Tunteella vai järjellä?

Suomen uutisten artikkeli ”Koko läntinen maailma velloo tunnemyrskyissä – Suomestakin tuli puberteettiyhteiskunta, jota rakennetaan fiilispohjalta” (arkistosta) kertoo Kataliina Kortesuon uudesta kirjasta nimeltään ”Tunteet tapissa” ja antaa siitä melkoisen positiivisen kuvan. Itse en ole kyseistä opusta lukenut, enkä usko että liioin tulen ihan heti lukemaan, joten perustetaan tämä juttu tuohon artikkeliin. Puberteettinen yhteiskunta, joksi nykytilaa kirjassa kuvataan, on varmasti hyvin osuva termi, mutta artikkelista saa kuvan, että ”me” teemme päätöksiä järjellä ja ne ”muut” perustavat päätöksensä tunteisiin. Täytynee siis antaa triggerivaroitus heti alkuun - on harhakuvitelma, että ihmiset kykenevät tekemään päätöksiään puhtaasti järjellä, kun kyseessä on lähes mikä tahansa 1+1 ongelmaa monimutkaisempi asia.

Ei siinä, jutusta saa kuvan, että kirjassa puidaan runsaasti tämän tunneperäisen maailmankuvan ongelmia. Pelolla ja vihalla ihmiset saadaan tekemään lähes mitä tahansa ja tämän tietävät tahot joilla on valtaa vaikuttaa muiden mielipiteisiin käyttävät näitä strategioita häikäilemättä hyväkseen viestinnässään. Korona ja Venäjä piisannevat esimerkeistä? Koko markkinointibisnes perustuu juuri tunteisiin vetoamiseen ja suosittelenkin kuuntelemaan Rory Sutherlandin mainioita luentoja aiheesta. Katsomalla maailmaa juuri ”puhtaasti” loogisen ajattelun kautta ja käyttäytyen kuinka ongelmat ovat matematiikan kaltaisia ”vain yksi ainoa oikea vastaus” päädytään kuitenkin uusiin ongelmiin.

”Tietopohjainen konsensusyhteiskunta” vihjaakin siihen, että halutaan kollektiivista yhteiskuntaa ja ”me paremmin tietävät” olemme se joukko, joka tekee oikeita päätöksiä oikealla tavalla, siinä kun ne ”muut” tekevät kollektivismin väärin. Jo 80-luvulta lähtien länsi on ajanut kohti individualistista mallia, johon koko kapitalistinen ideologia perustuu ja jota SU:n kaltaiset mediat myös pyrkivät kannattamaan, mutta nyt se onkin niin kauhia ongelma että ihmiset käyttäytyvät kuten heitä on opetettu käyttäytymään nämä vuosikymmenet? Niin no, luodaan ongelma ja tarjotaan ratkaisu - sehän on täysin looginen malli hallita kansaa, ei tunneperäinen, koska siinä kohden voisi tuntea omantunnontuskia, kun ajetaan puhtaasti omaa etua muiden kustannuksella. Ja näitä tuntemuksia ei hyvä hallitsija tietenkään koe… hyvä hallitsija, tai sitten psykopaatti.

Päätöksenteko niin politiikassa kuin markkinoilla menee kuitenkin niin, että jos sinulla on esittää ”faktat”, tilastot ja numeeriset arvot päätöksesi taustalle, se on sitä loogista ja tietopohjaista päätöksentekoa jota kirjassakin perätään. Se, että lopputulos on sitten jotain ihan muuta, ei voi tietenkään johtua niistä loogisista päätöksistä, vaan ne tunteen varassa toimivat ihmiset nyt vaan mokasivat hommat - sinä et ole vastuussa tulleista ongelmista, koska päätös perustui logiikkaan. Tässä kohden päädytään kuitenkin siihen harhaan, että oletettiin niiden lukujen olleen oikein, niistä merkityksellisistä asioista ja vieläpä otettiin kaikki muuttujat huomioon. Päälle vielä se olettamus, että ihmiset olisivat edes jossain ihmiskunnan historian aikana olleet rationaalisia olentoja. Salli mun nauraa…

Kuka tahansa matematiikkaa yhtään ala-astetta pitemmälle opiskellut tietää, mitään yhtälöä ei voida ratkaista jos siinä on liian monta tuntematonta muuttujaa. Vaikka olisit maailman älykkäin ja loogisin olento, tai jopa supertietokone rajattomalla teholla, on täysin mahdotonta päätyä yhteen ainoaan oikeaan tulokseen vaan ongelmassa voi olla rajaton määrä ”oikeita” vastauksia. Asia kuitenkin aina esitetään niin, että tämä ”meidän” ratkaisumme on se ainoa oikea, koska se perustuu niihin faktoihin, katso nyt vaikka! Ja sitten ihmetellään miksi homma kusi reisille.

Koska kuvitellaan, että ollaan itse niin helvetin loogisia ja oikeassa, päätöksenteossa on kuitenkin teeskenneltävä tietävänsä kaikki asiaan liittyvät muuttujat ja niiden vaikutukset, joista sitten ollaan päädytty siihen ainoaan oikeaan tulokseen. Tämä päätös sitten myydään muille tunteisiin vetoamalla, koska valtaosa ihmisistä ei kykenisi millään ratkaisemaan niitä monimutkaisia yhtälöitä, joilla tulokseen päädyttiin. Ja ne jotka kykenisivät seuraamaan sitä koko ketjua, jolla tulokseen päädyttiin, saattaisivat myös huomata kuinka hataralla pohjalla päätös oli ja se romuttaisi koko tarinan. Malliesimerkkinä tästä jälleen korona ja sen mukana tulleet hulluudet, jotka kyettiin jo alkuvaiheessa osoittamaan täysin virheellisiksi tiedettyihin asioihin nähden, mutta siltikin asiat puskettiin läpi hallinnon haluamalla tavalla.

Ja koska päätökset saletisti perustuivat laskelmiin, niistä ei kukaan ota vastuuta kun tehtiin päin honkia. Nyt sitten osataan osoittaa niitä kohtia, missä ei uskottukaan faktoihin vaan tehtiin mitä haluttiin, mutta siinä sirkuksen päätapahtuman aikana oltiin kaikkialla kovaan ääneen vaatimassa konsensuksen noudattamista ihan kaikille. Jälkiviisaus on helppoa, mutta ongelma ei ollut logiikassa tai edes niissä tunteissa, vaan siinä, että vallanpitäjät tekivät mitä halusivat ja helposti manipuloitava kansa uskoi niihin satuihin. Joutuuko tästäkään tapauksesta ne oikeat syylliset vastuuseen? Tuskin.

Ei, ihmiset eivät ole tulleet enemmän tunteiden valossa toimiviksi yksilöiksi kuin ennen, mutta siitä on tullut sosiaalisesti hyväksyttävää, mikä on vissiin myös osin kirjassa oleva päätelmä. Sen lisäksi että se on hyväksyttävämpää kuin ennen, nykypäivän lännessä yhä useammalla ihmisellä on siihen mahdollisuus. On varaa mennä fiilispohjalla kun ne elämän perustarpeet on jo tyydytetty. Samalla on myös havaittavissa trendi, missä se ”varaa” halutaan poistaa mutta pitää ihmiset edelleen tunteiden vallassa - et omista mitään, mutta olet onnellinen! Sattumaa, tietenkin?

Se miltä jokin asia tuntuu on kuitenkin usein varsin merkittävä osa kokemusta. On täysin loogista ja numeroiden valossa perusteltavaa rakentaa uusi toudella nopea junayhteys suurten kaupunkien välille, koska siinä säästetään useita minuutteja aikaa ja ihmiset ovat täten tehokkaampia. Entäpä jos murto-osa siitä rahasta käytettäisiinkin vain siihen, että se nykyinen, karvan verran hitaampi yhteys olisi miellyttävämpi kokemus ihan kaikille matkustajille, sen sijaan että säästettäisiin joiltakin ihmisiltä se muutama minuutti aikaa siinä matkanteossa? Jos kaikille annettaisiin mukava istuin ja enemmän tilaa, he voisivat nauttia matkasta ja jopa tehdä sitten niitä töitäkin matkan aikana, jolloin hetkeäkään ei menisi edes hukkaan. Ratkaisu olisi siis edullisempi yhteiskunnalle ja se saattaisi saada lähes kaikki ne samat hyödyt siinä sivussa, joita sillä puhtaasti matemaattisella ratkaisulla lähdettiin hakemaan. Sen lisäksi, että ihan kaikki palvelua käyttävät hyötyisivät siitä. Emme kuitenkaan osaa enää arvostaa sitä ”tyhjänpäiväistä”, vaan kaikessa vaaditaan tehokkuutta niillä muutamalla mittarilla, joita voidaan mitata numeroilla.

Kyllä, on tärkeää käyttää loogista ajattelua päätöksenteossa ihan joka asiassa, mutta ne tunteet on otettava myös huomioon koska emme ole vain rattaita koneistossa… emmehän?

Kuinka valeuutisilla vaikutetaan vaaleihin

Yle oli suorittanut jälleen kerran valeuutisointia ja vaalivaikuttamista artikkelissaan ”BBC: X maksaa tuhansia dollareita käyttäjilleen, jotka levittävät misinformaatiota ja salaliittoteorioita” (arkistolinkki), koska suomalaiset pääsevät vissiin pian äänestämään jenkkien presidentistä…? Samalla kun kuvat maalavat Trumpista taas vaihteeksi pahista, tekstissä syytetään vahvasti X:ää disinformaation levittämisestä. Itselle jäi ainakin kuva, että X nimenomaan maksaa juuri tästä joillekin tahoille, kuin myös jotkut poliittiset toimijat olisivat käyttäneet näitä pahoja verkostoja levittämään misinformaatiota. Alkuperäinen BBC:n artikkeli (arkistosta) kertoo kuitenkin asian hieman eri tavalla, mutta kuka niitä alkuperäisiä lähteitä nyt jaksaisi lukea kun Yle on tie, totuus ja elämä?

Kun Trump sanoi ensimmäisen kerran medialle siinä 2017 hujakoilla ”You are fake news”, media kimpaantui ja Yle, kuin muutkin länsimaiset mediat, eivät koskaan päässeet yli siitä, että he sitten hävisivät jenkkien vaalit. Nyt kun on jälleen kerran sama tilanne, media kieputtaa ja usein jopa suoranaisesti valehtelee vaalien asetelmasta. Tämä suuri sirkusesitys, jenkkien vaalit, ovatkin opportunisteille kultakaivos ja juuri siitä onkin kysymys, vaikka Ylen jutusta saakin varsin erilaisen kuvan.

Mistä on siis kysymys? BBC on siis kaivanut esille useita verkostoja, jotka levittävät niin poliittista kuin kuka mitäkin materiaalia X:ssä. Niin Trumpin kuin Kamalan kannattajat ja heitä tukevat tahot ovat joko itse, tai ”ostopalveluina” aktivoineet eri verkostoja mm. X:n puolella, todennäköisesti myös muillakin alustoilla, jotka levittävät sitten halutun kaltaista materiaalia. Ja kun sanotaan, että X maksaa disinformaation levittämisestä, kyse on maksettujen tilien mainostuloista. X, kuten monet muutkin alustat maksavat käyttäjilleen osan mainostuloistaan - se on varsin yleinen bisnesmalli somessa. Esimerkiksi Youtubessa sinun tulee liittyä kumppanuusohjelmaan, joka on käyttäjälle ilmainen, siinä kun X:ssä käyttäjän tulee ostaa premium jäsenyys omilla rahoillaan, jonka jälkeen tilille maksetaan pieniä summia jokaisesta heidän twiittiensä lukijasta, koska sinne väliin tungetaan mainoksia. X siis välittää osan mainostajien maksamista summista näille käyttäjille. Vau, kuka olisikaan arvannut että sosiaalinen media pyörii mainostajien rahoilla ja alustat usein antavat pienen osan siitä rahasta sisällöntuottajille?!

Verkostojen toiminta on varsin yksinkertainen. Luodaan useita tilejä, joita ihmiset tai botit sitten käyttävät klikkaillen toistensa postauksia ja jakaen niitä sitten ympäri sosiaalista mediaa. Osa tileistä on sitten niitä ”premium” tilejä, jotka saavat X:n tapauksessa buustauksen näkyvyyteen sekä pienen osan mainostuloista. Mitä suurempi verkosto, sitä enemmän klikkejä ja näkyvyyttä joka johtaa siis suurempiin tuloihin. Täsmälleen samalla tavalla kuin ihan jokaisella somealustalla. Mutta X on paha, koska Musk tukee Trumppia. Kun Google ja Microsoft lahjoittavat rahaa Harrisin kampanjaan ja suosivat häntä hakutuloksissaan, se on ihan ok, mutta kun joku kehtaa käyttää somea ilman isoa rahaa hyödyntäen suurta ihmisjoukkoa, se ei muuten käy! Niin siis paitsi kun Harrisin kampanjaa tukevat niin tekevät, orange man bad!

Kuka tahansa voi ryhtyä ratsastamaan X:n algoritmeilla ja X onkin ainoa alusta, jonka algoritmien toiminnasta itse asiassa tiedetäänkin jotain. Kaikki muut somealustat pitävät visusti piilossa miten he suosivat tai hidastavat tiedonkulkua, siinä kun X ainakin osittain sallii ”orgaanisen” tiedonkulun. Kuinka orgaanista nämä verkostot ovat, onkin taas sitten toinen asia. Astroturffaaminen on tunnistettu tehokkaaksi tavaksi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin joten ei ole mikään ihme, että sitä käytetään runsaasti mainonnassa ja poliittisessa vaikuttamisessa. Ongelma onkin medialle siinä, että heidän portinvartijan asemansa on vahvasti uhattuna ja kun jo pienellä sijoituksella pääsee peliin mukaan ja sillä voi jopa tienatakkin, valtapelin kilpailu aiheuttaa pahaa verta.

Levitetäänkö sitä misinformaatiota ja disinformaatiota sitten siinä määrin, että se olisi yhteiskunnallinen uhka ja niin suuri asia, että siitä pitää harva se päivä kertoa mediassa? Kyllä, ehdottomasti, mutta pääsyyllisenä on se valtamedia itse, kuten tämä koronasirkus osoitti täysin kirkkaasti. Kuinka usein se tarina muuttuikaan ja alun ”hullut salaliittoteoriat” ovatkin paljastuneet totuudeksi viimeisen neljän vuoden aikana? Lukemattomia kertoja, mutta ongelmana esitetään kansalle ainoastaan ne toimijat, jotka eivät ole osa sitä valtamedian omaa koneistoa. Miksiköhän…

Kyllä, sosiaalinen media olisi huomattavasti hyödyllisempi ja käyttökelpoisempi osa toimivaa demokraattista järjestelmää jos sieltä kitkettäisiin pois kaikki bottiverkostot ja automaattisesti jotain soopaa ulostavat toimijat - siis mainostajat ja organisoidut astroturffausverkostot, joita myös valtiolliset toimijat käyttävät. Pitäisikö myös ihmisten itsensä yhdessä muodostamat verkostot kieltää? Ehkäpä, esimerkiksi poliittiset puolueet saavat hävyttömän paljon sananvaltaa verkossa, koska kykenevät organisoitumaan ja ratsastamaan algoritmeilla, luoden illuusion ”kansan yleisestä mielipiteestä” kompaten kavereittensa ja jäseniensä julkaisuja. Vallan nollasummapelissä kaikki keinot ovat käytössä ja Ylen peppukipuilu osoittaa lähinnä sen, että he eivät vaan ole onnistuneet aktivoimaan omaa seurakuntaansa likikään niin tehokkasti, kuin Yleen kyllästyneet ihmiset. Silti suurin osa kansasta uskoo mitää Ylellä sanotaan, koska hehän ovat sitä omien tutkimustensa mukaan ”luotettavaa mediaa”. Ja Ylehän sitten kansalta varastetulla rahalla propagoi omia näkökulmiaan… joka on paljon parempi kuin että mainostajien rahoille jotkut saattavat tienata satasia kuukaudessa tehdessään täsmälleen samaa vaikuttamista vaan hieman eri tavalla.

Omasta mielestäni on ihan se ja sama mitä kautta ja millä keinoilla kansalle pusketaan propagandaa naamalle. Tarkoitus on sama, keinot eri - vaikuttaa kansalaisiin yksilöinä sekä muodostaa ulkoa ohjattu yleinen mielipide. Muiden manipulointi, etenkin massojen tapauksessa ei kuulu millään tavalla liberaalin demokratian aatteeseen, mutta nykypäivänä se on pakollinen osa järjestelmää. Pakollinen, koska muutoin ihmiset saattaisivat äänestää väärin!

Sirkusesitys siis jatkukoon, popparit esiin ja seuraavat neljä vuotta taas ulistaan kuinka kansa äänesti jenkeissä väärin. Voisi kuvitella, että Suomen media voisi olla objektiivinen kun ulkoa tarkkaillaan jossain toisessa maassa tapahtuvia vaaleja? Mutta se ei käy, koska koko länsi pyörii sen saman tarinan varassa ja rapakon takaa kopioidaan kaikki uutiset ja mielipiteet. Kai se sitten on Suomen kansan etu, kun noudatamme herrojemme ohjeistuksia vaikka jenkkien tapa on aina ollut se ”minä itte, muut sitte”? Voihan kyynel jos Yle häviääkin jälleen kerran jenkkien vaalit ja Trumpista tulee taas Usraelin presidentti…

Triggerivaroitus!

Triggerivaroitukset triggeröivät melkoisesti ihmisiä. Osa pitää niitä elintärkeinä varoituksena kauhiasta materiaalista kun taas osalle ne ovat sitä woketusta pahimmillaan. Kirjoja, elokuvia ja ties mitä kielletään kokonaan koska joidenkin mielestä pelkkä varoitus ei edes riitä, koska materiaali on niin kaukana siitä omasta ja samalla siitä ainoasta oikeasta maailmankuvasta että pelastaakseen maailman, kenenkään ei tulisi altistua tälle pahalle tuotokselle.

Eihän tuossa koko triggerivaroituksessa ole edes mitään järkeä?! Vai onko…?

Saattaa sisältää kiroilua, alastonta pintaa, väkivaltaa tai muuta aikuisille suunnattua materiaalia - lätkäistään K-18 kyltti ja sillä selvä - näin asia hoidettiin ennen. Aivohygienian kannalta ehkäpä kenenkään ei pitäisi katsoa vaikkapa kauhuelokuvia tai vastaavia, mutta se on jokaisen oma päätös. Ennen oli siis selvästi paremmin, koska ihmisistä kasvoi tasapainoisia yksilöitä siitäkin huolimatta, että mukulana katsottiin kirosanojen saattelemana verta ja suolenpätkiä, eikös? Mahdollisesti, juu, ennen ei asioista nostettu haloota mutta… ehkäpä olisi pitänyt?

Tiedetään, että kun elokuvissa ihmiset käyttivät turvavöitä, niiden käyttö lisääntyi melkoisesti. Kun Dirty Harrylla oli maailman tehokkain käsiase, ihmiset ryntäsivät kauppoihin ja tahtoivat samanlaisen, pettyen sitten pahemman kerran kuinka epämukava ampua kyseinen pistooli oli todellisuudessa vaikka elokuvassa paukkupatruunoita ampuvan sankarin ilmekään ei värähtänyt. Kovat jätkät polttivat tupakkaa ja harrikkaa miehisempää kulkuvälinettä ei ollutkaan. Kirjallisuus on todennäköisesti aiheuttanut samankaltaisia tendejä, mutta kuvat niin staattisina kuin liikkuvina ovat kautta aikojen antaneet ihmisille niitä roolimalleja, joksi he haluavat tulla muuttamalla tapojaan tai ulkoista olemustaan. Miksi ei kirjat? Koska valtaosa ei niitä lue…

Vaikutus siis tiedetään, juu juu, mutta entä ne triggerit? Jos joku äidin pikku lutuinen naapero näkee jotain kauheaa televisiossa, traumatisoituuko hän siitä saman tien? Todennäköisimmin ei ja aamun lastenohjelmissa hakattiin toisia lekalla päähän eikä käynyt kuinkaan - siitäkään ei kuitenkaan otettu isosti pulttia (vaikka ehkä olisikin pitänyt). Kaikesta vouhotuksesta huolimatta näissä varoituksissa piilee kuitenkin hitunen tolkkua. Entä jos ihminen on oikeasti kokenut jotain traumaattista, pahoinpitelyä, seksuaalista väkivaltaa, auto-onnettomuus tai vaikka läheisen traaginen kuolema pitkäaikaisen sairastelun jälkeen - olisiko siitä hyvä varoittaa etukäteen jos moinen kohtaus leffasta löytyy?

Nykyteknologialla ei olisi lainkaan hankalaa laittaa elokuviin ja sarjoihin valinnainen triggerilista, kuin myös kirjastoissa ja kirjakaupoissa jokainen voisi varmistaa onko materiaalissa jotain kauhiaa jos niin haluaa tehdä, sen sijaan että se pakotetaan kaikille. Netflix ja vastaavat voisivat tarjota vapaaehtoisen automaattisen suodattimen, jolla voisi poistaa haluamansa asiat tarjonnasta. Jokainen ihminen on kuitenkin yksilö ja triggeröityy niistä joistain tietyistä asioista, siinä kun jokin toinen muille kammottava asia on ihan ok.

Pakotettuna ja ainoastaan tietyltä suunnalta katsottuna nämä triggerivaroitukset lähinnä pahentavat tilannetta yhteiskunnassa. Ne muodostavat jälleen kerran yhden asian enemmän, jolla ihmiset saadaan tappelemaan keskenään. Nykypäivän woketus onkin se sääntöjärjestelmä, jonka mukaan niitä varoituksia lätkitään ja teoksia kielletään. Tämä osapuoli ei kuitenkaan ole läheskään ainoa, joka haluaisi kieltää tai sensuroida tiettyjä asioita.

Vähintäänkin yhtä kovaääninen on myös tämä ”vastapuoli”, joka taas haluaisi kieltää woke-ideologian joko kokonaan, tai vähintäänkin heidän läpitunkevan vaikutusvallan mediassa. Moni olisi varsin tyytyväinen, jos elokuvissa ei olisikaan enää niitä kiintiöllä pakotettuja vähemmistöjen edustajia tai että historiallisia hahmoja korvataan moniltakin osin päinvastaisilla ominaisuuksilla varustetuilla hahmoilla. Kaikkihan muistavat sen olikahan 1400-luvulla eläneen mustaihoisen homon transmiehen, joka istui pyörätuolissa ja häntä kutsuttiin Englannin kuninkaaksi? Vähintäänkin yhtä näyttävä triggerivaroitus tarvittaisiin myös näihin elokuviin, ettei kukaan vahingossa altistuisi mustalle Mannerheimille. Jos etukäteen tietää mitä on tulossa, sen voi varsin helposti välttää katsomalla jonkin toisen leffan, eikö totta? Ei nyt oteta kantaa siihen, kuinka järkevää on sitten verorahoilla tuottaa tällaisia elokuvia, jossa ensi-illassa istuu vähemmän ihmisiä kuin sopii yhteen bussilastiin.

Omasta kokemuksesta voinkin sanoa, että jos haetaan herkkähipiäisempää tyyppiä kuin joku vegaani sateenkaari-ziezer, se löytyy tuolta persuksen kristuksen palvojien suunnalta ja tyypeiltä, jotka uskovat joka ikisen ongelman ratkeavan kunhan vaan kaikki äänestävät oikein. Tulisiko siis minunkin laittaa kirjoituksiin triggerivaroitus, että materiaali sisältää valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä ja kriittistä näkökulmaa neoliberaalista kapitalistisesta järjestelmästämme? Vissiin…

Tätä triggerivaroitusongelmaa, kuten lähes jokaista muutakin ongelmaa nykypäivänä vaivaa kuitenkin eräs perustavaa laatua oleva kulttuurinen ilmiö. Sen sijaan että pyrittäisiin ratkaisemaan itse ongelma, pyritään voittamaan argumentti ja täten julistetaan se oma näkemys ainoaksi oikeaksi tavaksi nähdä maailma. Tällöin ongelma ratkaistaan tasan yhdestä suunnasta katsottuna tahi sitten se ei ole lainkaan ongelma ja se ohitetaan. Miksi? Koska tarkoitus ei ole ratkaista ongelmaa kaikille sopivalla tavalla, vaan ainoastaan voittaa väittely, jonka jälkeen voidaankin sitten väitellä seuraavasta asiasta joka saattaa koskettaa jopa kahdeksaa ihmistä miljoonasta, sen sijaan että ratkottaisiin niitä kaikkia koskevia asioita. Koko poliittinen kenttä onkin nykypäivänä yhtä sirkusta ja sosiaalinen media nostaa esille nämä naurettavan pienet ongelmat, joilla ei ole juurikaan kiire ja kaiken lisäksi ne voitaisiin usein korjata hyvinkin pienellä vaivalla kaikille kelvollisella tavalla. Tästä esimerkkinä siis nämä triggerivaroitukset, jotka valinnaisina eivät triggeröisi juuri ketään ja samalla traumatisoituneille ja herkille ihmisille saattaisivat ihan oikeasti parantaa elämän laatua.

Tekisikin lähes kaikille hyvää viettää sitä aikaa muuallakin kuin siinä omassa kuplassaan ja kuunnella millä tavalla se ”paha vastapuoli” näkee asian. Miksi ei sitten kaikille, vaan lähes kaikille? Koska osa ihmisistä on ”lukinnut vastauksen” ja uskovaisten kanssa ei juurikaan kannata väitellä - he eivät koskaan tule muuttamaan kantaansa keskustelussa. Ja ei, en tarkoita ”uskovaisella” vain niitä, jotka perustavat uskomuksensa johonkin lukuisista pyhistä kirjoista, vaan ihan kaikkia pyhän Gretan palvojista kaiken kilpailulla ja oikein äänestämällä ratkaiseviin. Harmittavasti keskustelukulttuurimme onkin lähes täysin kuollutta ja asioiden totuudellisuus ratkaistaan sillä, onko siitä itse samaa vai eri mieltä.

Jos satuit triggeröitymään tekstistä, et voi sanoa etten varoittanut - otsikossahan se jo luki. No miksi en sitten lähde keskutelemaan asioista eri mieltä olevien kanssa, kun kerran sen puolesta puhun? Koska puolestani jokainen saa ihan vapaasti uskoa mihin haluaa - myös siihen lättymaahan, joka edelleenkin on mielestäni pähkähullu psyop. Deal with it. Vai pitäisikö yksi triggerivaroitus olla: "Elokuva sisältää kuvia maaPALLOSTA", joka olisi siis lähes kaikissa sci-fi leffoissa...

Mikä oikeasti on tärkeää (video)

Rispektit Hämikselle ja kiitokset TE:lle. Pari tuntia tärkeää keskustelua videossa:

Periksi ei anneta, perkele.

Tyhjänpäiväisen arvo

Ihmiset tekevät elämänsä aikana runsaasti asioita, jotka voivat vaikuttaa täysin turhalta tai tyhjänpäiväiseltä. Esimerkiksi koulussa saatetaan kirjoittaa useampikin essee jostain asiasta, josta siis koko luokka kirjoittaa ja se lopputulema on hyvin pitkälti itsessään arvoton, vaikkapa joku ”kerro kesälomastasi” (joka ei oikeasti ketään kiinnosta kirjoittaa, saatikka lukea). Se arvo ei siinä esseessä, tai missä tahansa muussakaan asiassa, ole siis se lopputulos, vaan se vaiva tekemiseen on arvokasta tekijälle itselleen. Kun sen seuraavan kerran pyydät tekoälyä jaarittelemaan jostain asiasta puolestasi, se loppukin arvo katoaa hyvin pitkälti.

Byung-Chul Han kirjassaan ”The disappearance of rituals” ja Rory Sutherland luennoillaan ovat molemmat puhuneet ajan ”tuhlaamisen” tärkeydestä niin yksilölle itselleen kuin koko yhteiskunnalle. Itse olen huomannut tämän ajan tuhlaamisen tärkeyden juuri näitä kirjoituksia tehdessäni. Useampikin tunti aikaa kirjoittaessa ja korjatessa krijoitusvirheitä tekstiin, jota juuri kukaan ei lue ja valtaosaa ei nappaa, voisi kuulostaa hukkaan heitetyltä ajalta etenkin kun näistä ei saa niin pennin jeniä. Mutta se arvo näistä jaarituksissa on siinä, että käytän omaa aikaani asian syvällisempään pohtimiseen ja siitä oppimiseen, johon kirjoittaminen on aivan loistava keino. Vielä parempi olisi raapustaa näitä kynällä paperille, mutta kun kynä ei ole enää vuosiin pysynyt kädessä niin naputtelu on ainoa vaihtoehto. Ehkäpä näistä hajatelmista joku muukin voi sitten saada jotain irti, tai ainakin saadaan pidettyä joku tollo hetkeksi pois netistä ölisemästä kun he tavaavat näitä tekstejä?

Tämä tehokkuuden maksimointi onkin ajanut ihmiskunnan outoon tilaan, missä arvo lasketaan lähes ainoastaan sillä, kuinka paljon rahaa voitaisiin siinä ajassa tehdä. Junat optimoidaan kulkemaan mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B, että ihmiset voivat sitten olla tehokkaita sielä määränpäässään. Toki moni käyttää senkin matka-ajan työntekoon, koska jokainen sekunti on arvokas eikä niitä tule tuhlata vaikkapa maisemien katseluun tai rentoutumisen. Lomatkin on mitoitettava niin, että mahdollisimman lyhyessä ajassa lataudutaan maksimaalinen määrä, että loman jälkeen ollaan jälleen töissä 110% panoksella.

Kun ihmisillä ei ole enää aikaa antaa mielensä levätä tai pohtia jotain muutakin kuin juuri siihen senhtekiseen työjuttuun kuuluvia asioita, heillä ei ole mahdollisuutta oikeasti ajatella. Kaikki on hektistä ja päälle vielä napataan sosiaalisesta mediasta uutiset ja puheenaiheet puristettuina muutamaan lauseeseen, koska eihän niillä yksityiskohdilla nyt ole niinkään väliä? Ei siis mikään ihme, että ihmiset vain omaksuvat suoraan mediasta sen hetkisen ”yleisen mielipiteen” asiasta kuin asiasta ja toistavat niitä sitten omina ajatuksinaan. Yhteinen mielipide, kyllä, mutta yleinen mielipide tarkoittaisi sitä, että ihmiset olisivat päätyneet siihen joko omillaan tai keskustelun kautta, ei sitä että joku ulkopuolinen taho kertoo miten ajatella.

Han puhuukin kirjassaan rituaalien katoamisesta, jota hän pitää varsin huolestuttavana, mutta samalla ”luonnollisena” ilmiönä neoliberaalissa järjestelmässä. Koska vain rahalla ja kilpailulla siitä on arvoa, kaikki muu on turhanpäiväistä ja jopa halveksuttavaa. Ihmiset kyllä kommunikoivat varsin paljon, mutta mitään yhteisöllisyyttä ei pääse juurikaan muodostumaan koska kenellä nyt siihen olisi aikaa? Mutta mistä rituaaleista on oikein kysymys, ollaanko nyt manaamassa demoneja esiin vaiko uhraamassa neitsyitä? Ei toki, vaan paljon arkipäiväisempiä rituaaleja, jos niitä semmoiseksi haluaa kutsua.

Omalla tavallaan kirkko olikin oman valtakautensa aikana se merkityksellisin rituaalien luoja ja ylläpitäjä. Kerran viikossa koko yhteisö kokoontui yhteen kuuntelemaan pappinsa jaarittelua ja epäsointuista yhteislaulua palttiarallaa tunnin ajaksi, vaikka olisi sitä nyt ollut varmasti parempaakin tekemistä kotosalla tai töissä. Kuitenkin tämä ”yhdessä tuhlattu aika” muodosti yhteisön, antamalla heille jonkin rituaalin. Periaatteessa sillä itse rituaalilla mikä se onkaan ei ole niin suurta merkitystä, vaan sillä että kaikki ryhmään kuuluvat osallistuvat siihen ja tavallaan unohtavat hetkeksi itsensä. Aivan samalla tavalla sitä aikaa tuhlataan yhdessä niin Juhannusjuhliin tai Joulupöydän ääressä istumiseen - ei niinkään siksi etteikö sitä olisi parempaakin tekemistä, vaan että rituaalin omaisesti tehdään yhdessä jokin asia.

Edelleenkin on toki olemassa joitakin rituaaleja, joissa koko neoliberaali ajattelu heitetään menemään ja palataan aikaan, jolloin ajalle annettiin muutakin kuin rahallista arvoa - oikeastaan päinvastoin, koska rahaa käytettiin ajan tuhlaamiseen. Oli se sitten rippijuhlat, synttärit, häät tai hautajaiset, ihmiset käyttävät joskus jopa huomattavia summia rahaa ja rutosti aikaa jonkin asian rituaalin suorittamiseen. Juu, joskus siitä juhlasta se juhlaväkikin tai ainakin juhlakalu hyötyvät rahallisesti (esim. rippijuhlissa on monella pääosassa ne saadut lahjat), mutta pääosin se on rahan menoa kutsua ihmisiä osallistumaan rituaaliin, jolla ei isommassa kuvassa ole välttämättä niin mitään merkitystä. Vanha viisaus onkin se, että jakamalla ihmisten kesken suru vähenee ja ilo moninkertaistuu.

Yksi esimerkki ajan arvon osoittamiseen voidaan nähdä taas siinä, kuinka ihmiset puhuvat keskenään. Siis se, millä nopeudella puhutaan. Joissain paikoissa voi toiselle osoittaa kunnioitusta puhumalla nopeasti, koska tällöin ei tuhlata sen kuulijan aikaa, siinä kun hitaasti puhuminen saattaa toisaalla osoittaa kunnioitusta, kun osoitetaan että arvostaa sitä toista niin paljon, että käyttää runsaasti omaa aikaansa asiaan. Sama toki pätee kirjoittamiseen ja jokainen saakin omalla kohdallaan päättää onko pitkä teksti mistä tahansa aiheesta muiden halveksimista kun tuhlataan heidän aikaansa menemättä suoraan asiaan, vaiko arvostamista kun pyritään kertomaan se asia moniulotteisemmin. Miten ajattelet itse asiasta, näin noin kahdeksan sanan kohdalla kun ei vieläkään olla päästy loppuun?

Itse en ole koskaan rituaaleista välittänyt ja kokenut ne vähintäänkin ajan hukkana, joskus lähempänä jonninmoista kidutusta. Niiden arvoa ei kuitenkaan pidä vähätellä ja huomaankin hyvin kuinka se yhteisöllisyys ja mihinkään yhteisöön kuuluminen ovat jääneet lähes kokonaan väliin kohdallani. En tosin osaa mitään yhteisöä kaivata, koska en ole koskaan tuntenut kuuluvani oikeastaan yhteenkään yhteisöön, vaikka olenkin ”joutunut” esimerkiksi koulun kautta mukaan jos jonninmoisiin rituaaleihin kevätjuhlista taksvärkkipäiviin. Osalle tämä ei haittaa juurikaan, mutta suurelle osalle ihmisistä tämä yhteisöllisyys on elintärkeä osa elämää. Ehkäpä jokin yksinkertainen rituaali, vaikkapa käydä hoilaamassa karaokea kerran-pari viikossa ja kuunnella muidenkin nuotin vierestä laulamista on osin syynä siihen, että jaksaa taas takaisin sorvin ääreen palata?

Entäpä nettiyhteisöt? Pelkkä keskustelupalsta riittää osalle tuntea yhteenkuuluvuutta, siinä kun osa norkoilee Twitter-huoneissa päivästä toiseen janoten sitä yhteisöä. Jotkut taas yrittävät muodostaa yhteisöä jonkin tubettajan kanavan ympärille, mutta siinä on helposti vaarana että se yhteisö on enemmän sen kanavan omistajan ympärille muodostunut fanitus tai kenties viha”kultti”. Ei kuitenkaan ole mahdotonta etteikö se netin kautta muodostuva yhteisö omine rituaaleineen kykenisi täyttämään niitä vaatimuksia yhteisön syntymiseen ja säilymiseen, mutta se kontaktin puute ja yhden tai useamman aistin puute kommunikoinnissa rajoittaa sitä kanssakäymistä melkoisesti. On nimittäin aivan eri lukea tahi kuulla, kuin että istua siinä vieressä kun joku päräyttää kunnon pierun ilmoille…

Väitänkin tämän ajatuksen, tyhjänpäiväisen arvon arvioinnin uudelleen, olevan merkityksellinen asia ihan jokaiselle. Tämä teksti itsessään ei toki ole niinkään arvokas, eikä se ketään, itseni mukaan lukien, haittaisi vaikka se päätyisi bittitaivaaseen vaikka saman tien. Mutta se itse ajatus ajan arvosta ja rituaaleista joissa sitä aikaa ”tuhlataan” on merkityksellinen. Vai onko? Sen on jokaisen pääteltävä itse. Toivotankin siis jokaiselle tähän saakka lukeneelle merkityksellistä päivänjatkoa ja ähäkutti niille, jotka sain pidettyä ainakin hetken poissa pahanteosta. Jos taas aikomuksesi on muuttaa maailmaa, kannattaisi tutustua tarkemmin rituaalien merkitykseen yhteisöjen luonnissa.

Maailman muuttamisesta

Vuosikausia monet ovat puhuneet maailman ”korjaamisesta” tai ”parantamisesta”, mutta suunta tuntuu monessa kohden olevan päinvastainen. Toisaalta, tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla ja päälle vielä ihmiset tuntuvat olevan kollektiivisesti varsin tyytyväisiä nykymenoon - eiväthän he ole kadulla marssimassa muutoksen puolesta. Voitaisiinko maailma sitten muuttaa ”paremmaksi”? Kyllä. Kuka sen muutoksen sitten tekisi ja kuinka?

Alkuun siis resepti siihen, miten asioita voitaisiin muuttaa, perustuen historiaan ja onnistuneisiin muutoksiin. Muutoksen aikaansaanti on itse asiassa varsin yksinkertaista, kunhan tietää mitä asiaa haluaa muuttaa ja mihin suuntaan muutoksen haluaa. Ongelma onkin usein siinä, että ihmiset haluavat ”parempaa”, mutta he eivät kuitenkaan osaa kertoa mitä se parempi on. Jos taas tietää mikä se ”parempi” on, voidaan sitten pohtia millä mittarilla näin oikeasti on, mutta ei siitä sen enempää.

Maailmaa ei luotu päivässä, joten on turha kuvitella, että jonkin asian muuttaminen tapahtuisi liioin välittömästi. Moni nopea muutos, jos puhutaan ihmisten tekemistä muutoksista, on vaatinut jopa vuosien esityön ja runsaasti suunnittelua, vaikka se saattaa vaikuttaa päällepäin spontaanilta muutokselta. Joskus jopa vuosikymmeniä on saatettu tehdä sitä pohjatyötä, propagoida kansaa ja muovata niin päättäjien kuin akatemia näkemyksiä, että jokin asia on saatu maaliin. Jos siis kuvittelee saavansa muutoksen aikaiseksi sormia napsauttamalla, kannattaa tähdätä hyvin pieneen muutokseen.

Useampikin asia voidaan nimittäin muuttaa välittömästi, kunhan vaan joku sen menee tekemään. Tiessä on kuppa johon kolautat joka aamu? Sangollinen soraa ja kuoppa täyteen - ongelma ratkaistu, ainakin joksikin aikaa. Oletus, että ”joku muu” sen tekee on kuitenkin se normi, joten kaikkien odotellessa että se joku muu sen tekee, todellisuudessa kukaan ei sitä asiaa tee ja ongelma jatkuu. Tässä kohden tuleekin nostaa hattua Elokapinalle, koska he tekevät sen marjailun sijaan. Toki se mitä he tekevät on parhaimmillaan turhaa ja pahimmillaan haitallista on taas eri asia, mutta he sentään tekevät sitä minkä he uskovat oikeaksi. Jos uskoo jonkin teon olevan ”oikea” ratkaisemaan se jokin ongelma, teon laillisuus ei välttämättä ole merkityksellinen asia - olihan se kerran ”oikein”. Ja ei, en ole yllyttämässä ketään rikkomaan lakia, vaan tarkoitus on osoittaa että lain ja moraalin ollessa vastakkain, joskus se oman moraalisen kannan seuraaminen saattaa olla kannatettava vaihtoehto. Elokapinan tapauksessa teot ovat kuitenkin yleensä järjettömiä ja ne ovat lähinnä kohdistettu niin, että niillä koetetaan pakottaa se joku muu tekemään jokin isompi asia sen sijaan että itse oltaisiin ”korjaamassa” ongelmaa.

Jos asiaa ei kykene tekemään itse mistä tahansa syystä, tarvitaan siihen sitten enemmän väkeä. Yhdistämällä useamman ihmisen voimavarat, voidaankin jo sitten muuttaa paljon suurempia asioita. Siihen kuitenkin tarvitaan yhteistyötä, joka onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Yhteen hiileen pitäisi puhaltaa, mutta usein nämä muutosprojektit kaatuvat siihen, että osa puhaltaa samaan hiileen, siinä kun osa hönkii mihin sattuu ja muutama on vielä kusemassa hiillokseen. Täytyisikin siis tietää mitä ollaan tekemässä ja miksi, jonka jälkeen mukaan lähtevät ainoastaan ne, jotka haluavat sen asian tapahtuvan sillä tavalla. Alkuun on siis kyettävä keskustelemaan sekä keinoista että syistä, sen sijaan että ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan.

Asioiden tärkeys onkin varsin yksilöllinen näkemys. Yhteistyö ei ole juurikaan mahdollista, jos osa mukana olevista ei pidä asiaa niin tärkeänä, että ottaa siihen tekemiseen osaa. Jos tekemisen sijaan vaan jahkaillaan sen jälkeen kun on jo päätetty tehdä, asia ei juurikaan etene. Lukematon määrä mahdollisesti positiivisia muutoksia tekevistä ryhmistä onkin kasahtanut juuri siihen ongelmaan, että suunnitelmaa ei joko ollut alkuunkaan tai se oli niin leväperäinen, ettei edes tiedetty mitä ollaan tekemässä. Toki on muistettava, että aniharva taistelu menee juuri kuten on suunniteltu alun jälkeen, joten jokainen suunnitelma on oltava elossa ja mukautuva tarvittaessa.

Vallankäytössä, jota jokainen asian muuttaminen omalla tavallaan on, on yksi tärkeä asia joka usein unohtuu tai puuttuu jopa kokonaan - resurssit. On se sitten aika, raha tai ”saappaat kadulla”, sitä valtaa on lähestulkoon mahdotonta käyttää ilman niitä resursseja. Millä tahansa ryhmällä voi siis olla valtava määrä potentiaalista valtaa, mutta jos resurssit uupuvat, sitä valtaa ei kyetä käyttämään. Monasti on siis ensin kyettävä keräämään riittävä määrä resursseja päästäkseen alkuun, nimittäin se kuoppa ei täyty jos sora, ämpäri tai aika sen sangon kantamiseen uupuu. Ajalla voidaan usein kompensoida rahaa ja päinvastoin, mutta puuttuvien saappaiden korvaaminen on usein haastavampaa. Suuri määrä ihmisiä voi saavuttaa jo varsin pienellä ajan ja/tai rahan käytöllä merkittäviä asioita, kunhan ollaan puhaltamassa siihen yhteen hiileen. Sosiaalinen media on tässä kohden merkittävä työkalu, kunhan kaikki tietävät mitä ja miksi jokin asia ollaan tekemässä tietyllä tavalla.

Itsensä muuttaminen on moninkerroin helpompaa kuin muiden, joten jos siihen jonkin asian muuttamiseen tarvitaan jonkin muun tahon tai ryhmän tekemään se itse asia, tarvitaan toimiva strategia siihen muihin vaikuttamiseen. Kaikkiin ihmisiin voidaan vaikuttaa tavalla tai toisella, joten mikä tahansa muutos on mahdollinen kunhan tiedetään oikea kohde ja oikea strategia sen kohteen ohjaamiseen haluttuun suuntaan. Jos ei tiedä kuka/ketkä ovat suoraan asiasta vastuussa, saatetaan tuhlata valtava määrä resursseja tyhjänpäiväiseen.

Aina ei kuitenkaan voi osoittaa sitä jotain yhtä tahoa jonka tulee muuttua, vaan tarvitaan suurempia yhteiskunnallisia muutoksia useammalta suunnalta. Tämä voidaan tehdä useammalla eri tavalla - joko suoraan näihin moneen eri tahoon vaikuttaen tahi epäsuorasti joko näihin ryhmiin tai heidän vaikutuspiiriinsä näkemyksiin puuttuen. Laajimmillaan saatetaan jopa vaatia koko kansan yleisen mielipiteen muuttamista johonkin asiaan kiinni päästäkseen. Mahdollista? Toki, mutta se vaatii runsaasti enemmän valtaa ja resursseja sen käyttämiseen. Tärkeää onkin tunnistaa ja tunnustaa se, kuinka ne omat rahkeet riittävät. Suuri virhe onkin lähteä niitä tuulimyllyjä vastaan taistelemaan tuuleen huutamalla. Jos ei itse halua kehitellä mallia, jolla yleiseen mielipiteeseen voidaan vaikuttaa, voisi ottaa mallia männäpäivien onnistuneista projekteista.

Mitä suurempi asia tai ihmisryhmä johon halutaan vaikuttaa, sitä kovemmat paukut on oltava piipussa. Resurssien tuhlaaminen ei yleensä ole kannattavaa, joten liian suuren kohteen valitseminen ja kuvitelma, että siihen kykenee vaikuttamaan johtaa yleensä vain turhautumiseen. Nämä ovat kaikki kuitenkin vain suunnitelman yksityiskohtia ja nyt päästäänkin siihen isompaan kysymykseen…

Pitäisikö sitä jotain asiaa muuttaa ja kenen maailmankuva olisi niin ”oikein”, että kaikkien tulisi sillä tavalla elää? Itse en ainakaan edes kuvittele tietäväni vastausta näihin kysymyksiin, vaikka moneen asiaan omaankin näkemyksen, joka olisi mielestäni tavalla tai toisella ”parempi” kuin tämä nykyinen sirkus. Kun ei yritä vaikuttaa vaan jakaa ainoastaan näkemyksiään onkin mielestäni hyödyllisempi vaihtoehto maailman ”parantamiseksi”. Jokainen voi itse päättää olisiko se jokin muutos tai asia itselle suotuisampi vaihtoehto kuin se nykyinen mikäonkaan. Jokaisen kun tulisi kantaa ihan itse vastuu siitä omasta elämästään ja päätöksistään. Olemme itse vastuussa omasta onnellisuudestamme, emme kenenkään muun. Emme usein voi vaikuttaa asioihin, mutta voimme vaikuttaa miten niihin asioihin suhtaudumme. On siis tunnistettava mihin voimme vaikuttaa ja ehkäpä vielä tärkeämmin, mihin niistä mihin voimme vaikuttaa, tulisiko niihin vaikuttaa… Meidän ei siis tarvitse hyväksyä jotain asiaa, mutta se ettemme hyväksy asiaa, ei tarkoita että meidän tulisi siihen sekaantua. Toisaalta taas maailma ei muutu paremmaksi itsestään, tai niin ainakin väitetään. Ehkäpä se kuitenkin muuttuu, jos jokainen muuttaa vain yhtä ihmistä - itseään.

Vaatiiko toimiva yhteiskunta kollektivismia?

Kollektivismi, eli aate missä yhteisön etu ajaa yksilön edun edelle ja konformismi, eli psykologinen ilmiö missä kaikki toimivat kuten muutkin, ovat veljiä keskenään ja ne nähdään yhteiskunnan peruspilareina… sekä syynä useisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Russeaun ja Hegelin mukaan se on ”oikea” tapa pyörittää yhteiskuntaa, jossa ensiksi mainittu vaati kansalaisten alistumista ”yleiselle mielipiteelle” ja jälkimmäinen ”kansallisvaltiolle”. Länsimainen yhteiskunta on kuitenkin vahvasti individualistinen, eli yksilökeskeinen, mutta etenkin zombie-viruksen aikana se ei kyllä siltä vaikuttanut juurikaan. Vaatiiko toimiva yhteiskunta kuitenkin jonninsortin kollektivistista ajattelua että se toimii?

Lyhyesti, kyllä, vaatii.

Se millä tasolla ja missä asioissa onkin sitten toinen asia, johon nyt pureudutaan. Jo antiikin Kreikan suuret ajattelijat näkivät sen yhteisön voiman ja ilman sitä yhteen hiileen puhaltamista ei ihminen olisi koskaan kyennyt kehittymään nykyiselle tasolleen. Suurin osa, palttiarallaa 80% ihmisistä, on enemmän tai vielä enemmän kollektivisteja ja konformisteja, jotka mieluummin katsovat mitä naapurikin tekee tai herrat käskevät sen sijaan että pohtisivat miten he itse mieluummin eläisivät. Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa että seuraa niiden ohjeita jotka tietävät mitä tekevät, mutta kun katsoo näitä nykypäivän johtajia ei voi kuin ihmetellä kuinka pöljää sakkia siellä on päättämässä muiden puolesta asioista.

Rousseau ei tainnut nimittäin pitää sitä yleisen mielipiteen oikeutusta valtaan silloin, kun se muodostui kaikista tyhmimpien ja typerimpien ihmisten kannasta. Länsimainen demokratia perustuukin sen sijaan luotuun yleiseen mielipiteeseen eikä itsestään muodostuneeseen kantaan joka nähdäkseni oli se alkuperäinen ajatus. Valtio sanelee kansalle mitä sen tulisi ajatella ja oikeuttaa valtansa sillä yleisellä mielipiteellä, jonka se on itse ensin luonut - tätä pidetään sitten kansanvaltana, vaikka sitä yleistä mielipidettä ohjailee varsin pieni ryhmä propagandisteja. Se, keneltä nämä manipulaattorit saavat käskynsä jätetään tällä kertaa vähemmälle huomiolle.

Kun kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei ajattele. Tässä juuri piileekin nykypäivän kollektivistien ongelma. He kuvittelevat ajattelevansa itse ja itsenäisesti, vaikka todellisuudessa toistavat vian papukaijan tavoin kuulemaansa. Auktoriteetit saavatkin tämän kaltaisessa ajattelussa suuren määrän valtaa ja kun nämä auktoriteetit kilpailevat keskenään vallan nollasummapelissä, saadaan aikaiseksi kansa, joka on jaettu eri kokoisiin ryhmiin jotka taistelevat keskenään siitä kuka on oikeimmassa. Koska järjestelmämme on kapitalistinen, useimmiten se jolla on eniten rahaa on oikeimmassa. Toki raha itsessään ei ole valtaa vaan ainoastaan resurssi, jolla sitä valtaa voidaan hyödyntää, mutta näin yksinkertaistettuna vallan määrä on suoraan suhteessa rahaan.

Entä jos ne kollektiiviset kannat otettaisiinkin kuitenkin hyötykäyttöön, sen sijaan että niillä luodaan avovankila kansalle? Ajatus yhteisestä hyvästä ja edusta ei ole lainkaan hullu asia, mutta sen yhteisen hyvän määrittäminen on varsin haastava tehtävä. Yhdelle etu kun ei välttämättä ole lainkaan sitä samaa kuin toiselle. Olisiko edes mahdollista löytää sitä kaikkien etua? Ja jos kaikkien etua ei voida määrittää, millä mittarilla voitaisiin perustella harvojen edun ajaminen jos se tapahtuu muiden kustannuksella? Siksi usein tyydytäänkin kansan edun ajamisen sijaan valtion edun ajamiseen, joka on äärimmilleen vietynä sen pienen johtoportaan etu muiden kustannuksella.

Kun kansaa johti yksi taho, oli se sitten kuningas, keisari tai mikä lieneekään, kansa tiesi että hänen etunsa ajaminen oli samalla kaikkien etu, koska hän ylhäisessä oikeamielisyydessään huolehti kaikista. Siis teoriassa, käytännössä ei niinkään, mutta virallinen tarina näin kuitenkin kertoi ja kollektivistit omaksuivat aatteen itselleen. Tasavallassa ajatus oli omalla tavallaan sama, eli ne muita hyveellisemmät ihmiset sitten yhdessä tekivät kaikkensa kansansa parhaaksi ja sen valtion käskyjen ja ohjeiden noudattaminen oli ihan kaikkien etu. Mikäpä sen parempaa kuin ajatella, että kaikkien käskyjen noudattaminen oli itselle myös se paras vaihtoehto? Ajatus ”minä itte, muut sitte”, eli individualismi, tuli toteen ja samalla kaikki hyötyivät.

Vaikka lähes poikkeuksetta kaikki valtiot ovat paperilla tasavaltoja, sen mallin kaikki hyveet on unohdettu ja ihmiset puhuvat ja käyttäytyvät edustuksellisesta demokratiasta. Kansa olisi siis vallassa ja kollektiivisesti tekee päätöksiä yhteiseksi hyväksi. Asiaa yksinkertaistamaan kansa valitsee keskuudestaan parhaat edustajat ja he tekevät sitten ne päätökset. Jos kyse olisi edustuksellisesta demokratiasta, nämä edustajat olisivat tilivelvollisia sille kansalleen, jokainen edustaja jokaiselle äänestäjälleen, mutta tasavallassa he nousevat kansan yläpuolelle (kuten laki kertoo) ja he eivät olekaan enää vastuussa kuin itselleen ja omalle viiteryhmälleen, puolueelle. Tämä on johtanut nykyiseen järjestelmään, jossa kollektiivinen näkemys on seuraavan kaltainen: eri ryhmittymät (puolueet) kilpailevat keskenään kansan suosiosta ja voittajat saavat sitten pakottaa kaikki tekemään heidän haluamallaan tavalla. Sen sijaan että etsitään sitä kaikkien yhteistä etua, hyväksytään tilanne missä suosiokilpailun voittajat saavat sanella kaikille kuka saa ja keneltä otetaan. Kansan on sitten mukauduttava sen hetkisiin diktaattoreihin ja heidän tulee vain odottaa seuraavaa mahdollisuutta äänestää oikein jos meno ei kelpaa.

Mitään yhteistä hyvää ei siis olla enää edes hakemassa, vaikka jotkut poliitikot niin väittävätkin, vaan kansalle sanellaan aina senhetkisen voittajan säännöt ja sen mukana mennään. Koska edelleen se kansa on jaettu eri ryhmittymiin, osa näistä ryhmistä saattaa purnata koko sen kauden läpi vain odotellen vuoroaan päästä valtaan pakottamaan muut toimimaan haluamallaan tavalla. Nämä kollektivistiset ja konformistiset ihmiset siis kaikki uskovat niin siihen oman klikkinsä oikeamielisyyteen, kuin siihen, että tämä on oikeutettu järjestelmä hallitsemaan kaikkia. Ja koska he uskovat siihen oikeutukseen, he myös tottelevat niitä ”vastapuolen” käskyjä vaikka ovatkin niitä vastaan. Yhteistä näille kaikille ihmisille on siis se, että kunhan se valtion johto on lainmukaisesti noussut valtaan, kaikkien on heitä kumartavan.

Mutta entä jos se kollektivistinen näkemys ei olisikaan tämän kaltainen, vaan yhteinen näkemys olisi todella sen tasavallan tai monarkian aatteen mukainen? Vain ne oikeasti ”hyvät” ihmiset olisivat oikeutettuja valtaan, eli niitä sitten yksi tai useampi. Kaikkien valtion organisaatioiden täytyisi tehdä kansan parhaaksi, eikä miten se kilpailun voittaja sillä hetkellä sanelee. Kollektiivinen näkemys voisi olla myös se, että osa ihmisistä ei noudatakaan ihan niitä kaikkia normeja, vaan tuovat ”väriä” elämään - ne taiteilijat, filosofit, toisinajattelijat ja vastaavat. Yhteiskunta, joka ei hyväksy uusia ja poikkeavia näkemyksiä ei kykene kehittymään ja alkaa pikkuhiljaa rapautumaan. Tämä kehittyminen voitaisiin nähdä kollektiivisesti positiivisena asiana ja osinhan näin jo tapahtuu, mutta nykyään se kehitys ja poikkeamat sallitaan vain tietyiltä tahoilta ja tiettyyn suuntaan - väärinajattelu on kiellettyä.

Kollektivismi ei siis ole itsessään nähdäkseni niin suuri mörkö kuin se joskus nähdään. Se on luontainen ominaisuus valtaosalla ihmisistä, eikä näitä ihmisiä voida pakottaa ajattelemaan itsenäisesti ja omalla tavallaan - heidän oma tapansa kun on ajatella ja toimia kuten muutkin. Ongelmaksi kollektivismi muodostuu vasta silloin, kun sitä kollektiivia ohjaa pieni joukko omaksi edukseen, ei sen kollektiivin eduksi. Lännessä kansa on kuitenkin myös siltä osin individualistinen, että se oma napa on aina ennen muiden napaa ja se yhteinen etu unohtuu varsin helposti. Kun vallanpitäjät kertovat jonkin asian olevan yksilölle etu, sitä ei kuitenkaan usein kyseenalaisteta vaan ihmiset toimivat halutulla tavalla koska kuvittelevat sen olevan heidän oman etunsa mukaista vaikkei se sitä olekaan. Lammaslaumaa on helppoa ohjailla haluttuun suuntaan ja kun sille on opetettu, että pahojen syntisten näkemyksiä tulee karttaa, kansa halveksuu virallisesta poikkeavia ja pahoiksi leimattuja näkemyksiä hetkeäkään pohtimatta asiaa tarkemmin. Siihen heillä on myös täysi oikeus, vaikka se onkin äärimmäisen vaarallista heille itselleen kuin koko yhteiskunnalle.