarjonnan lait kuulemma säätävät hinnan ja näkymätön käsi korjaa kaikki ongelmat. Kuulostaa kuin joltain uskonnolta, missä se ”jokin” korjaa kaikki ongelmat?

Samaa on kokeiltu myös ravintoloiden ja muiden vastaavien palveluiden kohdalla ja tulokset ovat usein olleet saman suuntaisia - ihmiset antavat usein mieluummin omasta hyvästä tahdostaan kuin lohkaisevat pienen siivun ekstraa siihen annetun laskun päälle. Tuotteen tai palvelun hinta oli kuitenkin jo laskettu kohdalleen ja se nyt sitten maksaa minkä se maksaa, ei minun tarvitse laskea sille enää arvoa ja käyttää siihen penniäkään enempää! Totta, joku oli laskenut millä hinnalla se kauppa tulee tapahtua että kaikki hyötyvät osapuolet saavat siitä mielestään oikean summan.

Mutta keskitytään nyt niihin immateriaalisiin ”tuotteisiin”, eli asioihin joita kukaan ei kanna käsissään mukaan kotiin vaan se jää korvien väliin (tai känny kännykameraan muistiin). Kyllä, usein näissä asioissa on mukana myös kiinteitä kuluja, kuten esimerkiksi vuokrat ja sähkölaskut yms. jotka vaikuttavat siihen päätökseen, mutta itse se tuote tai palvelu ei kuluta juuri muuta kuin aikaa myyjältään. On se sitten tietoa (esim. luento), elävää musiikkia, joogaa, meditaatiota, terapiaa tai jotain muuta vastaavaa, siinä yhden aika on kaupan ja sitten yksi tai useampi ostaa tämän hetken toisen aikaa tavalla tai toisella.

Paljonko sillä tunnilla on sitten arvoa? Sitä on varsin vaikeaa määritellä, mutta ihmiset ovat varsin nopeasti sitä hinnoittelemassa joka tapauksessa. Kun Sarasvuo käy lässyttämässä salissa, hänelle tulee maksaa kymmeniä tuhansia hänen ajastaan, siinä kun joku toinen voi tehdä täsmälleen samaa ilmaiseksi. Onko yhden euron luento sitten 1000x huonompi kuin semmoinen, johon pääsylippu maksaa tonnin? Voi toki ollakin, kuin myös se 10.000€ luento voi olla ihmiselle täysin arvotonta skeidaa, siinä kun kaverin morjenstus pikaisesti voi muuttaa koko elämän parempaan. Sen tuotteen, mikä olikaan, hinta kun ei kerro sen arvoa sille vastaanottajalle millään tavalla ja kun mukaan otetaan myös se raha joka toimii siinä vaihdannan välineenä, pitäisikö koittaa keksiä jokin parempikin tapa antaa sille ajalle arvoa kuin setelinipun paksuus?

Sanotaan että olet kauppaamassa filosofian luentoja. Lippu luennolle maksaa 200€ per perse ja se kestää tunnin. Saliin mahtuu 100 ihmistä korkeintaan kerralla ja sinun tulee maksaa itse sen vuokrasta 1000€. Tarvitaan siis viisi ihmistä paikalle että pääset nollille ja sen jälkeen jokainen osallistuja kasvattaa tuntipalkkaasi 200€, näin yksinkertaistettuna ja veroja maksamatta. Olisit voinut myös puolittaa hinnan tai pudottaa sen jopa 10€ per lippu, jolloin olisit päässyt vähintäänkin nollille jos saliin vaan saadaan riittävästi väkeä. Täydestä salista tulee siis yhteensä 19.000€ taskuun, mikä on varsin hyvä tuntipalkka, eikö?

Entäs jos olisit laittanut hinnaksi ”maksa luennon jälkeen sen verran, kuin koit sillä olevan arvoa ja mihin sinulla on varaa”? Osa kuulijoista oli tyhjätaskuja, he eivät maksaneet mitään mutta saattoivat tulla kiittämään luennon päätteeksi. Osa heitti kympin, pari, siinä kun joku oli tunkenut lippaan täyteen seteleitä ja voitkin lähteä mersukaupoille saman tien. Miksi muka näin kävisi? Maailmassa on runsaasti ihmisiä, joille ei se sata tonnia tunnu missään. Toisaalta, maailmassa on paljon enemmän ihmisiä, joille jo kymppi voi merkitä syödäänkö sillä viikolla hernekeittoa yhden, kaksi vai kymmenen kertaa jatkettuna.

Kuka tahansa kun saattaa tarvita sitä jotain palvelua, mutta hänellä ei ole siihen varaa koska sille tunnille kuulemma täytyy määrittää ennalta jokin hinta. Jos vaihdettaisiin vaikkapa tunti tuntiin päittäin, miljardööri maksaisi siitä tunnista tuhansia, siinä kun työtön voisi tarjota muutaman hilun kun löysi matkalla paikanpäälle yhden tölkin jonka hän palautti kauppaan. Toisaalta, tällä logiikalla ei miljardöörejä edes olisi olemassa jos kaikkien tunti olisi yhtä arvokas. Eikä se annettu tuntikaan ole aina saman arvoinen. Baarissa känniääliö voi selittää jostain asiasta tietämättä siitä juuri mitään, siinä kun joku toinen on saattanut tutkia/harjoitella sitä jotain juttua vuosikymmeniä - molemmat voivat kuitenkin helposti pitää tunnin luennon. Vinh Giang (kommunikaatiokykyjen kouluttaja) antoi omalla tavallaan varsin elegantin vastauksen tunnin arvolle - halutessaan oppia jostain asiasta, hän kysyy sen alan parhaalta asiantuntijalta pitää hänelle tiivistetyn yksityisluennon asiasta ja hän maksaa sitten siitä ajasta kunnolla. Molemmat saavat siis runsaasti arvoa ajalleen ja tieto siirtyy tiivistetyssä paketissa eteenpäin.

Aikapankit ei liioin ole mikään uusi keksintö, tosin Suomessa verottaja ei diggaa ajatuksesta lainkaan. Siinä siis kuka tahansa voi tarjota omaa työtään muille ja voi sitten ”ostaa” vastaavan määrän tunteja joltain toiselta johonkin muuhun. Voit siis vaikkapa haravoida pihaa tunnin ja saat sillä jonkun toisen tekemään sinulle tunniksi lumitöitä. Tämä on fiksu systeemi, mutta töiden on oltava kuitenkin suunnilleen saman arvoisia, eikö totta? Haravateknikoksi ei tarvita pitkää koulutusta, mutta vaikkapa puusepän hommiin ei tuosta vaan lähdetä. Mutta onko esimerkiksi puusepän tunti yhtä arvokas kuin autonasentajan?

Kukaan ei kuitenkaan voi tulla rikkaaksi omalla työllään, vaan siihen vaaditaan aina muiden tekemän työn arvon nousua omaksi eduksi. Kuinka paljon sitä arvoa voidaan kasvattaa sillä ylimääräisellä käsiparilla vaihtelee toki melkoisesti alakohtaisesti, mutta se karu todellisuus ei siitä muuksi muutu - rikastuaksesi sinun tulee hyödyntää muiden tekemää työtä tekemättä sitä itse. Kapitalistisen näkemyksen mukaan tämä on oikein ja reilua, mutta moni näkee asian toisin. Jos teet kahdeksan tunnin työpäivän, kuinka monen tunnin arvo siitä kuuluu sinulle? Vanha nyrkkisääntö taisi mennä siihen suuntaan, että duunarille kuuluu 1/4 ja omistajalle 3/4 tuotosta. Nykyjärjestelmä toimiikin niin, että omistava luokka ei itse tee (tai ei tarvitse tehdä) töitä vaan heidän omistuksensa tuottaa heille muiden tekemän työn tuotot.

Sanoinhan että herneitä oli taas tarjolla, eikö totta? Ajatus siitä, että sille ajalle arvon määrittäminen muutoin kuin taaloiksi/euroiksi suoraan muuttamalla on täysin absurdi. Kaikkihan sen tietää paljonko jostain asiasta tulee maksaa, koska arvo määräytyy sen hinnan mukaan. Osa tosin laskee myös sille omalle vapaa-ajalle arvoa ja kuinka paljon on valmis ”menettämään” tuloja saadakseen hieman omaa aikaa. Leipä pöytään ja katto pään päälle ei monasti ole riittävää ja toisaalta osalla ei ole edes niihin varaa vaikka aikaa olisikin. Miksi? Koska järjestelmämme on niin päin prinkkalaa, ainakin omasta mielestäni. Monen mukaan taas köyhien kitinä on lempimusiikkia, joten tähän ei ihan heti ole tulossa muutosta.

Reilu vuosikymmen tutkimista ja pohtimista tiivistettynä noin 1200 sanaan ja kolme tuntia sen tuottamiseen voisi ajatella olevan jonkin arvoinen asia? Se riippuu kuitenkin vastaanottajasta, jolloin se noin 10min lukiessa tähän saakka saattoi nyt kyllä mennä myös ihan hukkaan, mutta ehkäpä se jollekulle oli sen ajan arvoinen? Omalla kohdalla asia toki menee niin, että se kolme tuntia menee terapiasta ja valtio maksaa eläkkeet, joten ihan puhdasta voittoa vaikka lanttiakaan ei tästä "työstä" tule. Boonuksena kun saa vielä tarjoilla herneitä niin mikäpä tässä ollessa. Järjestelmään uskovien ulina = priceless!