Auktoriteeteista ja vaikutusvallasta

Usein kuvitellaan, että asiantuntija olisi siinä samalla jonkin sortin auktoriteetti, jolla on kuin ihmeen kaupalla jotain valtaa muiden ylitse. Se, että media kiikuttaa jonkun tyypin haastateltavaksi studioon ja kutsuu häntä asiantuntijaksi, ei tee hänestä kuitenkaan automaattisesti minkään asian tuntijaa, saatikka auktoriteettia johon tulisi luottaa. Ennakkoasenne ketä tahansa auktoriteettina esiintyvää hahmoa vaihteleekin melkoisesti, mutta suomalaiset ovat kuitenkin keskimäärin varsin auktoriteettiuskoista kansaa. Oli se sitten pappi, lääkäri, opettaja, poliisi, upseeri tai vastaava, tämä titteli kertoo millä kunnioituksella kyseistä henkilöä tulisi kohdella. Mutta… miksi?

Sekoitetaan tähän pohdintaan niin Rosenbergin NVC:tä kuin Grinder/Bandler kaksikon NLP:tä. Molempiin kolmikirjainjärjestelmiin jo kohtuullisesti tutustuneena (ja tässä joskus kevään aikana NLP practitioner tittelin ehkäpä seinälleen saavana), ajatus siitä, miten jokin titteli kuuluisi muka ylentää jonkin tahon on… huvittava. Ehkäpä enemmän surkuhupaisa?

Auktoriteetti, latinan ”auctoritas”, tarkoitti alunperin ”kohotettua” tai ”nostettua” henkilöä, eli jotain ”korkeassa ja arvostetussa” asemassa olevaa ihmistä. Kylän vanhin, senaatin jäsen tai kuka tahansa oman erinomaisuutensa ansiosta kunnioitettava tyyppi. Myöhemmin siihen tuli mukaan hallitun ja hallitsijan erottaminen sekä kaikenmoista korkeampien voimien siunaamaa. Yksinkertaistettuna, auktoriteetti oli joku, jolla oli valtaa - lainvoimasta, vaikutus- tai hallintovaltaa. Kuka kuoli ja teki susta kuninkaan?

Olivatko ne entisten aikojen auktoriteetit sitten ansainneet asemaansa oikeutetusti vai eivät, sitä voidaan toki myös pohtia, mutta keskitytään enemmän nykypäivän auktoriteetteihin, auktoriteettiuskoon ja siihen, tulisiko sillä tittelillä olla ylipäänsä mitään merkitystä.

Hierarkioita löytyy kaikkialta luontoa myöden, mutta ihminen on vienyt tämän aatteen vielä monta askelta pidemmälle ja jostain syystä pidetään täysin hyväksyttävänä, että kaksi hyvin samankaltaista ihmistä voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan useammassa eri hierarkisessa järjestelmässä. Vaikka toinen ei olisi huomattavasti toista ”parempi” millään fyysisellä tai henkisellä mittarilla, he saattavat olla yhteiskunnassa täysin eri tavalla arvossa. Miksi? Koska toinen on ”auktoriteetti” ja toinen ei. Ja meidän tulisi nyt sitten uskoa sen auktoriteetin sanaa sen toisen ylitse?

Täydellisessä maailmassa ne auktoriteetit olisivat oikeasti sellaisia tahoja, joita kannattaa kuunnella. Ei pakko, mutta heillä saattaa olla siinä omassa jutussaan enemmän tietoa/taitoa kuin tavan tallaajalla. On siis ihan järkevää kuunnella sitä auktoriteettia, mutta jokainen päätös on kuitenkin tehtävä itse - sitä vastuuta kun ei voi siirtää sille toiselle, ei edes auktoriteetille. Milgram tosin kokeillaan todisti, että moni on varsin halukas siirtämään myös sen vastuun toiselle, kunhan vain pitää häntä auktoriteettina. ”Tein vaan mitä käskettiin” on aina toiminut aivan loistavasti puolustuksena, eikös?

Mutta emme elä täydellisessä maailmassa, vaan kilpailulla sen paremmuuden päättävässä järjestelmässä, missä auktoriteetin asema saavutetaan mm. lompakolla, kouluvalinnalla tai duunipaikalla. Mitään erinomaisuutta ei siis tarvita, riittää että ylittää sen joskus hyvinkin matalalla olevan riman ja sitten jokin taho raapustaa paperille tittelin, joka kuin ihmeen kaupalla antaa tälle yksilölle vallan muiden yli tietyissä asioissa. Eläinkunnassa tyhmintä ei koskaan valita johtamaan, mutta ihmisillä tämmöistä rajoitetta ei juurikaan ole.

Vaikutusvaltaisia ihmisiä pidetäänkin usein auktoriteettina ja jostain syystä heidän sanaansa uskotaan, vaikka he puhuisivat aivan täyttä puppua. Vanhalla logiikalla auktoriteetilla oli vaikutusvaltaa, mutta sen vallan omaaminen ei tehnyt automaattisesti auktoriteettia. Kun tähän tilanteeseen liitetään sokea usko niihin ”ylennettyihin” tahoihin, voisi sanoa että kusessa ollaan. Yhteiskunta, jossa kenestä tahansa voidaan tehdä kynän heilautuksella auktoriteetti johon kansa sokeasti uskoo on matkalla pikajunalla helvettiin, mutta toisaalta, toimisiko se ”oikeiden” auktoriteettien johtama järjestelmä liioin? Meritokratiaan uskovien mielestä kyllä.

Elämä olikin ennen niin paljon helpompaa, kun joka ikinen tiesi niiden auktoriteettien olevan sen tavan tallaajan yläpuolella niin arvoasteikossa kuin ominaisuuksiltaan. Hehän olivat ansainneet paikkansa omalla erinomaisuudellaan, joten olisi sulaa hulluutta päästää heikompia johtamaan, eikö totta? Sitten joku pölvästi keksi sanoa, että ihmiset ovat yhdenvertaisia ja oikeutettua valtaa on joku ihmeen ”kansanvalta”, unohtaen kuitenkin kertoa sille kansalle että nämä auktoriteetit eivät muuten sitten ole enää kansanvallassa mitään ”kohotettuja” oman erinomaisuutensa vuoksi, vaan ainoastaan pitämässä piiskaa kädessä ja kansan ruodussa.

Tässä tullaankin nyky-yhteiskunnan yhteen suurimmista ongelmista. Ollaan mukamas niin tasavertaisia ja arvoisia, mutta kuitenkin osalla ihmisistä on järjettömästi enemmän vaikutusvaltaa ihan kaikkien asioihin ja laput silmillä uskotaan tahoja, joita joku kutsuu ”auktoriteetiksi”. Meritokratia, niin hieno ajatus kuin onkin, ei ole millään tavalla ”reilu” järjestelmä vaan ihmiset jotka kokevat ansaitsevansa enemmän valtaa kuin muut saavat päättää muiden puolesta asioista, jotka eivät heille kyllä millään mittarilla kuulu. Mutta hei, kunhan vaan joku auktoriteetti kertoo että tää on ihan okei, sen täytyy niin olla!

Mitään kaikille sopivaa ratkaisua ei tähän taida olla olemassa, koska joidenkin mukaan ne ”auktoriteetit” ovat oikeutettuja siihen valtaansa, siinä kun toisten mielestä olemme tasa-arvoisia ja järjestelmän olisi oltava ”reilu” ihan jokaiselle. Nämä kaksi vastakkaista näkemystä ovat kalistelleet miekkojaan jo vuosituhansia, enkä näe siihen tulevan loppua. Järjestelmä on mikä on ja suosiokilpailulla päätetään mikä pelle saa sirkusta johtaa. Kilpailua pidetään toki parhaana tapana ratkaista voittaja, mutta siinä tuppaa unohtumaan se, että silloin ne kaikki muut häviävät. Reilua ja tasa-arvoista? Ei. Oikeasti kunnioitettava taho joka ylennettiin oman erinomaisuutensa ansiosta on voittaja? Salli mun nauraa…

Kaukana ovat ne ajat kun kylän vanhin ja viisain oli se auktoriteetti, jota oikeasti kannatti kuunnella. Vaikka hänellä olikin eniten vaikutusvaltaa, hänen tehtävänsä oli käyttää sitä koko yhteisön hyödyksi. Ja kun hän niin teki, hän ansaitsi arvostuksensa ja auktoriteetin asemansa - se ei ollut mikään kynän heilautus byrokraatin toimistossa, kuten auktoriteetit lähes poikkeuksetta nykyään ovat.

Yli mistä aita on matalin

Joskus vuosikymmeniä sitten ala-asteella ollessani opettaja useasti huomautti, että ”Jukka menee yli siitä mistä aita on matalin”. Koin tämän silloin loukkaavana, koska en missään vaiheessa etsinyt matalinta kohtaa vaan porttia, josta pääsee vielä helpommalla aidan toiselle puolelle. Tämä kritiikki jäi kuitenkin vaivaamaan pitkäksi aikaa ja vasta aivan viime päivinä tähän silloiseen ärsyyntymiseeni alkoi tulla selkoa…

Usein sanotaan, että ”työskentele älykkäästi, älä kovemmin”. Kuitenkin samaan aikaan kansalle iskostetaan, että ainoastaan sillä kovalla työllä on sallittua menestyä. Sitten juhlitaan tahoja, jotka ovat päässeet huipulle saakka varsin vaivattoman näköisesti, vaikkakin takana on saattanut olla vuosien tai jopa vuosikymmenten kova uurastaminen. Kumpi se nyt sitten on, kova työ vai se portin löytäminen, joka on ihailtavaa?

Jos otettaisiin oppia luonnosta, se vähimmän vastuksen tie on se mihin luonto pyrkii. Kyllä, se saattaa tarkoittaa että kaivaudutaan läpi kiven harmaan, se kun nyt sattuu olemaan kuitenkin se vähimmän vastustuksen polku. Vesi etsii aina sen alhaisimman kohdan ja kappaleet tuppaavat muodostumaan palloksi, koska se muoto on monessa kohden se vähiten vastustava. Ei kukaan (ok, flättärit ovat asiasta eri mieltä) mene sanomaan luonnolle, että se tekee väärin ja ei noin saa tehdä, vaan se otetaan luonnon lakina ja sillä selvä.

Taisi olla Bruce Lee joka sanoi ”ole kuin vesi” (joka tekee tiensä halkeamista - tämä olisi koko lainaus savonnettuna), joka osuukin asian ytimeen. Kukaan ei väitä että se tie olisi helppo, mutta se on kuitenkin se joka vastustaa vähiten. Moni kuitenkin koettaa saada sen tiensä auki hakkaamalla päätään seinään, sen sijaan että etsisivät helpompaa reittiä. Se pään hakkaaminen seinään on toki jokaisen oikeus, niin tyhmää kuin se onkin. Toisaalta, ehkäpä se joskus on kuitenkin se tarpeellinen tapa omassa elämäntilanteessa?

Moni ongelma voidaan toki ratkaista sinnikkyydellä ja kovalla työllä. Ei ole tosin itsestäänselvää, mikä olisi se aidan matalin kohta saatikka se portti. Missä kohden onkaan se oikea aika sitten vaihtaa strategiaa tai luovuttaa? Kukaan ei taida pitää luovuttajista ja sille lannistetulle yksilölle se saattaakin olla se viimeinen naula arkkuun. Ehkä tämäkin on kuitenkin vain yhteiskuntamme tapa lyödä lyötyjä, kun epäonnistumisia pidetään halveksuttavana asiana sen sijaan, että se nähtäisiin vain jälleen yhtenä arvokkaana oppina miten jotain asiaa ei kannata tehdä?

…

Opettajan sanat säilyivätkin mielessäni aina näihin päiviin saakka, joka aiheutti sen, että asioiden kokeilu ja epäonnistumisista oppiminen unohtuivat. Ainoastaan se ”kova työ”, aidan kaahiminen korkeimmalta kohdalta oli hyväksyttävää. Jos joku ei näyttänyt luonnaavan, tehköön sitten joku muu - pitäkää tunkkinne! Ehkäpä vielä kerran, pari, ajattelin, mutta seinä nousi vastaan joka ikinen kerta kun tätä pellemaailmaa koetti ”ratkaista”. Ja siinä se olikin se ongelma, kunnes vihdoin ja viimein se upposi paksuun kallooni että ongelmaa ei taida loppuviimein ollakaan olemassa.

Ensinnäkin, reilu vuosikymmen psykologiasta propagandan kautta politiikkaan ja lopulta filosofiaan antoi aika hemmetin kovan ponnahduslaudan. Toisekseen, kaikki se aktivismiräpellys antoi ymmärryksen alhaalta ylös vaikuttamisesta. Ja kolmanneksi, kertakaikkinen loppuun palaminen pakotti katsomaan peiliin ja kysymään että mitähän vittua nyt taas. Kaikki tämä ”vastustaminen” loppuviimein vain pönkittää niitä rakenteita.

Koko järjestelmä edelleenkin etsii sitä helpointa reittiä hoitaa asiat. Helpoin reitti hallita kansaa on pelko ja helpoin keino pelotella on propaganda. Helpointa on teeskennellä demokratiaa ja ohjailla koko sirkusta rahalla, koska ahneus ja tyhmyys ovat loppumattomia luonnonvaroja ja niitä vallanhimoiset poliitikot ovat täpösen täynnä. Näiden asioiden muuttaminen vaatisi resurssit estämään kaiken sen veden pääsy alajuoksulle ja vaikka lukemattomia eri strategioita onkin vuosisatojen aikana pohdittu ja kokeiltu, niistä yksikään ei ole ollut likikään riittävä estämään tämän hulluuden etenemistä. Samoin kuin vesi joessa, pato toimii vasta kun vettä on riittävän vähän tahi pato on riittävän suuri.

No miten muka voi sanoa, että ongelmaa ei ole? Aivan kuten luonnossa, sitä vastaan voi koettaa taistella tai sitten voi rakentaa sen tupansa riittävän etäälle. Se luonto, samoin kuin tämä järjestelmä nyt vaan on - molemmat ovat muovanneet itsensä nykyiseen tilaansa aikojen saatossa ja sen näkeminen ongelmana on ikävä kyllä vain jokaisen oma näkemys. Suurin osa ihmisistä kun ei näe minkäänlaista ongelmaa, vaan he menevät massojen mukana autuaan tietämättöminä. Osa taas näkee sen ongelman nimenomaan ongelmana ja koettaa taistella sitä vastaan (kuten itsekin vuosia tein). Mutta jos sen ongelman sijaan näkee asian tilan vain vallitsevana tilana, kyeten arvioimaan omat voimansa, voi hyvillä mielin siirtyä sen tulvan edestä pois ja vain hymyillä ja vilkuttaa.

Kuitenkin kyseessä on oma uskomus sekä arvostelu, että pellemaailmamme olisi jollain tavalla negatiivinen asia. Se on mikä on, omaten aina mahdollisuuden muuttua joksikin toiseksi. Siinä voi koettaa kiivetä aidan yli haluamastaan kohdasta, tai sitten etsiä porttia ulos. Sen vastustaminen saa aikaan lähinnä vain takaiskuvaikutuksen, koska suurin osa ihmisistä ei halua tahi kykene vaihtamaan kantaansa. Ja toisaalta, miksi heidän tulisikaan vaihtaa kantaansa, onhan meillä kuitenkin valinnanvapaus?

Onkin varsin helpottunut olo kun vaihtaa näkökantansa vastustamisesta portista ulos kävelyyn. Kyllä, osa varmasti halveksuu moista päätöstä, koska vain sillä kovalla työllä on arvoa, ei sillä ymmärryksellä koska astua pois leikistä. Toki niitä turhautumisia siihen vierestäkin katsomiseen tulee aina välillä ja tulee sivallettua sanan säilällä kohti hulluutta, mutta ehkäpä siitä joskus vanhana oppisi senkin lopettamaan? Ennen kun sitä oli nuori ja tyhmä, enää vain tyhmä…

Jokaisen on kuitenkin valittava se oma tie tässä maailmassa. Kovan työn sijaan olisi ehkäpä kuitenkin suotavaa käyttää sitä järkeä hieman enemmän ja ottaa niin omien kuin muiden virheistä oppia? Luonnosta voisi myös ottaa opiksi sen, kuinka se pienikin taimi voi lohkaista suurenkin kallion ajan kanssa ja vesi voi löytää tiensä läpi sen harmaan kiven. Kumpaakaan ei kuitenkaan voi pakottaa niin tekemään, vaan kaikki tapahtuu kun on sen aika. Nyt on oma aikani ladata rauhassa pattereita ja etsiä niitä siemeniä, joita voi sitten kylvää ja jotka saattavat joku päivä sen vuoren luhistaa.

Toivottelenkin siis hyvää tulevaa Joulua ja rauhallista tulevaa vuotta. Ja niille, jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja valtaan muiden ylitse… tunkekaa se valta hanuriinne.

𝒥𝓊𝓀𝓀𝒶

Itsenäisyyden muistopäivä

Kyllä, wanha vitsi, itsenäisyyden muistopäivä 6.12.2024

Eikä siinäkään ole mitään uutta, että osoitetaan kuinka ”itsenäinen” Suomi todellisuudessa on - EU päättää politiikasta, NATO (ja jenkit DCA:n kautta) puolustuksesta, WEF ja kumpp poliitikkojen puheista, piakkoin WHO terveydestä, omaa valuuttaa ei ole ollut herran aikoihin ja Suomi haastaa käskystä riitaa Venäjän kanssa. Hyvin menee ja silleen, eikö totta? Kuitenkin suurelle osalle kansasta kaikki on hyvin. Meillä on maailman onnellisin kansa, paras koulujärjestelmä, luotettavin media ja paras hallitus sekä presidentti! Demokratiamme on huippuluokkaa ja kansa tulee kuulluksi päätöksenteossa, minkä lisäksi vapaa markkinataloutemme antaa kaikille mahdollisuuden menestyä (eli on oma vikasi jos et pärjää kilpailussa).

Miksi ihmeessä kansa sitten uskoo näihin kauniisiin satuihin ja ehkäpä vielä tarkemmin ajateltuna, kysymys tulisi ehkä kuitenkin muotoilla muotoon miksi ihmeessä osa EI usko näihin satuihin? Useiden ylikansallisten organisaatioden valta Suomessa on kiistämätön fakta, mikä jo yksistään tulisi riittää todisteeksi tälle ”itsenäisyyden” vitsille. Se, että koulutetut apinamme (poliitikot) saavat painaa puolueensa käskystä oikeaa nappia luulisi olevan riittävä vihje demokratian ongelmille ja leipäjonojen sekä pahoinvointialuiden tila voisivat olla vihjeitä markkinatalouden toimivuudelle. Maailman onnellisimpaan kansaan näillä kiistattomilla todisteilla ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta, koska valtaenemmistö uskoo Yleen ja vastaaviin medioihin kuin ne olisivat suoraan Jumalan sana. Ei siis pitäisi olla millään tavalla epäselvää, miksi ihmeessä pieni joukko kansasta ei ehkä enää ihan täysin luota tähän järjestelmään?

Ennen olikin paremmin, omalla tavallaan. Suomalaisten vahvimmat motivaattorit kaikelle, eli vieraskoreus ja naapurikateus pitivät kansan ruodussa ja poliitikot teeskentelivät ulkokultaisuudellaan hyveellisiä johtajia. Näitä asioita pidettiinkin itsestäänselvyytenä, joista vain kylähullut poikkesivat. Jokainen tiesi millä tavalla ”hyvän kansalaisen” tuli esiintyä ulkopuolisille ja mikä oli se muotti, johon poliitikon täytyi sopia että kansa hänet valitsi viemään kansalaisesta tuhkatkin pesästä.

Ajat kuitenkin muuttuvat ja kansa alkoi arvostamaan yksilöllisiä näkemyksiä. Yksilöllisyys ei rajoittunut vain omaan ulkopuoliseen kuvaan, vaan asioista sai olla myös sitä omaa mieltään tietyissä rajoissa. Näitä rajoja sitten määriteltiin jatkuvasti ulkoa käsin kun media kertoi miltä tämä uusi übermensch sai näyttää ja mitä ajatuksia hän sai vapaasti esittää. Nämä ns. ”Kristilliset arvot” heivattiinkin romukoppaan, koska moderni ihminen ei mihinkään taikauskoon enää lankea, jos ei lasketa ”näkymätöntä kättä” joka ratkaisee kaikki talouden ongelmat. Oli niistä arvoista mitä mieltä tahansa, niiden arvo yhteiskunnassa oli kuitenkin siinä, että ne olivat lähes kaikille yhteisiä. Ja juuri tämä yhtenäisyys oli suurena osana sitä, miksi Suomi oli varsin menestyvä maa ja kansa oli ainakin näennäisesti onnellinen. Kun päälle vielä heitettiin älykkäältä ja karismaattiselta vaikuttavia johtajia, kansa oli tyytyväinen asemaansa kun heillä kerran oli ”hyviä johtajia”.

Kansa kuitenkin halusi vapautta näistä kristillisistä kahleistaan ja sitä se saikin, vaikkakin siinä sivussa vaan vaihtoi eri kahleet ranteisiinsa. Nyt saa niin kadulla kuin somessa huutaa ihan mitä lystää ja päättäjäksi voidaan valita lähes mikä tahansa pähkähullu variksenpelätin. Kunhan vaan sen tekee oikein, eli niissä uusissa rajoissa jotka meille annetaan. Näiden rajojen rikkojia kun edelleenkin rangaistaan vähintään yhtä rankasti kuin ennenkin, ellei jopa vielä kovemmin. Yksikin väärä mielipide jopa vuosien takaa kun voidaan kaivaa esiin ja sillä kortilla naulata tyyppi ristille vääräuskoisena.

Kansalaisten ei halutakaan enää olevan suomalaisia, vaan eurooppalaisia ahkeria orjia, jotka tekevät juuri mitä käsketään. Pelolla ja vihalla hallitaan niin enemmistöä kuin sitä ”väärää mieltä” olevaa vähemmistöä, ettei kenellekään tulisi vahingossakaan mieleen haastaa itse järjestelmää vaan syyllinen löytyy aina niistä väärin äänestäneistä jotka pilaavat koko homman. Kyllä, olen osittain samaa mieltä: jokainen joka kannattaa tätä umpikieroa mallia niin äänestämällä, kuin etenkin siihen sirkukseen aktiivisesti pyrkimällä, äänestää väärin. Mutta mikä minä olen muiden puolesta päättämään mitä he haluavat?

Jokainen kun omasta mielestään tekee kaiken ”oikein”, jolloin kaikki siitä poikkeava on automaattisesti ”väärin”. Asioista on kuitenkin mahdotonta keskustella, koska se yksilöllisyys on laajennut myös sanavarastoomme. Jokainen saa määrittää sanat sillä omalla haluamallaan tavalla ja se ei siis ole millään tavalla virheellistä vaikkapa väittää edellisiä ja nykyistä hallintoa ”sosialistiseksi”, kun se sanan määritelmä täsmää siihen omaan määritelmään 100%:sti. Joka toisin väittää on automaattisesti väärässä, vaikka niillä muille ei ole harmainta hajuakaan mistä edes puhutaan. Siksi kansa tekeekin päätöksensä lähes täysin mielikuvien varassa, ymmärtämättä kuinka ne mielikuvat niin ihmisistä, puolueista kuin aatesuunnista ovat suurelta osin vain se minkä media on heidän eteensä piirtänyt. Tämä koska sitten myös niitä ei-vanhojen puolueiden kannattajia, koska myös he muodostavat kantansa mielikuvien mukaan - ne vaan on muodostettu eri lähteisiin perustuen.

Vanha malli siis omalla tavallaan toimi paremmin, kun kansalla oli vain se yksi lähde kaikelle tiedolle ja kaikki noudattivat niitä samoja sosiaalisia normeja. Jos siis ”paremmalla” tarkoitetaan hyvin rasvattua koneistoa, jossa jokainen ratas (ihminen) voidaan vaihtaa toiseen heittämällä - riittää, että pohjalla oli vaan riittävän samankaltainen koulutustaso ja yhteiskunnallinen asema niin kuka tahansa voitiin korvata toisella tarpeen vaatiessa. Yhteiskuntarauhan kannalta ja koneiston sulavuuden suunnalta katsottuna ennen oli siis selvästi paremmin ja itsenäinen Suomi puksutti samoilla kiskoilla sulavasti eteenpäin. Ei vaan puksuta enää, vaan kone yskii pahemman kerran.

Samaan muottiin puristamisella on omat merkittävät etunsa, sitä ei voida kiistää. Kun lähes kaikki noudattavat niitä yhteisiä pelisääntöjä, olivat ne sitten kirjoitettujen tai kirjoittamattomien lakien ja sääntöjen muodostamia, homma sujui sulavasti. Veikkaisin, että näiden poikkeavien rattaiden sisään ottaminen oli kuitenkin täysin tietoinen ja tahallinen teko, minkä lisäksi netti siihen päälle mahdollisti minkä tahansa idean esilletuonnin ja jopa kannatuksen merkittävän kasvun. Media edelleenkin yrittää pyristellä mukana luomassa niitä stereotyyppejä ja mielikuvia ihmisille, mutta pahoin pelkään että ne ajat ovat menneen talven lumia kun kaikilla on nykyään taskussaan portaali mihin tahansa aatemaailmaan. Ja ettei se jää epäselväksi mitä portaalilla taskussa tarkoitan, puhun siis noista älyluureista joilla voi katsoa ja kuunnella mitä tahansa.

Omalla tavallaan mikään ei kuitenkaan ole muuttunut jopa vuosituhansien aikana - osa ihmisistä johtaa, muut tekevät mitä käsketään tai itkevät ja tekevät. Uusia keinoja oikeuttaa tämä valta muiden ylitse on toki keksitty, eli enää aniharva uskoisi kuninkaan vallan olevan jonkin yliolennon tahto, vaan nykyään uskotaan vakaasti tasavallan ideaan, missä kansa valistuneena valitsee demokraattisesti johtajat itselleen. Myös tämä satu itsenäisestä Suomesta on samaa sarjaa, tosin sillä erotuksella että enää ei ne maan johtoon tarkasti valitut johtajat saa päättää enää juuri muusta, kuin että mitä lässyttävät somessa tai minkävärisen krakan tai hameen laittavat päälleen.

Oliko Suomi sitten missään kohden itsenäinen valtio? Se riippuu siitä, miten sen sanan ”itsenäisyys” määrittelee. Siksi osalle Suomi on edelleen itsenäinen valtio, toisille taas viittä vaille valmis konkurssipesä EU:lle tai jenkeille kaupattavaksi. Kansa edelleenkin on tosin olemassa ja on ollut jo … luoja tietää (jos sekään) kuinka kauan. Herrat ovat vaihtuneet, aatteet muuttuneet ja itse maaplänttimmekin vaihtanut kokoaan ja muotoaan. Kylmässä ja karussa pohjolassa asustellut kansa on kuitenkin sinnitellyt kaikesta huolimatta, rikkailta lainaamalla toiveitaan toteuttaen kuten Leevi & The Leavings lauloi. Toki ajan saatossa yksi jos toinen kansa on kadonnut maan päältä ja uusia muodostunut, joten isossa kuvassa katsottaessa koko Suomi ja suomalaiset ovat varsin merkityksettömiä. Ja sieltä herrojen suunnalta katsottaessa vain yksi orjajoukko muiden joukossa hyväksikäytettäväksi.

Tässä kohden voitaisiin siis vaan toivottaa hyvää itsenäisyyden muistopäivää ja siirtyä idioottilaatikon ääreen katsomaan, kun silmäätekevät porsastelevat kansalta varastetulla rahalla kansan hurraamana, mutta se saattaisi jättää kuvan tästä tekstistä, että ”me ollaan hävitty tää peli”, joten jatketaan vielä vähän…

…

Tämä sirkus ei tule muuttumaan utopiaksi yhdenkään aatteen, ei poliittisen järjestelmän eikä suuren messiaan saapumisella. Muuttumaan, kyllä, mutta ei välttämättä siihen suuntaan kuin kukin itse haluaisi. Se miten kukin asiat näkee, miten he kohtelevat niin itseään kuin lähimmäisiään ovat ne asiat, joihin jokainen voi vaikuttaa vaikka saman tien. Jos käyttäisimme kirahvikieltä (NVC/Marshall Rosenberg) ja oppisimme kommunikoimaan keskenämme, ottaen huomioon muiden tunteet ja tarpeet, maailmasta tulisi paljon rauhaisampi paikka olla ja elää. Todennäköisyys sille, että näin tapahtuu on kuitenkin aika tarkkaan nolla, joten kysymys ”no mitä sitten?” on aiheellinen.

Ja siihen kysymykseen jokaisen on vastattava itse. Itse käytin reilun vuosikymmenen tutkien mm. psykologiaa, propagandaa, politiikka ja filosofiaa ja kahdeksan vuotta aiheesta olen kirjoittanut, jotka kaikki tuntuivat vievän samaan johtopäätökseen. Tälle sirkukselle ei mitään voi ja asiasta on kirjoitettu vuosisatoja, mikä on johtanut isolta osin järjestelmän kehittymiseen aikakauteen sopivaksi, mutta valtarakenteet eivät ole juurikaan muuttuneet. Jotkut harvat ihmiset ovat muuttuneet ja onnistuneet elämään omasta näkökulmasta paremman elämän käyttäen sitä kaikkea tietoa ja se on se suunta johon itsekin pyrin. Sen seurauksena tänne blogiin tulee ilmaantumaan enää hyvin harvoin materiaalia näistä pellemaailman isoista kuvioista ja keskitynkin enemmän omiin asioihini. Kaikesta on jo kuitenkin kirjoitettu jossain ja on jokaisen oma tehtävä etsiä sitä tietoa mitä tarvitsee, joten itse otan tämän taakan harteiltani pois koettaessani selittää omaa kantaani muille. Koska kirjoittaminen on kuitenkin aivan erinomainen tapa auttaa ajattelua, näitä hajatelmia tulee myös jatkossakin ilmestymään muiden iloksi tai sitten suruksi. Selvää kuitenkin on, että mikä tahansa asia voidaan muuttaa yhteistyöllä, joten aika näyttää miten tämä mualima etenee.

Asioita ei kuitenkaan voi edellenkään ymmärtää muiden puolesta ja jokainen tulkitsee kaiken sillä omalla tavallaan, joten jätän tämänkin tekstin tulkinnan täysin jokaisen omalle vastuulle. Turha siis kuvitella, että oma tulkintasi osuu juuri siihen, mitä missäkin kohden olen raapustellessani tarkoittanut. Jos onnistuin kuitenkin saamaan sinut, hyvä lukija, ajattelemaan näitä itsenäisesti edes hitusen lisää, pidän sitä suurena onnistumisena omalta kohdaltani.

Hyvää itsenäisyyspäivää siis toivottaen
Jukka

Podcasteja kuin tyhjästä englanniksi

Tekoäly niin ihastuttaa kuin vihastuttaa ihmisiä. Hiljattain kuuntelin jollain tubekanavalla ollutta podia, jossa tekoälylle oltiin syötetty valtava määrä tekstiä filosofiasta ja tuloksena oli varsin mielenkiintoinen podcast, jossa tekoäly keskusteli itsensä kanssa annetusta materiaalista. Kanavalla ei kuitenkaan oltu linkattu mikä tekoäly oli kyseessä, enkä jaksanut lähteä kaivamaan koska moinen olisi kuitenkin maksullinen. Männäpäivänä kuuntelin Googlen entisen CEO:n haastattelua, jossa hän mainitsi heidän kohtuu tuoreesta (ainakin vielä ilmaisesta) tekoälymallista NotebookLM, joka tekee melkeen mistä tahansa materiaalista keskustelevan äänipätkän. Noh, eikun kokeilemaan ja kas kummaa, se oli juuri tuo kyseinen malli mitä oltiin käytetty.

Heitin sitten läpällä yhden blogitekstin sille pureksittavaksi, mutta malli puhuu ainoastaan lontoota ja teksti on tietenkin suomeksi, joten tuskin se niin hyvin pelaa koska Googlen omat mallit eivät ole olleet kovin vahvoja tällä meidän kotimaisella kielellä. Toisin kuitenkin kävi ja tekoälyn luoma keskustelu oli aivan jäätävän hyvä, vaikka muutamassa kohdassa eksyikin hieman harhateille varmaankin siksi, että en nyt varsinaisesti naputtele ihan kirjakielellä näitä tekstejä. Pari testiä lisää ja hertsyykeli se paukutti ainakin omasta mielestä loistavia podcasteja jenkkityylillä, eli silleen kunnolla intoa ja ylisanoja.

Siispä lyhyestä virsi kaunis, tähän soittolistaan alkaa nyt sitten tippua niin täältä #Hajatuskuplia puolelta kuin wanhoja Funtsittavaa-blogeja englanniksi tekoälyn keskustelemana: Youtubesta ja YT-allergikoille Kansantubesta tai sitten Rumblesta asialle pyhitetty kanava.

Täytyy nostaa googgelin insinööreille kyllä hattua asiasta - tällä mallilla voi todella helposti ja nopeasti saada materiaalia jakoon vaikka ei lontoota itse osaisikaan. Jos käyttää hieman epätavallista sanastoa niin mallia voi neuvoa erikseen mitä mikin sana tarkoittaa, tosin sen tapa lausua suomea on … amerikkalainen. Suosittelen ehdottomasti testaamaan niinkin yksinkertaisella konstilla kuin heittää sille linkki johonkin tekstiin ja odotella pari minuuttia niin tekoäly luo todella uskottavan kuuloisen keskustelun ”juontajien” kesken siitä tekstistä, tosin toistaiseksi ainoastaan englanniksi. Kannattaa muuten myös huomioida se pikkuseikka, että kyseessä on kuitenkin Googlen wokeäly ja se saattaa lisäillä hieman omiaan mukaan... sekä ymmärtää asiat päin honkia aina välillä, mistä itse palvelukin huomauttaa.

Ratkaisiko Musk jenkkien vaalit?

Nyt kun vaalisirkus on rapakon takana laantumaan päin, aletaan etsimään syyllisiä tulokseen. Kansa tietenkin äänesti väärin, sehän nyt on selvää, mutta miksi se niin meni (taas) tekemään? Demokraattien suunnalta syyllistä ollaan etsimässä Elon Muskista ja lukemattomista suurista podcastereista, jotka ovat kaapanneet vallan ja koska demareilla ei vastaavaa ole, asialle pitäisi tehdä jotain. Tämä vaikuttaa olevan yksi tämänhetkisistä selityksistä, millä on nähdäkseni ainakin jonninverran totuuspohjaa.

Ennen Muskin Twitter/X:n haltuunottoa Twatter oli yksi demokraattien somealustoista muiden joukossa. Konservatiivit saivat saapasta puhuessaan vääristä asioista ja ainoastaan ”oikein” ajattelevien julkaisut saivat näkyvyyttä. Tämä näkyi myös Suomessa, kuinka vihervasemmiston viestit saivat olla rauhassa olivat ne kuinka ”loukkaavia” tahansa, siinä kun esim. maahanmuutosta kriittiseen sävyyn kirjoittavat vaiennettiin. Sitten tuli X ja asiat muuttuivat, tavallaan. Jenkeissä konservatiivit saivat tilinsä takaisin ja oppivat nopeasti käyttämään X:n algoritmeja hyväkseen. Suomessa ei juurikaan opittu, mutta se on toinen tarina.

X:n algoritmi on varsin samankaltainen kuin muillakin alustoilla, mutta sillä erotuksella että moderaattorit eivät ole 100% demarien kannalla vaan jossain sielä neutraalin hujakoilla. Jos FB:ssä tai vastaavissa jokin asia lähtee ”trendaamaan”, se tarkastetaan ja sitten sen joko annetaan olla, sitä buustataan tai se voidaan jopa hiljentää kokonaan. Moderointi rajoittaa siis tiedonkulkua eikä niitä ”vääriä” näkemyksiä voi saada isosti jakoon kuin hetkeksi ennen kuin sensuuri nappaa niihin kiinni. X:ssä voi periaatteessa mikä tahansa asia lähteä laukalle (kuten #Lassenpäivä) kunhan jengi siihen innostuu… tai se masinoidaan liikkeelle, mistä jo aikaisemmin kirjoitinkin.

Mutta Musk ja X eivät itse tuota sitä materiaalia mitä sielä levitetään, vaan se tulee niiltä lukemattomilta vaikuttajilta, joista varsin suuri siivu kannatti Trumppia. Musk siis tarjosi alustan jota republikaanit osasivat hyödyntää. Vasemmisto kun ei osaa meemitellä, heillä ei ole mitään saumaa saada mediaviruksia liikkeelle. Väitteet siitä, että demareilla ei ollut vastaavaa on kuitenkin naurettava, koska heillä oli vaan suuri osa valtamediasta ja kaikki muut somealustat puolellaan. Se vaan ei riittänyt, mikä voi johtua median kulutuksesta rapakon takana joka poikkeaa varsin suuresti Suomen menosta.

Mitään tilastoja tai tutkittua tietoa ei asiasta minulla ole, mutta perstuntuma joka on muodostunut vuosia eri medioita seuraamalla. Kyllä, enemmistö jenkeistä seuraa edelleenkin valtamediaa, joko vasemman tai oikean laidan omaa. Mutta siihen päälle he seuraavat lukemattomia eri vaikuttajia eri kanavilla. Valtamedian uutisten lisäksi he saavat siis vahvistusta omille näkemyksilleen vaikuttajilta, joista jokaiselle löytyy satavarmasti omansa. Ja tässä tuleekin sitten se ”suuri juttu”, minkä vuoksi ne vaalit menivät kuin menivät: vasemman laidan vaikuttajat toistavat vasemman laidan mediaa ja maalasivat Trump uutena Hitlerinä, siinä kun konservatiivit olivat lähes poikkeuksetta sitä mieltä, että Trump on vähintäänkin vähemmän huono kuin Harris ja parhaimmillaan pelastaja. Konservatiivivaikuttajat keskittyivät osoittamaan vasemmiston hulluutta ja kyvyttömyyttä asiakysymyksissä, siinä kun demokraattien kannattajat vain toistivat niitä paha natsi, rasisti ja naisvihaaja-mantroja. Näille kaikille vaikuttajille Musk sitten mahdollisti saavutettavuuden koko kansan tietoisuuteen ja valtamedian jatkuvasta rummutuksesta huolimatta Trump veti pidemmän korren.

Konservatiivien olikin varsin helppoa saada kannatusta sanomalleen: asiat ovat nyt päin persiitä monella eri mittarilla ja jos Harris valitaan, sama suunta jatkuu. Tässä teille messias, joka ei ole täydellinen mutta parempi vaihtoehto. Jos et äänestä Trumppia, sinun syysi että asiat menee vielä enemmän päin helvettiä. Demokraatit taas koettivat myydä ”Trump on fasisti” koska me niin sanomme, mutta he eivät tainneet tajuta että kansa valitsee lähes poikkeuksetta vaikka sen fasistin, jos se fasisti tarjoaa heille leipää. Demarit tarjosivat sitä mitä nyt jo oli tarjolla, eli kurjuutta ja alati heikkenevää taloutta kuorrutettuna woke-DEI:llä.


Vilkaisu Suomeen

Vaikka Yle jälleen hävisikin jenkkien vaalit, meillä Suomessa ei ole syytä huoleen että vastaavaa pääsisi tapahtumaan. Ensiksi, valtaosa kansasta uskoo valtamediaan kuin se olisi Jumalan sana. Suurin osa asiat toisin näkevistä myös edelleen jakaa päälähteenään niitä samoja valtamedian uutisia, mikä lisää niiden valtamedian uutisten näkyvyyttä (ja täten uskottavuutta) entisestään. Toisekseen, Suomessa ei ole juurikaan poliittisia vaikuttajia somealustoilla, jotka kannattaisivat vain jotain tiettyä tahoa. Meillä on vaikuttajia vasemmalla ja oikealla, mutta mitään yhteisrintamaa ei ole jonkin tietyn tahon takana. Osa rukoilee persuja, osa kokkareita, jotkut vihreitä ja jotkut vasemmistoa. Päälle vielä suuri osa ajasta käytetään niiden ”vastapuolen” vaikuttajien alaslyömiseen, joka antaa kuvan itkupotkuraivareita saavista mukuloista. Se ”vastapuoli” kun voi olla niin täysi vastakohta, kuin ”väärin vastustava”, eli yksinkertaisesti joku joka vaan ”äänestää väärin” (eli toisin kuin vaikuttaja itse).

Jenkkien kaksipuoluejärjestelmä eroaakin Suomen yksipuoluejärjestelmästä siinä, että eri tahot rahoittavat jenkeissä demokraatteja kuin konservatiiveja. Voittanut osapuoli sanelee seuraavan kauden taloudelliset voittajat, mutta kuten enemmistödiktatuuriin kuuluu, häviäjät saavat jäädä nuolemaan näppejään. Suomessa kaikki puolueet ajavat samoja asioita ja isot pelurit rahoittavat jokaista puolta, jolloin on hyvin pitkälti se ja sama mikä porukka on hallitusvastuussa - isot voittavat ja kansa maksaa. Meillä vaikuttajille jääkin vain se rooli, että ”muistakaa äänestää oikein”.

Ympäri maailmaa tämän koko poliittisen sirkuksen vastustus kuitenkin kasvaa. Eri maissa pompsahtaa aina esiin näitä ”pelastajia”, kuten persut aikoinaan Suomessa, jotka palauttavat hetkellisesti kansan uskon koneistoon. Muuttuuko maailma sitten sillä ”äänestämällä”? Kyllä, koska siinä valitaan suosiokilpailulla keneltä otetaan ja kenelle annetaan. Valtaosa pitää tätä tapaa hallita kansoja jollain tavalla hyvänä ideana, koska siinähän kansa itse valitsee kenen saappaan alla tulevat olemaan. Se ei tunnu haittaavan kun kansaa viedään kuin pässiä narusta kohti seuraavaa diktatuuria, koska ne kaikki vaikuttajat ja valtamedia yhteen ääneen hokevat kuinka homma on jees. No, sitä saa mitä tilaa ja kansalla on aina näköisensä hallitsija - tällä kertaa niin Suomessa kuin jenkeissä se on pelle, tosin varsin eri näköiset pellet. Nauttikaamme siis sirkuksesta ja pahoittelut kaikille ”oikeille pelleille” kun vertaan teitä noihin kahteen kansankiihottajaan - itse arvostan klovneja paljon enemmän kuin yhtäkään poliitikkoa.

Vastauksena päälle vielä kysymykseen ”vituttaako?” on: kyllä. Kun katsoo miten naurettavan helppoa ihmisiä on ohjailla ja manipuloida niin yhdistelmä sääliä ja vihaa nousee pinnalle. Voiko asialle tehdä mitään? Ei, järjestelmä toimii juuri kuten pitääkin ja se suojelee valtaa kansalta. Ehkäpä olisi pitänyt heittää se tunkki kaivoon jo aikoja sitten, koska ei näistä puhumalla mikään tule koskaan muuttumaan. Keinot tämän kaiken muuttamiseen ovat olleet tiedossa vuosisatoja, mutta kertaakaan niillä ei olla pysyvää muutosta saatu aikaiseksi. Mitä jää siis vaihtoehdoksi? Elää niin vapaana kuin pystyy ja huolehtia lähinnä omista asioistaan. Ja tietysti lisätä se oma lusikka soppaan että tulevat sukupolvet voivat ihmetellä miksi tämän kaiken annettiin jatkua vaikka selvästikin ongelma oli tiedossa. Muistakaa siis äänestää oikein, koska se on aina ratkaissut kaikki ongelmat, eiks jeh?

The great vaalisirkus of 2024

Vissiinkin noin kuuden tunnin kuluttua alkaa jenkkilässä se todellinen kilpailu siitä, kumpi osapuoli onnistui manipuloimaan niin ihmisiä kuin äänestyskoneita toista paremmin. Tosin joidenkin mukaan edes vihjaaminen siitä, että vaalit eivät nyt ehkä ihan menneet tai tule menemään kuten pitäisi on taas kauhiaa hybridivaikuttamista, eli Putinin syytä. Kansa päätti eli pulinat pois, siitäkin huolimatta että kuolleetkin äänestivät joissain paikoissa koska henkilötunnistuksen vaatiminen on rasistista. Jenkkien, sekä siinä sivussa lähes kaikkien muidenkin länsimaiden suurin ongelma vaalien suhteen ei kuitenkaan ole ne lukemattomat vippaskonstit, joilla sitä tulosta voidaan hieman… hienosäätää äänten antamisen/laskemisen jälkeen, vaan se, että suurin osa ihmisistä ei kykene edes autettuna ”äänestämään oikein”.

Tuo edellä mainittu taikasana, hybridivaikuttaminen, pitää kyllä varsin hyvin paikkansa, mutta jostain syystä halutaan unohtaa kuinka vahvaa se hybridivaikuttaminen todellisuudessa on ihan joka suunnasta. Yleensä tällä termillä nimittäin tarkoitetaan ainoastaan ulkopuolista ja oman kannan vastaista monitahoista vaikuttamista. ”Hyvät tyypit” ja liittolaiset saavat tehdä täsmälleen samaa ihan vapaasti, mutta ne ”pahat ulkovallat” ovat syyllisiä vääriin vaalituloksiin. Niin mutta mitä vaikuttamista, monella eri taholla? Mielipiteisiin, asenteisiin, näkemyksiin, toimiin, arvomaailmaan ja kaikkeen mahdolliseen pyritään vaikuttamaan kaikin tunnetuin keinoin ja päälle vielä uudet konstit kokeillen. Jenkeissä ei ole todennäköisesti yhtä ainoaa ihmistä, joka ei olisi saanut oman annoksensa muiden manipulointia vaalien suhteen. Pahimmassa koomassa ovat toki ne, jotka seuraavat valtamedian uutisointia ja vieläpä uskovat mitä sielä kerrotaan, mutta nykypäivän informaatiotulvan ansiosta ihan kuka tahansa netissä koskaan roikkuva törmää ainakin joihinkin keinoihin pyrkiä vaikuttamaan hänen kantaansa vaaleissa. Mutta sehän on se pelin henki - suosiokilpailulla valitaan kuka on oikeassa. Ennenvanhaan oikeellisuus ratkaistiin kaksintaistelulla ilman sitä kansanäänestystä?

Kampanjastrategia oli tällä kertaa molemmilla puolilla hyvin samankaltainen. Ainoa näkyvä ero tuli kuitenkin siinä, että kysyttäessä mitä konkreettisia muutoksia meinaatte virkaan päästyänne tehdä, Trump ampui tykillä tähtiin kurottaen ja Harris koetti peitellä vastaamatta jättämistään naurullaan. Eli jos puhtaasti asiapohjalta ja näiden annettujen vastausten perusteella joku tekisi päätöksen, Trumpin kohdalla tietää mitä on luvattu ja hänen edellinen kautensa kertoo oman tarinansa, Harrisin kohdalla ainoa todiste teoista löytyy viimeiseltä neljältä vuodelta koska lupaukset ovat vain jotain ”parempaa”. Pääpaino näissä kampanjoissa ei kuitenkaan ollut näissä asiakysymyksissä, vaan siinä, kumpi keksii paremman haukkumanimen vastapuolelle. Trump oli kuulemma fasisti, Harris kommunisti ja sitten päästetään sosiaalinen media vapaaksi ja annetaan paskan lentää. Aina kun edellinen paskamyrsky oli laantumassa, valtamedia kaivoi jonkun uuden tarinan kansalle riideltäväksi. Asiat siis unohdettiin ja päästettiin tunteet päättämään, kuten pitääkin! Ai niin, kumpikin puoli muisti myös joka välissä mainostaa kuinka ihmiskunnan sakkaa äänestämättömät ovat, mikä on tietysti ihan puhdasta sattumaa koska eiväthän he nyt valheella ottaisi kansan suostumusta ja oikeutusta valtaan, eihän?

Se henkilöpalvonnan määrä näitä kahta ”jenkkien parasta pressaehdokasta” kohtaan on jotain itselle käsittämätöntä. Vahvasti oman kuplansa sisällä elävät ihmiset ovat täysin immuuneja kaikelle kritiikille, mitä se vastapuoli heidän idolistaan heittää. Osa kritiikistä on täysin paikkansa pitävää ja asiallista, mutta valtaosa on kieltämättä ihan täyttä sonnanheittoa naapurin pihalle. Molemmat kilpakumppanit kun tekevät ja ovat tehneet täsmälleen semmoisia päätöksiä, joista heidän taustallaan olevat tahot hyötyvät - pieniä painotuseroja on siis nähtävissä mihin se kansalta varastettu raha ohjataan, mutta muutoin nämä suuret idolit eivät kyllä käytännön toimillaan ole juurikaan osoittaneet kovinkaan suurta sympatiaa ihan kaikkia kansalaisia kohtaan. Varmaa tosin on se, että ”helvetti repeää” kun tulos julkaistaan - idolejaan palvoville ihmisille se oman suuren johtajan häpäisy häviämällä ne vaalit voi olla liikaa. Popparit siis esiin, arvioisin runsaasti autogrillejä tulevina viikkoina, tosin en ole järin pettynyt jos kaikki menee rauhallisesti ja sivistyneesti.

……

Kansa kuitenkin vaatii sirkushuveja, leivän saa jokainen maksaa itse. Valtaosa niin muualla kuin meillä Suomessa tuntuu pitävän näitä vaaleja merkittävimpänä tapahtumana lähes koko ihmiskunnan historian aikana. Jokaisen pitää myös omata vahva mielipide ja mieluimmin valita puolensa, koska mikään ei anna vahvempaa kuvaa ”koko kansan presidentistä” kuin että se karvan verran pienempi puoli vihaa henkeen vereen sitä vastustajaa - niin ehdokasta kuin kannattajia. Mutta hei, se on sitä demokratiaa! Enemmistön diktatuuri, eiks oo kivaa?

Tämä jenkkien vaalisirkus on kyllä niin eeppisen tason paskamyrsky, että sitä ei voi oikein sanoin kuvata vaan se tulisi kokea paikan päällä. Ehkäpä siksi näitä ”vaalivalvojaisia” pidetään nyt kaikkialla ja kansa kokoontuu ruudun ääreen jännittämään kumpi voitti ja kumpi hävisi. Puhtaasti järkipohjainen päätös olisi odottaa pari päivää ja sitten katsoa ne tulokset joltain viralliselta sivulta, koska siihen mennessä pitäisi olla tiedossa saatiinko tulos vai sisällissota. Tunnepohjainen päätös on taas mennä joka ikiseen mahdolliseen livestriimiin tai X-huoneeseen kiljumaan ”leeez gooo!” ja postata tuloksia kolmen sekunnin välein joka kanavalle koska vaalihurmos iski pahemman kerran. Järjellä ajateltuna tuon hurmoksen kun saisi käytettyä johonkin hyödylliseen… kunnes huomaa, että juuri siksi nämäkin vaalit ovat näin iso sirkus. Jotkut hyötyvät tästä… kansa se ei kuitenkaan ole.

Toivotankin siis kaikille omavalintaista tulosiltaa - vaaleja saa seurata juuri niin kovassa hurmoksessa kuin tahtoo, tai ne voi jättää kokonaan huomiotta… tai siltä väliltä. En tosin ole ihan varma kuinka tärkeästä virasta on oikeasti kyse, kun siihen voidaan valita Joen kaltainen seniili papparainen eikä häntä heivata ulos heti ensimmäisen pahemman töppäyksen jälkeen. Kansalla kun olisi siihen oikeus (ja velvollisuus), nimittäin valita oikeasti itsensä näköinen johtaja.

Tunteella vai järjellä?

Suomen uutisten artikkeli ”Koko läntinen maailma velloo tunnemyrskyissä – Suomestakin tuli puberteettiyhteiskunta, jota rakennetaan fiilispohjalta” (arkistosta) kertoo Kataliina Kortesuon uudesta kirjasta nimeltään ”Tunteet tapissa” ja antaa siitä melkoisen positiivisen kuvan. Itse en ole kyseistä opusta lukenut, enkä usko että liioin tulen ihan heti lukemaan, joten perustetaan tämä juttu tuohon artikkeliin. Puberteettinen yhteiskunta, joksi nykytilaa kirjassa kuvataan, on varmasti hyvin osuva termi, mutta artikkelista saa kuvan, että ”me” teemme päätöksiä järjellä ja ne ”muut” perustavat päätöksensä tunteisiin. Täytynee siis antaa triggerivaroitus heti alkuun - on harhakuvitelma, että ihmiset kykenevät tekemään päätöksiään puhtaasti järjellä, kun kyseessä on lähes mikä tahansa 1+1 ongelmaa monimutkaisempi asia.

Ei siinä, jutusta saa kuvan, että kirjassa puidaan runsaasti tämän tunneperäisen maailmankuvan ongelmia. Pelolla ja vihalla ihmiset saadaan tekemään lähes mitä tahansa ja tämän tietävät tahot joilla on valtaa vaikuttaa muiden mielipiteisiin käyttävät näitä strategioita häikäilemättä hyväkseen viestinnässään. Korona ja Venäjä piisannevat esimerkeistä? Koko markkinointibisnes perustuu juuri tunteisiin vetoamiseen ja suosittelenkin kuuntelemaan Rory Sutherlandin mainioita luentoja aiheesta. Katsomalla maailmaa juuri ”puhtaasti” loogisen ajattelun kautta ja käyttäytyen kuinka ongelmat ovat matematiikan kaltaisia ”vain yksi ainoa oikea vastaus” päädytään kuitenkin uusiin ongelmiin.

”Tietopohjainen konsensusyhteiskunta” vihjaakin siihen, että halutaan kollektiivista yhteiskuntaa ja ”me paremmin tietävät” olemme se joukko, joka tekee oikeita päätöksiä oikealla tavalla, siinä kun ne ”muut” tekevät kollektivismin väärin. Jo 80-luvulta lähtien länsi on ajanut kohti individualistista mallia, johon koko kapitalistinen ideologia perustuu ja jota SU:n kaltaiset mediat myös pyrkivät kannattamaan, mutta nyt se onkin niin kauhia ongelma että ihmiset käyttäytyvät kuten heitä on opetettu käyttäytymään nämä vuosikymmenet? Niin no, luodaan ongelma ja tarjotaan ratkaisu - sehän on täysin looginen malli hallita kansaa, ei tunneperäinen, koska siinä kohden voisi tuntea omantunnontuskia, kun ajetaan puhtaasti omaa etua muiden kustannuksella. Ja näitä tuntemuksia ei hyvä hallitsija tietenkään koe… hyvä hallitsija, tai sitten psykopaatti.

Päätöksenteko niin politiikassa kuin markkinoilla menee kuitenkin niin, että jos sinulla on esittää ”faktat”, tilastot ja numeeriset arvot päätöksesi taustalle, se on sitä loogista ja tietopohjaista päätöksentekoa jota kirjassakin perätään. Se, että lopputulos on sitten jotain ihan muuta, ei voi tietenkään johtua niistä loogisista päätöksistä, vaan ne tunteen varassa toimivat ihmiset nyt vaan mokasivat hommat - sinä et ole vastuussa tulleista ongelmista, koska päätös perustui logiikkaan. Tässä kohden päädytään kuitenkin siihen harhaan, että oletettiin niiden lukujen olleen oikein, niistä merkityksellisistä asioista ja vieläpä otettiin kaikki muuttujat huomioon. Päälle vielä se olettamus, että ihmiset olisivat edes jossain ihmiskunnan historian aikana olleet rationaalisia olentoja. Salli mun nauraa…

Kuka tahansa matematiikkaa yhtään ala-astetta pitemmälle opiskellut tietää, mitään yhtälöä ei voida ratkaista jos siinä on liian monta tuntematonta muuttujaa. Vaikka olisit maailman älykkäin ja loogisin olento, tai jopa supertietokone rajattomalla teholla, on täysin mahdotonta päätyä yhteen ainoaan oikeaan tulokseen vaan ongelmassa voi olla rajaton määrä ”oikeita” vastauksia. Asia kuitenkin aina esitetään niin, että tämä ”meidän” ratkaisumme on se ainoa oikea, koska se perustuu niihin faktoihin, katso nyt vaikka! Ja sitten ihmetellään miksi homma kusi reisille.

Koska kuvitellaan, että ollaan itse niin helvetin loogisia ja oikeassa, päätöksenteossa on kuitenkin teeskenneltävä tietävänsä kaikki asiaan liittyvät muuttujat ja niiden vaikutukset, joista sitten ollaan päädytty siihen ainoaan oikeaan tulokseen. Tämä päätös sitten myydään muille tunteisiin vetoamalla, koska valtaosa ihmisistä ei kykenisi millään ratkaisemaan niitä monimutkaisia yhtälöitä, joilla tulokseen päädyttiin. Ja ne jotka kykenisivät seuraamaan sitä koko ketjua, jolla tulokseen päädyttiin, saattaisivat myös huomata kuinka hataralla pohjalla päätös oli ja se romuttaisi koko tarinan. Malliesimerkkinä tästä jälleen korona ja sen mukana tulleet hulluudet, jotka kyettiin jo alkuvaiheessa osoittamaan täysin virheellisiksi tiedettyihin asioihin nähden, mutta siltikin asiat puskettiin läpi hallinnon haluamalla tavalla.

Ja koska päätökset saletisti perustuivat laskelmiin, niistä ei kukaan ota vastuuta kun tehtiin päin honkia. Nyt sitten osataan osoittaa niitä kohtia, missä ei uskottukaan faktoihin vaan tehtiin mitä haluttiin, mutta siinä sirkuksen päätapahtuman aikana oltiin kaikkialla kovaan ääneen vaatimassa konsensuksen noudattamista ihan kaikille. Jälkiviisaus on helppoa, mutta ongelma ei ollut logiikassa tai edes niissä tunteissa, vaan siinä, että vallanpitäjät tekivät mitä halusivat ja helposti manipuloitava kansa uskoi niihin satuihin. Joutuuko tästäkään tapauksesta ne oikeat syylliset vastuuseen? Tuskin.

Ei, ihmiset eivät ole tulleet enemmän tunteiden valossa toimiviksi yksilöiksi kuin ennen, mutta siitä on tullut sosiaalisesti hyväksyttävää, mikä on vissiin myös osin kirjassa oleva päätelmä. Sen lisäksi että se on hyväksyttävämpää kuin ennen, nykypäivän lännessä yhä useammalla ihmisellä on siihen mahdollisuus. On varaa mennä fiilispohjalla kun ne elämän perustarpeet on jo tyydytetty. Samalla on myös havaittavissa trendi, missä se ”varaa” halutaan poistaa mutta pitää ihmiset edelleen tunteiden vallassa - et omista mitään, mutta olet onnellinen! Sattumaa, tietenkin?

Se miltä jokin asia tuntuu on kuitenkin usein varsin merkittävä osa kokemusta. On täysin loogista ja numeroiden valossa perusteltavaa rakentaa uusi toudella nopea junayhteys suurten kaupunkien välille, koska siinä säästetään useita minuutteja aikaa ja ihmiset ovat täten tehokkaampia. Entäpä jos murto-osa siitä rahasta käytettäisiinkin vain siihen, että se nykyinen, karvan verran hitaampi yhteys olisi miellyttävämpi kokemus ihan kaikille matkustajille, sen sijaan että säästettäisiin joiltakin ihmisiltä se muutama minuutti aikaa siinä matkanteossa? Jos kaikille annettaisiin mukava istuin ja enemmän tilaa, he voisivat nauttia matkasta ja jopa tehdä sitten niitä töitäkin matkan aikana, jolloin hetkeäkään ei menisi edes hukkaan. Ratkaisu olisi siis edullisempi yhteiskunnalle ja se saattaisi saada lähes kaikki ne samat hyödyt siinä sivussa, joita sillä puhtaasti matemaattisella ratkaisulla lähdettiin hakemaan. Sen lisäksi, että ihan kaikki palvelua käyttävät hyötyisivät siitä. Emme kuitenkaan osaa enää arvostaa sitä ”tyhjänpäiväistä”, vaan kaikessa vaaditaan tehokkuutta niillä muutamalla mittarilla, joita voidaan mitata numeroilla.

Kyllä, on tärkeää käyttää loogista ajattelua päätöksenteossa ihan joka asiassa, mutta ne tunteet on otettava myös huomioon koska emme ole vain rattaita koneistossa… emmehän?

Kuinka valeuutisilla vaikutetaan vaaleihin

Yle oli suorittanut jälleen kerran valeuutisointia ja vaalivaikuttamista artikkelissaan ”BBC: X maksaa tuhansia dollareita käyttäjilleen, jotka levittävät misinformaatiota ja salaliittoteorioita” (arkistolinkki), koska suomalaiset pääsevät vissiin pian äänestämään jenkkien presidentistä…? Samalla kun kuvat maalavat Trumpista taas vaihteeksi pahista, tekstissä syytetään vahvasti X:ää disinformaation levittämisestä. Itselle jäi ainakin kuva, että X nimenomaan maksaa juuri tästä joillekin tahoille, kuin myös jotkut poliittiset toimijat olisivat käyttäneet näitä pahoja verkostoja levittämään misinformaatiota. Alkuperäinen BBC:n artikkeli (arkistosta) kertoo kuitenkin asian hieman eri tavalla, mutta kuka niitä alkuperäisiä lähteitä nyt jaksaisi lukea kun Yle on tie, totuus ja elämä?

Kun Trump sanoi ensimmäisen kerran medialle siinä 2017 hujakoilla ”You are fake news”, media kimpaantui ja Yle, kuin muutkin länsimaiset mediat, eivät koskaan päässeet yli siitä, että he sitten hävisivät jenkkien vaalit. Nyt kun on jälleen kerran sama tilanne, media kieputtaa ja usein jopa suoranaisesti valehtelee vaalien asetelmasta. Tämä suuri sirkusesitys, jenkkien vaalit, ovatkin opportunisteille kultakaivos ja juuri siitä onkin kysymys, vaikka Ylen jutusta saakin varsin erilaisen kuvan.

Mistä on siis kysymys? BBC on siis kaivanut esille useita verkostoja, jotka levittävät niin poliittista kuin kuka mitäkin materiaalia X:ssä. Niin Trumpin kuin Kamalan kannattajat ja heitä tukevat tahot ovat joko itse, tai ”ostopalveluina” aktivoineet eri verkostoja mm. X:n puolella, todennäköisesti myös muillakin alustoilla, jotka levittävät sitten halutun kaltaista materiaalia. Ja kun sanotaan, että X maksaa disinformaation levittämisestä, kyse on maksettujen tilien mainostuloista. X, kuten monet muutkin alustat maksavat käyttäjilleen osan mainostuloistaan - se on varsin yleinen bisnesmalli somessa. Esimerkiksi Youtubessa sinun tulee liittyä kumppanuusohjelmaan, joka on käyttäjälle ilmainen, siinä kun X:ssä käyttäjän tulee ostaa premium jäsenyys omilla rahoillaan, jonka jälkeen tilille maksetaan pieniä summia jokaisesta heidän twiittiensä lukijasta, koska sinne väliin tungetaan mainoksia. X siis välittää osan mainostajien maksamista summista näille käyttäjille. Vau, kuka olisikaan arvannut että sosiaalinen media pyörii mainostajien rahoilla ja alustat usein antavat pienen osan siitä rahasta sisällöntuottajille?!

Verkostojen toiminta on varsin yksinkertainen. Luodaan useita tilejä, joita ihmiset tai botit sitten käyttävät klikkaillen toistensa postauksia ja jakaen niitä sitten ympäri sosiaalista mediaa. Osa tileistä on sitten niitä ”premium” tilejä, jotka saavat X:n tapauksessa buustauksen näkyvyyteen sekä pienen osan mainostuloista. Mitä suurempi verkosto, sitä enemmän klikkejä ja näkyvyyttä joka johtaa siis suurempiin tuloihin. Täsmälleen samalla tavalla kuin ihan jokaisella somealustalla. Mutta X on paha, koska Musk tukee Trumppia. Kun Google ja Microsoft lahjoittavat rahaa Harrisin kampanjaan ja suosivat häntä hakutuloksissaan, se on ihan ok, mutta kun joku kehtaa käyttää somea ilman isoa rahaa hyödyntäen suurta ihmisjoukkoa, se ei muuten käy! Niin siis paitsi kun Harrisin kampanjaa tukevat niin tekevät, orange man bad!

Kuka tahansa voi ryhtyä ratsastamaan X:n algoritmeilla ja X onkin ainoa alusta, jonka algoritmien toiminnasta itse asiassa tiedetäänkin jotain. Kaikki muut somealustat pitävät visusti piilossa miten he suosivat tai hidastavat tiedonkulkua, siinä kun X ainakin osittain sallii ”orgaanisen” tiedonkulun. Kuinka orgaanista nämä verkostot ovat, onkin taas sitten toinen asia. Astroturffaaminen on tunnistettu tehokkaaksi tavaksi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin joten ei ole mikään ihme, että sitä käytetään runsaasti mainonnassa ja poliittisessa vaikuttamisessa. Ongelma onkin medialle siinä, että heidän portinvartijan asemansa on vahvasti uhattuna ja kun jo pienellä sijoituksella pääsee peliin mukaan ja sillä voi jopa tienatakkin, valtapelin kilpailu aiheuttaa pahaa verta.

Levitetäänkö sitä misinformaatiota ja disinformaatiota sitten siinä määrin, että se olisi yhteiskunnallinen uhka ja niin suuri asia, että siitä pitää harva se päivä kertoa mediassa? Kyllä, ehdottomasti, mutta pääsyyllisenä on se valtamedia itse, kuten tämä koronasirkus osoitti täysin kirkkaasti. Kuinka usein se tarina muuttuikaan ja alun ”hullut salaliittoteoriat” ovatkin paljastuneet totuudeksi viimeisen neljän vuoden aikana? Lukemattomia kertoja, mutta ongelmana esitetään kansalle ainoastaan ne toimijat, jotka eivät ole osa sitä valtamedian omaa koneistoa. Miksiköhän…

Kyllä, sosiaalinen media olisi huomattavasti hyödyllisempi ja käyttökelpoisempi osa toimivaa demokraattista järjestelmää jos sieltä kitkettäisiin pois kaikki bottiverkostot ja automaattisesti jotain soopaa ulostavat toimijat - siis mainostajat ja organisoidut astroturffausverkostot, joita myös valtiolliset toimijat käyttävät. Pitäisikö myös ihmisten itsensä yhdessä muodostamat verkostot kieltää? Ehkäpä, esimerkiksi poliittiset puolueet saavat hävyttömän paljon sananvaltaa verkossa, koska kykenevät organisoitumaan ja ratsastamaan algoritmeilla, luoden illuusion ”kansan yleisestä mielipiteestä” kompaten kavereittensa ja jäseniensä julkaisuja. Vallan nollasummapelissä kaikki keinot ovat käytössä ja Ylen peppukipuilu osoittaa lähinnä sen, että he eivät vaan ole onnistuneet aktivoimaan omaa seurakuntaansa likikään niin tehokkasti, kuin Yleen kyllästyneet ihmiset. Silti suurin osa kansasta uskoo mitää Ylellä sanotaan, koska hehän ovat sitä omien tutkimustensa mukaan ”luotettavaa mediaa”. Ja Ylehän sitten kansalta varastetulla rahalla propagoi omia näkökulmiaan… joka on paljon parempi kuin että mainostajien rahoille jotkut saattavat tienata satasia kuukaudessa tehdessään täsmälleen samaa vaikuttamista vaan hieman eri tavalla.

Omasta mielestäni on ihan se ja sama mitä kautta ja millä keinoilla kansalle pusketaan propagandaa naamalle. Tarkoitus on sama, keinot eri - vaikuttaa kansalaisiin yksilöinä sekä muodostaa ulkoa ohjattu yleinen mielipide. Muiden manipulointi, etenkin massojen tapauksessa ei kuulu millään tavalla liberaalin demokratian aatteeseen, mutta nykypäivänä se on pakollinen osa järjestelmää. Pakollinen, koska muutoin ihmiset saattaisivat äänestää väärin!

Sirkusesitys siis jatkukoon, popparit esiin ja seuraavat neljä vuotta taas ulistaan kuinka kansa äänesti jenkeissä väärin. Voisi kuvitella, että Suomen media voisi olla objektiivinen kun ulkoa tarkkaillaan jossain toisessa maassa tapahtuvia vaaleja? Mutta se ei käy, koska koko länsi pyörii sen saman tarinan varassa ja rapakon takaa kopioidaan kaikki uutiset ja mielipiteet. Kai se sitten on Suomen kansan etu, kun noudatamme herrojemme ohjeistuksia vaikka jenkkien tapa on aina ollut se ”minä itte, muut sitte”? Voihan kyynel jos Yle häviääkin jälleen kerran jenkkien vaalit ja Trumpista tulee taas Usraelin presidentti…

Triggerivaroitus!

Triggerivaroitukset triggeröivät melkoisesti ihmisiä. Osa pitää niitä elintärkeinä varoituksena kauhiasta materiaalista kun taas osalle ne ovat sitä woketusta pahimmillaan. Kirjoja, elokuvia ja ties mitä kielletään kokonaan koska joidenkin mielestä pelkkä varoitus ei edes riitä, koska materiaali on niin kaukana siitä omasta ja samalla siitä ainoasta oikeasta maailmankuvasta että pelastaakseen maailman, kenenkään ei tulisi altistua tälle pahalle tuotokselle.

Eihän tuossa koko triggerivaroituksessa ole edes mitään järkeä?! Vai onko…?

Saattaa sisältää kiroilua, alastonta pintaa, väkivaltaa tai muuta aikuisille suunnattua materiaalia - lätkäistään K-18 kyltti ja sillä selvä - näin asia hoidettiin ennen. Aivohygienian kannalta ehkäpä kenenkään ei pitäisi katsoa vaikkapa kauhuelokuvia tai vastaavia, mutta se on jokaisen oma päätös. Ennen oli siis selvästi paremmin, koska ihmisistä kasvoi tasapainoisia yksilöitä siitäkin huolimatta, että mukulana katsottiin kirosanojen saattelemana verta ja suolenpätkiä, eikös? Mahdollisesti, juu, ennen ei asioista nostettu haloota mutta… ehkäpä olisi pitänyt?

Tiedetään, että kun elokuvissa ihmiset käyttivät turvavöitä, niiden käyttö lisääntyi melkoisesti. Kun Dirty Harrylla oli maailman tehokkain käsiase, ihmiset ryntäsivät kauppoihin ja tahtoivat samanlaisen, pettyen sitten pahemman kerran kuinka epämukava ampua kyseinen pistooli oli todellisuudessa vaikka elokuvassa paukkupatruunoita ampuvan sankarin ilmekään ei värähtänyt. Kovat jätkät polttivat tupakkaa ja harrikkaa miehisempää kulkuvälinettä ei ollutkaan. Kirjallisuus on todennäköisesti aiheuttanut samankaltaisia tendejä, mutta kuvat niin staattisina kuin liikkuvina ovat kautta aikojen antaneet ihmisille niitä roolimalleja, joksi he haluavat tulla muuttamalla tapojaan tai ulkoista olemustaan. Miksi ei kirjat? Koska valtaosa ei niitä lue…

Vaikutus siis tiedetään, juu juu, mutta entä ne triggerit? Jos joku äidin pikku lutuinen naapero näkee jotain kauheaa televisiossa, traumatisoituuko hän siitä saman tien? Todennäköisimmin ei ja aamun lastenohjelmissa hakattiin toisia lekalla päähän eikä käynyt kuinkaan - siitäkään ei kuitenkaan otettu isosti pulttia (vaikka ehkä olisikin pitänyt). Kaikesta vouhotuksesta huolimatta näissä varoituksissa piilee kuitenkin hitunen tolkkua. Entä jos ihminen on oikeasti kokenut jotain traumaattista, pahoinpitelyä, seksuaalista väkivaltaa, auto-onnettomuus tai vaikka läheisen traaginen kuolema pitkäaikaisen sairastelun jälkeen - olisiko siitä hyvä varoittaa etukäteen jos moinen kohtaus leffasta löytyy?

Nykyteknologialla ei olisi lainkaan hankalaa laittaa elokuviin ja sarjoihin valinnainen triggerilista, kuin myös kirjastoissa ja kirjakaupoissa jokainen voisi varmistaa onko materiaalissa jotain kauhiaa jos niin haluaa tehdä, sen sijaan että se pakotetaan kaikille. Netflix ja vastaavat voisivat tarjota vapaaehtoisen automaattisen suodattimen, jolla voisi poistaa haluamansa asiat tarjonnasta. Jokainen ihminen on kuitenkin yksilö ja triggeröityy niistä joistain tietyistä asioista, siinä kun jokin toinen muille kammottava asia on ihan ok.

Pakotettuna ja ainoastaan tietyltä suunnalta katsottuna nämä triggerivaroitukset lähinnä pahentavat tilannetta yhteiskunnassa. Ne muodostavat jälleen kerran yhden asian enemmän, jolla ihmiset saadaan tappelemaan keskenään. Nykypäivän woketus onkin se sääntöjärjestelmä, jonka mukaan niitä varoituksia lätkitään ja teoksia kielletään. Tämä osapuoli ei kuitenkaan ole läheskään ainoa, joka haluaisi kieltää tai sensuroida tiettyjä asioita.

Vähintäänkin yhtä kovaääninen on myös tämä ”vastapuoli”, joka taas haluaisi kieltää woke-ideologian joko kokonaan, tai vähintäänkin heidän läpitunkevan vaikutusvallan mediassa. Moni olisi varsin tyytyväinen, jos elokuvissa ei olisikaan enää niitä kiintiöllä pakotettuja vähemmistöjen edustajia tai että historiallisia hahmoja korvataan moniltakin osin päinvastaisilla ominaisuuksilla varustetuilla hahmoilla. Kaikkihan muistavat sen olikahan 1400-luvulla eläneen mustaihoisen homon transmiehen, joka istui pyörätuolissa ja häntä kutsuttiin Englannin kuninkaaksi? Vähintäänkin yhtä näyttävä triggerivaroitus tarvittaisiin myös näihin elokuviin, ettei kukaan vahingossa altistuisi mustalle Mannerheimille. Jos etukäteen tietää mitä on tulossa, sen voi varsin helposti välttää katsomalla jonkin toisen leffan, eikö totta? Ei nyt oteta kantaa siihen, kuinka järkevää on sitten verorahoilla tuottaa tällaisia elokuvia, jossa ensi-illassa istuu vähemmän ihmisiä kuin sopii yhteen bussilastiin.

Omasta kokemuksesta voinkin sanoa, että jos haetaan herkkähipiäisempää tyyppiä kuin joku vegaani sateenkaari-ziezer, se löytyy tuolta persuksen kristuksen palvojien suunnalta ja tyypeiltä, jotka uskovat joka ikisen ongelman ratkeavan kunhan vaan kaikki äänestävät oikein. Tulisiko siis minunkin laittaa kirjoituksiin triggerivaroitus, että materiaali sisältää valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä ja kriittistä näkökulmaa neoliberaalista kapitalistisesta järjestelmästämme? Vissiin…

Tätä triggerivaroitusongelmaa, kuten lähes jokaista muutakin ongelmaa nykypäivänä vaivaa kuitenkin eräs perustavaa laatua oleva kulttuurinen ilmiö. Sen sijaan että pyrittäisiin ratkaisemaan itse ongelma, pyritään voittamaan argumentti ja täten julistetaan se oma näkemys ainoaksi oikeaksi tavaksi nähdä maailma. Tällöin ongelma ratkaistaan tasan yhdestä suunnasta katsottuna tahi sitten se ei ole lainkaan ongelma ja se ohitetaan. Miksi? Koska tarkoitus ei ole ratkaista ongelmaa kaikille sopivalla tavalla, vaan ainoastaan voittaa väittely, jonka jälkeen voidaankin sitten väitellä seuraavasta asiasta joka saattaa koskettaa jopa kahdeksaa ihmistä miljoonasta, sen sijaan että ratkottaisiin niitä kaikkia koskevia asioita. Koko poliittinen kenttä onkin nykypäivänä yhtä sirkusta ja sosiaalinen media nostaa esille nämä naurettavan pienet ongelmat, joilla ei ole juurikaan kiire ja kaiken lisäksi ne voitaisiin usein korjata hyvinkin pienellä vaivalla kaikille kelvollisella tavalla. Tästä esimerkkinä siis nämä triggerivaroitukset, jotka valinnaisina eivät triggeröisi juuri ketään ja samalla traumatisoituneille ja herkille ihmisille saattaisivat ihan oikeasti parantaa elämän laatua.

Tekisikin lähes kaikille hyvää viettää sitä aikaa muuallakin kuin siinä omassa kuplassaan ja kuunnella millä tavalla se ”paha vastapuoli” näkee asian. Miksi ei sitten kaikille, vaan lähes kaikille? Koska osa ihmisistä on ”lukinnut vastauksen” ja uskovaisten kanssa ei juurikaan kannata väitellä - he eivät koskaan tule muuttamaan kantaansa keskustelussa. Ja ei, en tarkoita ”uskovaisella” vain niitä, jotka perustavat uskomuksensa johonkin lukuisista pyhistä kirjoista, vaan ihan kaikkia pyhän Gretan palvojista kaiken kilpailulla ja oikein äänestämällä ratkaiseviin. Harmittavasti keskustelukulttuurimme onkin lähes täysin kuollutta ja asioiden totuudellisuus ratkaistaan sillä, onko siitä itse samaa vai eri mieltä.

Jos satuit triggeröitymään tekstistä, et voi sanoa etten varoittanut - otsikossahan se jo luki. No miksi en sitten lähde keskutelemaan asioista eri mieltä olevien kanssa, kun kerran sen puolesta puhun? Koska puolestani jokainen saa ihan vapaasti uskoa mihin haluaa - myös siihen lättymaahan, joka edelleenkin on mielestäni pähkähullu psyop. Deal with it. Vai pitäisikö yksi triggerivaroitus olla: "Elokuva sisältää kuvia maaPALLOSTA", joka olisi siis lähes kaikissa sci-fi leffoissa...

Mikä oikeasti on tärkeää (video)

Rispektit Hämikselle ja kiitokset TE:lle. Pari tuntia tärkeää keskustelua videossa:

Periksi ei anneta, perkele.

Tyhjänpäiväisen arvo

Ihmiset tekevät elämänsä aikana runsaasti asioita, jotka voivat vaikuttaa täysin turhalta tai tyhjänpäiväiseltä. Esimerkiksi koulussa saatetaan kirjoittaa useampikin essee jostain asiasta, josta siis koko luokka kirjoittaa ja se lopputulema on hyvin pitkälti itsessään arvoton, vaikkapa joku ”kerro kesälomastasi” (joka ei oikeasti ketään kiinnosta kirjoittaa, saatikka lukea). Se arvo ei siinä esseessä, tai missä tahansa muussakaan asiassa, ole siis se lopputulos, vaan se vaiva tekemiseen on arvokasta tekijälle itselleen. Kun sen seuraavan kerran pyydät tekoälyä jaarittelemaan jostain asiasta puolestasi, se loppukin arvo katoaa hyvin pitkälti.

Byung-Chul Han kirjassaan ”The disappearance of rituals” ja Rory Sutherland luennoillaan ovat molemmat puhuneet ajan ”tuhlaamisen” tärkeydestä niin yksilölle itselleen kuin koko yhteiskunnalle. Itse olen huomannut tämän ajan tuhlaamisen tärkeyden juuri näitä kirjoituksia tehdessäni. Useampikin tunti aikaa kirjoittaessa ja korjatessa krijoitusvirheitä tekstiin, jota juuri kukaan ei lue ja valtaosaa ei nappaa, voisi kuulostaa hukkaan heitetyltä ajalta etenkin kun näistä ei saa niin pennin jeniä. Mutta se arvo näistä jaarituksissa on siinä, että käytän omaa aikaani asian syvällisempään pohtimiseen ja siitä oppimiseen, johon kirjoittaminen on aivan loistava keino. Vielä parempi olisi raapustaa näitä kynällä paperille, mutta kun kynä ei ole enää vuosiin pysynyt kädessä niin naputtelu on ainoa vaihtoehto. Ehkäpä näistä hajatelmista joku muukin voi sitten saada jotain irti, tai ainakin saadaan pidettyä joku tollo hetkeksi pois netistä ölisemästä kun he tavaavat näitä tekstejä?

Tämä tehokkuuden maksimointi onkin ajanut ihmiskunnan outoon tilaan, missä arvo lasketaan lähes ainoastaan sillä, kuinka paljon rahaa voitaisiin siinä ajassa tehdä. Junat optimoidaan kulkemaan mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B, että ihmiset voivat sitten olla tehokkaita sielä määränpäässään. Toki moni käyttää senkin matka-ajan työntekoon, koska jokainen sekunti on arvokas eikä niitä tule tuhlata vaikkapa maisemien katseluun tai rentoutumisen. Lomatkin on mitoitettava niin, että mahdollisimman lyhyessä ajassa lataudutaan maksimaalinen määrä, että loman jälkeen ollaan jälleen töissä 110% panoksella.

Kun ihmisillä ei ole enää aikaa antaa mielensä levätä tai pohtia jotain muutakin kuin juuri siihen senhtekiseen työjuttuun kuuluvia asioita, heillä ei ole mahdollisuutta oikeasti ajatella. Kaikki on hektistä ja päälle vielä napataan sosiaalisesta mediasta uutiset ja puheenaiheet puristettuina muutamaan lauseeseen, koska eihän niillä yksityiskohdilla nyt ole niinkään väliä? Ei siis mikään ihme, että ihmiset vain omaksuvat suoraan mediasta sen hetkisen ”yleisen mielipiteen” asiasta kuin asiasta ja toistavat niitä sitten omina ajatuksinaan. Yhteinen mielipide, kyllä, mutta yleinen mielipide tarkoittaisi sitä, että ihmiset olisivat päätyneet siihen joko omillaan tai keskustelun kautta, ei sitä että joku ulkopuolinen taho kertoo miten ajatella.

Han puhuukin kirjassaan rituaalien katoamisesta, jota hän pitää varsin huolestuttavana, mutta samalla ”luonnollisena” ilmiönä neoliberaalissa järjestelmässä. Koska vain rahalla ja kilpailulla siitä on arvoa, kaikki muu on turhanpäiväistä ja jopa halveksuttavaa. Ihmiset kyllä kommunikoivat varsin paljon, mutta mitään yhteisöllisyyttä ei pääse juurikaan muodostumaan koska kenellä nyt siihen olisi aikaa? Mutta mistä rituaaleista on oikein kysymys, ollaanko nyt manaamassa demoneja esiin vaiko uhraamassa neitsyitä? Ei toki, vaan paljon arkipäiväisempiä rituaaleja, jos niitä semmoiseksi haluaa kutsua.

Omalla tavallaan kirkko olikin oman valtakautensa aikana se merkityksellisin rituaalien luoja ja ylläpitäjä. Kerran viikossa koko yhteisö kokoontui yhteen kuuntelemaan pappinsa jaarittelua ja epäsointuista yhteislaulua palttiarallaa tunnin ajaksi, vaikka olisi sitä nyt ollut varmasti parempaakin tekemistä kotosalla tai töissä. Kuitenkin tämä ”yhdessä tuhlattu aika” muodosti yhteisön, antamalla heille jonkin rituaalin. Periaatteessa sillä itse rituaalilla mikä se onkaan ei ole niin suurta merkitystä, vaan sillä että kaikki ryhmään kuuluvat osallistuvat siihen ja tavallaan unohtavat hetkeksi itsensä. Aivan samalla tavalla sitä aikaa tuhlataan yhdessä niin Juhannusjuhliin tai Joulupöydän ääressä istumiseen - ei niinkään siksi etteikö sitä olisi parempaakin tekemistä, vaan että rituaalin omaisesti tehdään yhdessä jokin asia.

Edelleenkin on toki olemassa joitakin rituaaleja, joissa koko neoliberaali ajattelu heitetään menemään ja palataan aikaan, jolloin ajalle annettiin muutakin kuin rahallista arvoa - oikeastaan päinvastoin, koska rahaa käytettiin ajan tuhlaamiseen. Oli se sitten rippijuhlat, synttärit, häät tai hautajaiset, ihmiset käyttävät joskus jopa huomattavia summia rahaa ja rutosti aikaa jonkin asian rituaalin suorittamiseen. Juu, joskus siitä juhlasta se juhlaväkikin tai ainakin juhlakalu hyötyvät rahallisesti (esim. rippijuhlissa on monella pääosassa ne saadut lahjat), mutta pääosin se on rahan menoa kutsua ihmisiä osallistumaan rituaaliin, jolla ei isommassa kuvassa ole välttämättä niin mitään merkitystä. Vanha viisaus onkin se, että jakamalla ihmisten kesken suru vähenee ja ilo moninkertaistuu.

Yksi esimerkki ajan arvon osoittamiseen voidaan nähdä taas siinä, kuinka ihmiset puhuvat keskenään. Siis se, millä nopeudella puhutaan. Joissain paikoissa voi toiselle osoittaa kunnioitusta puhumalla nopeasti, koska tällöin ei tuhlata sen kuulijan aikaa, siinä kun hitaasti puhuminen saattaa toisaalla osoittaa kunnioitusta, kun osoitetaan että arvostaa sitä toista niin paljon, että käyttää runsaasti omaa aikaansa asiaan. Sama toki pätee kirjoittamiseen ja jokainen saakin omalla kohdallaan päättää onko pitkä teksti mistä tahansa aiheesta muiden halveksimista kun tuhlataan heidän aikaansa menemättä suoraan asiaan, vaiko arvostamista kun pyritään kertomaan se asia moniulotteisemmin. Miten ajattelet itse asiasta, näin noin kahdeksan sanan kohdalla kun ei vieläkään olla päästy loppuun?

Itse en ole koskaan rituaaleista välittänyt ja kokenut ne vähintäänkin ajan hukkana, joskus lähempänä jonninmoista kidutusta. Niiden arvoa ei kuitenkaan pidä vähätellä ja huomaankin hyvin kuinka se yhteisöllisyys ja mihinkään yhteisöön kuuluminen ovat jääneet lähes kokonaan väliin kohdallani. En tosin osaa mitään yhteisöä kaivata, koska en ole koskaan tuntenut kuuluvani oikeastaan yhteenkään yhteisöön, vaikka olenkin ”joutunut” esimerkiksi koulun kautta mukaan jos jonninmoisiin rituaaleihin kevätjuhlista taksvärkkipäiviin. Osalle tämä ei haittaa juurikaan, mutta suurelle osalle ihmisistä tämä yhteisöllisyys on elintärkeä osa elämää. Ehkäpä jokin yksinkertainen rituaali, vaikkapa käydä hoilaamassa karaokea kerran-pari viikossa ja kuunnella muidenkin nuotin vierestä laulamista on osin syynä siihen, että jaksaa taas takaisin sorvin ääreen palata?

Entäpä nettiyhteisöt? Pelkkä keskustelupalsta riittää osalle tuntea yhteenkuuluvuutta, siinä kun osa norkoilee Twitter-huoneissa päivästä toiseen janoten sitä yhteisöä. Jotkut taas yrittävät muodostaa yhteisöä jonkin tubettajan kanavan ympärille, mutta siinä on helposti vaarana että se yhteisö on enemmän sen kanavan omistajan ympärille muodostunut fanitus tai kenties viha”kultti”. Ei kuitenkaan ole mahdotonta etteikö se netin kautta muodostuva yhteisö omine rituaaleineen kykenisi täyttämään niitä vaatimuksia yhteisön syntymiseen ja säilymiseen, mutta se kontaktin puute ja yhden tai useamman aistin puute kommunikoinnissa rajoittaa sitä kanssakäymistä melkoisesti. On nimittäin aivan eri lukea tahi kuulla, kuin että istua siinä vieressä kun joku päräyttää kunnon pierun ilmoille…

Väitänkin tämän ajatuksen, tyhjänpäiväisen arvon arvioinnin uudelleen, olevan merkityksellinen asia ihan jokaiselle. Tämä teksti itsessään ei toki ole niinkään arvokas, eikä se ketään, itseni mukaan lukien, haittaisi vaikka se päätyisi bittitaivaaseen vaikka saman tien. Mutta se itse ajatus ajan arvosta ja rituaaleista joissa sitä aikaa ”tuhlataan” on merkityksellinen. Vai onko? Sen on jokaisen pääteltävä itse. Toivotankin siis jokaiselle tähän saakka lukeneelle merkityksellistä päivänjatkoa ja ähäkutti niille, jotka sain pidettyä ainakin hetken poissa pahanteosta. Jos taas aikomuksesi on muuttaa maailmaa, kannattaisi tutustua tarkemmin rituaalien merkitykseen yhteisöjen luonnissa.

Maailman muuttamisesta

Vuosikausia monet ovat puhuneet maailman ”korjaamisesta” tai ”parantamisesta”, mutta suunta tuntuu monessa kohden olevan päinvastainen. Toisaalta, tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla ja päälle vielä ihmiset tuntuvat olevan kollektiivisesti varsin tyytyväisiä nykymenoon - eiväthän he ole kadulla marssimassa muutoksen puolesta. Voitaisiinko maailma sitten muuttaa ”paremmaksi”? Kyllä. Kuka sen muutoksen sitten tekisi ja kuinka?

Alkuun siis resepti siihen, miten asioita voitaisiin muuttaa, perustuen historiaan ja onnistuneisiin muutoksiin. Muutoksen aikaansaanti on itse asiassa varsin yksinkertaista, kunhan tietää mitä asiaa haluaa muuttaa ja mihin suuntaan muutoksen haluaa. Ongelma onkin usein siinä, että ihmiset haluavat ”parempaa”, mutta he eivät kuitenkaan osaa kertoa mitä se parempi on. Jos taas tietää mikä se ”parempi” on, voidaan sitten pohtia millä mittarilla näin oikeasti on, mutta ei siitä sen enempää.

Maailmaa ei luotu päivässä, joten on turha kuvitella, että jonkin asian muuttaminen tapahtuisi liioin välittömästi. Moni nopea muutos, jos puhutaan ihmisten tekemistä muutoksista, on vaatinut jopa vuosien esityön ja runsaasti suunnittelua, vaikka se saattaa vaikuttaa päällepäin spontaanilta muutokselta. Joskus jopa vuosikymmeniä on saatettu tehdä sitä pohjatyötä, propagoida kansaa ja muovata niin päättäjien kuin akatemia näkemyksiä, että jokin asia on saatu maaliin. Jos siis kuvittelee saavansa muutoksen aikaiseksi sormia napsauttamalla, kannattaa tähdätä hyvin pieneen muutokseen.

Useampikin asia voidaan nimittäin muuttaa välittömästi, kunhan vaan joku sen menee tekemään. Tiessä on kuppa johon kolautat joka aamu? Sangollinen soraa ja kuoppa täyteen - ongelma ratkaistu, ainakin joksikin aikaa. Oletus, että ”joku muu” sen tekee on kuitenkin se normi, joten kaikkien odotellessa että se joku muu sen tekee, todellisuudessa kukaan ei sitä asiaa tee ja ongelma jatkuu. Tässä kohden tuleekin nostaa hattua Elokapinalle, koska he tekevät sen marjailun sijaan. Toki se mitä he tekevät on parhaimmillaan turhaa ja pahimmillaan haitallista on taas eri asia, mutta he sentään tekevät sitä minkä he uskovat oikeaksi. Jos uskoo jonkin teon olevan ”oikea” ratkaisemaan se jokin ongelma, teon laillisuus ei välttämättä ole merkityksellinen asia - olihan se kerran ”oikein”. Ja ei, en ole yllyttämässä ketään rikkomaan lakia, vaan tarkoitus on osoittaa että lain ja moraalin ollessa vastakkain, joskus se oman moraalisen kannan seuraaminen saattaa olla kannatettava vaihtoehto. Elokapinan tapauksessa teot ovat kuitenkin yleensä järjettömiä ja ne ovat lähinnä kohdistettu niin, että niillä koetetaan pakottaa se joku muu tekemään jokin isompi asia sen sijaan että itse oltaisiin ”korjaamassa” ongelmaa.

Jos asiaa ei kykene tekemään itse mistä tahansa syystä, tarvitaan siihen sitten enemmän väkeä. Yhdistämällä useamman ihmisen voimavarat, voidaankin jo sitten muuttaa paljon suurempia asioita. Siihen kuitenkin tarvitaan yhteistyötä, joka onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Yhteen hiileen pitäisi puhaltaa, mutta usein nämä muutosprojektit kaatuvat siihen, että osa puhaltaa samaan hiileen, siinä kun osa hönkii mihin sattuu ja muutama on vielä kusemassa hiillokseen. Täytyisikin siis tietää mitä ollaan tekemässä ja miksi, jonka jälkeen mukaan lähtevät ainoastaan ne, jotka haluavat sen asian tapahtuvan sillä tavalla. Alkuun on siis kyettävä keskustelemaan sekä keinoista että syistä, sen sijaan että ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan.

Asioiden tärkeys onkin varsin yksilöllinen näkemys. Yhteistyö ei ole juurikaan mahdollista, jos osa mukana olevista ei pidä asiaa niin tärkeänä, että ottaa siihen tekemiseen osaa. Jos tekemisen sijaan vaan jahkaillaan sen jälkeen kun on jo päätetty tehdä, asia ei juurikaan etene. Lukematon määrä mahdollisesti positiivisia muutoksia tekevistä ryhmistä onkin kasahtanut juuri siihen ongelmaan, että suunnitelmaa ei joko ollut alkuunkaan tai se oli niin leväperäinen, ettei edes tiedetty mitä ollaan tekemässä. Toki on muistettava, että aniharva taistelu menee juuri kuten on suunniteltu alun jälkeen, joten jokainen suunnitelma on oltava elossa ja mukautuva tarvittaessa.

Vallankäytössä, jota jokainen asian muuttaminen omalla tavallaan on, on yksi tärkeä asia joka usein unohtuu tai puuttuu jopa kokonaan - resurssit. On se sitten aika, raha tai ”saappaat kadulla”, sitä valtaa on lähestulkoon mahdotonta käyttää ilman niitä resursseja. Millä tahansa ryhmällä voi siis olla valtava määrä potentiaalista valtaa, mutta jos resurssit uupuvat, sitä valtaa ei kyetä käyttämään. Monasti on siis ensin kyettävä keräämään riittävä määrä resursseja päästäkseen alkuun, nimittäin se kuoppa ei täyty jos sora, ämpäri tai aika sen sangon kantamiseen uupuu. Ajalla voidaan usein kompensoida rahaa ja päinvastoin, mutta puuttuvien saappaiden korvaaminen on usein haastavampaa. Suuri määrä ihmisiä voi saavuttaa jo varsin pienellä ajan ja/tai rahan käytöllä merkittäviä asioita, kunhan ollaan puhaltamassa siihen yhteen hiileen. Sosiaalinen media on tässä kohden merkittävä työkalu, kunhan kaikki tietävät mitä ja miksi jokin asia ollaan tekemässä tietyllä tavalla.

Itsensä muuttaminen on moninkerroin helpompaa kuin muiden, joten jos siihen jonkin asian muuttamiseen tarvitaan jonkin muun tahon tai ryhmän tekemään se itse asia, tarvitaan toimiva strategia siihen muihin vaikuttamiseen. Kaikkiin ihmisiin voidaan vaikuttaa tavalla tai toisella, joten mikä tahansa muutos on mahdollinen kunhan tiedetään oikea kohde ja oikea strategia sen kohteen ohjaamiseen haluttuun suuntaan. Jos ei tiedä kuka/ketkä ovat suoraan asiasta vastuussa, saatetaan tuhlata valtava määrä resursseja tyhjänpäiväiseen.

Aina ei kuitenkaan voi osoittaa sitä jotain yhtä tahoa jonka tulee muuttua, vaan tarvitaan suurempia yhteiskunnallisia muutoksia useammalta suunnalta. Tämä voidaan tehdä useammalla eri tavalla - joko suoraan näihin moneen eri tahoon vaikuttaen tahi epäsuorasti joko näihin ryhmiin tai heidän vaikutuspiiriinsä näkemyksiin puuttuen. Laajimmillaan saatetaan jopa vaatia koko kansan yleisen mielipiteen muuttamista johonkin asiaan kiinni päästäkseen. Mahdollista? Toki, mutta se vaatii runsaasti enemmän valtaa ja resursseja sen käyttämiseen. Tärkeää onkin tunnistaa ja tunnustaa se, kuinka ne omat rahkeet riittävät. Suuri virhe onkin lähteä niitä tuulimyllyjä vastaan taistelemaan tuuleen huutamalla. Jos ei itse halua kehitellä mallia, jolla yleiseen mielipiteeseen voidaan vaikuttaa, voisi ottaa mallia männäpäivien onnistuneista projekteista.

Mitä suurempi asia tai ihmisryhmä johon halutaan vaikuttaa, sitä kovemmat paukut on oltava piipussa. Resurssien tuhlaaminen ei yleensä ole kannattavaa, joten liian suuren kohteen valitseminen ja kuvitelma, että siihen kykenee vaikuttamaan johtaa yleensä vain turhautumiseen. Nämä ovat kaikki kuitenkin vain suunnitelman yksityiskohtia ja nyt päästäänkin siihen isompaan kysymykseen…

Pitäisikö sitä jotain asiaa muuttaa ja kenen maailmankuva olisi niin ”oikein”, että kaikkien tulisi sillä tavalla elää? Itse en ainakaan edes kuvittele tietäväni vastausta näihin kysymyksiin, vaikka moneen asiaan omaankin näkemyksen, joka olisi mielestäni tavalla tai toisella ”parempi” kuin tämä nykyinen sirkus. Kun ei yritä vaikuttaa vaan jakaa ainoastaan näkemyksiään onkin mielestäni hyödyllisempi vaihtoehto maailman ”parantamiseksi”. Jokainen voi itse päättää olisiko se jokin muutos tai asia itselle suotuisampi vaihtoehto kuin se nykyinen mikäonkaan. Jokaisen kun tulisi kantaa ihan itse vastuu siitä omasta elämästään ja päätöksistään. Olemme itse vastuussa omasta onnellisuudestamme, emme kenenkään muun. Emme usein voi vaikuttaa asioihin, mutta voimme vaikuttaa miten niihin asioihin suhtaudumme. On siis tunnistettava mihin voimme vaikuttaa ja ehkäpä vielä tärkeämmin, mihin niistä mihin voimme vaikuttaa, tulisiko niihin vaikuttaa… Meidän ei siis tarvitse hyväksyä jotain asiaa, mutta se ettemme hyväksy asiaa, ei tarkoita että meidän tulisi siihen sekaantua. Toisaalta taas maailma ei muutu paremmaksi itsestään, tai niin ainakin väitetään. Ehkäpä se kuitenkin muuttuu, jos jokainen muuttaa vain yhtä ihmistä - itseään.

Vaatiiko toimiva yhteiskunta kollektivismia?

Kollektivismi, eli aate missä yhteisön etu ajaa yksilön edun edelle ja konformismi, eli psykologinen ilmiö missä kaikki toimivat kuten muutkin, ovat veljiä keskenään ja ne nähdään yhteiskunnan peruspilareina… sekä syynä useisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Russeaun ja Hegelin mukaan se on ”oikea” tapa pyörittää yhteiskuntaa, jossa ensiksi mainittu vaati kansalaisten alistumista ”yleiselle mielipiteelle” ja jälkimmäinen ”kansallisvaltiolle”. Länsimainen yhteiskunta on kuitenkin vahvasti individualistinen, eli yksilökeskeinen, mutta etenkin zombie-viruksen aikana se ei kyllä siltä vaikuttanut juurikaan. Vaatiiko toimiva yhteiskunta kuitenkin jonninsortin kollektivistista ajattelua että se toimii?

Lyhyesti, kyllä, vaatii.

Se millä tasolla ja missä asioissa onkin sitten toinen asia, johon nyt pureudutaan. Jo antiikin Kreikan suuret ajattelijat näkivät sen yhteisön voiman ja ilman sitä yhteen hiileen puhaltamista ei ihminen olisi koskaan kyennyt kehittymään nykyiselle tasolleen. Suurin osa, palttiarallaa 80% ihmisistä, on enemmän tai vielä enemmän kollektivisteja ja konformisteja, jotka mieluummin katsovat mitä naapurikin tekee tai herrat käskevät sen sijaan että pohtisivat miten he itse mieluummin eläisivät. Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa että seuraa niiden ohjeita jotka tietävät mitä tekevät, mutta kun katsoo näitä nykypäivän johtajia ei voi kuin ihmetellä kuinka pöljää sakkia siellä on päättämässä muiden puolesta asioista.

Rousseau ei tainnut nimittäin pitää sitä yleisen mielipiteen oikeutusta valtaan silloin, kun se muodostui kaikista tyhmimpien ja typerimpien ihmisten kannasta. Länsimainen demokratia perustuukin sen sijaan luotuun yleiseen mielipiteeseen eikä itsestään muodostuneeseen kantaan joka nähdäkseni oli se alkuperäinen ajatus. Valtio sanelee kansalle mitä sen tulisi ajatella ja oikeuttaa valtansa sillä yleisellä mielipiteellä, jonka se on itse ensin luonut - tätä pidetään sitten kansanvaltana, vaikka sitä yleistä mielipidettä ohjailee varsin pieni ryhmä propagandisteja. Se, keneltä nämä manipulaattorit saavat käskynsä jätetään tällä kertaa vähemmälle huomiolle.

Kun kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei ajattele. Tässä juuri piileekin nykypäivän kollektivistien ongelma. He kuvittelevat ajattelevansa itse ja itsenäisesti, vaikka todellisuudessa toistavat vian papukaijan tavoin kuulemaansa. Auktoriteetit saavatkin tämän kaltaisessa ajattelussa suuren määrän valtaa ja kun nämä auktoriteetit kilpailevat keskenään vallan nollasummapelissä, saadaan aikaiseksi kansa, joka on jaettu eri kokoisiin ryhmiin jotka taistelevat keskenään siitä kuka on oikeimmassa. Koska järjestelmämme on kapitalistinen, useimmiten se jolla on eniten rahaa on oikeimmassa. Toki raha itsessään ei ole valtaa vaan ainoastaan resurssi, jolla sitä valtaa voidaan hyödyntää, mutta näin yksinkertaistettuna vallan määrä on suoraan suhteessa rahaan.

Entä jos ne kollektiiviset kannat otettaisiinkin kuitenkin hyötykäyttöön, sen sijaan että niillä luodaan avovankila kansalle? Ajatus yhteisestä hyvästä ja edusta ei ole lainkaan hullu asia, mutta sen yhteisen hyvän määrittäminen on varsin haastava tehtävä. Yhdelle etu kun ei välttämättä ole lainkaan sitä samaa kuin toiselle. Olisiko edes mahdollista löytää sitä kaikkien etua? Ja jos kaikkien etua ei voida määrittää, millä mittarilla voitaisiin perustella harvojen edun ajaminen jos se tapahtuu muiden kustannuksella? Siksi usein tyydytäänkin kansan edun ajamisen sijaan valtion edun ajamiseen, joka on äärimmilleen vietynä sen pienen johtoportaan etu muiden kustannuksella.

Kun kansaa johti yksi taho, oli se sitten kuningas, keisari tai mikä lieneekään, kansa tiesi että hänen etunsa ajaminen oli samalla kaikkien etu, koska hän ylhäisessä oikeamielisyydessään huolehti kaikista. Siis teoriassa, käytännössä ei niinkään, mutta virallinen tarina näin kuitenkin kertoi ja kollektivistit omaksuivat aatteen itselleen. Tasavallassa ajatus oli omalla tavallaan sama, eli ne muita hyveellisemmät ihmiset sitten yhdessä tekivät kaikkensa kansansa parhaaksi ja sen valtion käskyjen ja ohjeiden noudattaminen oli ihan kaikkien etu. Mikäpä sen parempaa kuin ajatella, että kaikkien käskyjen noudattaminen oli itselle myös se paras vaihtoehto? Ajatus ”minä itte, muut sitte”, eli individualismi, tuli toteen ja samalla kaikki hyötyivät.

Vaikka lähes poikkeuksetta kaikki valtiot ovat paperilla tasavaltoja, sen mallin kaikki hyveet on unohdettu ja ihmiset puhuvat ja käyttäytyvät edustuksellisesta demokratiasta. Kansa olisi siis vallassa ja kollektiivisesti tekee päätöksiä yhteiseksi hyväksi. Asiaa yksinkertaistamaan kansa valitsee keskuudestaan parhaat edustajat ja he tekevät sitten ne päätökset. Jos kyse olisi edustuksellisesta demokratiasta, nämä edustajat olisivat tilivelvollisia sille kansalleen, jokainen edustaja jokaiselle äänestäjälleen, mutta tasavallassa he nousevat kansan yläpuolelle (kuten laki kertoo) ja he eivät olekaan enää vastuussa kuin itselleen ja omalle viiteryhmälleen, puolueelle. Tämä on johtanut nykyiseen järjestelmään, jossa kollektiivinen näkemys on seuraavan kaltainen: eri ryhmittymät (puolueet) kilpailevat keskenään kansan suosiosta ja voittajat saavat sitten pakottaa kaikki tekemään heidän haluamallaan tavalla. Sen sijaan että etsitään sitä kaikkien yhteistä etua, hyväksytään tilanne missä suosiokilpailun voittajat saavat sanella kaikille kuka saa ja keneltä otetaan. Kansan on sitten mukauduttava sen hetkisiin diktaattoreihin ja heidän tulee vain odottaa seuraavaa mahdollisuutta äänestää oikein jos meno ei kelpaa.

Mitään yhteistä hyvää ei siis olla enää edes hakemassa, vaikka jotkut poliitikot niin väittävätkin, vaan kansalle sanellaan aina senhetkisen voittajan säännöt ja sen mukana mennään. Koska edelleen se kansa on jaettu eri ryhmittymiin, osa näistä ryhmistä saattaa purnata koko sen kauden läpi vain odotellen vuoroaan päästä valtaan pakottamaan muut toimimaan haluamallaan tavalla. Nämä kollektivistiset ja konformistiset ihmiset siis kaikki uskovat niin siihen oman klikkinsä oikeamielisyyteen, kuin siihen, että tämä on oikeutettu järjestelmä hallitsemaan kaikkia. Ja koska he uskovat siihen oikeutukseen, he myös tottelevat niitä ”vastapuolen” käskyjä vaikka ovatkin niitä vastaan. Yhteistä näille kaikille ihmisille on siis se, että kunhan se valtion johto on lainmukaisesti noussut valtaan, kaikkien on heitä kumartavan.

Mutta entä jos se kollektivistinen näkemys ei olisikaan tämän kaltainen, vaan yhteinen näkemys olisi todella sen tasavallan tai monarkian aatteen mukainen? Vain ne oikeasti ”hyvät” ihmiset olisivat oikeutettuja valtaan, eli niitä sitten yksi tai useampi. Kaikkien valtion organisaatioiden täytyisi tehdä kansan parhaaksi, eikä miten se kilpailun voittaja sillä hetkellä sanelee. Kollektiivinen näkemys voisi olla myös se, että osa ihmisistä ei noudatakaan ihan niitä kaikkia normeja, vaan tuovat ”väriä” elämään - ne taiteilijat, filosofit, toisinajattelijat ja vastaavat. Yhteiskunta, joka ei hyväksy uusia ja poikkeavia näkemyksiä ei kykene kehittymään ja alkaa pikkuhiljaa rapautumaan. Tämä kehittyminen voitaisiin nähdä kollektiivisesti positiivisena asiana ja osinhan näin jo tapahtuu, mutta nykyään se kehitys ja poikkeamat sallitaan vain tietyiltä tahoilta ja tiettyyn suuntaan - väärinajattelu on kiellettyä.

Kollektivismi ei siis ole itsessään nähdäkseni niin suuri mörkö kuin se joskus nähdään. Se on luontainen ominaisuus valtaosalla ihmisistä, eikä näitä ihmisiä voida pakottaa ajattelemaan itsenäisesti ja omalla tavallaan - heidän oma tapansa kun on ajatella ja toimia kuten muutkin. Ongelmaksi kollektivismi muodostuu vasta silloin, kun sitä kollektiivia ohjaa pieni joukko omaksi edukseen, ei sen kollektiivin eduksi. Lännessä kansa on kuitenkin myös siltä osin individualistinen, että se oma napa on aina ennen muiden napaa ja se yhteinen etu unohtuu varsin helposti. Kun vallanpitäjät kertovat jonkin asian olevan yksilölle etu, sitä ei kuitenkaan usein kyseenalaisteta vaan ihmiset toimivat halutulla tavalla koska kuvittelevat sen olevan heidän oman etunsa mukaista vaikkei se sitä olekaan. Lammaslaumaa on helppoa ohjailla haluttuun suuntaan ja kun sille on opetettu, että pahojen syntisten näkemyksiä tulee karttaa, kansa halveksuu virallisesta poikkeavia ja pahoiksi leimattuja näkemyksiä hetkeäkään pohtimatta asiaa tarkemmin. Siihen heillä on myös täysi oikeus, vaikka se onkin äärimmäisen vaarallista heille itselleen kuin koko yhteiskunnalle.