Maailman muuttamisesta

Vuosikausia monet ovat puhuneet maailman ”korjaamisesta” tai ”parantamisesta”, mutta suunta tuntuu monessa kohden olevan päinvastainen. Toisaalta, tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla ja päälle vielä ihmiset tuntuvat olevan kollektiivisesti varsin tyytyväisiä nykymenoon - eiväthän he ole kadulla marssimassa muutoksen puolesta. Voitaisiinko maailma sitten muuttaa ”paremmaksi”? Kyllä. Kuka sen muutoksen sitten tekisi ja kuinka?

Alkuun siis resepti siihen, miten asioita voitaisiin muuttaa, perustuen historiaan ja onnistuneisiin muutoksiin. Muutoksen aikaansaanti on itse asiassa varsin yksinkertaista, kunhan tietää mitä asiaa haluaa muuttaa ja mihin suuntaan muutoksen haluaa. Ongelma onkin usein siinä, että ihmiset haluavat ”parempaa”, mutta he eivät kuitenkaan osaa kertoa mitä se parempi on. Jos taas tietää mikä se ”parempi” on, voidaan sitten pohtia millä mittarilla näin oikeasti on, mutta ei siitä sen enempää.

Maailmaa ei luotu päivässä, joten on turha kuvitella, että jonkin asian muuttaminen tapahtuisi liioin välittömästi. Moni nopea muutos, jos puhutaan ihmisten tekemistä muutoksista, on vaatinut jopa vuosien esityön ja runsaasti suunnittelua, vaikka se saattaa vaikuttaa päällepäin spontaanilta muutokselta. Joskus jopa vuosikymmeniä on saatettu tehdä sitä pohjatyötä, propagoida kansaa ja muovata niin päättäjien kuin akatemia näkemyksiä, että jokin asia on saatu maaliin. Jos siis kuvittelee saavansa muutoksen aikaiseksi sormia napsauttamalla, kannattaa tähdätä hyvin pieneen muutokseen.

Useampikin asia voidaan nimittäin muuttaa välittömästi, kunhan vaan joku sen menee tekemään. Tiessä on kuppa johon kolautat joka aamu? Sangollinen soraa ja kuoppa täyteen - ongelma ratkaistu, ainakin joksikin aikaa. Oletus, että ”joku muu” sen tekee on kuitenkin se normi, joten kaikkien odotellessa että se joku muu sen tekee, todellisuudessa kukaan ei sitä asiaa tee ja ongelma jatkuu. Tässä kohden tuleekin nostaa hattua Elokapinalle, koska he tekevät sen marjailun sijaan. Toki se mitä he tekevät on parhaimmillaan turhaa ja pahimmillaan haitallista on taas eri asia, mutta he sentään tekevät sitä minkä he uskovat oikeaksi. Jos uskoo jonkin teon olevan ”oikea” ratkaisemaan se jokin ongelma, teon laillisuus ei välttämättä ole merkityksellinen asia - olihan se kerran ”oikein”. Ja ei, en ole yllyttämässä ketään rikkomaan lakia, vaan tarkoitus on osoittaa että lain ja moraalin ollessa vastakkain, joskus se oman moraalisen kannan seuraaminen saattaa olla kannatettava vaihtoehto. Elokapinan tapauksessa teot ovat kuitenkin yleensä järjettömiä ja ne ovat lähinnä kohdistettu niin, että niillä koetetaan pakottaa se joku muu tekemään jokin isompi asia sen sijaan että itse oltaisiin ”korjaamassa” ongelmaa.

Jos asiaa ei kykene tekemään itse mistä tahansa syystä, tarvitaan siihen sitten enemmän väkeä. Yhdistämällä useamman ihmisen voimavarat, voidaankin jo sitten muuttaa paljon suurempia asioita. Siihen kuitenkin tarvitaan yhteistyötä, joka onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Yhteen hiileen pitäisi puhaltaa, mutta usein nämä muutosprojektit kaatuvat siihen, että osa puhaltaa samaan hiileen, siinä kun osa hönkii mihin sattuu ja muutama on vielä kusemassa hiillokseen. Täytyisikin siis tietää mitä ollaan tekemässä ja miksi, jonka jälkeen mukaan lähtevät ainoastaan ne, jotka haluavat sen asian tapahtuvan sillä tavalla. Alkuun on siis kyettävä keskustelemaan sekä keinoista että syistä, sen sijaan että ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan.

Asioiden tärkeys onkin varsin yksilöllinen näkemys. Yhteistyö ei ole juurikaan mahdollista, jos osa mukana olevista ei pidä asiaa niin tärkeänä, että ottaa siihen tekemiseen osaa. Jos tekemisen sijaan vaan jahkaillaan sen jälkeen kun on jo päätetty tehdä, asia ei juurikaan etene. Lukematon määrä mahdollisesti positiivisia muutoksia tekevistä ryhmistä onkin kasahtanut juuri siihen ongelmaan, että suunnitelmaa ei joko ollut alkuunkaan tai se oli niin leväperäinen, ettei edes tiedetty mitä ollaan tekemässä. Toki on muistettava, että aniharva taistelu menee juuri kuten on suunniteltu alun jälkeen, joten jokainen suunnitelma on oltava elossa ja mukautuva tarvittaessa.

Vallankäytössä, jota jokainen asian muuttaminen omalla tavallaan on, on yksi tärkeä asia joka usein unohtuu tai puuttuu jopa kokonaan - resurssit. On se sitten aika, raha tai ”saappaat kadulla”, sitä valtaa on lähestulkoon mahdotonta käyttää ilman niitä resursseja. Millä tahansa ryhmällä voi siis olla valtava määrä potentiaalista valtaa, mutta jos resurssit uupuvat, sitä valtaa ei kyetä käyttämään. Monasti on siis ensin kyettävä keräämään riittävä määrä resursseja päästäkseen alkuun, nimittäin se kuoppa ei täyty jos sora, ämpäri tai aika sen sangon kantamiseen uupuu. Ajalla voidaan usein kompensoida rahaa ja päinvastoin, mutta puuttuvien saappaiden korvaaminen on usein haastavampaa. Suuri määrä ihmisiä voi saavuttaa jo varsin pienellä ajan ja/tai rahan käytöllä merkittäviä asioita, kunhan ollaan puhaltamassa siihen yhteen hiileen. Sosiaalinen media on tässä kohden merkittävä työkalu, kunhan kaikki tietävät mitä ja miksi jokin asia ollaan tekemässä tietyllä tavalla.

Itsensä muuttaminen on moninkerroin helpompaa kuin muiden, joten jos siihen jonkin asian muuttamiseen tarvitaan jonkin muun tahon tai ryhmän tekemään se itse asia, tarvitaan toimiva strategia siihen muihin vaikuttamiseen. Kaikkiin ihmisiin voidaan vaikuttaa tavalla tai toisella, joten mikä tahansa muutos on mahdollinen kunhan tiedetään oikea kohde ja oikea strategia sen kohteen ohjaamiseen haluttuun suuntaan. Jos ei tiedä kuka/ketkä ovat suoraan asiasta vastuussa, saatetaan tuhlata valtava määrä resursseja tyhjänpäiväiseen.

Aina ei kuitenkaan voi osoittaa sitä jotain yhtä tahoa jonka tulee muuttua, vaan tarvitaan suurempia yhteiskunnallisia muutoksia useammalta suunnalta. Tämä voidaan tehdä useammalla eri tavalla - joko suoraan näihin moneen eri tahoon vaikuttaen tahi epäsuorasti joko näihin ryhmiin tai heidän vaikutuspiiriinsä näkemyksiin puuttuen. Laajimmillaan saatetaan jopa vaatia koko kansan yleisen mielipiteen muuttamista johonkin asiaan kiinni päästäkseen. Mahdollista? Toki, mutta se vaatii runsaasti enemmän valtaa ja resursseja sen käyttämiseen. Tärkeää onkin tunnistaa ja tunnustaa se, kuinka ne omat rahkeet riittävät. Suuri virhe onkin lähteä niitä tuulimyllyjä vastaan taistelemaan tuuleen huutamalla. Jos ei itse halua kehitellä mallia, jolla yleiseen mielipiteeseen voidaan vaikuttaa, voisi ottaa mallia männäpäivien onnistuneista projekteista.

Mitä suurempi asia tai ihmisryhmä johon halutaan vaikuttaa, sitä kovemmat paukut on oltava piipussa. Resurssien tuhlaaminen ei yleensä ole kannattavaa, joten liian suuren kohteen valitseminen ja kuvitelma, että siihen kykenee vaikuttamaan johtaa yleensä vain turhautumiseen. Nämä ovat kaikki kuitenkin vain suunnitelman yksityiskohtia ja nyt päästäänkin siihen isompaan kysymykseen…

Pitäisikö sitä jotain asiaa muuttaa ja kenen maailmankuva olisi niin ”oikein”, että kaikkien tulisi sillä tavalla elää? Itse en ainakaan edes kuvittele tietäväni vastausta näihin kysymyksiin, vaikka moneen asiaan omaankin näkemyksen, joka olisi mielestäni tavalla tai toisella ”parempi” kuin tämä nykyinen sirkus. Kun ei yritä vaikuttaa vaan jakaa ainoastaan näkemyksiään onkin mielestäni hyödyllisempi vaihtoehto maailman ”parantamiseksi”. Jokainen voi itse päättää olisiko se jokin muutos tai asia itselle suotuisampi vaihtoehto kuin se nykyinen mikäonkaan. Jokaisen kun tulisi kantaa ihan itse vastuu siitä omasta elämästään ja päätöksistään. Olemme itse vastuussa omasta onnellisuudestamme, emme kenenkään muun. Emme usein voi vaikuttaa asioihin, mutta voimme vaikuttaa miten niihin asioihin suhtaudumme. On siis tunnistettava mihin voimme vaikuttaa ja ehkäpä vielä tärkeämmin, mihin niistä mihin voimme vaikuttaa, tulisiko niihin vaikuttaa… Meidän ei siis tarvitse hyväksyä jotain asiaa, mutta se ettemme hyväksy asiaa, ei tarkoita että meidän tulisi siihen sekaantua. Toisaalta taas maailma ei muutu paremmaksi itsestään, tai niin ainakin väitetään. Ehkäpä se kuitenkin muuttuu, jos jokainen muuttaa vain yhtä ihmistä - itseään.

Vaatiiko toimiva yhteiskunta kollektivismia?

Kollektivismi, eli aate missä yhteisön etu ajaa yksilön edun edelle ja konformismi, eli psykologinen ilmiö missä kaikki toimivat kuten muutkin, ovat veljiä keskenään ja ne nähdään yhteiskunnan peruspilareina… sekä syynä useisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Russeaun ja Hegelin mukaan se on ”oikea” tapa pyörittää yhteiskuntaa, jossa ensiksi mainittu vaati kansalaisten alistumista ”yleiselle mielipiteelle” ja jälkimmäinen ”kansallisvaltiolle”. Länsimainen yhteiskunta on kuitenkin vahvasti individualistinen, eli yksilökeskeinen, mutta etenkin zombie-viruksen aikana se ei kyllä siltä vaikuttanut juurikaan. Vaatiiko toimiva yhteiskunta kuitenkin jonninsortin kollektivistista ajattelua että se toimii?

Lyhyesti, kyllä, vaatii.

Se millä tasolla ja missä asioissa onkin sitten toinen asia, johon nyt pureudutaan. Jo antiikin Kreikan suuret ajattelijat näkivät sen yhteisön voiman ja ilman sitä yhteen hiileen puhaltamista ei ihminen olisi koskaan kyennyt kehittymään nykyiselle tasolleen. Suurin osa, palttiarallaa 80% ihmisistä, on enemmän tai vielä enemmän kollektivisteja ja konformisteja, jotka mieluummin katsovat mitä naapurikin tekee tai herrat käskevät sen sijaan että pohtisivat miten he itse mieluummin eläisivät. Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa että seuraa niiden ohjeita jotka tietävät mitä tekevät, mutta kun katsoo näitä nykypäivän johtajia ei voi kuin ihmetellä kuinka pöljää sakkia siellä on päättämässä muiden puolesta asioista.

Rousseau ei tainnut nimittäin pitää sitä yleisen mielipiteen oikeutusta valtaan silloin, kun se muodostui kaikista tyhmimpien ja typerimpien ihmisten kannasta. Länsimainen demokratia perustuukin sen sijaan luotuun yleiseen mielipiteeseen eikä itsestään muodostuneeseen kantaan joka nähdäkseni oli se alkuperäinen ajatus. Valtio sanelee kansalle mitä sen tulisi ajatella ja oikeuttaa valtansa sillä yleisellä mielipiteellä, jonka se on itse ensin luonut - tätä pidetään sitten kansanvaltana, vaikka sitä yleistä mielipidettä ohjailee varsin pieni ryhmä propagandisteja. Se, keneltä nämä manipulaattorit saavat käskynsä jätetään tällä kertaa vähemmälle huomiolle.

Kun kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei ajattele. Tässä juuri piileekin nykypäivän kollektivistien ongelma. He kuvittelevat ajattelevansa itse ja itsenäisesti, vaikka todellisuudessa toistavat vian papukaijan tavoin kuulemaansa. Auktoriteetit saavatkin tämän kaltaisessa ajattelussa suuren määrän valtaa ja kun nämä auktoriteetit kilpailevat keskenään vallan nollasummapelissä, saadaan aikaiseksi kansa, joka on jaettu eri kokoisiin ryhmiin jotka taistelevat keskenään siitä kuka on oikeimmassa. Koska järjestelmämme on kapitalistinen, useimmiten se jolla on eniten rahaa on oikeimmassa. Toki raha itsessään ei ole valtaa vaan ainoastaan resurssi, jolla sitä valtaa voidaan hyödyntää, mutta näin yksinkertaistettuna vallan määrä on suoraan suhteessa rahaan.

Entä jos ne kollektiiviset kannat otettaisiinkin kuitenkin hyötykäyttöön, sen sijaan että niillä luodaan avovankila kansalle? Ajatus yhteisestä hyvästä ja edusta ei ole lainkaan hullu asia, mutta sen yhteisen hyvän määrittäminen on varsin haastava tehtävä. Yhdelle etu kun ei välttämättä ole lainkaan sitä samaa kuin toiselle. Olisiko edes mahdollista löytää sitä kaikkien etua? Ja jos kaikkien etua ei voida määrittää, millä mittarilla voitaisiin perustella harvojen edun ajaminen jos se tapahtuu muiden kustannuksella? Siksi usein tyydytäänkin kansan edun ajamisen sijaan valtion edun ajamiseen, joka on äärimmilleen vietynä sen pienen johtoportaan etu muiden kustannuksella.

Kun kansaa johti yksi taho, oli se sitten kuningas, keisari tai mikä lieneekään, kansa tiesi että hänen etunsa ajaminen oli samalla kaikkien etu, koska hän ylhäisessä oikeamielisyydessään huolehti kaikista. Siis teoriassa, käytännössä ei niinkään, mutta virallinen tarina näin kuitenkin kertoi ja kollektivistit omaksuivat aatteen itselleen. Tasavallassa ajatus oli omalla tavallaan sama, eli ne muita hyveellisemmät ihmiset sitten yhdessä tekivät kaikkensa kansansa parhaaksi ja sen valtion käskyjen ja ohjeiden noudattaminen oli ihan kaikkien etu. Mikäpä sen parempaa kuin ajatella, että kaikkien käskyjen noudattaminen oli itselle myös se paras vaihtoehto? Ajatus ”minä itte, muut sitte”, eli individualismi, tuli toteen ja samalla kaikki hyötyivät.

Vaikka lähes poikkeuksetta kaikki valtiot ovat paperilla tasavaltoja, sen mallin kaikki hyveet on unohdettu ja ihmiset puhuvat ja käyttäytyvät edustuksellisesta demokratiasta. Kansa olisi siis vallassa ja kollektiivisesti tekee päätöksiä yhteiseksi hyväksi. Asiaa yksinkertaistamaan kansa valitsee keskuudestaan parhaat edustajat ja he tekevät sitten ne päätökset. Jos kyse olisi edustuksellisesta demokratiasta, nämä edustajat olisivat tilivelvollisia sille kansalleen, jokainen edustaja jokaiselle äänestäjälleen, mutta tasavallassa he nousevat kansan yläpuolelle (kuten laki kertoo) ja he eivät olekaan enää vastuussa kuin itselleen ja omalle viiteryhmälleen, puolueelle. Tämä on johtanut nykyiseen järjestelmään, jossa kollektiivinen näkemys on seuraavan kaltainen: eri ryhmittymät (puolueet) kilpailevat keskenään kansan suosiosta ja voittajat saavat sitten pakottaa kaikki tekemään heidän haluamallaan tavalla. Sen sijaan että etsitään sitä kaikkien yhteistä etua, hyväksytään tilanne missä suosiokilpailun voittajat saavat sanella kaikille kuka saa ja keneltä otetaan. Kansan on sitten mukauduttava sen hetkisiin diktaattoreihin ja heidän tulee vain odottaa seuraavaa mahdollisuutta äänestää oikein jos meno ei kelpaa.

Mitään yhteistä hyvää ei siis olla enää edes hakemassa, vaikka jotkut poliitikot niin väittävätkin, vaan kansalle sanellaan aina senhetkisen voittajan säännöt ja sen mukana mennään. Koska edelleen se kansa on jaettu eri ryhmittymiin, osa näistä ryhmistä saattaa purnata koko sen kauden läpi vain odotellen vuoroaan päästä valtaan pakottamaan muut toimimaan haluamallaan tavalla. Nämä kollektivistiset ja konformistiset ihmiset siis kaikki uskovat niin siihen oman klikkinsä oikeamielisyyteen, kuin siihen, että tämä on oikeutettu järjestelmä hallitsemaan kaikkia. Ja koska he uskovat siihen oikeutukseen, he myös tottelevat niitä ”vastapuolen” käskyjä vaikka ovatkin niitä vastaan. Yhteistä näille kaikille ihmisille on siis se, että kunhan se valtion johto on lainmukaisesti noussut valtaan, kaikkien on heitä kumartavan.

Mutta entä jos se kollektivistinen näkemys ei olisikaan tämän kaltainen, vaan yhteinen näkemys olisi todella sen tasavallan tai monarkian aatteen mukainen? Vain ne oikeasti ”hyvät” ihmiset olisivat oikeutettuja valtaan, eli niitä sitten yksi tai useampi. Kaikkien valtion organisaatioiden täytyisi tehdä kansan parhaaksi, eikä miten se kilpailun voittaja sillä hetkellä sanelee. Kollektiivinen näkemys voisi olla myös se, että osa ihmisistä ei noudatakaan ihan niitä kaikkia normeja, vaan tuovat ”väriä” elämään - ne taiteilijat, filosofit, toisinajattelijat ja vastaavat. Yhteiskunta, joka ei hyväksy uusia ja poikkeavia näkemyksiä ei kykene kehittymään ja alkaa pikkuhiljaa rapautumaan. Tämä kehittyminen voitaisiin nähdä kollektiivisesti positiivisena asiana ja osinhan näin jo tapahtuu, mutta nykyään se kehitys ja poikkeamat sallitaan vain tietyiltä tahoilta ja tiettyyn suuntaan - väärinajattelu on kiellettyä.

Kollektivismi ei siis ole itsessään nähdäkseni niin suuri mörkö kuin se joskus nähdään. Se on luontainen ominaisuus valtaosalla ihmisistä, eikä näitä ihmisiä voida pakottaa ajattelemaan itsenäisesti ja omalla tavallaan - heidän oma tapansa kun on ajatella ja toimia kuten muutkin. Ongelmaksi kollektivismi muodostuu vasta silloin, kun sitä kollektiivia ohjaa pieni joukko omaksi edukseen, ei sen kollektiivin eduksi. Lännessä kansa on kuitenkin myös siltä osin individualistinen, että se oma napa on aina ennen muiden napaa ja se yhteinen etu unohtuu varsin helposti. Kun vallanpitäjät kertovat jonkin asian olevan yksilölle etu, sitä ei kuitenkaan usein kyseenalaisteta vaan ihmiset toimivat halutulla tavalla koska kuvittelevat sen olevan heidän oman etunsa mukaista vaikkei se sitä olekaan. Lammaslaumaa on helppoa ohjailla haluttuun suuntaan ja kun sille on opetettu, että pahojen syntisten näkemyksiä tulee karttaa, kansa halveksuu virallisesta poikkeavia ja pahoiksi leimattuja näkemyksiä hetkeäkään pohtimatta asiaa tarkemmin. Siihen heillä on myös täysi oikeus, vaikka se onkin äärimmäisen vaarallista heille itselleen kuin koko yhteiskunnalle.

Kouluissako propagandaa, ei kai sentään?!

Pirkkalan moniste oli se kuuluisa 70-luvun ”koulukokeilu”, joka nousee keskusteluun aina silloin tällöin. Tällä kertaa asia on nostettu pöydälle Ivan Puopolon podcastissa, jossa hän haastattelee filosofian opettajaa Arno Kortoa. Aloitetaan siis linkillä kyseiseen videoon…

Asetelma on itsessään mielenkiintoinen, mutta samalla surkuhupaisa esitys siitä, kuinka ihmiset oikeasti tunnistavat propagandan: jos olet asiasta samaa mieltä, se on totta, jos taas eri mieltä, se on propagandaa. Nyt on siis taas kerran tunnistettu (pahan) Neuvostoliiton suuntaan kumartava propaganda, unohtaen täysin nykypäivän täysin länteen kallellaan olevan propagandan. Kyllä, podin aiheena on nimenomaan historian opetus 70- ja 80-luvulla, mutta itsellä keskustelusta jää lähinnä tunne, että syy nykypäivän vastaavien ongelmien käsittelyyn jää tahallaan Puopolon sukupuolikommentteihin.

Kuten podissakin mainitaan, tuo 70-80-lukujen aikainen ”oikeaan suuntaan” kumartaminen avasi ovia ja oli kannattavaa, näiden asioiden juuri tällä tavalla esiin tuominen on täsmälleen samaa kumartamista - ainoastaan suunta on muuttunut. Kyllä, niin Puopolo kuin Kotro ovat molemmat asemassa, jossa yksikin väärä näkemys saattaa puraista persaukseen pahemman kerran, niin heitä ei voida suoranaisesti syyttää asiasta. Kun oma elanto riippuu joko ymmärtämättömyydestä tai siitä, että suu pysyy supussa, ei kannattane odottaa mitään kriittisempää näkemystä nykypäivän ongelmista?

Jos lainataan vielä samaan soppaan pari hieman vanhempaa teosta, Jacques Ellulin ”Propaganda” ja Aristoteleen ”Politiikka”, voidaan todeta että juuri tämä pienestä pitäen ”oikean” maailmankuvan takominen selkäytimeen on yksi toimivan yhteiskunnan peruspilareista. Se, että tämä malli pyyhkii taas demokratian aatteella persettään on sitten #eriasia, mutta tämä vanha viisaus on ollut hyvin vahvasti tiedossa ja siitä saadaan kiittää niin Pirkkalan monistetta kuin nykypäivän sukupuoli- ja ilmastohumppaa.

Suosittelisinkin näille kahdelle podissa esiintyneelle tyypille lukaista nuo kaksi teosta näin alkuun ja sitten tarkastella kriittisesti niitä omia uskomuksia sekä nykypäivän median ja koulujärjestelmän toimintaa. Se, että asiaa ei pidä ongelmana vain siksi, että sattuu olemaan itse asiasta samaa mieltä on toki arkipäiväistä, antaa karvan verran kuvan älyllisestä laiskuudesta. Toki se suun avaaminen saattaa olla uran kannalta kohtalokas veto, joten ymmärrän hyvin jos ei kauheasti hutsita puhua siitä, miten se täsmälleen sama Pirkkalan meno jatkuu edelleenkin - ainoastaan eri suuntaan kumartaen. Omalla tavallaan onkin varsin vapauttavaa olla lähes täysin irti niistä kahleista, joita yhteiskunnallinen asema mukanaan tuo. Kun ei välitä hirveämmin mitä ne muutkin ajattelevat kun tämmöistä höpöhöpöä puhuu pääsee vaarallisen lähelle vapautta tässä nykyisessä tyranniassa.

Tosin kun kaikki ovat hiljaa joilla olisi edes hitunen sananvaltaa, saadaan ne 10.000+ sukupuolta ja muuta kivaa. Se kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa - kapitalistinen sananvapaus. Nauttikaa siis kilpailun muodostamasta tavasta päättää totuus!

Yle kuriin?

Jälleen kerran jengi on ihan täpinässä kansalaisaloitteesta nimeltä: Yle kuriin nyt! Poliitikot tulevat tosin pyyhkimään tälläkin aloitteella persiinsä, kuten kaikilla muillakin aloitteilla joita he eivät itse halua ajaa, mutta tämä aloite on jälleen yksi turhimmista aloitteista. Selitän asian tarkemmin, mutta katsotaan nyt alkuun mitä ollaan hakemassa.

”Vaadimme, että Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden. On myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään.”

Ylen budjetti on per perse palttiarallaa 95€ (aloitteen mukaan), joka on maailman kärkeä. Pienen kansan ansiosta summa ei siis ole likikään yhtä suuri kuin monessa muussa maassa, mutta asukasta kohden se on tosiaan kärkiluokkaa. Asiasta on veivattu vuosikausia ja kauhisteltu, kuinka paljon rahaa palaa propagandaan. Tämä kuri koskee kuitenkin lähes ainoastaan rahoitusta, joka on tarkoitus saada kuriin leikkaamalla ”turhista” toiminnoista.

Kyllä, olen samaa mieltä siitä, että budjetti on paisunut pahemman kerran, mutta toimintojen leikkaaminen ja rajoittaminen ei nähdäkseni ole kuitenkaan se ratkaisu Ylen laajempaan ongelmaan. Ainoita todellisia hyötyjiä näistä leikkauksista kun ovat kaupalliset mediat, ei kansa. Kun heiltä viedään yksi kilpailija pois, heidän oma pelikenttänsä laajenee. Siksi pidinkin varsin outona kaupallisenkin median toimesta tapahtunutta ”Uusi Juttu”-median hehkutusta - miksi ihmeessä he mainostaisivat kilpailijaansa? Ihmisellä kun on edelleen rajattu määrä tunteja päivässä käytettävään ja tästä ajasta mediat kilpailevat keskenään. Huomiotalous on päivän juttu.

Jos Yle karsii tuotantoaan ja ulkopuolisia ostoksiaan, se ei tarkoita millään tavalla että informaation laatu paranisi tai propagandan määrä vähenisi. Siinä menisi lähinnä vino pino viihdettä ja sarjoja (joista osa voisi toki kadota kanavalta) joita kansalaiset voivat katsoa ilmaiseksi. Maksukanavia lisää ja mainostajien kustantamaa sontaa tilalle ei taida millään mittarilla parantaa mediakenttämme tilaa. Korporaatiomediat kun eivät tuota muuta kuin hyötyä itselleen, eli rahaa, kun taas valtion media voisi tuottaa kansalle oikeasti hyödyllistä ohjelmaa. Tuottaako Yle sitten hyödyllistä ohjelmaa kansalle?

Pääosin, ei, mutta se voisi niin tehdä halutessaan. Sillä vaan ei satu olemaan pienintäkään halua niin tehdä, vaan Yle on agendamedia muiden joukossa joka tarkkaan valikoi haluamiaan näkemyksiä kansalle. Ei siis kansan haluamia, vaan johtoportaansa haluamia. Jotkut ovat ehdottaneet Ylen tarkempaa hallintaa poliitikkojen suunnalta, eli poliittiset puolueet saisivat vielä enemmän omia agendojaan kansan tietoisuuteen sen sijaan että se pieni keskittymä ohjelmapäälliköitä ja vastaavia on päätäntävallassa mitä kansalle suolletaan ulos. En siis pidä median vahvempaa poliittista ohjausta liioin askeleena parempaan suuntaan.

Tulisiko kansan sitten saada päättää mitä Yle tuottaa? Ämpäreitä ja piikkejä kiltisti jonottava kansa valitsemassa sopivaa ohjelmatarjontaa? Eeeeehkä ei kuitenkaan, mutta hieman valistuneempi kansa saattaisi kyetä demokraattisesti valitsemaan hieman laadukkaampaa ohjelmistoa kaikelle kansalle. Miksi ei siis järjestettäisi Yle-vaaleja, jossa kansan keskuudesta valittaisiin ne ohjelmapäälliköt, tai ainakin taho joka ohjeistaa ja hyväksyy ohjelmahankinnat? Ei se ainakaan huonompaan suuntaan sillä menisi…

Pääongelma Ylessä on kuitenkin se, että kuten kaikissa muissakin autoritäärisissä valtioissa (lähes kaikki länsimaat) kansalle tarjotaan kolmea ohjelmatyyppiä: valtion propagandaa, viihdettä ja urheilua (plus sää, jonka voisi kyllä lukea muualtakin). Siis paskaa ja sirkushuveja, joissa viestinnän taso sammuttaa ne viimeisetkin harmaat solut korvien välistä ja idioottilaatikkoa katsotaan rankan työpäivän jälkeen nollaamaan se nuppi. Tämä ehkäpä pykälää vähemmän haitallinen viinaan verrattavissa oleva täysin ilman aivotoimintaa vaativa ohjelmistotarjonta mahdollistaa pääosin vain helpommin ohjailtavan kansan herrojensa pillin mukaan tanssivaksi laumaksi, joka voidaan yllyttää tarpeen vaatiessa vaikka ja mihin.

Mitä sitten sieltä töllöstä ja netistä pitäisi tulla ulos, että se olisi kansalle hyödyksi? Tähän ei tietenkään ole mitään yhtä ja oikeaa vastausta, vaan ne valinnat ovat jokaisen henkilökohtaiseen arvomaailmaan pohjautuvia. Itse näkisin asia- ja keskusteluohjelmien tarjonnan lisäämisen positiivisena asiana. Myös kaikki wanhat kotimaiset elokuvat ja sarjat voisivat olla siellä Yle-Areenassa katsottavissa, jolloin voitaisiin puhua kulttuurin säilyttämisestä. Ilman siis mitään sensuuria ja triggerivaroituksia, kaikki viimeisen sadan vuoden aikana valtion varoilla kokonaan tai osittain tuotetut ohjelmat voisivat olla koko kansan ilona Netflixin korvaajana. Ja niihin keskusteluohjelmiin voitaisiin oikeasti kutsua myös niitä muitakin näkemyksiä omaavia ihmisiä, sen sijaan että neljän hengen runkkurinki nyökyttelee keskenään kuinka taas ollaan samaa mieltä ja heidän kanssaan eri mieltä olevat ovat pahoja syntisiä. Ainahan sitä voi toivoa, mutta en pidättele hengitystäni että tähän olisi muutosta tulossa.

Ylelle on kuitenkin nostettava hattua siitä, että aina välillä sielä on ihan oikeasti hyvääkin tuotantoa, niin uutisissa kuin muissa ohjelmissa. Propagandaa, toki, mutta eipä ilman sitä tämä länsimainen demokratia pysyisi edes pystyssä. Suurin osa ihmisistä kun ei halua tai edes kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä oikeastaan mistään asiasta, joten he tarvitsevat auktoriteetteja kertomaan heille miten ajatella. Osin tämä tarve on tosin luotu median toimesta, mutta ikävä kyllä se on varsin suurella osalla ihmisistä tilanne, että he eivät vaan kertakaikkiaan kykene elämään ilman tarkkaa auktoriteettien ohjailua. Ja tähän tarpeeseen Yle on ”hyvä” ratkaisu…

Jos se olisi kansansa puolella, eikä sitä vastaan. Tätä kirjoittaessa allekirjoituksia on kasassa lähes riittävä määrä, joten jos haluat tuhlata aikaasi täysin turhanpäiväiseen aloitteeseen ja osoittaaksesi vallanpitäjille kenen leirissä seisot, käy toki tunnistautumassa vahvasti palveluun että profiilisi valtion rekistereissä saa vahvistuksen. Koska eiväthän ne koskaan syöttäisi sitä dataa tekoälylle, joka osaa tulkita ajatusmaailmaasi paremmin kuin itse!

Loppuun vielä kikkakolmonen jolla pääset irti propagandasta: laita se idioottilaatikko kiinni, älä selaa uutisia tai somea, ehkäpä jopa nettiä ylipäänsä, muutamaan päivään lainkaan niin saatat huomata, kuinka paljon vähemmän maailma ahdistaa kun jatkuva pelottelu ja vihanlietsonta taukoaa hetkeksi. Kun joku muu valitsee puolestasi mikä on ”tärkeää” tietoa, voit olla aivan varma siitä että sinulle koetetaan syöttää jotain agendaa, suuntaan tai toiseen.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

Viimepäivinä Elokapinan toimet ovat taas vaihteeksi puhuttaneet ja joutessani tullut kuunneltua Alan Wattsia, joiden yhdistäminen saattaa kuulostaa ehkä hieman oudolta mutta hänen otsikon mukainen esityksensä ”Road to Hell is paved with good intentions” (ei linkkiä, itsepalvelu) osui naulankantaan. Hyviä aikomuksia omaava ihminen haluaa muuttaa maailman, hyvä ihminen katsoo syvään itseensä.

Maailma on varsin monimutkainen paikka ja eri asioiden yhteyksiä toisiinsa voidaan yleensä havaita ja tutkia vain tiettyyn pisteeseen saakka. Jonkin asian muuttaminen saattaa vaikuttaa ennalta-arvaamattomasti johonkin toiseen asiaan ja sen seurauksena se jokin toinen juttu saattaa mennä päin helvettiä. Kun kyse on politiikasta, usein se aiottu asiakin menee päin honkia ja siinä sivussa menee vielä moni muukin asia vituiksi.

Tiede kuvittelee usein tietävänsä eri asioiden yhteydet ja kyllä, joissain tapauksissa varsin rajallinen määrä muuttujia vaikuttaa siihen tutkittavaan asiaan ja näin voidaan sitten päätellä miten tämä mualimamme toimii. Mitä monimutkaisemmasta asiasta puhutaan, sitä etäämmälle ymmärryksemme asiayhteyksistä loittonee. Ihminen ja lääketiede on tästä yksi parhaita esimerkkejä. Tarkkailemalla muutamaa osaa hetkellisesti kuvitellaan, että siitä voidaan päätellä jonkin asian toiminta ja näin kehittää siihen ”lääke” tai vastaava. Traumakirurgiassa ollaan kyllä edistytty paljon ja isoistakin vaurioista huolimatta kyetään parsimaan ihminen takaisin kasaan, mutta aniharvoin saadaan kuitenkaan enää kokonaista aikaiseksi vaan jotain hieman siihen suuntaan.

Tieteessä ja muissa vastaavissa asioissa siis on ainakin joskus hyvät aikeet, mutta kun emme tiedä miten toimimalla siihen tulokseen edes päästäisiin. Vielä huolestuttavampi havainto on kuitenkin se, että emme usein edes tiedä mitä se ”hyvä” edes on. Jos otetaan se lääketiede taas esimerkiksi, kuvitellaan nyt sitten että joskus löydettäisiin/keksittäisiin lääke vaikkapa joihinkin yleisiin ”neurodivergenttinä” pidetyistä diagnooseista, autismi ja AD(H)D, missä kohden se ”hyvä” sitten tapahtuisi? Jos ihmisestä saataisiin ”normaali” sen lääkkeen ansiosta, kenen etua siinä oikeasti haluttaisiin? Toki monet haasteet saattaisivat siinä helpottua, mutta olisiko se ihmiselle sitten oikeasti eduksi? Jälleen kun kuvitellaan, että ne hyvät aikeet oikeasti johtaisivat johonkin ”parempaan”, jota ei kuitenkaan pystytä määrittämään. Valtiolle ”normaali” ihminen on toki se paras vaihtoehto, koska hän on silloin koneiston ratas joka voidaan tarvittaessa vaihtaa toiseen minkään muun muuttumatta. Mutta onko se ihmiskunnan kehityksen kannalta kuitenkaan positiivinen asia?

Takaisin kuitenkin Elokapinaan ja heidän hyviin aikeisiijn. Hehän ovat pelastamassa maailmaa, voisiko sitä suurempaa asiaa edes olla? No okei, se heidän kantansa nyt perustuu olettamiin ja villiin ennustuksiin, joista yksikään ei ole tuntunut osuvan kohdalleen viimeisen vuosisadan aikana, mutta mitäs pienistä. Vaikka se ”tieteen konsensus” on median mukaan päivänselvä aiheen suhteen, varsin monet näkevät asian toisin jolloin se kaikki mitä nyt tehdään väärän asian korjaamiseksi saattaakin johtaa vielä paljon suurempaan katastrofiin. Meillä kun ei ole pienintäkään hajua siitä, mitkä kaikki asiat oikeasti vaikuttavat ilmastoon. Sen lisäksi emme tiedä miten niihin oletettuihin asioihin voisi vaikuttaa, emmekä tiedä mitä vaikutuksia sillä oikeasti olisi vaikka kykenesimmekin niihin vaikuttamaan. Päälle vielä mitä sivuvaikutuksia sillä ilmastoon sörkkimisellä tulee olemaan tunnutaan unohtavan ihan täysin. Jos Elokapina siis saisi oikeasti tehtyä sen mitä aikovat, olisiko se tie helvettiin vaiko paratiisiin? Tämä kivimöhkäleemme kun on selvinnyt varsin hyvin jo vuosituhansia ilman ihmisten apua, ehkäpä jopa paljon paremmin aikana kun emme kuvitelleet olevamme kaikkitietäviä Jumalia, jotka voivat muokata asioita haluamallaan tavalla.

Samalla voidaan nostaa esiin se pikkuseikka, että Elokapinan mielestä tarkoitus pyhittää keinot. Mitä tahansa voidaan tehdä, koska se perimmäinen tarkoitus sille on kuitenkin se maailman pelastaminen. Kuinka monen tuhannen ihmisen elämän pilaaminen on hyväksyttävää, jos tarkoitus olisi pelastaa kaikki? Ovatko kaikki keinot sallittuja että se itselle tärkeä asia tulee tehdyksi, vaikka se olisikin kaikkien muiden kustannuksella? No tottakai, kun ollaan pelastamassa koko maailmaa, eikös? Paitsi että meillä ei ole hajuakaan ollaanko tekemässä edes etäisesti oikeita asioita asian suhteen…

Jos nämä kaikki ihmiset jotka nyt haluavat pelastaa maailman vaatimalla muita tekemään asioita sen sijaan tekisivät ensin itse mitä saarnaavat, voitaisiin nähdä että mihin kaikkeen se oikeasti vaikuttaa siinä mittakaavassa. Nythän kaikki ovat aina vaatimassa muilta niitä toimia tai jos ei toimia niin rahaa, voitaisiinkin sanoa että mitäs tekisitte tai maksaisitte asian ihan itse. Politiikassa tämä muiden työllä ja varoilla hyvän ihmisen teeskentely on arkipäivää ja jos hommat menevät pieleen, syy on aina kansassa koska heidän mandaatillahan asiaa tehtiin. Kukaan ei joudu huonoista päätöksistä vastuuseen, mutta vahinkojen korjauksesta lasku tulee aina kansalle, kuten taas kerran Elokapinan maalauksesta. En kyllä huomannut kovinkaan suurta muutosta ilmastossa kun sitä maalia räiskittiin sirkustel… eduskuntatalon tolppiin, eikä se puhdistusoperaatio tainnut liioin ainakaan auttaa asiaa etenkään kun jälleen poltettiin rahaa sen taiteen puhdistamiseen.

Kumpi sitten onkaan syynä maailman ongelmiin - se, että sanotaan yhtä aikeena ja tehdään jotain aivan muuta, vaiko se, että sanotaan ja tehdään mitä sanotaan ymmärtämättä niitä todellisia seuraamuksia? Jos yksittäiset ihmiset tekisivät ne asiat vain yksin ja itse, ainakin se vahinko isossa mittakaavassa jäisi pienemmäksi kuin jos jokin valtio tekee jotain, oli se sitten tahallaan tai vahingossa haitallista. Kyllä, asioita pitää tehdä ja virheistä pitäisi oppia. Tämä virheistä, niin omista kuin muiden, oppiminen on vaan melkoisen heikkoa yksilötasolla ja täysin olematonta valtion tasolla. Toki jos asioita tehdään tahallaan ”pieleen”, jälki on usein sen mukaista. Aina on tosin mahdollista, että kaikki tämä tahallinen ja varmasti myös osin tahatonkin perseily saattaa johtaa myös johonkin hyvään - sen vain aika näyttää. Tie helvettiin on kuitenkin kivetty hyvillä aikomuksilla… ehkäpä niillä pahoilla aikomuksilla löydetään vaan oikopolku sinne helvettiin?

Kun aate katoaa

Propaganda on kriittinen osa länsimaista demokratiaa. Ilman sitä, kansan yhtenäisyys on lähes mahdottomuus joten propaganda hyväksytään yleisesti luonnollisena ilmiönä demokratiassa. Tietysti voidaan sanoa, että vaikka propaganda itsessään on täysin ristiriidassa itse demokratian aatteen mukaan, demokraattisessa tasavallassa se on hyväksyttävää koska … syyt. Demokratia ei tosin ole ainoa aate, joka on merkittävästi vääristynyt propagandan ansiosta.

Kristinusko, jos siis seurattaisiin Jeesuksen opetuksia, on myös päässyt omaan asemaansa propagandan ansiosta vastoin sitä omaa aatettaan. En toki ole Raamattua ihan niin tarkkaan tavannut, mutta tämän edellä mainitun anarkistin opeissa ei muistaakseni missään kohden julistettu ”ja sinun tulee pelotella sekä manipuloida muut puolelleni”. Saatan toki olla väärässä, mutta ainakin Jacques Ellul tuntui näkevän asian samalla tavalla. Kirkko ja valtio ovat toki olleet naimisissa keskenään lähestulkoon aina ja valtiot ovat perustaneet valtansa kertomiinsa tarinoihin jotka on koijattu kansalle, eli ei ole mikään ihme että myös sitä ”pyhää valtaa” on käytetty karvan verran kyseenalaisiin tarkoituksiin ja keinoin.

Kristinusko ei tietenkään ole läheskään ainoa uskonto jota on käytetty niin propagandaan kuin ajettu propagandan keinoin. Mutta jos teeskennellään hyvää ja vanhurskasta, kannattaisi ne puheet ja teot olla edes etäisesti samalla viivalla? On toki ymmärrettävää miksi näin on, koska se on se maallinen valta joka on varsin tärkeää niin monelle ihmiselle ja jos sen saavuttamiseen voi hyväksikäyttää ihmisten uskomuksia, mikäs sen parempi. Kansan on tehtävä juuri näin, koska se on Jumalan tahto ja katso nyt kuinka se pyhä kirja kertoo asian niin, vaikka se lainaus nyt otettiinkin täysin irti asiayhteydestä ja se tekstikin oli muutamaan kertaan käännelty ja väännelty sopivaksi vallankäyttöön. Eli menee juuri kuten Jeesus opetti, eiks jeh?

Entäpäs se demokratia? Puhutaan nyt sitten demokratiasta, demokraattisesta järjestelmästä tai ”liberaalista demokratiasta”, niistä ei yhteenkään kuulu ajatus siitä, että kansaa manipuloitaisiin ajattelemaan tietyllä tavalla. Vallassa olevat eivät kerro kansalle mitä mieltä heidän tulee olla, vaan kansa päättää itsenäisesti oman tahtonsa mukaan miten se valtio tekee. Ei poikkeuksia, ei selittelyjä, kansa päättää ja valtio seuraa kansan tahtoa, ei päinvastoin.

Toisin kuin demokratiassa, tasavallan aate taas ei omaa tämmöisiä ongelmia etteikö kansaa voida manipuloida. Propaganda on kuitenkin vääristänyt myös tämän aatteen kauaksi sen jalosta aatteesta. Kuinka jalo se aate nyt sitten todellisuudessa on, siitä voidaan myös väitellä, mutta tämä monarkia ”seuraaja” ei ole kaikista hulluin aatesuunta oikeutuksena valtaan muiden ylitse. Tasavallan vahva aate kun on se, että ne kaikista parhaat ja hyveellisimmät tyypit yhdessä ohjaavat kansaa oikeaan suuntaan. Koska he tietävät paremmin kuin kansa, on oikeutettua hieman töniä kansaa oikeaan suuntaan eli propagoida sitä oikeaa maailmankuvaa.

Propagandan ansiosta ollaan kuitenkin päädytty malliin, missä suosiokilpailulla valitaan ne puhuvat päät painamaan koulutetun apinan tavoin nappia ja sielä taustalla häärää suuri joukko ihmisiä vetelemässä marionettiensa naruista. Kansalle kerrotaan, että järjestelmä on demokraattinen, eli kansa on itse vallassa, kun he saavat jokusen vuoden välein käydä rustaamassa rastin ruutuun tai piirtelemässä numeroita tahi kirkkoveneitä äänestyslappuunsa. Propagandalla kansaa ohjeistetaan mikä puolue tai ehdokas on heille se ainoa oikea valinta, koska väärin äänestäminen johtaa aina siihen pahuuden voittoon.

Sanotaan, että kansa saa aina näköisensä johtajat, eli onko kansa sitten pääosin huomiohuoraavia itsekeskeisiä valehtelevia kusipäitä? Ei, ehkä, vaan kansa äänestää sen propagandalla muodostetun kuvan mukaan, lähes täysin ilman tarkempaa tutkimista saatikka kriittistä ajattelua. Ja sen kyllä huomaa, kun kerta toisensa jälkeen kansa saa aina vaan huonompia johtajia. Mutta se ei tunnu haittaavan, koska kansa ei edes tiedä ettei se tiedä missä mennään. Miksi? Koska propaganda toimii niin jäätävän hyvin. Jopa niin hyvin, että varsin suuri osa hallintoon pettyneistä marssii kerta toisensa jälkeen sinne äänestyskoppiin kunhan heille vaan annetaan jälleen uusi vaihtoehto joka nyt ihan satavarmasti, kunhan vaan kaikki äänestävät oikein, pelastavat maailman. Trendinä tuntuu olevan ympäri maailmaa se, että kun luvataan vapautta tai tehdä maasta mahtava, nyt on niiiiin rautaista matskua että eikun taas äänestyskoppiin ja nyt tällä kertaa asia korjaantuu!

Korjaantuuko? Ei, koska järjestelmä ei ollut koskaan rikki - se toimii juuri kuten pitääkin. Kansalle syötetään pajunköyttä ja heitä pidetään vastuussa ongelmista, koska demokratia, vaikka kansalla ei ollut osaa ei arpaa päätöksenteossa. Aivan samoin kuin ne yliolennon tahtoa tulkitsevat tuntuvat aina päätyvän siihen omaan etuun muiden kustannuksella. Syyllinen ongelmiin löytyy aina näissä tarinoissa siitä kansasta, joka ei palvonut herrojaan oikealla tavalla ja uhranneet itseään riittävästi herrojen eduksi. Eli olisi vissiin pitänyt rukoilla tai äänestää kovemmin niin meillä olisi paratiisi? Vaiko kenties lopettaa se itselleen ja muille valehtelu…

Kaikki puhuvat mutta kukaan ei kuuntele

Turhautuminen tähän nykyiseen ”järjestelmään” on hitaasti mutta varmasti kasvanut vuosien saatossa. Joissain maissa tämä on suoraan peilannut uusien ”pahojen” puolueiden syntyyn ja niiden kohtuullisen koviin tuloksiin paikallisissa vaaleissa. Suomessa näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, mikä on aiheuttanut entistä enemmän negatiivisia tuntemuksia siinä häviävän pienessä kansanosassa, jonka mukaan asiat eivät nyt mene ihan kuin Strömsössä. Syy tähän ei ole mikään yksiselitteinen, eikä asiaa voida selittää millään TikTok-videolla niin, että se kykenisi huomioimaan edes osan niistä tekijöistä. Vaatisi vähintäänkin kirjallisen sanoja peräjälkeen, mutta raapaistaan nyt kuitenkin vaan pintaa hieman lyhyemmällä logoksella.

Tiivistettynä ongelma voitaisiin puristaa otsikon väitteeseen: ”kaikki puhuvat mutta kukaan ei kuuntele”, josta vuosisatojen aikana varsin monet ihmiset ovat puhuneet ja vähemmän yllättävästi eivät ole juurikaan tulleet kuulluksi. Vaikka kyseinen ominaisuus ihmisissä on varsin luonnollinen, suuri ansio tästä itse ongelmasta kuuluu kuitenkin propagandalle, jota on pommitettu kansoille jo vuosisatoja. Koska propagandan vaikutus ihmisiin tässä suhteessa on myös ollut tiedossa vähintään vuosisadan, voitaneen puhua varsin tietoisesta toiminnasta vaikka paraatipuheissa poliitikot antavat usein ymmärtää kuinka tärkeää heille mukamas se kansan yhtenäisyys on. Jos se kansan hyvinvointi ja yhtenäisyys olisivat merkittäviä asioita, ei propagandaa kuitenkaan käytettäisi nykyisellä tavalla tahallaan jakamaan kansaa osiin?

Ihmisille varsin tyypillinen tapa valita oma maailmankatsomuksensa on seurata jotain auktoriteettia ja omaksua heidän näkemyksensä omakseen. Vaikka niin moni kertookin olevansa ”itsenäinen ajattelija” eikä seuraa mitään auktoriteettia, väitän että suuri osa ihmisistä näin kuitenkin toimii. Erona onkin se, mitä auktoriteettia ihminen seuraa - jos ei seuraa virallisen tarinan saarnaajia, ei mukamas ole enää ”auktoriteettiuskovainen”. Kuitenkin on varsin vahvasti nähtävillä ilmiö, jossa se epävirallinen tarina omaksutaan tuosta vaan kunhan se oma uusi auktoriteetti niin kertoo. Luonnollista ja tyypillistä, kyllä, mutta edelleen yhtä ongelmallista… vai onko?

Auktoriteetti voidaan kuitenkin korvata tarinalla, eli sillä propagandalla. Ihmiset edelleenkin tunnistavat propagandan sen perusteella, ovatko he sen kansaa samaa mieltä vai eivät. Joten ne sopivat tarinat ovat totta ja siitä poikkeavat sitä pahaa vihollisen propagandaa. Jos siihen päälle vielä saadaan sopiva auktoriteetti kertomaan sitä tarinaa, propagandasta tulee vieläkin uskottavampaa, mutta eipä niitä uutisten kirjoittajia kukaan taida pitää varsinaisena auktoriteettina? Niin no, ei ehkä sitä kirjoittajaa, mutta kun on ”luotettava media” niin kaikki sieltä tuleva on luotettavaa ja siitä poikkeava propagandaa.

Jo reilun vuosisadan ajan ihmiset ovatkin olleet jatkuvassa propagandapommituksessa joka suunnalta. Mainokset eivät enää ole edes mainoksia, vaan ne nähdään vilahduksina värejä ja symboleja hokien ”kuluta, osta”. Uutiset kertovat maailman kauheuksista mitä tulisi pelätä ja vihata, joten kaikelle löytyy aina sopiva syntipukki. Lopputulos siinä jatkuvassa propagandassa onkin se, että ihmiset eivät enää osaa elää ilman sitä jokapäiväistä annosta suoria ja epäsuoria ohjeita. Ja riippuen täysin siitä kenen propagandalle altistuu, ihminen valitsee sen ”puolensa”.

Löhtöolettama kaikelle viestinnälle onkin se, että oma puoli kertoo totuuden ja kaikki siitä poikkeava on valhetta, jota ei tarvitse siis edes kuunnella. Kun kaikki julistavat sitä omaa maailmankuvaansa kuuntelematta pätkääkään mitä muilla on sanottavaa, maailma polarisoituu ja jokainen uusi näkökanta kaivautuu siihen omaan poteroonsa valmiina taistelemaan niitä muita, vääräuskoisia, vastaan. Sen sijaan että asioista keskusteltaisiin, kaikki julistavat sitä omaa oikeellisuuttaan ja leimaavat niitä kaikkia muita asiaan kuuluvilla termeillä. Keskustelujen sijaan kuullaan saarnoja joille osa hurraa ja osa manaa alimpaan helvettiin.

Tämä jakautumisen ja polarisoitumisen tapahtuminen propagandan ansiosta on siis tiedetty ja tunnettu hyvän aikaa, jolloin ei voida pitää millään tavalla vahinkona nykyistä tilaa. Hajota ja hallitse on myös tunnettu ja tiedetty vuodesta miekka ja kilpi, joten siinä olisi kohtuullinen selitys tälle tietoiselle toiminnalle. Mutta yhtään alemmalla tasolla tässä valtahierarkiassa olevalla ei välttämättä ole tietoa tahi ymmärrystä kaikista propagandan seuraamuksista, mikä tekeekin vastuun jakamisesta aiheen suhteen varsin haastavaa. Kaikki propaganda siitä yhdestä virallisesta tarinasta poiketen kun jakaa ihmisiä uusiin leireihin. Paitsi että… ei ole olemassa yhtä virallista koko maailman laajuista tarinaa, vaan jokainen maa tuppaa maalaamaan sen oman itsensä haluamallaan tavalla eli viimeistään siinä kohden törmätään poikkeaviin näkemyksiin kun ylitetään maan rajat.

Jos siis kuvitellaan että Suomessa olisi vain yksi yhteinen tarina, joka on luotu propagandan keinoin, olisiko meillä sittenkään rauha maassa? Ei, koska edelleen ihmiset olisivat kilpailemassa keskenään ties mistä asiasta. Propaganda on opettanut heille, että oikeaa mieltä olevat ovat hyviksiä ja muut pahiksia tai vähintäänkin alempiarvoisia, joten edelleenkin kansa jakautuisi osiin. Ja näiden osien välillä kommunikointi on edelleenkin mahdotonta, koska ne ”muut” nähdään vihollisena tai vähintäänkin kilpailijana omalle vallalle. Ennen vanhaan valtarakenne oli sinänsä paljon yksinkertaisempi - oli ne joilla on ja ne joilla ei ole. Asemaan yleensä synnyttiin ja näiden luokkien välillä oli vissi ero. Mutta tämä meidän ”demokratia” toi kansalle harhauskomuksen siitä, että ihan jokaisen äänellä olisi merkitystä, vieläpä yhtä paljon kuin niiden kaikkien muidenkin äänellä (sekä mielipiteellä että sillä äänestyslipun äänellä).

Palataan kuitenkin Suomeen takaisin ja siihen, miksi meillä ei saada niitä poikkeavia ääniä edes auttavasti kuuluviin. Kyse on pitkälti vallasta, sen käytöstä ja määrästä. Suomessa, väittäisin, puuttuu pitkälti niin osaaminen, ymmärrys kuin resurssit lähteä mukaan siihen kilpailuun joka määrittää kenen ääni tulee kuulluksi. Meillä myös onnistuttiin luomaan aivan loistava populistinen protestipuolue (persut), johon valtaosa ihmisistä edelleen uskoo - he siis uskovat persujen olevan sitä mitä heistä kerrotaan: joko pelastaja tai saatanasta seuraava, kannasta riippuen.

Jenkeissä taas on havahduttu siihen, miten propagandalla kyllästettyyn kansaan voidaan vaikuttaa varsin helposti. Ai kuinka muka? Osoittamalla sen vastapuolen näkemyksen virheet ja tuomalla se keskustelu kansan keskuuteen yleisön kuultavaksi. Ei ole mielestäni sattumaa, että rapakon takana tuhannet ja taas tuhannet vaikuttajat menevät väittelemään ”vastapuolen” kanssa ja vaikka heidän omia kanaviaan edelleenkin seuraa lähinnä se heidän oma yleisönsä, niissä kuvattavissa tapahtumissa on mukana niitä toisella tavalla ajattelevia. Tämä ruohonjuuritason toiminta on varsin tehokas tapa muuttaa ihmisten näkemystä ja jos nämä tarinat saadaan isolle yleisölle julki, kansan yleinen näkemys saadaan kääntymään. Ja kappas, tämä on täsmälleen sama strategia kuin valtamedialla on käytössä. Erona vain ne resurssit, jossa valtamedialla on raha, mutta heitä vastaan puhuvilla saappaat kadulla. Onko kumpikaan puoli jenkeissä sitten ”oikeassa”? Ei, vaan molemmat palvelevat ison rahan etuja mutta ihmiset uskovat että se heidän puoli on hyviksiä ja toinen pahiksia. Eli isommassa kuvassa täysin turhanpäiväinen sirkus, mutta ne keinot joilla vaikutetaan on kuitenkin hallussa.

Summa summarum, kusessa ollaan ja vaikka osa tämän sirkuksen läpi näkeekin, näkevät eivät asialle mitään kykene tekemään koska heidän täytyisi lähteä siihen samaan kilpailuun mukaan ja siltä ei nyt lainkaan näytä. Itse en taas halua lähteä… Keinot tiedetään, historiasta voitaisiin ottaa oppia (esim. Gandhin suolamarssit ja Charta77) ja netti mahdollistaisi ennenkuulumattoman yhteisrintaman muodostumisen. Paitsi että ei, koska jokainen ryhmä haluaa juuri sen omanlaisensa maailman eikä kukaan halua kuunnella mitä niillä muilla olisi sanottavaa. Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu, eli pitäisi kuunnella kaksi kertaa enemmän kuin puhua?