Demokratia on matemaattisesti mahdoton

Joka ikinen kerta vaalien jälkeen syyllinen väärään tulokseen johtuu väärin äänestäneistä. Ei suoraan itse järjestelmästä joka määrittää miten se voittaja selvitetään tai edes ylipäänsä siitä, että maan johto valitaan kilpailulla, mikä taas on tarkemmin tutkittuna ehkäpä se typerin tapa valita kenellä on valta muiden yli. Eri tavoista laskea ne äänet otetaan tarkasteluun seuraava video:

Videolla toki keskitytään vain äänestyksiin, missä kyse on yksittäisen ehdokkaan voitosta eikä esimerkiksi useamman ehdokkaan läpipääsystä esimerkiksi eduskuntavaaleissa ja vastaavissa. D'Hondtin menetelmä, joka Suomessakin on pääosin käytössä, on sitten taas ihan oma järjettömyytensä, mutta sen suosiessa vahvasti suuria puolueita pienten kustannuksella, varmaankin ihan sattumalta ne tähänkin asti vallassa olevat suuret puolueet eivät siihen halua muutosta. Kuka olisikaan arvannut, että valtaan joskus päässeet tahot eivät siitä halua luopua?

Yleisin ja varmasti yksinkertaisin tapa laskea ja mitata vaikka presidentinvaalien tapaisissa vaaleissa ne äänet on se, että jokainen rustaa lappuun yhden numeron ja eniten ääniä saanut voittaa. Jos kukaan ei saanut enemmistöä (51%) ekalla kierroksella, toiselle valitaan kaksi eniten ääniä saanutta ja sen jälkeen nämä kaksi kisaavat keskenään. Jos yksikään ehdokas ei saanut sitä enemmistöä ensimmäisellä kierroksella, se johtaa välittömästi varsin suureen ongelmaan demokratian kannalta - enemmistö kansasta oli sitä mieltä, että joka ikisen ehdokkaan kohdalla he eivät halunneet kyseistä ehdokasta voittajaksi. Tämä tulos pahenee entisestään jos huomioidaan äänestämättömät, jolloin vielä suurempi enemmistö oli joka ikistä ehdokasta vastaan ja vain murto-osa puolesta.

Puheet ”koko kansan presidentistä” ovatkin siis lähes poikkeuksetta naurettavia, koska enemmistö kansasta ei häntä kannattanut. Mutta mitäs kansa äänesti väärin, paska säkä ja deal with it.

Useat eri tahot ovatkin pyrkineet parantamaan kyseistä tapaa laskea voittaja ja ovat tulleet poikkeuksetta siihen tulokseen, että on olemassa huonoja ja vähemmän huonoja tapoja laskea, mutta ei yhtäkään hyvää. Toki samaa on sanottu koko demokratiasta, eli se ei ole hyvä mutta parempi kuin kaikki muut tyylit hallita kansaa. Tämä paremmuus toki johtuu lähinnä siitä katsomissuunnasta, joten ei ole mikään ihme että tavan tallaajan vinkkelistä voi hyvillä mielin sanoa niiden kaikkien olevan huonoja.

Nykyistä tapaa voitaisiin hieman parantaa antamalla ihmisille tapa laittaa ehdokkaat järjestykseen omalta kantilta katsottuna, jolloin uusintakierroksia ei tarvittaisi lainkaan. Tällä tavalla laskettaessa voittajaksi ei kuitenkaan välttämättä päätyisi enemmistön ykkössuosikki, vaan toiseksi jäänyt joka tosin oli enemmistön (jälleen unohtaen äänestämättömät) mielestä ainakin vähiten huono. Kuvitellaan siis tilanne, että ehdolla olisi kolme ehdokasta: vasemmistolainen, keskustalainen ja oikeistolainen. Jokainen vasemmistolainen äänestäisi siis vasemmistolaista ja toisena vaihtoehtona keskusta. Oikeistolaiset tekisivät päinvastoin, mutta keskusta olisi jälleen toisena. Jos vähiten ykköspaikkoja saanut olisi siis jommasta kummasta ääripäästä, todennäköisimmin se keskustalainen voittaisi koska ne vastapuolen äänet menisivät keskelle. Olisiko se hyvä ratkaisu? Ehkä, ainakin parempi kuin nykyinen missä taktisella äänestämisellä leivotaan voittajat.

Toistaiseksi ”paras” malli taitaa kuitenkin olla semmoinen, missä ehdokkaille annetaan kuitenkin pisteet tai hyväksyminen riippumattomasti muista ehdokkaista. Sen sijaan että valitaan paras, toiseksi tullut aina viimeiseen ehdokkaaseen saakka, jokaiselle ehdokkaalle annettaisiin joko yksinkertainen ”kyllä/ei” tai sitten jokin arvosana tyyliin +10 - -10, eli täydellisesti hyväksyttävästä aina ei toudellakaan saakka. Jokaisen kohdalla pisteet laskettaisiin yhteen ja kenellä olisi keskimääräisesti eniten hyväksyntää voittaisi potin. Samalla nähtäisiin myös se, kuinka suuri kannatus olisi myös niillä ”pienillä” ehdokkailla, koska nykyinen yksi ääni malli saa varsin monet ihmiset kannattamaan niitä suuria pelureita ja pienten kohdalla sanotaankin äänen menevän vain hukkaan.

Antamalla jokin arvo (tai vaan se jaa/ei) jokaiselle äänestettävälle erikseen olisi tietysti varsin työteliäs prosessi äänestäjille itselleen, koska heidän tulisi ottaa kantaa joka ikiseen ehdokkaaseen erikseen. Mutta mitä sillä saavutettaisiin olisi se, että jonkun typerän gallupin sijaan nähtäisiin oikeasti mitä eri asioita kansa ainakin kuvittelee kannattavansa ja samalla saataisiin osviittaa sille, mihin suuntaan maata tulisi viedä. Mutta yksikään vallanpitäjä ei halua kansalla olevan sanavaltaa ja samalla myös nähtäisiin miten paljon kannatusta kullakin ehdokkaalla olisi koko kansan keskuudessa - joka ikinen äänestämätön kun olisi oletusarvoisesti jokaisen ehdokkaan kohdalla se ”ei”.

Loistava idea siis, eikös? Mutta mitäs jos yhdelläkään ehdokkaalla tai puolueella ei olisi enemmistön hyväksyntää? Voittaja(t) edelleen julistettaisiin ja (näennäinen) valta siirtyisi tälle taholle. Enemmistö ei siis edelleenkään hyväksyisi tätä tahoa vaikka sillä olisikin keskimäärin suurin hyväksyntä. Tämä tilanne olisi varsin todennäköinen jos ne äänestämättömät otettaisiin huomioon, mutta jos vain äänestäneiden valinnat laskettaisiin, olisi varsin mahdollista että ainakin joku ryhmittymä tai taho olisi enemmistön mielestä kelvollinen. Tällöin meillä olisi siis enemmistön kannattama, mutta samalla vähemmistön hyljeksimä enemmistön diktatuuri, joka edelleen saisi pakotettua jonkin aatesuunnan kaikille.

Sitten päästäänkin vielä syvemmälle ongelman ytimeen. Vaikka tällä viimeksi mainitulla tavalla saataisiinkin lähemmäksi totuudenmukainen näkemys kansan mielipiteestä kuka heitä hallitsee, se ei vielä poista ongelmaa missä nämä valitut tahot voisivat edelleen tehdä mitä lystäävät koska järjestelmä olisi edelleen tasavalta, missä äänestyksen jälkeen kansalta ei todellisuudessa kysytä enää mitään ja edustajat tekevät mikä heidän mielestään on oikein tai väärin. Vaikka kansa siis hyväksyisi ehdokkaan, se ei tarkoita millään mittarilla että kansa saisi mitä tilasi.

Ja niinkuin tämä nyt ei olisi vielä riittävän suuri ongelma itsessään, pitää muistaa että 80% kansasta on idiootteja. He eivät omaa millään tavalla kykyä arvioida kuka olisi oikeasti hyvä ehdokas vaan he perustaisivat päätöksensä pärstäkertoimiin ja median kertomaan satuun näistä ehdokkaista. Jos kansa taas saisi suoraan äänestää asioista ihmisten sijaan samalla tyylillä, eli suora demokratia, se ei liioin poistaisi ongelmaa missä ihmiset joilla ei ole harmainta hajuakaan siitä jostain asiasta saisi päättää miten sen suhteen toimitaan. Kas kun edelleenkin kansan yleinen mielipide muodostetaan medialla, voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että sillä ei ole tuon taivaallista merkitystä miten ne äänet lasketaan ja onko meillä edustuksellinen vai suora tapa vaikuttaa asioihin.

Radikaalin demokratian eri muodot pyrkivät vaikuttamaan tähän ongelmaan ainakin osittain, mutta sekään ei edelleenkään poista mielestäni sitä ongelman ydintä: valtaa muiden ylitse. Niin kauan kun joku taho saa sanella muille miten heidän tulee olla ja elää, ihminen ei ole vapaa elämään omaa elämäänsä haluamallaan tavalla. Ehkäpä Aristoteles oli siinä kuitenkin varsin oikeassa, kun kertoi osan ihmisistä olevan soveltuvia orjiksi ja joku muu tekee päätökset heidän puolestaan useimmissa asioissa? Mutta miten luoda sitten yhtenäinen yhteiskunta vapaiden ihmisten kesken? Se 80 pinnaa olisi toki onnellisia ollessaan käskyjen alaisia, mutta ne loput olisivat edelleen kysymysmerkki.

Ei siis ihme, että demokratiaa pidetään vähiten huonona ratkaisuna… koska sen ohjailu oikeiden vallanpitäjien toimesta on niin naurettavan helppoa. Valistunut kansa yhdistettynä huomattavasti reilumpaan tapaan päättää yhteisistä asioista kun veisi vallan harvoilta ja sitä ei yksikään vallanpitäjä halua. Kaikkiin näihin ongelmiin suurin osa tarjoaa kuitenkin ratkaisuksi oikein äänestämistä. Heille esitänkin kysymyksen: kuis meni, noin niinku omasta mielestä?

Kilpaurheilusta

Vaikka urheilun seuraaminen noin ylipäänsä on omassa arvoasteikossa hyödyllisen ajankäytön suhteen alempana kuin kattoon syljeskely, männäpäivien keskustelut niin tästä Raygunin tapauksesta kuin miesten osallistumisesta naisten sarjoihin ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Ja koska asiahan ei minulle tietenkään mitenkään kuulu, tulee niihin ottaa kantaa entistä enemmän, eikös?

Jos Olympialaiset kiinnostavat yhtä paljon kuin meikää, on tämä koko sirkusesitys ”Raygun” saattanut mennä kokonaan ohitse. Kyseessä on siis Australian joukkueessa kilpailleesta ja noissa sirkushuveissa osallistuneesta breikkaajasta, jota pidettiin joissain piireissä lähes ilmiömäisenä tapauksena ja loppupisteiden ollessa pyöreä nolla, ”hieman” kuraa niskaansa saaneesta Rachel Gunnista. Hieman kontekstia kyseiseen henkilöön voisi ottaa hänen tohtorin päättötyöstään ”Deterritorializing Gender in Sydney's Breakdancing Scene: A B-girl's Experience of B-boying”, joka tutki Sydneyn break-dance kulttuuria intersektionaalisuuden näkökulmasta. Arvannet missä piireissä helvetti repesi kun hänen esitystään lähdettiin kritisoimaan?

Vaikka en nyt ylipäänsä kyseisestä lajista tiedä tuon taivaallista, sen verran pääsin jyvälle heidän tavastaan pisteyttää kyseistä lajia että se pyöreä nolla tuli selväksi. Jokainen erä on siis vissiinkin ”taistelu” kahden kilpailijan kesken johon sitten tuomarit (9kpl noissa kisoissa) ottaa kantaa. Molempien suoritusta arvioiden viiden kategorian mukaan, eli tekniikka, valikoima, suoritus, musikaalisuus ja omaperäisyys. Esityksessä arvioidaan näiden kategorioiden perusteella kahta kilpailijaa vastakkain ja heille annetaan prosenteissa tulos jonkinmoisella liukuvalla systeemillä, eli kilpailijoiden välissä on näissä eri kategorioissa oma mittapalkkinsa, joka sitten suorituksen jälkeen näyttää kumpi oli parempi vaikkapa tyyliin ”tekniikka: 45%-55%”. Kun kaikki viisi kategoriaa on erikseen arvosteltu, lasketaan kumpi voitti useammassa kategoriassa ja silloin tämän tuomarin ääni menee sille tyypille. Tuomareiden tulokset vedetään sitten yhteen ja katsotaan kumpi voitti useamman tuomarin äänet. Raygun ei siis ollut yhdenkään tuomarin mielestä parempi kuin vastustajansa kokonaisuudessa, eli hän sai ”nolla pistettä”, vaikkakin muutamassa kategoriassa saikin joiltakin tuomareilta isommat prosentit. Outo tapa pisteyttää, ehkäpä, mutta näillä mennään ja ”nolla pistettä” on fakta, vaikkakin se antaa kuvan täysin penkin alle menneestä suorituksesta… jota se joidenkin mukaan olikin. En tajua kuitenkaan lajista mitään, joten en lähde arvioimaan hänen suoritustaan joka tosin näytti … noh, varsin omaperäiseltä.

Ansaitsiko Raygun sitten sitä paskaa niskaansa? Ei… ja kyllä, koska häntä pidettiin ”parhaana” ja suoritus oli kuitenkin jossain amatöörin ja keskinkertaisen välimaastossa. Tämä fiasko tuskin ainakaan tulee parantamaan lajin asemaa ja mainetta, mutta, elämä on. Kisoihin osallistuu kuitenkin joka kerta urheilijoita, joilla ei ole niin sanotusti mitään asiaa sinne noin kilpailun kannalta, mutta he ovat mukana edustamassa maataan mikä on ihan ok eikä heitä yleensä tällä innolla lytätä julkisesti. Onko sitten mitään järkeä lähettää isoihin kisoihin tyyppi, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta voittaa? Vissiin on, koska Suomestakin sinne lähetetään joka lajiin edustajia, joilla ei ole pienintäkään saumaa ja silti kansa maksaa heidän matkakulunsa bilettämään ulkomaille. Reilua? Joidenkin mukaan kyllä, toisten taas ei.

Jatketaan reiluudella, eli onko sitten reilua päästää miehiä naisia vastaan kisaamaan? Trans-urheilu on puhuttanut jo pitkään ja se jakaa melkoisesti mielipiteitä. Ihan tutkittua faktaa kuitenkin on, että miehet ovat keskimäärin naisia fyysisiltä ominaisuuksiltaan ”parempia” lähes kaikilla mittareilla. Ne fyysisten ominaisuuksien ääripäät taas menevät niin, että parhaat naiset ovat toki paljon vahvempia ja nopeampia kuin keskiverto miehet, mutta huippuunsa treenattu mies pesee naiset 100-0 ja usein jo nuorten tasolla pojat voittavat aikuiset naiset. Tähän ei tarvitse uskoa, sen voi tarkistaa ihan itse halutessaan - miehet nyt vaan ovat biologisilta ominaisuuksiltaan monissa urheilulajeissa ylivertaisia. Ja sen vuoksi he kisaavat eri luokissa, mikä on täysin ymmärrettävää. Miksi? Koska jostain syystä ihmiset pitävät reilusta kilpailusta enemmän kuin epäreilusta kisasta. Ennen mies sai naisen hakkaamisesta linnaa, nyt siitä saa mitalin kun sen tekee kisoissa - joku voisi kutsua sitä hulluuden huipentumaksi.

Mutta nämä kilpailun säännöt ovat ajalta ennen kuin kuka tahansa sai itse päättää onko mies, nainen vai taisteluhelikopteri. Jos ryhmät jaetaan fyysisten ominaisuuksien perusteella eri luokkiin (esim. painoluokat), kilpailua pidetään reilumpana mutta näiden luokitusten ollessa jokaisen itsensä päätettävissä, joudutan onkelmiin. Sukupuoli kun on vissiin jokaisen itsensä päätettävissä päivittäin, miten se tulisi ottaa huomioon kilpaurheilun tapauksessa? Ne fyysiset ominaisuudet kun eivät muutu mielialan mukaan ja niiden fyysisten ominaisuuksien perusteella on urheilussa yleensä ihmiset jaoteltu eri ryhmiin. On kuulemma transfoobista epäillä muiden ihmisten identiteettiä heidän fyysisten ominaisuuksien perusteella, joten sillä kortilla jokaisen pitäisi myös itse saada määrittää sen missä ryhmässä kilpailee. Olisihan se tietysti aika huvittavaa, jos Mike Tyson olisi miesten raskaansarjan nyrkkeilyssä voittaja ja iltapäivällä Michelle Tyson nimellä myös naisten sarjan mitalisti. Ja kyllä, käytän Tysonia esimerkkinä koska mulla ei ole hajuakaan kuka on nykypäivän vastaava nyrkkeilijä…

Mutta, onko sillä nyt sitten käytännössä mitään seksuaalista merkitystä jos joku niin vahvasti kokee olevansa sitä ”toista” sukupuolta ja haluaa kilpailla heidän luokassaan? Kilpailu ei oikeastaan koskaan voi olla reilua, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Onko sillä yhdellä asialla, sukupuolella, sitten oikeasti merkitystä sen antaessa ”epäreilun” edun? Kaikki ne muutkin fyysiset ominaisuudet kun ovat pääosin määrittyneet syntymässä ja sillä treenillä ei kukaan voi niitä omia rajojaan ylittää. Lopputulos tälle ajattelulle tosin on se, että meillä olisi kaksi pääluokkaa urheilussa - miehet ja naisena itseään pitävät miehet, naisten jäädessä kauaksi taakse kumpaisessakin luokassa. Mutta, mitä sitten? Naisia kohtaan se ei tietenkään ole millään mittarilla reilua ja voisi kuvitella feministien vetävän herneen nenään kun miehet ajavat naiset pois heidän alueeltaan, mutta se ei tunnu juurikaan enää haittaavan jostain kumman syystä. Vai montako naisesta mieheksi transitioitunutta ihmistä tiedät kilpailevan huipputasolla miesten luokissa?

Jokaisen toki tulee saada harrastaa mitä tahansa urheilua siinä joukossa kuin itse haluaa, vai tuleeko? Jos se ryhmä johon haluat kuulua ei halua sinua siihen mukaan, eikö heilläkin ole oikeus päättää asiasta eikä se sinun oma napasi aja kaikkien muiden vapauksien ohi? Ongelmaahan ei yleensä ole, jos se kilpailu ei ole se suurin juttu vaan se tekeminen itsessään on palkinto. Mutta kun mukaan otetaan kilpailu, ihmiset vaativat siihen sääntöjä joidenka mukaan kaikkien on toimittava. Jos ei itse täytä jotain vaatimusta, miksi ihmeessä muiden tulisi hyväksyä ne sääntömuutokset vain että sinä pääset mukaan? Elämä on harvoin reilua, kilpailu sitäkään vähää, joten sen sijaan että asiasta itketään ja vaaditaan muiden sopeutuvan sinun vaatimuksiisi, ehkä tulisi etsiä jokin toinen juttu jossa sillä tietyllä asialla ei ole merkitystä?

Kauhiaa syrjintää on kuoro jo valmiina laulamaan kun jonkin ihmisen identiteetin mukaan ei koko muu maailma sopeudu toimimaan. Miksi muiden tulisi millään tavalla ottaa ne joidenkin oikut huomioon, kun ei heidänkään rajoitteita huomioida? Jokainen joutuu pelaamaan tämän elämänsä niillä korteilla, jotka hänelle on käteen sattunut ja omaa tilaansa voi niiden rajoissa koettaa sitten muuttaa ja elää parhaaksi näkemällään tavalla. Identifoidun kuitenkin tässä kohtaan olevani oikeassa, joten näkemyksistäni poikkeavat ovat tällöin automaattisesti väärässä - eikös se niin toimi tämä asioiden uudelleenmäärittely?

”Suurin osa suomalaisista luottaa uutisiin, mutta kolmannes ei.”

Journalisti-lehdessä on aina välillä varsin kriittistäkin näkökulmaa journalismin tasosta ja tällä kertaa pitää nostaa hattua Salla Tuomolalle artikkelistaan ”Näkökulma: Suurin osa suomalaisista luottaa uutisiin, mutta kolmannes ei. Tätä he toivovat medialta.” (linkki arkistosta) sekä artikkelissa viitatulle tutkimukselle ”Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät?” (linkki).

Nykypäivän valtamedian käsitys monimuotoisuudesta tarkoittaa lähinnä pärstäkertoimen moninaisuutta. Suuri osa juuri syrjintää koskevista säännöistä on otettu huomioon kun ihmisten näkemyksiä kysytään, eli kuten yhdenvertaisuuslaki sanoo: ”ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”, sillä poikkeuksella, että sillä mielipiteellä on erityisen suuri merkitys ainoastaan silloin kun päätetään julkaistaanko juttu vai ei. Eli jos mielipide ei sovi agendaan, sitä ei julkaista. Ja jokainen toimittelija tietää jo ennalta mitä näkemyksiä ei heidän omassa mediassaan julkaista, joten he osaavat vältellä niitä pahoja syntisiä väärinajattelijoita.

Demokratian kannalta ajateltuna asia on vaan karvan verran ongelmallinen, koska se mielipide on ainoa asia jonka moninaisuudella pitäisi olla merkitystä. Asioiden kannalta kun ei yleensä ole pienintäkään merkitystä sillä, minkä värisellä naamalla ihminen on varustettu eikä mikä reikä häntä kiinnostaa. Niitä näkemyseroja taas pitäisi nostaa enemmänkin esiin, koska liberaalin demokratian idea ajatusten markkinapaikasta on kohtuullisen merkittävä juttu, ainakin omasta mielestäni. Ongelma on vaan siinä, että koko demokraattinen järjestelmä alkaa krakaamaan pahemman kerran jos ihmisten arvomaailma on liian monimuotoinen ja juuri siksi media on niin kriittinen osa tätä länsimaista demokratiaa.

Lähtöolettama journalismissa usein se, että jokainen ihminen ajattelee maailmasta suurin piirtein samalla tavalla ja heillä saattaa olla vain pieniä vivahde-eroja yhteiskunnallisten asioiden suhteen. Tällöin sitä moninaisuutta haetaankin ulkoisten ominaisuuksien kautta, koska väärinajattelijoita pidetään lähtökohtaisesti lähinnä entisaikojen kylähulluina ja heidän mielipiteillään ja näkemyksillään on lähinnä vain viihdearvoa. Yhteiskunta on kuitenkin kuseskellut kansalaistensa muroihin jo niin pitkään, että se sorrettu kansanosa on alkanut muuttua jo varsin merkittäväksi osaksi ja päälle kun vielä otetaan sosiaalisen median tuomat mahdollisuudet ihmisten väliseen viestintään, soppa alkaa olla valmis ja kiehumispiste lähenee.

Juuri tätä asiaa Salla nostaakin hienosti esiin, vaikkakin päättötyöstään voidaan päätellä niiden arvojen ja ajatusmaailman olevan varsin edistyksellinen. Selvästikin se oli pienoinen shokki, kun huomasi että ihan sillä tavan tallaajallakin voi olla valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Keskimääräinen suomalainen, samoin kuin kaikki länsimaissa asustelevat ylipäänsä, on kuitenkin käynyt saman aivomankelin (koulun) läpi ja korkeammin koulutetut ovat sen jälkeen vielä ottaneet päälle tehosteannoksen neoliberaalia jenkkiyliopistojen kool-aidia kaikkine edistyksellisine lisämausteineen. Joten miten ihmeessä joku voisikaan ajatella toisin, siinä kun se monimuotoisuus reikien suhteen on ihan ymmärrettävää?

Moni pitääkin itseään varsin suvaitsevaisena kun hyväksyy jos jonkinmoisia ideologioita ja pärstien monimuotoisuutta, mutta armias jos on itselle tärkeästä asiasta eri mieltä niin suvaitsevaisuus loppuu kuin seinään. Suurin osa kansasta kun edelleenkin nielee sen median syöttämän yhtenäistämispropagandan sellaisenaan eikä normaalisti altistu oikeastaan koskaan niille poikkeaville näkemyksille asioista, joita halutaankin pidettävän piilossa koska ne tuhoaisivat koko virallisen tarinan. Asiantuntijat kuitenkin kertovat aina totuuden ja ne merkittävät asiat oikeine näkökulmineen, eikös?

Kuten yllä mainittu tutkimuskin osoittaa, media onkin haastattelun sijaan haistatellut väärinajattelijoita jo hyvän aikaa. Kyllä, asiasta on ollut moneen otteeseen puhetta ja asiaa on tutkittu ja huomattu kuinka median yksiäänisyys ja samalla rajusti halventava tapa väärinajattelijoita kohden saattaa kostautua, mutta karu todellisuus on se, että mitään muutosta asiaan ei ole tulossa lähiaikoina. Mutta miksi näin?

Money talks and bullshit walks. Taustalla on kuitenkin tässä vaiheessa jo vuosisatoja kestänyt ajatusmaailma, missä varakkaat ja vaikutusvaltaiset tahot ovat vaikuttaneet niin yhteiskunnan toimintaan kuin päätöksentekoon omia etujaan ajaen. Tämä ”eliitti” kun on ollut aina vallassa vähintäänkin niistä ajoista lähtien, kun kaupungistuminen alkoi vuonna miekka & kilpi. Tämä ”eliitin” valta oli vallitseva ja päivänselvä tosiasia jota esi-isämme eivät millään tavalla kyseenalaistaneet. Meillä oli hallitsijat ja hallitut, piste. Se, että päätöksenteko oli hallitsijoiden kesken demokraattinen, ei edelleenkään muuttanut sitä asetelmaa. Mutta kun kansalle alettiin kertoa sen olevan vallassa koska ”demokratia”, suurimmalle osalle ihmisistä ajatus jostain ”hallitsevasta eliitistä” muuttui hullun horinaksi. Väitän, että se ei ollut kuitenkaan sattumaa vaan täysin tarkoituksenmukaista, koska tämä ”eliitti” ei halunnut valtansa päättyvän kuin Ranskassa aikoinaan.

Ei siis ole mikään ihme, että toimittelijat täytyy kouluttaa oikealla tavalla uskomaan siihen oikeutettuun valtaan ja puolustamaan itse koneistoa. Jos ne pahat syntiset väärinajattelijat saisivat todellisuudessa puhua niin vapaasti kuin liberaalin demokratian korkeimmat aatteet kertovat, koko nykyinen yhteiskuntajärjestelmä tulisi rymisten alas. Internetin ansiosta kuitenkin tämä toimittelijoiden puolueellisuus on tullut jo merkittävälle osalle kansasta selväksi, joten asiasta pitää tehdä tutkimuksia ja kirjoittaa kriittisiä artikkeleita. Pidän sitä keskustelun nostamista aiheen suhteen positiivisena asiana, mutta…

Koko tilanne näyttäytyy omasta suunnastani katsottuna isompien ongelmien peittelyltä ja valkopesulta, jonka tarkoitus on ainoastaan kansalaisten uskon palauttaminen siihen valtamediaan. Kaikenmoisia hienoja projekteja värkätään ja journalistien koulutusta ”parannetaan” ettei se propaganda olisi ihan niin päivänselvää. Uskoisin tämän journalismin kriisin kuitenkin korjautuvan ajan kanssa - jos ei muuten niin väkisin vaikkapa EU:n Chat Control säännösten avulla. Teeskennellään siis objektiivisempaa mediaa samalla kun ne kriittiset äänet puhdistetaan kentältä Kiinan mallin mukaisesti. Sitten kaikilla onkin mukavaa kun saadaan yhdistelmä uutta uljasta maailmaa ja 1984:ää?

Edelleenkin kun se propaganda on hyvin pitkälti ainoa keino pitää yhteiskunta kasassa järjestelmässä, jonka mukaan on oikeutettua että harvalla on valta kaikkien muiden ylitse. Halusi sitten demokratian tai nykyisen kaltaisen tasavallan, ihmisten manipulointi on pakollista ja se voidaan tehdä joko pehmeästi viestinnällä tai sitten voimakeinoin. Voimakeinoin sitä on testattu ja se on johtanut lähes joka ikinen kerta väkivaltaiseen vallanvaihtoon. Harvoja tunnettuja tapauksia sen voimakeinoin hallinnan kumoamiseen on Charta77 Tsekkosslovakiasta, mutta sekin aikakausi jäi varsin lyhyeksi ja korvautui tällä ”länsimaisella demokratialla”.

Popparit siis esiin, tämä sirkus ja länsimaisen järjestelmän vallankumous on kuitenkin alkanut. Mitään takeita ”paremmasta” järjestelmästä ei ole, koska ne samat psykopaatit edelleenkin ovat vallassa ja koko toimittelijakunta on heidän suojanaan - tietämättään tai tietoisesti. Vaikka vitsinä olen usein heittänytkin kanssaväärinajattelijoille että ”gulakilla tavataan!”, se ei ole lainkaan poissuljettu tulevaisuudenkuva. Toimittelijat voisivat sen estää, toki, mutta Niemölleriä lainaten… ensin ne tulivat hakemaan … mutta en puhunut mitään, koska en ollut…

Tyhmyys vai pahuus syynä ongelmiin?

Monasti on pohdittu sitä, että miksi asiat ovat niin päin persiitä. Joidenkin mukaan syy on ”pahoissa” ihmisissä, siinä ”eliitissä” joka ohjailee maailmaa omaa etuaan ajaen kaikkien muiden kustannuksella. Bonhoefferin teorian mukaan syy on ihmisten tyhmyydessä ja typeryydessä, josta jo aikaisemmin olenkin raapustellut. Hanlonin partaterän nyrkkisääntönä pidetään että ei pidä olettaa pahantahtoisuutta, jos typeryys on riittävä selitys, mutta kumpi sitten on likemmäksi oikein - pahuus vai tyhmyys?

En muista (enkä jaksa kaivella) kuka sen on sanonut, mutta joku itseäni paljon viisaampi on joskus sanonut että syy on siinä, että ihmiset tekevät mitä tekevät siksi, että he ajattelevat sillä teolla tai tekemättömyydellä olevan positiivinen tulos itselle. Minä itte, muut sitte, on länsimaisen individualismin ydinajatus ja ehkäpä siinä onkin selitys nykypäivän ja mikäettei myös männäpäivien lähes kaikkiin ongelmiin?

Se, että kuvittelee jonkin asian johtavan itselleen positiiviseen lopputulokseen ei tietenkään tarkoita sitä, että sillä todellisuudessa olisi itselle mitään positiivista. Jos asiasta ei tiedä riittävästi tai ymmärrä siitä riittävästi, voi helposti tehdä itselle negatiivisen päätöksen vaikka se sillä hetkellä kuulostaakin oikein positiiviselta asialta. Tämä ”typeryys” voi siis helposti johtaa vaikeuksiin ja kun se 80% ihmisistä on idiootteja, se valtava massa ihmisiä kykenee uskomattomiin tekoihin kaikkien haitaksi.

Samalla myös ne ”pahat” ihmiset ihmiset tekevät päätöksensä omaa etuaan ajaen. Kyllä, se pahuus ei tietenkään poissulje millään tavalla tyhmyyttä, joten sen sijaan että tehdään muille haittaa, voidaan siinä sivussa tehdä myös itselle hallaa. Todella älykäs tahi ehkäpä jopa viisas pahantahtoinen ihminen osaa kyllä sumplia asiat niin, että siitä on itselle se kaikista suurin etu ja siinäpä piileekin samalla yksi suurimmista syistä miksi ollaan kusemassa muiden muroihin - välittäminen.

Väitänkin, että on varsin harvinaista, että ihmiset nykypäivänä välittäisivät juurikaan muista ja ottaisivat heidätkin huomioon arjessa. Kyllä, osa välittää ja ottaa muutkin huomioon, mutta sitten löytyy aina niitäkin kusipäitä, jotka käyttävät hyväntahtoisia ihmisiä hyväkseen ja joku päivä se sitten piisaakin ja sen jälkeen haistatetaan paskat niille muille. Ei niistä muista nyt tietenkään tarvitse välittää enempää kuin itsestään, mutta se jo piisaisi että sen verran kantaisi edes huolta niistä muista, ettei nyt ehdoin tahdoin tekisi muille hallaa. Asiat on kuitenkin laitettava tärkeysjärjestykseen, jolloin se oma etu ajaa lähes poikkeuksetta sen toisen tai muiden edun ohi.

Kun siis pohditaan miksi ne toimittelijat sekoilevat, poliitikot puhuvat paskaa ja lääkäritkään eivät välitä viittä vesilusikkaa potilaistaan, se syy taitaa pohjimmiltaan olla lähinnä se oman edun tavoittelu. Voidaan puhua vaikka narratiivipiiristä, missä siihen omaan ryhmään kuuluminen ja sen laulujen laulaminen on itselle se kaikista suurin etu ja muista viis. Kun prioriteettinä on itsestään huolen pitäminen ja toisena se oma viiteryhmä, on ymmärrettävää että siinä ne kaikki muut jäävät hyvin pitkälle huomiotta. Ja mitä sitten miten niille muille käy, olisivat liittyneet siihen oikeaan ryhmään, missä kaikki ovat oikeassa ja muut silloin automaattisesti väärässä ollessaan eri meiltä?

Tuohon päälle kun vielä laitetaan kilpailu, ei riitä että huolehtii itsestään ja omasta ryhmästään, vaan sen oman ”puolen” tulee voittaa ne kaikki muut. Valta on edelleenkin nollasummapeli, jossa kaikki haluavat enemmän ja se itselle enemmän on aina muilta pois. Tältä pohjalta ei siis tarvittaisi mitään ”pahaa eliittiä” ja maailma olisi siltikin viturallaan, mutta se ei tietenkään poissulje sitä vaihtoehtoa, että sielä norsunluutornissa isot pojat vetelevät naruista. Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän näiden kahden yhdistelmää, missä korkeilla palleilla istuu pahantahtoista porukkaa jotka ajavat omia agendojaan, mutta samalla he osittain kilpailevat muiden samankaltaisten tyyppien kanssa siitä vallasta, minkä vuoksi se yksi yhteinen uusi uljas maailma ei meinaa sitten millään onnistua. Toki meillä ruohonjuuritason pelureilla saattaa myös olla oma vaikutuksensa kapuloiden kanssa.

Tyhmyyttä ei kuitenkaan voi korjata, tietämättömyyteen voi näyttää oikean suunnan muttei pakottaa ketään tutkimaan, ymmärtämisen joutuu jokainen itse tekemään ja paha on monasti vain näkökulmasta kiinni. Toisista huolen pitäminen ja yhteistyö auttaisivat kummasti, mutta se vaatisi sitä muista välittämistä, joskus jopa omalla kustannuksella. Sille omalle hyväntahtoisuudelle on kuitenkin kyettävä asettamaan rajat, koska muutoin on itse kusessa eikä sen jälkeen liioin kykene auttamaan enää niitä muitakaan. En tiedä sitten minkälainen aatesuunta voisi tämän kaiken korjata, mutta siitä olen kohtuullisen varma, että jos se aate perustuu valtaan muiden yli ja muiden pakottamista toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla… there's your problem right there.

Sananvapaus on turvallisuusuhka

Yle on taas kaikessa viisaudessaan kiikuttanut ”asiantuntijan” paikalle kertomaan, kuinka sananvapaus on vakavasti otettava turvallisuusuhka artikkelissaan ”Turvallisuusasiantuntija: Suomessa kaikkiin uhkiin ei ole varauduttu” (linkki arkistosta, tietenkin). Jutun ingressi kertookin hyvin mistä on taas vaihteeksi kysymys: ”Koronan jälkeen salaliittoteoriat ovat alkaneet sinkoilla somessa. Vääryyden kokemuksilla taas lietsotaan väkivaltaisten aatteiden ihailuun.”

Juttu alkaa näin: ”Jatkuvasti kiristyvä ilmapiiri, jako ”teihin ja meihin” ja esimerkiksi hybridivaikuttaminen lietsovat poliittista keskustelua vihamieliseksi. Aggressiivinen some-keskustelu on johtanut poteroitumiseen ja valehtelusyytöksiin.” Eli siis vuosikaudet koronadenialistiksi haukkuminen ja nyt uusimmassa sirkuksessa putinistiksi leimaamiset ovat radikalisoimassa niitä, joita on lyöty valtamediassa ja somessa kuin vierasta sikaa? Kaikki ne uhkailut ja uhoamiset, joita ihan maan poliittista johtoa myöden on saatu kuulla, aiheuttaa ongelman vasta sitten, kun se saattaa radikalisoida jonkun ”lyömään takaisin?” Samalla jutussa kerrotaan, kuinka ”sananvapauden rajoittaminen on keino hiljentää ihmisiä” ja ”sananvapauden väärinkäyttöä… tarkoituksena on heikentää jo valmiiksi heikoilla olevan ihmisten asemaa.”, eli nämä asioista väärin ajattelevien marginaalinen ryhmä on syyllinen siihen hiljentämiseen ja sananvapauden väärinkäyttöön? Mitä nää vetää…

En toki yhtään epäile, etteikö vuosikausia jatkunut leimaaminen ja pilkkaaminen saattaisi radikalisoida joitakin ihmisiä, mutta lääkkeeksi siihen ei kuitenkaan olla missään vaiheessa näköjään edes kuviteltu siihen pilkkaamiseen puuttumista. Nämä itseään niin paljon parempana itseään pitävät ihmiset tuntuvat vissiin kuvittelevan, että jos vaikka koiraa hakkaa kepillä riittävän kauan jolloin saattaa purra, niin se pureminen oli sen koiran syy?

Päälle vielä murehditaan sitä, kuinka ihmiset eivät osaa kertoa asiaansa silleen ”hienosti”, vaan somessa jatkuvasti näkee niitä ”haista sinä ämmä paska” kaltaisia kommentteja tämän Ylen jutun kaltaisten artikkelien alla. Juttu nostaa esiin tutkijoiden huolen asiasta näin ”Jos esimerkiksi tutkimustulos on somehyökkääjien mielestä väärä, on tutkija pulassa erilaisten kampanjoiden pyörteessä.” Ongelma on vaan siinä, että nämä ”asiantuntijat”, samoin kuin valtamediakin, blokkaavat varsin usein joka ikisen millään tavalla poikkiteloin myös asiallisesti kommentoivan tyypin ja sitten koetaan olevansa sorrettu uhri, kun isolla rahalla ja koko koneiston suojista tuotetaan koneiston haluamaa sanomaa ja joku kehtaa mennä sanomaan vastaan.

Jos olisin vetoa lyövä ihminen, laittaisin rahani siihen, että se tuleva kansallisen väkivaltaisen ekstremismin torjuntaohjelma jota ollaan sisäministeriössä rukkaamassa iskuun, sisältää tämän Ylen jutun kaltaista älymystön rakentamaa narratiivia vaarallisista salaliittoteoreetikoista, joita täytyy nyt sitten torjua. Ja että se torjunta ei sisällä sanallakaan ”eipäs vittuillakkaan kansalle tai jollekin kansanosalle”, vaan se perustuu täysin siihen jo valmiiksi hakattujen tahojen vaientamiseen. Olisi toki mukava olla väärässä, mutta kun katsoo miten asiat ovat viime vuosina edenneet, totalitarismia pukkaa ja liberaalin demokratian aatteilla pyyhitään jälleen kerran persettä.

Venäjä nähdään jälleen kerran suurimpana uhkana, mutta herrojensa käskystä mukaan on nostettu myös Kiina ja Iran. Nämä tahot kuulemma rahoittavat yksittäisiä toimijoita levittämään sitä ”disinformaatiota” ja aiheuttamaan vastakkainasettelua. Mutta kenenkäs rahalla ja mistä se valtamedia taas kopioikaan 90+% materiaalistaan? Jenkit? Eee… he eivät hybridivaikuta, vaan ainoastaan valistavat kansaa oikein ajattelusta. Kun vilkaisee artikkelin vieressä olevaa luetuimpien juttujen ja kolumnien listaa, ne ovat pääosin joko samaa sodan ja vihan lietsontaa jenkkien näkökulmasta tai sitten kertomassa tärkeitä uutisia kuinka joku nevöhöörd julkkis on nähty hieman perse tai tissit paljaana jossain etelänlomalla. Mitä voisi sitten edes odottaa kansalta, jonka uutisvirta on vihaa, pelkoa ja pornoa?

Asiasta avautuminen ei tietenkään mitään auta, koska se palaute ei tule ensinnäkään koskaan saavuttamaan yhtäkään toimittelijaa saatikka ”asiantuntijaa”, mutta tärkeämmin yksikään vallassa oleva taho ei ole pienimmissä aikeissakaan muuttamassa tätä virallista tarinaa asioiden suhteen. Onhan se kuitenkin vihapuhetta kritisoida lännen propagandaa ja maalitusta osoittaa kuinka Merja Niilola on julkaissut tämmöisen Tarja Mankkisen haastattelun. Sananvapauden väärinkäyttöä on heidän mukaansa sanoa ”mitään ei saa enää sanoa”, koska kyllähän he saavat sanoa ihan vapaasti juuri mitä he haluavat sanoa (siis mitä heidät on opetettu sanomaan) ja ainoastaan pahat syntiset käyttävät sananvapauttaan väärin.

Surkuhupaisinta onkin se, kuinka nämä itseään niin sivistyneenä ja tasa-arvoa kannattavana itseään pitävät ihmiset julistavat omaa erinomaisuuttaan kertomalla miten muiden leimaaminen ja jako ”meihin ja teihin” on pahasta, samalla kun osoittavat sormella tiettyihin ryhmiin ja kertovat heidän olevan terroristeja koska ovat heidän kanssaan eri mieltä. Voisikohan tässä olla mitään tekemistä sen kanssa, että koko koulujärjestelmä leikkikoulusta yliopistoon saakka kannustaa tietyn tyyppiseen ajatteluun ja auktoriteettien kyseenalaistamisesta rangaistaan? Mahtaa se Venäjän, Kiinan ja Iranin hybridivaikuttaminen olla vaan niin tehokasta, että ovat jopa useiden vuosisatojen ajan saaneet yhden jos toisenkin itsenäisen ajattelin kritisoimaan vallassa olevia järjestelmiä. Laumat ovat tosin aina nähneet sen ”oman” mallinsa parhaana ja sitten ne ”muut” ovat ajatelleet asian väärin.

Siihenhän tämäkin Ylen artikkeli loppuviimein kiteytyy: tyhmälle laumalle on kerrottava ketä sen tulee pelätä ja vihata. Kansan valistaminen oikein ajatteluun se valtamedia on paras keino ja asiantuntijan ”auktoriteettiin” vetoaminen on vanhimpia propagandan keinoja. Tällä kertaa väärinajattelu luokitellaan ekstremismiksi ja sananvapaus uhaksi demokratialle, kun sitä sananvapautta käytetään väärin. Ainoa oikea tapa käyttää sananvapautta on papukaijana toistaa mitä vallanpitäjät haluavat.

Miten muuttaa maailmaa

”Maailmanparannusta” itsekin joskus koettaneena ja siihen pettyneenä on tätä aihetta parantamisesta ja ”korjaamisesta” tullut pohdittua tunti toisensa päälle. Korjaamaanhan maailmaa ei juurikaan pysty, koska se ei ole rikki - koko järjestelmä toimii juuri kuten tarkoitettu. Siis tarkoitettu, ei miten meille kerrotaan miten homma pelaa…

Entäpä sitten jos vaan haluaa muuttaa maailmaa? Se on itse asiassa suhteellisen helppoa, tosin mitään takeitahan ei sille ole, että muutos toisi sitten iloa tai onnea. Toki tämä nykyinen suunta on sen verran pahasti menossa päin honkia, että muutoksia tekemättä ajaudumme kohti vääjäämätöntä tuhoa. Itse näen tälle muutokselle kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa, joista jokaisen täytyy itse päätellä se ”oikea” suunta. Ja sitten päättää miten toimia, vaiko antaa mennä vaan!

Ensimmäinen tapa olisi lähteä perkaamaan tätä sekamelskaa yksi asia kerrallaan, aloittaen hyvin pienistä asioista joihin voi oikeasti vaikuttaa. Suurempien asioiden kanssa voi toki lähteä luomaan sitä verkostoa jo valmiiksi, mutta ennen kuin pohjalla on niitä onnistumisia edes jokunen, uskottavuus tämän tahon kykyyn muuttaa asioita on aika olematon. Puhutaan siis paikallisista asioista jotka koskettavat suoraan sitä omaa elämää, samoin kuin niiden lähinaapureiden tai vaikkapa sukulaisten. Olisiko se vaikkapa joku lasten leikkikenttä tai koirapuisto joka kaipaisi joko uutta tai vanhan remppaamista? Jokin projekti, johon sillä pienellä ihmisellä olisi mahdollista omien resurssiensa puitteissa alkaa keräämään muita samaan sakkiin ja joko yhteistuumin se sitten tekemään, tahi muodostamaan riittävästi painostusta asiasta päättäviin tahoihin. Näistä pienistä projekteista voisi sitten ottaa opiksi - niin onnistumisista kuin epäonnistumisista.

Aina ei se paikallinen vaikuttaminen kuitenkaan tunnu omalta jutulta, vaan kohde on jokin kansallisella tasolla oleva ongelma johon haluaa muutosta. Näissä tapauksissa auttaisi kummasti, jos se verkosto olisi ainakin jollain tasolla jo valmiina, koska edelleenkin kansalaisen ainoa tapa vaikuttaa on käyttää suoraa joukkovoimaa oikeaan kohteeseen. Pitää siis tietää mikä on asiasta vastuussa oleva taho ja mitä kautta ja millä tavalla siihen voi vaikuttaa. Jälleen se kansalaisten luoma painostus on yksi varteenotettava keino, tosin riittävän paineen luominen on helpommin sanottu kuin tehty. Somealgoritmien ymmärryksestä on huomattava etu ja kuten on jo muutamaan kertaan tesmattu (#Lassenpäivä, Kansallatöissä ja #Yhteisrintamaan), jo muutaman sadan ihmisen voimin saadaan aikaiseksi pieni pöhinä. Sitten ei puutukaan kuin nolla sen määrän perään niin johan alkaa olemaan muutakin kuin taustakohinaa somessa. Organisointi on ensiarvoisen tärkeää, mutta se vaatii runsaasti niin kykyä kuin päättäväisyyttä. Vaatii nimittäin kunnon rahkeet että siinä myrskyssä pysyy pystyssä.

Oli se kohde sitten mikä tahansa, mukaan täytyy saada riittävästi porukkaa joka oikeasti pitää asiaa niin merkityksellisenä, että he ovat valmiita laittamaan edes hieman paukkuja peliin. Yksi tykkäys ja jako ei riitä, vaan puhutaan jopa useiden minuuttien päivittäisestä ja organisoidusta toiminnasta. Ja juuri siinä se pulma - mikä olisi semmoinen yksittäinen asia jonka taakse oikeasti saisi sen massan mukaan. Meillä jokaisella kun on se oma näkökanta siitä, mikä olisi se yksittäinen maailman tärkein asia johon pitäisi puuttua? Jos mukaan sotketaan useampikin asia niin projekti on tuhoon tuomittu yritys - keskinäiset riidat ovat lähes taattuja jos aiheita on useita (tai aihe itsessään on liian laaja ettei sitä voida tiivistää pariin lauseeseen).

Entäpä se toinen tapa? Sen sijaan että lähdetään muuttamaan muita, muutetaankin itseä. Jordan Petersonin idea oli aloittaa siivoamalla se oma huone, mitä itse pidän vapaaehtoisena mutta varsin oikean suuntaisena. Ensiksi hoidetaan se oma tontti kuntoon, eli itse ja ne lähiomaiset ja koko perhettä koskevat asiat. Terveys ja talous ovat kaksi asiaa, jotka jäävät helposti vähemmälle huomiolle vaikka ne kaksi pelaavat merkittävää roolia ihmisten elämässä. Jokaisen tulee toki itse määritellä se, koska ne ovat ”kunnossa ja hoidettuna”, mutta ennen kuin nämä kaksi asiaa ovat auttavasti tyydyttävällä tasolla, ei se muiden neuvominen liioin ole kovinkaan uskottavaa. Kuinka ne hoidetaan kuntoon on myöskin jokaisesta itsestä kiinni, eikä mitään ihmelääkettä ole siihen kenelläkään oikeasti tarjota, vaikka kääremeöljykauppiaita löytyykin joka nurkalta.

Omavaraisuus on myös asia, jota kannattaa pohtia hieman tarkemminkin. Jos/kun asiat lähtevät isosti menemään kunnolla viemäristä alas, saattaa olla hyvä jos kykenee itse tuottamaan ainakin osan tarvitsemastaan ravinnosta, vedestä ja ehkä sähköstäkin. Tämä kaikki pitäisi olla valmiina ennen kuin ne sähköt tai vain netti katkeaa, jonka jälkeen ei enää lähdetäkään guuglaamaan että mistäs sitä saisi mitäkin. Ja kyllä, niille jotka asustelevat kaupungeissa, paras konsti saattaa olla vain koettaa pitää ainakin jokusen päivän varastot kotona, koska hulabaloon ollessa pahimmillaan, se tarvikkeiden saaminen ei välttämättä ole se kaikista helpoin tai turvallisin tehtävä. Kukin tavallaan, tietenkin.

No mutta miten tämä nyt muuttaisi maailmaa? Esimerkillä. Esimerkin voima, eli joku elää hyvää elämää omalla tavallaan ilman sitä koneiston liekaa on äärimmäisen vaarallista demokra.., eli asia jota ei kannusteta tekemään että illuusio pysyy pystyssä. Illuusio siitä, että tarvitsemme jonkun auktoriteetin kuinka olla ja elää ”oikein”, olethan kuitenkin tehnyt aina kaiken väärin, kuten kertovat iltapäivälehdet lähes päivittäin. Jaa niin mikä on se ”oikea” tapa elää? Se riippuu yksilöstä itsestään. Osalle se oikea tapa kun saattaa myös olla tehdä vain se mitä muut käskevät, kun ei halua tai kykene ajattelemaan asioita itse.

Tärkein asia joka jokaisen kuitenkin tulisi muistaa on se, että pakko ei ole haluta tai ajaa muutosta mihinkään. Näistä asioista voi edelleenkin vain jutella lämpimikseen muiden samanmielisten kanssa tekemättä yhtään mitään konkreettista asiaa joka saattaisi vaikuttaa muihin ihmisiin. Maailma pyörii radallaan juuri niin kauan kuin se pyörii ja kun se lakkaa pyörimästä, ihmisten teoilla on siihen varsin vähän tekemistä. Mutta siihen päivään saakka joka ihmisen joka ikisellä teolla ja tekemättömyydellä on merkitystä. Ei ehkä kovin suurta merkitystä, mutta vähintäänkin jokin vaikutus hänen omaan tilanteeseensa. Kysymys kuuluukin, minkälaisessa maailmassa haluaisi elää ja kuinka paljon on valmis tekemään sen saavuttamiseksi.

…

Positiivista on tässä kuitenkin se, että en tiedä yhtäkään tapausta missä tämä ”kääntyminen” olisi toistunut niin, että järjestelmään uskon menettänyt olisi yht'äkkiä jälleen alkanut uskomaan uudelleen valtamedian propagandaan. ”Kapinallisten” määrä siis kasvaa, hitaasti, mutta kun väki luonnollisen poistuman kautta kuitenkin vähenee, en näe kuitenkaan mitään suurta aaltoa lähitulevaisuudessa tapahtuvan ja maailman pikkuhiljaa taas parantuvan. Miksi? Suuri joukko ”heränneitä” uskoo kilpailun ratkaisevan maailman ongelmat ja vaikka koko show saataisiin kääntymään, aina siellä joukossa on niitä jotka haluavat voittaa kaikki muut ja sama wanha ihmiskunnan historian toisinto alkaa vain alusta. Joidenkin mukaan kilpailu on luonnollista ja omalla tavallaan kyllä, sitä tapahtuu luonnossa kaikkialla. Tosin pääosin vaan sielä, missä resursseista on puutetta. Luonto kun pyrkii symbioosiin ympärillä olevien osien kesken ja ainoastaan puute ajaa kilpailuun. Ihminen on tietääkseni siitä ainutlaatuinen olento, että se kilpailee omasta tahdostaan ja aiheuttaa tahallaan puutetta, todellista tai kuviteltua. Siksi hamstraamme vessapaperia hädän keskellä…

Kokeilin aikoinani muuttaa maailmaa haluamaani muotoon, kunnes lopulta tajusin että tällöin vien samalla muilta mahdollisuuden päättää itse omista asioistaan - valta muiden yli ei ole koskaan tuonut mitään ”yhteistä hyvää”, vaan aina harvojen etua muiden kustannuksella. Siksi ei ehkä tulisikaan pyrkiä muuttamaan muita, vaan keskittyä siihen oman kodin saamiseen kuntoon ja jos siitä esimerkistä joku muukin inspiroituu ja laittaa myös oman pakkansa kuntoon, se olisi hieno juttu.

Painokoneet seis

Kun hallinto ei diggaa jonkun tahon mielipiteistä ja nämä mielipiteet saavuttavat liian suuren huomion kansan keskuudessa, asialle on tehtävä jotain. Näin kävi aikoinaan MV-lehdelle Suomessa, vissiinkin Infowars/Alex Jones on saamassa tuta ja männäpäivänä Saksassa myös suoritettiin demokratiaa laittamalla lappu luukulle lehtipainolle Compact-Magazin GmbH ja siinä samalla filmituotantoyhtiölle nimeltään Conspect Film.

Koska demokraattisissa maissa on lehdistönvapaus ja silleen, tämä hallinnon temppu olisi tietenkin täysin laiton, joten ensin miljoonayleisölle vääriä sanomia julkaissut tekele määriteltiin ensin median sijasta yhdistykseksi, joka voidaan lain mukaan kieltää kun se on ”äärioikeistolainen”. Juttu mennee kuitenkin oikeuteen ja siitä tullaan riitelemään tulevat vuodet, mutta tämän hetken tietojen mukaan äärivasemmistolainen hallinto laittoi äärioikeiston oman median kiinni. Näistä ääriajattelijoiden nimeämisistä kirjoitin jo aikaisemmin, joten suosittelen lukaisemaan jutun ”Valtavirta-ajattelemattomuutta” noin pohjaksi sen aiheen suhteen.

Sinällään ilmiö ei nyt ole millään tavalla uusi, että alueen vallanpitäjät eivät sitten lainkaan pidä heidän valtaansa sisältäpäin uhkaavista tahoista. Yksi toisensa jälkeen joka ikinen riittävän suureksi kasvava vastavoima hallinnolle tullaan tukahduttamaan tavalla tai toisella, koska jostain syystä valtaan päässeet tahot eivät ole järin innokkaita valtaansa jakamaan, saatikka luovuttamaan. Kuka olisikaan arvannut?! Viimeisin onnistunut vastarinta mahtanee löytyä Tsekkoslovakiasta, Peruskirja 77 muodossa (wiki), mutta useimmiten lopputulos on ollut varsin vahvasti hallinnon tahdon mukainen. En nimittäin laske näitä eri maissa tapahtuneita värivallankumouksia ulkopuolisten tekemänä tilanteeksi, missä kansa itse olisi varsinaisesti noussut vallanpitäjiään vastaan.

Onko siis se vallan vastustaminen oikeasti järkevää?

Näin vuosikausia pienenpieniä kapuloita rattaisiin heitelleenä ja edelleenkin pieniä sivalluksia sinne suuntaan verbaalisesti suorittavana sanoisin että… eeeehkä. Riittävän pienenä toimijana se uhka nähdään niin merkityksettömänä, että sitä sensuuria ja jatkuvaa varjobannausta lukuun ottamatta nämä pohdinnot eivät niitä vallanpitäjiä kyllä kiinnosta. Yksittäiset pienet toimijat ovat siis merkityksettömiä yksinään, mutta kun niitä on paljon, ne lukemattomat pienet viillot alkavat oikeasti nakertaa niitä valtarakenteita. Paitsi että…

Niitä yksittäisiä pieniä toimijoita voidaan nykypäivänä niin naurettavan helposti rajoittaa, että automaagisten algoritmien lisäksi asiaan ei tarvitse juurikaan vallanpitäjien puuttua ennen kuin se toimija alkaa saamaan oikeasti näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Ja juuri tästä on jälleen Saksassakin kysymys - pieni media kasvoi riittävän isoksi ja sen sanoma oikeasti uhkasi valtaa. Ei nimittäin riitä, että jokin toimija kasvaa riittävän suureksi vaan sen on myös samaan aikaan haastettava sitä valtaa että se joutuu poikkiteloin oikeiden vallanpitäjien kanssa.

Onkin huvittavaa kuinka varsin moni kuvittelee sen jonkun kohtuullisen suureksi kasvaneen toimijan olevan hallitsevaa järjestelmää vastaan jos sen annetaan edelleenkin toimia. Poliittista vastakkainasettelua halutaan luoda monella eri tavalla ja monessa eri aiheessa, joten toimijat jotka pitävät sen keskustelun Overtonin ikkunan rajoissa mahdollisimman eloisana ovat erittäin tärkeitä koko järjestelmän toimivuuden kannalta. Vastavoimia sille itse järjestelmälle he eivät kuitenkaan ole ja tuottaessaan kansalle sirkushuveja, he mahdollistavat koko sirkuksen jatkumisen.

Jos siis haluaa levittää sitä sanomaa pienelle joukolle, ongelmilta pystyy välttymään lähes täysin koska järjestelmä on luotu pitämään tämmöiset hyttysen kaltaiset riesat kiltisti omissa kuplissaan. Mutta jos haluaa oikeasti alkaa vaikuttamaan asioihin, joihin ne oikeat vallanpitäjät eivät lainkaan pidä sekaannuttavan, pitää olla rahkeet sen mukaan. Moisen toteamista voidaan toki pitää luovuttamisena, mutta itse näen sen realiteettien tunnustamisena. Ainoa ihminen johon kuka tahansa voi vaikuttaa on se oma itse ja aina kun lähdetään pyrkimään muiden mielipiteiden muokkaamiseen, törmätään siihen samaan oikeutukseen kuin mitä itse koko järjestelmässäkin tulisi kyseenalaistaa: milläs helvetin oikeudella kukaan saa mennä muille sanelemaan miten olla, elää ja ajatella? Onko sillä edes väliä pyrkiikö sitä muuttamaan kymmenen, sadan, tuhannen vai miljoonan ihmisen näkemystä maailmasta, jos sitä muuttamista tekee manipuloimalla? Edelleenkin kun se ainoa toimiva tekniikka manipuloidun ihmisen kannan muuttamiseksi on käyttää niitä samoja tekniikoita ja ”uudelleenohjelmoida” se yksilö.

Yli sata vuotta on kansoja hallittu propagandalla kuten Bernays ja Ellul asian kertovat, sitä ennen se propaganda ei ollut ihan yhtä järjestelmällistä… tai no, ei ollut, jos ei lasketa eri uskontokuntien propagandaa viime vuosituhansilta. Onneksi nykypäivänä ollaan niin paljon sivistyneempiä, että roviolla polttamisen sijaan vääräoppiset vain suljetaan ulos yhteiskunnasta ja lytätään virkakoneiston avulla takaisin riviin. Kyllä, selvästi sivistyneempiä nämä tolkun ihmiset nykypäivänä, eiks jeh?