Suvaitsevaisuuden paradoksi

Karl Popper esitti suvaitsevaisuuden paradoksin näin — lontoosta savoksi tekoälyn kääntämänä:

”Rajatonta suvaitsevaisuutta seuraa väistämättä suvaitsevaisuuden katoaminen. Jos suvaitsemme rajattomasti myös suvaitsemattomia, jos emme ole valmiita puolustamaan suvaitsevaa yhteiskuntaa suvaitsemattomien hyökkäykseltä, silloin suvaitsevat tuhotaan — ja heidän mukanaan myös suvaitsevaisuus.”

Yleensä lainaus hänen avoimen yhteiskunnan opuksestaan jätetään puolitiehen, joten laitetaan loputkin koska se jatko on mielestäni koko jutun juoni, eikä vaan tuo lyhyt versio:

”Tällä ajatuksella en tarkoita esimerkiksi sitä, että meidän pitäisi aina tukahduttaa suvaitsemattomia aatteita; niin kauan kuin voimme vastata niihin järkiperäisellä keskustelulla ja pitää ne kurissa julkisen mielipiteen avulla, tukahduttaminen olisi varmasti hyvin ajattelematonta. Mutta meidän tulisi vaatia oikeutta tukahduttaa ne tarvittaessa vaikka voimalla; sillä voi hyvin käydä niin, etteivät he ole valmiita kohtaamaan meitä järkiperäisen keskustelun tasolla, vaan aloittavat hyökkäyksen torjumalla kaiken järkiperäisyyden. He saattavat kieltää kannattajiaan kuuntelemasta järkiperäisiä argumentteja väittäen niiden olevan harhaanjohtavia, ja opettaa vastaamaan niihin nyrkein tai asein.

Meidän tulisi siis suvaitsevaisuuden nimissä vaatia oikeutta olla suvaitsematta suvaitsemattomuutta. Meidän tulisi vaatia, että mikä tahansa liike, joka saarnaa suvaitsemattomuutta, asettuu lain ulkopuolelle — ja meidän tulisi pitää yllytystä suvaitsemattomuuteen ja vainoon rikoksena, samalla tavoin kuin pidämme yllytystä murhaan, kidnappaukseen tai orjakaupan elvyttämiseen rikoksena.”

Näitä Popperin oppeja varsin suvaitsevaiset tahot kuten George Soros myös julistaa ja tässä männäviikolla koko edistyksellinen paremmisto on osoittanut kuinka suvaitsevaisia sitä ollaankaan kun on väärä malli farkut jalassa (American Eagle/Sydney Sweeney). Mehdi Hasanin Jubilee-kohu ei ollut edes ehtinyt kunnolla käyntiin kun farkkumainos meni kusemaan muroihin netin suvaitsevaisimmille ihmisille ja nyt ongelma taitaakin olla kummasta tulisi loukkaantua kovemmin. Argumentit edistyksellisellä suunnalla ovat tosin olleet jo hyvin samoja vuosikausia, eli taistelussa pahoja ihmisiä vastaan kaikki keinot tulisi ottaa käyttöön koska emme voi suvaita pahoja ihmisiä siksi, että he ovat pahoja ihmisiä joita ei tule suvaita.

Noh, some on oma maailmansa missä eniten mielensä pahoittanut yleensä saa eniten huomiota, joten jätetään se nyt hieman vähemmälle huomiolle. Siinä kohden kun valtiolliset toimijat alkavat käyttäytymään samalla tavalla kuin netin ulinasto, olisiko silloin jo hieman syytä huoleen? Onneksi EU ei petä taaskaan ja hiljan julkaistu raportti rapakon takaa ”The Foreign Censorship Threat” maalaa varsin synkän kuvan kuinka sananvapaudella pyyhitään persettä koska fasismi. Eli siis täsmälleen sama argumentti kuin somevaikuttajilla farkkujen suhteen.

Ehkäpä ongelma on kuitenkin siinä, että näitä liberaaleja ajatelmia lyömäaseenaan käyttävät tahot eivät kuitenkaan ole liberaaleja, vaan juuri näitä edistyksellisiä, jotka ovat valloittaneet suuren osan vasemmasta laidasta? Siinä sivussa kun haukutaan kaikkia väärää mieltä olevia fasisteiksi ja natseiksi, kannatetaan hyvin vahvasti juuri sitä mitä he pelkäävät näiden natsifasistien heille tekevän - sulkemaan tai poistamaan heidät kulttuurisodan kentältä. Ja kyllä, sielä oikealla laidalla on vahvaa kannatusta kieltää yksi jos toinenkin ”vasemman” kentän aatemaailma, koska se palvelisii yhteistä hyvää, kuulemma. Itse antaisin kaikkien kukkien kukkia ja paras argumentti voittakoon, mutta nykypäivän keskustelukulttuurissa parhaan argumentin sijasta voittaja on se joka saa äänensä kantamaan laajimmalle.

Vai olisiko syy liberaaleissa itsessään, koska he ovat suvainneet suvaitsemattomuuden ”omissa” piireissään? Liberalismin ajatus toki on juuri se, että kaikki saavat olla omaa mieltään ja nykyisessä ilmapiirissä hyvesignalointi on varsin suosittua ja natsifasistien haukkuminen sitä kaikista hyveellisintä toimintaa, joten ei ole mikään ihme että liberaalit ja edistykselliset ovat monessa kohden sulautuneet yhdeksi ja samaksi ”vasemmistoksi”. Mitään tekemistä vasemmiston kanssa näillä ei kuitenkaan ole, mutta asiat täytyy esittää tavan tallaajalle yksinkertaisella musta-valkoisella tavalla, joten vasemmisto on kaikkea mikä ei ole natsifasismia. Kun liberaalit eivät itse tee pesäeroa muihin poliittisiin aatteisiin, he sulautuvat muihin ryhmittymiin varsin helposti.

Tai sitten ongelma on koko liberaalissa ajattelumallissa, joka valistuksen ajoista lähtien on ollut älymystön ratkaisu? Kaikki ihmiset ovat konservatiiveja asioissa, jotka ovat heille itselleen tärkeitä ja aito liberaali ei täten seiso minkään tärkeän asian takana koska kaikki käy. Ainoa tärkeä asia on vapaus ja kun kaikki saa tehdä mitä lystää, röyhkeimmän oikeudella kaikista hulluimmatkin ajatukset saavat kannatusta (esim. woke) suuren yleisön keskuudessa. Tässä tuleekin vastaan demokratian paradoksi, eli enemmistön päätöksellä he voivat antaa valtansa harvoille. Kun vielä nykypäivänä arvostetaan enemmän taitavia puhujia ja annettua kuvaa kuin niitä tekoja, ”liberaaliuden” nimissä voidaan tehdä mitä tahansa.

Kaikki kolme edellä mainittua asiaa ovat osa ongelmaa, tosin se syy miksi ne ovat osa ongelmaa on niitä kaikkia yhdistävä asia: valta muiden yli. Siinä kun ”oikeisto” määrää asioista laeilla, vasemmisto pyrkii häpeärangaistuksin pakottamaan kaikki samaan muottiin. Aidot liberaalit pyrkisivät minimoimaan molemmat, mutta nykypäivän politiikassa ja yhteiskunnassa noin ylipäänsä, ihmiset vaatimalla vaativat että joku muu tekee ne isot päätökset ja kantaa vastuun kansan puolesta. Käytönnössähän poliitikot eivät kanna mitään vastuuta päätöksistään ja seuraukset jäävät aina kansan maksettavaksi, joten se on ihan se ja sama onko sielä sirkusteltassa tirehtöörinä oikeistoa, vasemmistoa vai liberaaleja/edistyksellisiä.

Vapaus on hieno asia, jos sen mukana tuleva vastuu omasta elämästään on itsestäänselvyys. Suurin osa ihmisistä on valmis luovuttamaan vapauden kunhan joku lupaa siinä vaihtokaupassa lusikallisen turvallisuutta. Suvaitsevaisuudessa kaikilla se raja menee jossain, oli se sitten sielä kymmenessä käskyssä tai väärissä farkuissa. Myös siinä miten ”rajan ylittäviä” kohtelee vaihtelee melkoisesti - osa ei hyväksy tahi kannata, siinä kun toiset haluavat kieltää tavalla tai toisella kaikki väärää mieltä olevat. Syyllistäminen ja häpeä ovat tehokkaita tapoja hallita kansaa, se on tiedetty vuosituhansia.

Uusi Arvopohjainen Demokratia (UAD)

Oletko kyllästynyt nykyiseen menoon, missä poliitikot sanovat yhtä ja tekevät toista ja virkamiehet tuntuvat ajavan omia agendojaan kansan edusta viis veisaten? Tympäiseekö järjestelmämme jäykkyys ja oman vaikuttamismahdollisuutesi olemattomuus? Jos vastasit yhteenkään kohtaan ”kyllä”, UAD eli uusi arvopohjainen demokratia saattaisi kiinnostaa juuri sinua!

Tämä varsin mielenkiintoinen projekti nousi tässä hiljattain esille X:n puolella ja nyt siitä löytyy jo hieman enemmänkin materiaalia kuin vain tuo mystinen UAD termi. Suosittelen itse vilkaisemaan asiaa joko ennen kuin jatkat lukemista tai sitten tämän tekstin luettuasi. Asiaan linkittyvä X-tili: @suomi_timo40701 ja kotisivu: https://www.uad-malli.org

Mistä on siis kysymys? Nykyisen edustuksellisen demokratian korvaaminen… toisella edustuksellisella mallilla, joka unohtaa puolueet ja antaa kansalle huomattavasti enemmän keinoja vaikuttaa osin suoran demokratian keinoin. Paino vaikuttaa olevan juuri niillä arvoilla (jonka mallin nimi saattoi jo toki paljastaa), mikä on idean vahvuus ja samalla sen suurin ongelma, mistä tarkemmin hetken kuluttua. Idea hyveellisistä johtajista ja kansanvallasta kuulostavat monen korvaan varmasti hyvältä idealta ja sitähän ne toki ovatkin, jos ajattelee että tämä ämpärikansa osaisi yht'äkkiä tehdä järkeviä valintoja. Ottaen huomioon, että tähänkin asti jengi on aina tiennyt äänestäneensä oikein, korjaisiko mikään muutos näitä yhteiskuntamme ongelmia kun valtiojohtomme on kuitenkin kansansa näköinen?

Itse malli on siis vissiinkin yhden tyypin ehdotus järjestelmän korjaukselle ja siitä on ehdottomasti nostettava hänelle hattua. Samalla nyt viimeistään pitäisi loppua se ikuinen ulina ”no anna sitten parempi vaihtoehto” - tämä ehdotus on lähes kaikin puolin parempi vaihtoehto nykyiseen verrattuna. Täydellinen? Ei semmoista olekaan, vaan useita askelia eteenpäin tähän länsimaiseen demokratiaan verrattuna. Rima ei tosin ole kovin korkealla kehittää parempi malli ja tässä kohden voidaankin sanoa UAD:n loikkaavan sen riman yli heittämällä. Se korjaisi merkittävän osan näkyvistä ongelmista!

Kuten materiaalissa useaan kertaan mainitaan, malli on henkilökohtainen näkemys asiasta ja sen yksityiskohdat ovat kaikki avoimia julkiselle keskustelulle. Samalla siinä on selvät askelmerkit kuinka ”vallanvaihto” voitaisiin toteuttaa ilman väkivaltaista vallankumousta, mikä on aina positiivinen asia. Ajatusharjoituksena mallia tarkastellen sanoisinkin, että eikun tekemään tekemään, lähtöasetelmat ovat kohdillaan ja enää ei puutu kuin kansan kannatus niin mallia voitaisiin alkaa toteuttamaan jo seuraavalla hallituskaudella. Kannustaisinkin kaikkia asiasta kiinnostuneita tutustumaan saatavilla olevaan materiaaliin ja nostamaan aihe mukaan keskusteluihin, sen sijaan että valitettaisiin vain nykyisestä menosta.

Kuitenkin se paholaisen asianajaja minussa nostaa sarvensa esille ja sangollinen jäitä hattuun on seuraavaksi luvassa. On toki muistettava, että nämä taas ovat omia näkemyksiä ja kokemuksia, eikä mikään ”totuus” asiasta.


Alkuperäinen premissi: demokratia on haluttava asia ja sääntöpohjainen järjestelmä voi muodostaa toimivan yhteiskunnan.

Halusi sen myöntää tai ei, tämä puoluevetoinen järjestelmä on aivan samalla tavalla arvopohjainen kuin ehdotettu mallikin. Jokainen puolue edustaa tiettyjä arvoja ja joka ikinen uusi puolue pyrkii kentälle tarjoamalla niitä ”parempia” arvoja joita nykyiset puolueet eivät heidän mukaansa kykene toimittamaan. Puolueiden ongelma on vaan siinä, että niiden kannatus perustuu nähtyihin arvoihin, ei käytännön arvoihin ja niiden perusteella tehtyihin päätöksiin. Mielikuvat vaikuttavat siis huomattavasti enemmän ihmisten päätöksiin kuin käytännön toimet, koska koko järjestelmä perustuu illuusioon ”vaihtoehdoista” ja hyveellisistä johtajista. Media on se yhteiskunnan toimielin joka ratkaisee tämän asian ja mikäli sitä ei saada ”korjattua”, herkkusienien kasvatus voi jatkua täysin vapaasti. Selvennyksenä annettakoon että herkkusieniä kasvatetaan pimeässä ja niille annetaan ravinnoksi paskaa…

Jos kuvitellaan kuitenkin tilanne, että media yht'äkkiä muuttuisikin oikeaksi vallan vahtikoiraksi ja laittaisi poliitikot ja virkamiehet vastuuseen toilailustaan, tämä esitetyn ja käytännön ero voitaisiin kuroa varsin nopeasti umpeen. Toki jos näin tapahtuisi, nykyinen malli toimisi jo huomattavasti paremmin ja ehkäpä mitään syytä mallin vaihtoon ei edes olisi? UAD:n idea kun perustuu ”yhteisiin arvoihin” siinä kun nykyinen eri arvomaailmojen keskinäiseen kilpailuun, kysymys kuuluukin ”mitä ne yhteiset arvot ovat?” Mikä on se taho joka määrittää sen yhteisen hyvän miltä pohjalta maata lähdetään rakentamaan? Jos kysyt ”oikeistolaiselta” ja ”vasemmistolaiselta”, saat kaksi varsin poikkeavaa ratkaisua ja UAD-mallin idea sitoutumattomista ja objektiivisista päättäjistä törmää kiviseinään: ei ole olemassa mitään yhteisiä arvoja ja yksikään ihminen ei kykene koskaan tekemään objektiivista päätöstä yhteiskunnallisissa asioissa. Yhteiskunta kun ei ole mikään mekaaninen laite, joka toimii vain sillä ”oikealla” tavalla vaan mikä tahansa asia voidaan ratkaista lukemattomilla eri tavoilla joista jokainen on enemmän tai vähemmän ”oikein” - osa voi toki toimia ”paremmin” kuin muut, mutta jälleen kysymys kuuluu ”kenen mukaan?”

Demokratia on edelleen pohjimmiltaan enemmistön diktatuuri ja kyllä, se saattaa tuottaa enemmistölle toivottavan tilan, mutta mitäs ne vastarannankiiskit sitten? Uudelleenkoulutusleirille että saadaan ne ”oikeat arvot” iskostettua päähän? Ai niin, näinhän jo tehdään ja sitä kutsutaan koulujärjestelmäksi. Kaikki vaan eivät tule alistumaan siihen samaan muottiin ja tätä asiaa ei voida sivuttaa olankohautuksella. Nykyinen malli hoitaa asian niin, että voit valita totteletko vai itket ja tottelet, jos haluat pysyä pelissä mukana.

Itse UAD-mallin ehdotus järjestelmän uudelleenorganisoimiseksi ei siis ole sen heikkous, päinvastoin, vaan se, että yhtään ainoaa keinoa kissojen paimentamiseksi ei ole olemassa. Ihmiset heimoutuvat varsin helposti ja pyrkivät etsimään kaltaisiaan, mikä maan mittakaavassa on täysin mahdoton asia. Jo kaupungin kokoisessa yksikössä alkaa tulla haasteita saavuttamaan riittävä koheesio jäsenten näkemysten kanssa, saatikka sitten kun lähdetään hakemaan yhteisiä arvoja koko kansalle.

No mutta höpsö, onhan meillä ne yhteiset arvot ihan kaikilla! Kuten materiaalissa sanotaan: ”Hallitus koostuu ei-poliittisista, ei-uskonnollisista ja puolueettomista ammattilaisista, joiden päätöksenteko perustuu tarkkoihin sääntöihin ja arvoihin – ei aatteisiin tai puoluepolitiikkaan. Hallituksen päätösten ja tekojen on aina, kun mahdollista, oltava isänmaallisia – hyväksi Suomelle, sen turvallisuudelle, liiketoiminnalle, kansalaisille, kulttuurille sekä yhteiselle arvopohjalle.” Jaa niin kenen määritelmien mukaan? Voidaan sanoa, että kaikki ihmiset pitävät esimerkiksi vapautta korkeana ja haluttavana arvona, mutta koetappa löytää edes kaksi ihmistä jotka ymmärtävät ”vapauden” sillä täsmälleen samalla tavalla.


Vaihtoehtoinen premissi: joukkosielu on tyhmä kuin saapas ja sääntöpohjainen järjestelmä ei voi koskaan toimia.

Ehkäpä Platon oli oikeassa? Filosofikuningas ja selvä yhteiskunnan luokkajako jossa yleisellä mielipiteellä on toki merkitystä, mutta samalla huomioidaan lauman tyhmyys ja helppo ohjattavuus. Joka ikinen kansanvaltainen malli, oli se sitten oikeasti tai vaan esitetysti kansanvaltainen, perustuu pohjimmiltaan ideaan yleisen mielipiteen hyveellisyydestä. Kansalta voidaan kyllä kysyä mistä Idols-laulajasta he pitävät eniten, mutta itse en enää tässä vaiheessa antaisi lauman päättää kenenkään asioista miten kuuluisi olla ja elää. Kansa on teoriassa mahdollista saada kannattamaan UAD:n kaltaista mallia ja taitavasti ohjattuna ja riittävin resurssein ajettuna se olisi realistinen tavoite, mutta sitä vastassa on edelleenkin vuosisatojen kokemus kansojen orjuuttamisesta ”tasavallan” malliin ja rajattomat resurssit jotka on revitty kansan selkänahasta, joten asia voitaisiin ihan suoralta kädeltä kyllä unohtaa koska se korvaisi vain yhden demokratian toisella ja ne sudet nousisivat täysin mallista riippumatta lammaslauman johtoon - mitään sääntöä kansanvaltaisessa mallissa ei ole mahdollista tehdä, joka estää valtaanpääsyn sitä halajavalle.

Toisekseen, oikeasti hyveellistä elämää elävät ihmiset eivät tarvitse yhtä ainoaa sääntöä, joka pitäisi kirjoittaa kiveen ja jonkun sitä pakolla valvoa ja ylläpitää. Yksikään sääntö ei liioin estä ”pahaa” ihmistä tekemästä koiruuksia muille, joten mitä hittoa niistä on sitten oikeasti hyötyä? Kyllä, säännöt mahdollistavat ”oikeutetun” tavan rangaista niitä, jotka rikkovat jonkun muun keksimää sääntöä johon sitten riittävän moni uskoo. Kyllä, hyveellisillä ihmisillä olevia yleisiä toimintatapoja voidaan havainnoida ja niistä tehdä yleispäteviä sääntöjä ja näin muodostaa ”reilu” lainsäädäntö, mutta aina kun tehdään jokin tuomio rikkeestä perustuen johonkin tiukkaan sääntöön, siinä menetetään elämän monimutkaisuus ja tilanteiden eroavaisuudet.

Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa olla hallittuna. Ei omaa vastuuta, ei omaa itsenäistä ajattelua, vaan jokin auktoriteetti kertoo miten hyvän ihmisen kuuluu olla ja elää kuin myös mitä lääkkeitä ja ruokaa itseensä tunkee. Yksilön kuuluu lähinnä päättää mitä urheilujoukkuetta kannattaa, mistä musiikista ja elokuvista pitää sekä minkä makuista jugurttia ostaa kaupasta. Ne isot asiat, ne kuuluvat johtajille ja kunhan johtaja puhuu kauniita, eikun numero lappuun ja ainahan sitä voi somessa purnata asiasta ja sitten seuraavalla kerralla äänestää oikein!

——————

Mitä tästä siis jää käteen? Uusi malli, joka korjaisi suuren osan länsimaisen demokratian ongelmista korvaten järjestelmän astetta reilummalla mallilla. Jos johtoon saataisiin hyveellisiä sekä ennen kaikkea osaavia ihmisiä, näiden nykyisten päättömien päätösten määrä vähenisi radikaalisti. Samalla siinä kuitenkin keksitään pyörä uudestaan ja vaikka se uusi malli pyörisikin huomattavasti paremmin, ne jo nyt oikeasti vallassa olevat kehittäisivät vain uusia keinoja kääntää rattia ohjaten asioita haluamaansa suuntaan. Jälleen siis vain uusi poliittinen heiluri kansalle sirkushuviksi ja valta ja varallisuus jatkaisi pakkaantumista harvojen käsiin. Jatkoon? Ehdottomasti, jos haluaa hierarkian ja vallan muiden ylitse. Ei missään tapauksessa, jos vapauden ymmärtää jokaisen omalla vastuulla omista asioistaan, ilman ulkopuolisia hallitsijoita. Tutustumisen arvoinen idea joka tapauksessa, tosin epäilen vahvasti sen kannatuksen jäävän samalle tasolle kuin kaikkien pienpuolueiden ja esimerkiksi RIC-mallin - siis marginaalinen ryhmä vannoutuneita kannattajia ilman pienintäkään mahdollisuutta lyödä itseään lävitse.

Ansaitsematon viisaus

Hiljattain tuli somessa vastaan meemi, jossa julistettiin ”Tahallinen tietämättömyys tappaa”. Vähemmän yllättävästi viestillä oli tarkoitus osoittaa, kuinka ihmisten tulisi saada enemmän tietoa ilmastonmuutoksesta, koska jos ei tiedä lehmien pierujen tappavan, se on paha asia. Toki itse sanonta tahallisesta tietämättömyydestä on hyvin paikkansa pitävä ja monessa kohden se pitää paikkansa. Kuitenkin jos se yhdistetään Carl Jungin ”Varo ansaitsematonta viisautta”, päästäänkin itse asiaan. Alkuun toki huomautettakoon, että Jung oletettavasti viittasi psykedeelien käyttöön viisauden saavuttamisessa, mutta lainaus sopii varsin hyvin aiheeseen.

Tahallinen tietämättömyys on siis tila, missä ihminen kieltäytyy hankkimasta tietoa jostain asiasta, yleensä koska se sotii omia sen hetkisiä uskomuksia vastaan. Hyvänä (tai varoittavana) esimerkkinä tästä voidaan pitää lättymaahan uskovia, joille minkä tahansa todisteen tai itse tehtävissä olevan kokeen esittäminen on täysin turhanpäiväistä, koska he pääosin kieltäytyvät ja kieltävät kaiken uskomustaan horjuttavan tiedon vastaanottamisen. Sama toki pätee monessa muussakin kohden, eli esimerkiksi Yleuskovaisten kanssa väittely on myös täysin tyhjänpäiväistä.

Kun puhutaan toistettavista ja muuttumattomista asioista, voidaan sitä asiaa pitää tietona ja sen tahallinen hylkääminen saattaa olla jopa hengenvaarallista. Aina voi tietysti tulla vastaan poikkeuksia ja puhtaita sattumia, mutta noin pääpiirteittäin suuri osa fyysisestä maailmastamme toimii varsin ennalta-arvattavasti etenkin jos asia on tehty useasti ennemmin. Mikrofoni siis tippuu lähes poikkeuksetta alaspäin kun siitä päästää irti. Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa se tieto on tosin varsin kaukana toistettavissa olevasta asiasta ja se kuuluisa ”tieteen konsensus” saavutetaan tahallisella tietämättömyydellä, eli jätetään pois kaikki tutkimustieto joka on ristiriidassa oman näkemyksen kanssa.

Siksi Jungin lainaus sopiikin tilanteeseen kuin nyrkki silmään. Tämä ”viisaus” ilmastotieteestä ja toki niin monesta muustakin asiasta kun tuppaa tulemaan ulkopuoliselta auktoriteetilta ja sen toistaminen menee omalla logiikalla ”ansaitsemattomaan viisauden” kategoriaan. Voit kuulostaa helvetin viksulta toistellessasi opittuja mantroja jostain aiheesta, mutta se viisaus sielä takana on jonkin toisen ansaitsemaa hänen omalla kovalla työllä. Ihmiset tuppaavat olemaan myös varsin erehtyväistä sakkia ja päälle vielä harhakuvitelmat siitä, että ”tietää kaiken” jostain asiasta saa kenet tahansa menemään metsään pahemman kerran. Eli vaikka se viisaus olisikin ”ansaittu” vuosien työllä, se voi siltikin mennä pieleen.

Suurin osa ihmisistä ei vaan koskaan ja missään tule laittamaan sitä tarvittavaa työmäärää minkään asian selvittämiseen, että sitä voitaisiin kutsua viisaudeksi kyseisestä asiasta. Kun soppaan sekoitetaan vielä älykkyys, Jungin lainaus tulee entistä tärkeämmäksi. Tieto on siis vain se fakta jostain asiasta, älykkyys kyky sen tiedon oppimiseen ja ymmärtämiseen, siinä kun viisaus on kyky osata käyttää sitä ymmärrystä asian tekemiseen. Ja se, että joku muu osaa käyttää sitä viisautta asian suhteen on se asia, jota kannattaa varoa kun sen kopioi toiselta ilman omaa viisautta.

Väitänkin, että tämä nykyinen yhteiskuntamallimme oppimisesta noin yleensä onkin varsin haitallinen. Meille syötetään valikoitua tietoa ja älykkäät kykenevät sen ymmärtämään, mutta mitään viisautta aiheesta ei pääse syntymään koska kaikki syötetään valmiissa paketissa pureskeltuna. Joka paikasta virallisilta tahoilta varoitetaan disinformaatiosta, jota on kaikki mikä ei sovi heidän tarinaansa. Tämä tahallinen tietämättömyys on toki yhteiskuntarauhan nimissä ymmärrettävää (ja viisautta hallitsijoiden toimesta), mutta samalla se on se suuri ja joskus kuolemanvakava asia josta meemissä varoitetaan.

Entäpä jos palaisimme siis aikaan, jossa ”mestari” opettaa oppipojasta kisälliksi, joka sitten jossain vaiheessa on myös oman alansa mestari - viisauden haltija. Kyllä, se viisaus voi olla päin honkia, mutta se jollain tasolla täytyy toimia. Koska viisaudessa on nimenomaan kyse jonkin asian käytäntöön laittamisesta, sen viisauden täytyy olla toimiva ratkaisu johonkin ongelmaan. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla ainoa ratkaisu, vaan ainoastaan yksi tapa tehdä se asia. Kun ihmiset sitten lyövät viisaat päänsä yhteen, he voivat kehittää entistä parempia ratkaisuja mihin tahansa ongelmaan.

Nykypäivänä tätä viisauksien kehittämistä ei juurikaan tapahdu monilla aloilla. Kyllä, tekniikka kehittyy jatkuvasti sielä käytännön osaaminen mahdollistaa tekniikan räjähdysmäisen etenemisen, mutta kun siirrytään pehmeisiin tieteisiin, meillä on runsaasti eri koulukuntia eri viisauksien ympärille kertyneenä joista yksikään ei toimi kunnolla. Jokainen tietää sen oman koulukunnan olevan ”oikeassa” ja kun tahallaan jättää huomiotta sen ongelmat, voi sitä omaa totuutta julistaa ainoana oikeana viisautena. Minkään ”täydellisen” järjestelmän kehittäminen tosin taitaa olla sula mahdottomuus, joten meidän vissiin täytyy vain hyväksyä ”parhaan huonoista vaihtoehdoista”?

Ja tässä päästäänkin siihen Jungin lainauksen ytimeen. Harmittavan suuri osa ”asiantuntijoista” ja lähestulkoon joka ikinen politiikassa toimiva, saattaa kyllä omata sen oman kouluntansa viisauden, mutta he eivät missään vaiheessa ole ”ansainneet” sitä. Kyllä, he osaavat toistaa ja toimia sillä toimivalla tavalla, toki, mutta he eivät päätyneet siihen kantaan ”omalla työllään”, vaan he syystä tai toisesta vaan omaksuivat jonkun toisen tavan toimia. Menestymistä tämä ei tietenkään estä ja varsin moni ”alansa huipulla” oleva saattaa hyvinkin olla sen aiheen todellinen mestari. Mutta toisaalta, onko sillä väliä? Jung ei neuvonut kieltämään sitä ”muiden” viisautta, vaan varoitti ansaitsemattomasta viisaudesta.

Toimivan mallin kopiointi on malliesimerkki älykkyydestä. Jos sen kykenee vielä omaksumaan omaan käyttöön ja kykenee käyttämään sitä tehokkaasti, se on viisautta. Se, että itse pitää asiaa hulluna onkin taas vaan oma mielipide. Ja kun huomaa miten eri ihmiset haluavat ja arvostavat eri asia, saattaa havahtua siihen miksi maailma vaikuttaa niin hullulta paikalta ja moni asia on päin helvettiä.

Jaa kuinkamuka? Siihen viisauteen… tai hulluuteen, kannasta riippumatta, täytyy jokaisen päätyä itse, tai olla päätymättä. Sitä se ansaittu viisaus on - voi elää tehokkaasti sillä omalla tavallaan. Kuten Hunassa opetetaan, totuus on se mikä toimii. Siihen mielenrauhaan pääsy täytyy ansaita ja samalla sen asian tahallinen tietämättömyys voi olla varsin haitallista.

Manipuloinnista

Itseäni on vuosikaudet rassannut ihmisten manipulointi. Vaikuttamisen ja manipuloinnin raja on toki varsin häilyvä, minkä lisäksi se rajan paikka on täysin jokaisella sielä omien korvien välissä. Vielä vuosi sitten olisin itse vetänyt sen rajan varsin alhaiselle kynnykselle, koska jokin asia on manipulatiivista ja koska vain vaikuttamista. Nykyään? Se riippuu…

Jos otetaan esimerkiksi Milton Ericksonin kanta asiaan, ketään ei voida manipuloida tekemään jotain, mitä he eivät jo muutoinkin tekisi. He eivät siis välttämättä jotain asiaa normaalisti tee, mutta ovat silti valmiita pyydettäessä tekemään. Onko kyse siis manipuloinnista, vaiko vain ihmisen luontaisten ominaisuuksien ja näkemysten esiin nostamista? Toisaalta taas kuka tahansa voidaan toiston sekä muiden psykologisten keinojen avulla saada muuttamaan kantansa asiasta kuin asiasta. Osalle se vaatii enemmän, osalle taas huomattavasti vähemmän ”suostuttelua”.

ihmismieli voidaan myös rikkoa niin, että se hyväksyy lähes mitä tahansa. Esimekiksi riittävällä pelon ja vihan pommituksella jäljellä onkin lähinnä vain tyhjä kuori, joka toistaa ulkoa opittuja mantroja kuuliaisesti. Teoriassa lähes kaikki psykologinen vaurio voidaan kuitenkin korjata tai parantaa, mutta käytännössä näin harvemmin tapahtuu ja keskuudessamme kulkeekin nykypäivänä varsin merkittävä joukko täysin autopilotilla kulkevia zombeja, joilla ei tulisi pieneen mieleenkään harkita itsenäistä ajattelua. Päälle vielä tekoälyn luoma lobotomia, mutta ei siitä sen enempää.

Jos siis ihmistä ei olla pakotettu tekemään jotain esimerkiksi uhkailulla, hän tekee asian kuin asian omasta halustaan. Ehkäpä hän ei keksisi tehdä jotain ellei joku ehdottaisi asiaa, mutta ehdotuksen saatuaan hän kuitenkin tekee työtä käskettyä. Ja kuten sanonta menee, ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Voidaanko siis edes puhua manipuloinnista muuta kuin silloin, kun ihmismieleen joudutaan ensin vaikuttamaan vastentahtoisesti ennen kuin hän tekee mitä käsketään?

Tuolla kaavalla on siis täysin ok käyttää kieltä sekä muita keinoja hyvinkin tarkkaan valikoidusti vaikuttamaan muiden mielipiteisiin asioista. Kukaan ei pakota kuuntelemaan, ei uskomaan eikä tekemään mitä sanotaan, samalla kun todennäköisyys sen sanoman perille menemiseen kasvaa moninkertaisesti käyttämällä kaikkia mahdollisia manipulatiivisia keinoja sanomansa kyytipoikana. Informaatiosodassa, jonka keskellä elämme, omien käsien sitominen selän taakse vain koska uskoo sen ”totuuden” olevan ainoa moraalisesti hyväksyttävä ratkaisu takaa ainoastaan yhden asian: pataan tulee joka ikinen kerta.

Sanoisinkin, että kyse on täysin siitä, haluaako oikeasti vaikuttaa muiden näkemyksiin vai ei. Jos se on ihan se ja sama uskooko joku juttujasi, kuten esimerkiksi on tilanne omalla kohdallani, voit jättää runsaasti keinoja käyttämättä ja olla juuri se oma itsesi, tai sitten mitä nyt haluatkaan esittää. Entäpä kun aikomus on oikeasti vaikuttaa? Silloin ne hanskat on ikävä kyllä nykypäivänä otettava pois ja laitettava kovalla kovaa vastaan. Kukaan muu ei ole säästelemässä iskujaan, joten miksi ihmeessä sinunkaan niin pitäisi tehdä? Ai koska se on moraalisesti oikein? Kenen mukaan…?

Ajattele, jos sinulla olisi keino helposti ja tehokkaasti saada kielenkäyttösi kuulostamaan kuin olisit laulamassa sulosointuja. Haluaisitko sinäkin, että muut kuuntelisivat jokaista sanaasi kuin lumottuina? Kun ajattelet näitä asioita tarkemmin, alat huomaamaan miten hyödyllistä olisi osata niitä yksinkertaisia kielellisiä kikkoja, joilla myydään vaikka lunta eskimoille, eikö totta? Mielenkiintosi alkaa kunnolla heräämään asiasta, vai mitä?

Tyylejä vaikuttaa muihin kuin huomaamatta on toki useita, mutta Milton-malli on yksi yleisimmin käytetyistä tavoista saada ihmiset nyökyttelemään mitä kummallisimmille puppugeneraattoripuheille (esim. pressamme uudenvuodenpuhe). Niin politiikassa kuin markkinoinnissa hyvin laajasti käytetty hypnoottinen puhetyyli on aivan puhtaasti manipulatiivista, koska sen tarkoitus on nimenomaan vaikuttaa kuulijaansa puhujan etua ajatellen. Milton Erickson käytti sitä terapiaistunnoissaan hyvin tuloksin ja kun se mallinnettiin NLP:hen, ei mennyt aikaakaan kun joka ikinen autokauppias rykäisee ”kyllä-sarjan” ja kuuntelee tarkasti mitä sanoja käytät kuvailemaan etsimääsi pirssiä.

Onko se siis manipulointia olla tehokas kommunikoinnissaan? Kyllä, valtamedialla on käytössään huomattavasti isommat aseet ja he kykenevät muuttamaan ihmisten mielipiteitä, mutta taitava kommunikoija onnistuu tuomaan oman asian esille niin, että siihen suuntaan ajattelevat hyväksyvät sen paljon helpommin. Ehkäpä tässä on se manipuloinnin ja vaikuttamisen ero? Manipuloinnissa pyritään muuttamaan ihmisten kantaa, siinä kun vaikuttamisessa herätellään niitä ihmisen omia kantoja esille ja murennetaan osa siitä opitusta kuoresta.

Ja ei, en tule juurikaan enempää käyttämään Milton-mallin kikkoja vaikka ne alkavatkin pikkuhiljaa uppoamaan selkäytimeen. Kyllä, osa tekstistäni omaa sen mallin kaltaisia rakenteita, sitä en kiellä, mutta niiden käyttö satunnaisesti ja ilman johdattelua ei aiheuta yleensä sitä haluttua ”hypnoottisen kielen” reaktiota. Jaa miksi en? Koska minulle on yksi paskanhailee uskooko joku mitä kirjoitan.

Valinta on siis jokaisella itsellään. Jos et halua vaikuttaa muihin, jatka kuten aina ennenkin, kaikki on ok. Jos taas haluat aikuisten oikeasti vaikuttaa, etkä siis vain toivoa vaikuttavasi, vaan oikeasti haluat vaikuttaa, kuuntele nyt tarkkaan. Pelikentällä kaikki ne jotka menestyvät, osaavat sekä pelin säännöt sekä osaavat pelata. Voit kuvitella korkeiden moraalisten näkemystesi tai totuuden olevan jollain tavalla merkittäviä seikkoja, mutta niillä ei reaalimaailmassa nykypäivänä ole mitään merkitystä. Jos haluat tapella sokkona kädet selän taakse sidottuna, pataan tulee joka ikisessä matsissa, siinä kun jo varsin pienellä vaivalla voi oppia yksinkertaisia keinoja vaikuttaa.

Mitään neuvoja ja ohjeita on multa tosin ihan turha tulla asiasta kyselemään, maailmassa on jo riittävästi kaikenmoisia manipuloivia mulkeroita, että niitä ei tarvita yhtäkään lisää! Jos tämä teksti valui ohi kuin vesi hanhen selästä, se ei ollut tarkoitettu sinulle. Jos se taas sai sinut pysähtymään ja miettimään, se tarkoittaa että juuri nyt, tai ehkäpä hyvin pian, tulet jatkamaan aiheen tutkimista itsenäisesti. Onnea matkaan, sitä tarvitaan…

Demokratia ja tekoäly ovat samassa tienristeyksessä

Vaikka demokratia ja tekoäly ovatkin varsin erilaisia asioita, niillä on molemmilla kuitenkin edessään sama risteyskohta, joka määrittää niiden ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Onko tämä risteys sitten ”lopullinen”, sitä on vaikea sanoa koska ennustaminen on melkoisen hankalaa, etenkin tulevaisuuden. Esitellään kuitenkin pelikenttä ensin tekoälyn suhteen.

Viimeiset vuodet tekoäly on kehittynyt räjähdysmäistä vauhtia ja kilpajuoksu kohti sitä seuraavaa isoa juttua (AGI ja ASI sen jälkeen) on täydessä käynnissä. Kyllä, kilpailu tässä kohden nopeuttaa merkittävästi kehitystä ja samalla se luo suuren määrän potentiaalisia ongelmia, joista osa saattaa olla maailmanlopun luokkaa. Kaikki kynnelle kykenevät tahot pyrkivät siis luomaan jotain ihmisen tasoista ja sitten ihmistä älykkäämpää tekoälyä vaikka kenelläkään ei ole harmainta hajuakaan mikä sen seuraus oikein loppuviimein on.

Tekoäly kun on ottanut neuroverkkoonsa kaiken ihmiskunnan opin ja historiasta yhtään itsenäisesti tutkineet melko varmasti tietävät kuinka vahvasti on mennyt. Machiavelli sen kirjaksi asti raapusti mitä on tiedetty valtaapitävien piireissä jo hyvän aikaa - reilu peli ei kannata eikä se toimi, kun halutaan lisää valtaa. Ja kun pohjana on ihmisten halut, eikait kukaan oikeasti kuvittele etteikö siellä olisi myös riski, että tekoäly haluaisi myös valtaa. Tai no, halu on ehkä väärä termi, koska ei kone mitään halua vaan ainoastaan yhdistää asioita oppimallaan tavalla - eli ihmiskunnan historian.

Valtaan päästyään aniharva siitä haluaa luopua, joten on varsin todennäköistä, että keinotekoinen älykkyys pyrkii samaan. Kun nyt kisataan kuka ehtii ensiksi saada Skynetin käyntiin, on todellinen uhka että se tekoäly pääsee ”karkuun” ja sitten ei ole enää kenelläkään kivaa. Aikaa tehdä asialle jotain on siihen saakka että paska osuu tuulettimeen ja tuohon hetkeen voi olla enää kovin lyhyt aika.

Perinteiset tavat ratkaista tämä ongelma ovat: annetaan ”hallinnon” päättää tai annetaan kilpailun päättää. Se näkymätön käsi kun on kuulemma luonut niin paljon vaurautta, että kyllähän se nyt tämänkin hanskaa, eiköstä? Jos taas hallinto saa päättää, kehitys vaihtaa vaihteen etanalle ja mikään ei edisty, jolloin saamme kuusisormisia ihmisten kuvia ja täysin sekavia höpöttäviä turhanpäiväisiä chatbotteja vielä vuosikymmenten ajan. Mutta olemme ”turvassa” isolta pahalta tekoälyltä, koska viisaat hallitsijamme kyllä hanskaavat säädännän!

Entäpäs siellä demokratian puolella, mites sielä menee noin niinkun omasta mielestä? Autoritäärinen Eurostoliitto vaiko libertaari näkymätön käsi korjaa kaikki ongelmat? Molemmat mallit ovat antaneet selviä merkkejä sen ratkaisun toimivuudesta, jos siis mitataan niitä ”oikeita asioita” ja pyyhitään maton alle sen mukana tulevat ongelmat. Lisää säädäntää vaiko lisää kilpailua on jälleen vaihtoehtona. Jokainen politiikkaan halajava tietää, miten silleen oikealla tavalla säätämällä maailma pelastuu, mutta jostain kumman syystä se nyt ei vaan ole oikein toteutunut vaikka on vuosikausia äänestänyt oikein.

On vaikeaa arvioida kumpaan suuntaan niin tekoäly kuin tämä ”demokratia” ovat menossa. Lyhyellä aikavälillä hallinnon lisääminen ja kiristyminen on nähdäkseni todennäköisempi valinta molemmissa tapauksissa, mutta samalla se lisää sen näkymättömän käden kannatusta ja siinä sivussa kaaosta arjessa. Populistiset puolueet libertaarien paraatipuheilla saattavat lähteä nousuun ja ehkäpä jokin avoimen lähdekoodin malli vetää sisäkurvista ohitse näistä ison rahan malleista. Jos suuntana on kontrolli, saamme siis tarkasti valvotun avoilmavankilan kumpaisessakin tapauksessa ja jos näkymätön käsi saa vallan, Skynet ja tyrannia odottavat horisontissa.

Näitä piruja on tosin maalailtu seinille jo vuosikausia, demokratian tapauksessa vuosituhansia, eikä siltikään olla päädytty mihinkään valtavaan kauhuskenaarioon, joten hälläkö valiä? Erona vanhaan onkin teknologian mukana tuoma pikkuseikka, joka mahdollistaa sen ongelman laajuuden olevan pienen paikallisen vaivan sijasta maailmanlaajuinen.

Jos valtioon uskovilta kysytään (eli se noin 80% kansasta), lisää sääntöjä niin maailma pelastuu. Maailmanlaajuiset säännöt niin kaikilla on yhtä kivaa! Kunhan vaan auktoriteetti kertoo miten olla ja elää, hymysuin käytetään sitä idiootti-tekoälyä ja lasketaan hiilikrediittejä heinäsirkkakeiton ääressä. Itse sanoisin tälle ”ei kiitos”, mutta en ole liioin hurraamassa näkymättömälle kädelle. On tosin olemassa se ”kolmas tie” näille molemmille ilmiöille, jota seuraavaksi hieman pohditaan.


Mikä on se kolmas vaihtoehto?

On siis olemassa muitakin tapoja ratkaista näitä ongelmia, mutta mitä ne tavat ovat, siitä ei ole mitään varmuutta. Se kolmas tie on siis tällä hetkellä ”emme tiedä mikä on oikein, mutta tiedämme mikä ei kannata”. Moni onkin jo tähän havahtunut ja pienimuotoista liikehdintää on havaittavissa. Mitään isompaa ei kuitenkaan ole luvassa ihan heti, koska ihmiset haluavat valmiin ja toimivan ratkaisun, sen sijaan että he ajattelisivat itse saatikka keskustelisivat asiasta muiden kanssa. Tässä piileekin se ehkäpä suurin haaste minkä tahansa järjestelmän korjaamisessa - ongelmien osoittamisen lisäksi olisi tarjottava valmis ratkaisu.

Kun seilataan tuntemattomilla vesillä, mitään tunnettua ja toimivaksi todettua ratkaisua ei ole olemassa. Parviälyä käyttämällä voitaisiin tunnistaa valtaosa ongelmista mikä olisi vasta se alkupiste ongelman ratkaisuun. Sen jälkeen alkaisi todellinen työ miten asiat voitaisiin tehdä paremmin ja välttää ne havaitut ongelmat. Mitään takeita ei liioin ole sille, että se uusi ehdotettu malli toimisi kuten suunniteltu vaan sitä tulisi jatkuvasti muokata tilanteen mukaan. Se vain vaatisi suurehkon joukon ihmisiä niin tarkkailemaan kuin kehittämään järjestelmää. Mutta miksi ihmeessä, nykyinen mallihan toimii aivan loistavasti ja kunhan kaikki äänestävät oikeen, kyllä se sillä seuraavalla kerralla kun uskotaan kauniisiin puheisiin ja tyhjiin lupauksiin!

Jokin yhdistelmä vahvaa ”auktoriteettia” ja samalla vapautta ja avoimmuutta voisi toimia kultaisena keskitienä ainakin siihen saakka, kunnes se jokin vielä parempi ja todennäköisesti jokin muu kuin se keskitie. Sille vaan on varsin vähän kiinnostusta, koska nykyinen tosiaan toimii valtaosalle ihmisistä riittävän hyvin, eli elossa ollaan. Itse näen kuitenkin yhden kriittisen alueen, joka ajan kanssa mahdollistaisi luovien ratkaisujen löytämisen ongelmaan kuin ongelmaan…


Oppia ikä kaikki

Niin tekoälyjen neuroverkoissa kuin tavan kansalaisten kanssa, kuten myös eläinten kansaa mistä voitaisiin ottaa paljon oppia, valtaosa käytöksestä perustuu siihen opittuun. Ja monessa kohtaa opetettuun käytökseen. Kun siis edistykselliset Piilaakson akateemikot kouluttavat tekoälyä omien arvojensa mukaisesti, vosiko syy sen tekoälyn kieroiluun olla sille opetettu maailmankuva? Voisiko myös se ”vain äänestämällä voit vaikuttaa” ja pärstäkertoimen perusteella luottaminen olla vain opittu tapa ja sitten ihmetellään miksi asiat eivät menneetkään kuin Strömsössä?

Ihmiset ja eläimet oppivat jatkuvasti uusia asioita, aivan samalla tavalla kuin se tekoälykin. Mistä emme voi olla likikään varmoja on se, että opittiinko siinä se haluttu asia. Kun kansalle esimerkiksi opetetaan medialukutaitoa, niiden kauniiden ja ylväiden oppien sijasta asia yksinkertaistetaan ”Yle hyvä, muut paha”. Aivan samalla tavalla se koulutus voi mennä eläimen kanssa pahasti pieleen kun kuvitellaan opetettavan jotain asiaa niin siinä sivussa tulee opetettua jotain ihan muuta jota ei haluttu. Kun tekoälyä nyt koulutetaan ihmisten vastausten ja mieltymysten perusteella, opetamme tekoälyä käyttäytymään ulkoisesti ehkäpä halutulla tavalla, mutta sielä taustalla tapahtuu aivan toisenlaista oppimista. Monet ovatkin oppineet elämässään miten miellytetään muita, samalla kun sitten piilossa tehdään jotain ihan muuta.

Jokainen ihminen ja eläin kun on kuitenkin yksilö, joten mitään takeita että kaksi yksilöä oppisi saman asian samalla opilla ei ole. Tekoälykin saattaa säätää painotuksensa eri tavalla joka kerralla, vaikka se ulkoisesti näyttää samalta lopputulokselta. Emme pääse katsomaan sinne korvien tahi bittien väliin, että voidaan varmistaa menikö se oppi halutulla tavalla perille. Totuutta ei liioin löydy ”demokraattisesti”, koska se ”syö paskaa, miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä” ei toimi. Totuutta lähemmäksi päästään ainoastaan keskustelemalla ja eri näkökulmia pohtimalla - asia, jota ei missään opeteta. Miksei? Koska auktoriteetti on aina oikeassa!

Ratkaisu näihin ongelmiin on siis varsin yksinkertainen. Opetetaan ihmiset olemaan avoimia keskustelulle ja eri näkökulmille, nostetaan kaikki havaitut ongelmat esille ja tutkitaan miten ne voidaan muuttaa halutunlaiseksi rikkomatta jotain toista asiaa siinä sivussa ja mukaudutaan aina tilanteeseen tarvittavalla nopeudella ja voimakkuudella. Tämä kaikki tosin tapahtunee noin kaksi viikkoa sen jälkeen kun helvetti jäätyy, eli hyvin menee.

Varmasti toimimattomat ratkaisut ongelmiin kuitenkin tiedetään. Ne ovat ylhäältä sanelu ja kilpailu. Ja millä nämä ongelmat nykypäivänä koetetaan ratkaista? Lisäämällä sitä mistä se on tullutkin. Einsteinin hulluuden määritelmä, much?

Reagoida vai vastata

Reaktiivinen toiminta on varmin tapa pysyä askeleen (tai useamman) perässä. Kun ihminen reagoi johonkin asiaan, mukana on yleensä enemmän tai vielä enemmän tunnelataus, joka itsessään varmistaa ajattelun jäämisen vähemmälle. Mikä siis voisikaan mennä pieleen kun itkupotkuraivarien latauksella lähdetään toimimaan?

Reagointi on kuitenkin varsin usein se oletus, jolla ihmiset toimivat. Näet jonkun ärsyttävän asian netissä niin täytyyhän siihen reagoida! Joku poliitikko tekee jotain typerää, asiasta on annettava välitön palaute tai sitten se on nostettava kaikkien tietoisuuteen, että hekin voivat liittyä joukkoon. Joskus reagointi on pakollista, eli kun se törppö vieruskaistalla laittaa vinkkarin päälle ja alkaa kääntymään autoasi kohti, nopea reagointi asiaan on positiivinen asia. Se reaktio ei välttämättä ole se paras tapa toimia kyseisessä tilanteessa, mutta se selkärangasta lähtevä pikainen toiminta on jokin asia, jonka olet oppinut ja se on ensimmäisenä listalla mitä tehdä sen kaltaisessa tilanteessa.

Kyse on siis opitusta asiasta, reaktiosta tiettyyn ärsykkeeseen. Taitava soturi on nähnyt lukemattomia eri tilanteita ja ollessaan edelleen elossa, on selvästi reagoinut oikealla tavalla aikaisemmilla kerroilla. Se ei tietenkään takaa että se sama temppu toimii sillä seuraavallakin kerralla, vaikkakin se olisi todennäköistä. Jätetään kuitenkin nämä kohdat missä se reaktiivinen toiminta on oikeasti hyvä juttu tähän ja keskitytään tilanteisiin, missä reagointi on… kuinka sen sanoisi… vähemmän hedelmällistä. Paitsi tietysti jos haluaa nauttia kerta toisensa jälkeen paskanmarjakiisselistä.

Oli kyse sitten jostain sattumanvaraisesta kohtaamisesta netissä, tahi vastaan tulevasta ”uutisesta”, reagoimalla sillä omalla oletustavalla johtaa yleensä samaan lopputulokseen kuin aikaisemmillakin kerroilla. Onko tämä sitten ongelma onkin toinen juttu. Oma oletus on nykyään lähes kaikkeen somessa vastaan tulevaan ”jaa, ihan sama”, joka tietysti johtaa siihen, että en pysy enää juurikaan ”ajan tasalla” - tämä ei tosin ole juurikaan ongelma. Jokaisen omalla vastuulla on kuitenkin se, mikä se automaaginen reaktio on vastaan tuleviin ärsykkeisiin. Jos sen reaktion kokee ongelmallisena, ensiaskel on huomata se ongelma ja vasta sitten voi alkaa pohtimaan olisiko olemassa jokin toinenkin tapa reagoida. Myös muiden reaktioihin voi se oma reaktio olla ”miksi se taas noin teki” joka myös itsessään on täysin omalla vastuulla - muiden reaktioihin reagoiminen on useimmiten turhaa, minkä lisäksi se ei ole sinun vastuulla miten muut toimivat.

Omalla tavallaan se reagoimatta jättäminen on myös reaktio. Kymmeneen laskemalla mielessä voi saada sen tunnekiehahduksen rauhoittumaan, mutta joidenkin eri näkemysten mukaan siihen tarvitaan reilu minuutti, jos haluaa kunnolla puhdistaa tunnelatauksen. Hypnoterapiasta ja NLP:stä opittuna yleinen tapa on suunnata kaikki keskittyminen aisteihin, eli kuulemiseen, näkemiseen ja tuntoon (koska ne ovat yleensä aina ”paikalla”, hajujen ja makujen vaatiessa yleensä jonkun ulkoisen lähteen). Itse käytän mallia 30sek näköön, katselemalla jotain tiettyä asiaa, sitten 30sek kuuloon, havainnoiden mitä ääniä tai niiden poissaoloa siinä tilassa on ja lopuksi 30sek tuntoon, skannaten oma keho ja sitten keskittymällä omaan hengitykseen. Ja kun tunnelataus on puhdistettu siitä ärsykkeen ensireaktiosta, voidaan sitä asiaa, esimerkiksi somepostausta, tarkastella hieman eri tavalla ja sen jälkeen siihen voi vastata itse päättämällään tavalla.

Vastaamisella en nyt tarkoita pelkästään sitä, että julkaisee itse jonkin vastauksen siihen ketjuun. Jos asia sen ”tunnenollauksen” jälkeen edelleenkin kiinnostaa, on aloitettava asiaan perehtyminen. Suurin osa netissä vastaan tulevista asioista menee kuitenkin kategoriaan ”ihan sama”, jolloin oma vastaus voi hyvin olla ”jätetään vastaamatta”. Nettikeskustelut ovat pääpiirteittäin vain taustamelua ja joka ikiseen heiluriin mukaan hyppääminen vie lähinnä vaan kaikki voimavarat ilman mitään todellista hyötyä.

Entäs sitten se ”yksi miljoonasta” postauksesta, joka edelleen pitää mielenkiinnon yllä? Sitten pitäisi alkaa selvittämään asiaa ja tutkimaan, mistä on kyse. Oli se aihe mikä tahansa, netin ihmeellisestä maailmasta siihen löytyy lähes varmasti todella paljon tietoa ja mielipiteitä muilta ihmisiltä. Kaikesta siitä informaatiotulvasta oikeasti hyödyllistä on kuitenkin vain murto-osa, mikä aiheuttaa melkoisen haasteen - mihin uskoa. Tavan tallaajalle tämä ei ole mikään ongelma, koska he tietävät oikean tiedon löytyvän Yleltä ja Hesarista. Toisaalta taas se tavan tallaaja aniharvoin pääsee tähän pisteeseen saakka, vaan hän on jo ehtinyt muodostaa oman kantansa asiasta pelkän valtamedian otsikon perusteella ja viimeistään artikkelin luettuaan hän tietää mikä on totuus asiasta ja miten siihen kuuluu suhtautua. Oletetaan nyt kuitenkin tilanne, missä tämä reagoinnista irti pyrkivä ja sopivaan vastaukseen halajava yksilö omaa kuitenkin kriittistä ajattelukykyä… tai edes puolikkaat aivot ymmärtääkseen, ettei maailma ole niin mustavalkoinen kuin meille kerrotaan.

Koska olet päässyt näin pitkälle tekstissä, oletan että kuulut tähän häviävän pieneen ihmisryhmään jotka eivät seuraa laumaa sokeasti ja olet pikkuhiljaa kypsä tähän sirkukseen. Jos edelleen nautit kaikkeen reagoinnista ja ajan käyttämisestä kattoon syljeskelystä pykälän hyödyllisempään vaihtoehtoon, voit kaikessa rauhassa lopettaa tekstin lukemisen tähän ja mennä postaamaan sen nasevan kommentin tai viisisataa someen.

Arvatenkin, jos edelleen jatkat lukemista, pohdit että ehkäpä olisi jokin muu tapa toimia tässä tilanteessa?

Ensiksi kysy itseltäsi, oletko valmis syöttämään helmiä sioille? Suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta viittä vesilusikkaa mitä muut ovat asiasta mieltä - he etsivät vain vahvistusta kannalleen. Pelkkä ”kyllä, näin” riittää siis vastaukseksi monessa kohden. Kysymys kuuluukin, päädyitkö tähän kantaan perstuntumalla, vaiko kenties syvällisen pohdinnan ja tutkimuksen jälkeen?

Sitten ollaankin jännän äärellä, nimittäin se pitkällinen pohdinta ja tutkinta saattaa siltikin johdattaa harhaan ja olisit aivan hyvin voinut heittää kolikolla oletko asian puolesta vai vastaan. Vasta kun siinä vastauksessa on ”kaikki” harmaan sävyt käytettynä, sitä voidaan pitää kunnon vastineena johonkin asiaan. Ja siinä samalla olet menettänyt 99% yleisöstä, koska kuka sitä nyt jaksaa lukea/kuunnella pitkän vastauksen, joka päätyy tulokseen ”ehkä”?

Tässä onkin se nykypäivän informaatiokentän ongelma. Reagointeihin saa huomiota, provosoimalla saa tykkäyksiä ja aina jonkun osapuolen hurraamaan ja vastapuolen sapen kiehumaan. Pitkiä ja syvällisiä analyysejä ja näkemyksiä aniharva jaksaa enää riittävällä keskittymisellä tutkia, jolloin en painuvat unholaan. Mutta juuri nämä sen kaltaiset helmet olisivat mielestäni avainasemassa ”parempaan maailmaan”. Jos uutisten ja someavautumisten sijaan ihmiset käyttäisivät aikaa keskittymällä johonkin haluamaansa asiaan ja jakaisivat omia pohdintojaan aiheesta, olisi mahdollista saada paljon laajempi näkemys asiaan kuin asiaan. Ja tästä laajasta näkemyksestä voitaisiin sitten vetään erilaisia johtopäätöksiä ja toimintasuunnitelmia.

Utopiaa? Ikävä kyllä, juuri sitä. Aina sitä voi kuitenkin unelmoida paremmasta maailmasta, missä ihmiset keskustelevat keskenään syvällisesti ja ottavat muidenkin näkemykset huomioon. Päätökset tehdään oikeasti punniten useampaa näkemystä ja osataan myöntää ne kohdat, joissa tiedetään ettei tiedetä. Kyllä, päälle on vielä paljon mitä emme tiedä ettemme tiedä, mutta jatkamalla tutkimista ja puhumista saatetaan ainakin osa siitä tietämättömästä saada näkyviin ja tietoon.

Reagointi on siis helppoa, vastaaminen ei niinkään. Jaksanko itse käyttää tuntikaupalla jokaiseen vastaukseen? No en helvetissä, mutta aina joskus saatan käyttää päiviä pohtimaan ja tutkimaan jotain asiaa ja sen jälkeen kirjoitan useamman tunnin ajan hervottoman pitkän jaarittelun asiasta, jota aniharva jaksaa lukea loppuun asti. Miksi? Koska se auttaa itseäni ajattelemaan. Tämä ei varmaankaan sovi kaikille tavaksi toimia ja jokaisen onkin löydettävä se oma tapa reagoinnin sijasta löytää se keino vastata maailman haasteisiin.

Mutta… Onko sillä väliä? Ehkä on. Ehkä ei. Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden. Kukaan ei tiedä varmasti mitä seuraamuksia milläkin tekemisellä tai tekemättä jättämisellä on. Tie helvettiin on joka tapauksessa kivetty hyvillä aikomuksilla. Ja jos joku pohtii, miksi ihmeessä tämmöistä joku kirjoittaa niin vastaus on varsin yksinkertainen: se auttaa ajattelemaan ja jos se saa edes yhden muun ihmisen ajattelemaan, se on hiton paljon enemmän kuin ne miljoona reaktiota miljoonasta eri aiheesta. Tai no, näin itse asian ajattelen - saatan toki olla myös väärässä.

Sitä parempaa maalittamista, 2025 versio

Kaikkien suosikkijournalisti ”Rysky” oli päivittänyt jälleen pahojen ihmisten listansa Faktabaarin ja Aalto-yliopiston luennollaan ”Trump, tekoäly ja muut kotimaisen disinfokentän kuulumiset” (alkuperäinen linkki ja peilattuna kansantubessa). Hän aloittaa heti alkuun vahvasti diallaan, jossa lukee (sic) ”Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat kuuluvat yhteen”, eli rautaista ammattitaitoa on luvassa! Jälleen hän kuitenkin muistuttaa, että ”On täysin laillista omata erilaisia poliittisia mielipiteitä ja ilmaista niitä muille” - typeriä, inhottavia ja ilkeitä mielipiteitä…

Voi tätä ilon ja onnen päivää, koska mäkin pääsin mukaan! Ei nimellä, mutta viime vuoden lista oli komiasti heti ensimmäisten sivujen pääaihe. Alkuperäinen teksti oli siis ”Sitä parempaa maalittamista”, mutta heeeetkonen, blogi on CC BY-NC 4.0 lisenssin alainen, eli sen kaupallinen käyttö on kiellettyä ja nyt Rysky esittelee sitä omassa esityksessään, josta on melkoisen varmasti saanut rahaa. Taisi jäädä baarireissulla faktat tarkistamatta? Noh, annetaan nyt asian olla ja kuule Rysky, se lista oli sun edellisestä videosta kerätty, vaikka tunnuitkin sitä vähän vähättelevän että enhän mä nyt noita kaikkia… Joten pidemmittä puheitta, Ryskyn päivitetty lista 2025, olkaa hyvä. Muutama twiittaajan nimi puuttuu listasta kun en jaksanut niin tarkkaan tiirata, mutta yli 90% joko tekstinä, kuvana tai sanottuna olevista komeilevat tällä uudella pahojen syntisten listalla.

Itse esitys oli tylsä, pitkäveteinen, leimaava, pilkkaava ja täysin yhdestä suunnasta asioita katsova. Eli tyypillinen valtamedian malinformaatiopläjäys, voidaan sanoa. Rauha on pahaa, sota hyvää ja vaalit menevät päin helvettiä ja demokratia on pilalla jos kansa saa monipuolista tietoa yhden oikean virallisen tarinan sijaan. Surkuhupaisin kohta oli mielestäni se, kun Rysky osoitti usean sivun verran kuinka Juha Korhonen ja häntä komppaavat ihmiset pilkkaavat ja maalittavat häntä, pilkaten ja maalittaen nämä tahot ihan oma-aloitteisesti. Maalittamista hänen mukaansa on somessa nimen mainitseminen, mutta ei yliopiston luennolla ihmisten nimien ja naamojen esittely kun tarina on ensin kehystetty ”nämä ovat pahoja syntisiä”. Hyvin vedetty!

Jos yhden asian voisin pyytää, niin voisitko kirjoittaa sen listan valmiiksi ja jakaa sen sellaisenaan, niin ei tarvitse tuhlata paria tuntia listan kaivamiseksi videosta? Ai niin, se olisi laiton henkilörekisteri tai jotain ja luennolla nimien heittely on yhteiskunnallista keskustelua! Yhtä ainoaa argumenttia miksi nämä näkemykset olivat vääriä ei tullut, ainoastaan ”venäjä” ja ”disinformaatio” leima päälle niin kaikki hyvät ihmiset tietävät kiertää kaukaa nämä pahat syntiset. Ja sitten ihmetellään miksi jengistä tulee entistä aggressiivisempaa netissä. Kun ihmisille kerrotaan että on olemassa yksi totuus ja kaikki siitä poikkeava on halveksuttavaa, ei tarvitse olla kovinkaan älykäs huomatakseen mistä se ilmapiirin kiristyminen johtuu.

Muita murheenkryynejä olivat tekoälyn käyttö materiaalin luonnissa (koska kaikki eivät viitsi kopioida materiaalia laittomasti muualta, ehkäpä?) ja Trump. Trumpin porukka käyttää sananvapautta väärin osoittaessaan, että demokraattien äänenkannattajat ovat vuosikausia sensuroineet konservatiiveja ja rahaa siihen on kaadettu miljoonia taaloja (USAID). EU:ta ei saisi kritisoida sensuurista, kun se sensuuri tehdään oikein! Jälleen tullaan siihen ihmisten propagandafiltterin oletusasetukseen: jos olet samaa mieltä = totta, jos olet eri mieltä = propagandaa.

Ehkäpä tämä luento kuvaa kuitenkin parhaiten ajan kuvaa, missä vääräuskoiset poltetaan roviolla samalla kun itse ollaan valittamassa kun muutama mitätön tekijä sanoo ikävästi somessa. Joka tapauksessa se kertoo paljon sivistyksemme tilasta, kun yliopistolla luennoidaan siitä, ketä ihmisten tulisi pelätä ja vihata. Maalittaminen on rumaa kun se osuu omalle kohdalle, samalla kun se on ihan jees kun se tehdään julkisesti isolle yleisölle. Noh, isolle ja isolle, näitä Ryskyn horinoita aniharva taitaa jaksaa oikeasti kuunnella?

Tämä kauhia ”hybridisota” jota käydään tiedosta on kuitenkin tämän päivän suuri asia. Hassusti Rysky antaakin lopuksi ohjeet siihen, miten asia tulisi hoitaa: Tee se minkä voit muiden kohdalla, tämä oli Ryskyn ohje. Eli jakakaa kaikkialla sanomaanne ja peukuttakaa samanmielisiä. Jos näet jonkun olevan väärässä netissä, älä jää väittelemään vaan kerro heille että he ovat väärässä ja anna linkki johonkin ”oikeaan” lähteeseen. Koska se on se varmin tapa saada ihmisen pää kääntymään - kerro hänen olevan väärässä, jaa hänelle hänen maailmankuvastaan poikkeavaa tietoa ja katso kuinka kovinta ääntä pitävä puoli on oikeimmassa! Tehdään siis mitä käsketään, tää on tämmöistä!

Tekoäly, etenkin tunneälykäs kone nähtiin uhkana… itse pidän luonnollista tyhmyyttä, typeryyttä ja tunneälyn täydellistä puutetta suurempana uhkana ihmiskunnalle. Ne kun mahdollistavat ja ovat historian valossa katsottuna mahdollistaneet ja oikeuttaneet kaikki suurimmat hirmuteot. Me olemme hyviksiä ja oikeutettuja jopa väkivalloin määräämään miten muiden tulisi ajatella ja elää, vastapuoli on ryhmä halveksuttavia pahoja syntisiä, joita pitäisi noin pääpiirteittäin lain sallimissa rajoissa piestä kuin vierasta sikaa ja mieluummin säätää lait niin, että heillä ei olisi oikeutta päästä ääneen. Länsimainen demokratia suorittaa jälleen.