Kolme totuutta

Jotkut sanovat, että on olemassa vain yksi totuus asioista. Toisten mukaan jokaisella on oma totuus. Vain toinen näistä voi olla totuus, mutta kumpi? Vuosia sitten pohdin asiaa edellisen kerran artikkelissa ”Totuuden ja todellisuuden ero?” ja nyt koetetaan saada lisää tolkkua tähän asiaan.

Pragmaatikko William James kuvasi totuutta samalla tavalla kuin esimerkiksi Hunan opeissa - totuus on se mikä toimii. Tieteessä ei yleensä puhuta totuudesta, mutta juuri tuo lähestymistapa on se mihin tiede perustuu: jos se toimii eikä sitä ole todistettu vääräksi, oletamme sen olevan paikkansa pitävä. Tällöin voidaan puhua objektiivisesta totuudesta - se ei riipu lainkaan siitä uskooko ihminen asiaan vai ei ja se toimii samalla tavalla ihan jokaiselle. Subjektiivinen totuus taas saattaa toimia yksilöllä itsellään, mutta muiden näkökulmasta se ei pidä välttämättä lainkaan paikkansa. Henkilökohtaiset totuudet ovatkin uskon asioita ja vahvaa uskomusta ei voida todisteilla kumota.

Kolmas totuus kuitenkin puuttuu vielä tästä yhtälöstä ja se on poliittinen totuus, jota itse kutsun yleensä termillä ”virallinen tarina”. Miksi? Koska se varsin usein on vain pelkkä tarina, jota ihmiset kuvittelevat totuudeksi koska auktoriteetti sen kertoo. Tämä poliittinen totuus jakaakin ihmisiä eri ryhmiin. Osa muuttaa omaa totuuttaan täsmäämään poliittiseen totuuteen saman tien, osa taas hammasta purren muuttaa omaa kantaansa jättäen kuitenkin pienen epäilyksen sinne pohjalle, osa hylkää sen suoralta kädeltä koska se on mitä auktoriteetti kertoi ja niihin ei ole luottaminen ja jotkut saattavat alkaa pohtimaan asiaan pyrkien löytämään objektiivisen totuuden asiasta.

Kuinka lähelle sitä absoluuttista totuutta ihminen voi sitten oikein päästä, sitä on vaikea sanoa, mutta toistaiseksi poikkeuksetta toimiviin totuuksiin on mahdollista päästä useista asioista. Epävarmuus on monelle haastava tai jopa mahdoton asia, joten heillä täytyy olla täysi luottamus siihen, mihin hän itse uskoo täytyy olla totta. Ristiriitoja näissä uskomuksissa onkin joskus varsin helppoa sitten osoittaa ja naureskella päälle kun ”dissonanssit paukkuu”, viitaten kognitiiviseen dissonanssiin. Mutta onko siitä nyt sitten mitään hyötyä kenellekään? Loukattu taho kaivautuu usein entistä syvemmälle poteroonsa ja kaikki poikkeava menee kuuroille korville. Toki jokaisella on myös täysi oikeus uskoa mihin uskoo täysin riippumatta todisteista.

Asioiden kyseenalaistaminen, myös niiden omien uskomusten, on kuitenkin taito jota voi harjoitella. Jos haluaa aloittaa nollilta pohtimaan mitä tahansa asiaa, sanoisin että hyvä lähtökohta on siinä, että tietää ettei tiedä asiasta itse paskaakaan ja kaikki mitä poliitikot asiasta sanovat on väärin. Omille vinoumilleen ei mitään voi, ellei pysty pureutumaan niin syvälle omaan uskomusjärjestelmäänsä että löytää ne kohdat mistä kyseinen vinouma on syntynyt. Myös se on ison luokan vinouma, että kuvittelee oman ajattelunsa olevan ilman vinoumia - olemme ihmisiä ja joskus menemme ajattelussa ruhtinaallisesti metsään. Ja siksi asioista pitää osata ja voida keskustella, mieluiten sivistyneesti ja kohteliaasti, mutta edelleen… ihmisiä.


Tabula rasa

Ihminen on syntyessään ns. tyhjä taulu… vai onko? Esimerkiksi alkukantaisia pelkoja ei ihmisen tarvitse mistään oppia, vaan tietyt asiat saavat ihmisen lukkoon pelosta ilman mitään aikaisempaa kokemusta. Korona-aikana muistaakseni Saksasta ja Briteistä julki tulleiden dokumenttien perusteella juuri näitä alkukantaisia pelkoja käytettiin hyväksi paniikin lietsonnassa (esim. tukehtumalla kuoleminen), mikä on tietysti kätevää kun ei tarvitse erikseen propagoimalla juurruttaa sitä pelkoa ihmiseen. Miten siihen pelkoon sitten reagoi kun on saanut hetken asiaa pohdittua, se taas on opittua. Ja sitä ennalta opittua... voi pojat sitä on paljon, asiasta kuin asiasta.

Alussa luvattiin kuitenkin tolkkua tähän hommaan, joten siirrytään itse aiheeseen eli … tolkkuun, järkeistämiseen… suomeksi ei ole olemassa vakiintunutta termiä lontoon vastaavalle: ”sense-making”. Sense-making -teoria, sense-making methodology (SMM) juontaa juurensa Brenda Dervinin 1970-luvulla kehittämään malliin siitä, miten ihmiset ratkaisevat ongelmia tiedon hankinnassa ja käytössä. Eli siinä, miten ihmiset koittavat saada tolkkua johonkin asiaan. Itsekin olen vasta alussa tämän metodologian kanssa, mutta se vaikuttaa niin mielenkiintoiselta että pitää ajatella jo nyt asiasta ääneen. Daniel Schmachtenberger on puhunut asia jo useamman vuoden ajan ja hänen materiaalinsa sai minut kiinnostumaan asiasta alunperin.

Idea on varsin yksinkertainen. Kun kohdataan uusi ongelma, vaikkapa ottaa selvää jostain asiasta, millä tavalla voi asiaa lähteä ratkaisemaan. Ensiksi se ongelma pitää tietenkin havaita, eli ettei tiedä asiasta, ainakaan riittävästi. Yleinen ensireaktio on kuitenkin ohittaa asia - ei kiinnosta, nykytiedot piisaavat, näin jo tuon uutisista joten ei tarvitse vaivata päätä. Vasta kun siihen pysähtyy edes hetkeksi, voi arvioida asiaa edetäänkö sen suhteen vai ei. Lapsilta asia sujuu tässä kohden varsin luontaisesti - ruvetaan kysymään kysymyksiä. Miksi-missä-milloin-mitä-kuka-miten-kuinka?

Kuvittele seisovasi kuilun reunalla ja siellä kuilun toisella puolella on vastaus. Se missä nyt seisot on tila, jossa olet tällä hetkellä omien uskomuksien ja tietojesi kera. On siis selvitettävä mitä tiedät, mutta myös miksi tiedät ja tiedätkö vai vaan luulet tietäväsi. Päästäksesi toiselle puolelle sinun on rakennettava silta uudella tiedolla. Mitä tulee tietää seuraavaa askelta varten? Voiko siihen tietoon luottaa? Yritetäänkö sinua johdatella tiettyyn suuntaan saatavilla olevalla tiedolla? Kun kaikkiin kysymyksiin on vastattu ja silta rakennettu, päädyitkö mihin halusit, mihin todisteet johdattivat vai avautuiko eteesi jälleen uusi kuilu?

Kaiken tämän voi toki tehdä yksistään omassa päässään, mutta ajattelua saattaa helpottaa keskustella asiasta muiden kanssa siinä prosessin aikana. Ehkäpä todisteiden valossa ihmiset rakentavat toisistaan poikkeavia siltoja, koska lähtökohdat olivat niin kaukana toisistaan? Avoimella keskustelulla ei ehkä löydetä sitä lopullista objektiivista totuutta asiaan, mutta ainakin saatetaan päästä edes auttavasti yhteiseen totuuteen. Ja sitähän loppuviimein ihmisten yhteisöt ovat - yhteisiä ja jaettuja harhakuvitelmia totuudesta. Nämä yhteiset totuudet erottavat ”meidät” niistä ”muista” vaikka keskustelemalla saatettaisiin todeta ettemme olleetkaan niin erilaisia keskenään - henkilökohtaiset totuutemme eivät vaan täsmänneet alkuunkaan.

Väitänkin, että siksi maamme, maailmamme, on jakautunut niin pahasti keskenään riiteleviin ryhmiin - totuutemme eivät täsmää. Poliittinen totuus oli ennen se yhteinen totuus ja ihmiset uskoivat siihen, mutta kun tietoa on saatavilla nykyään lähes rajattomasti, se poliittinen totuus ei olekaan enää niin houkutteleva vaan jokainen haluaa löytää sen oman totuutensa. Poliittinen totuus ja objektiivinen totuus ovat varsin usein toisistaan poikkeavia, joten siltä suunnalta on aivan turha odottaa pelastusta tähän ongelmaan - vallanpitäjille kansan keskinäinen riitely on vain positiivinen ilmiö ja propagandalla saadaan enemmistö kuitenkin marssimaan haluttuun suuntaan.

Yhdellä totuudella, sillä objektiivisella, asiat olisivat kunnossa. - Kahdella, oma+obj, voisimme vielä tulla hyvin toimeen muodostaen omia yhteisöjä jotka tulisivat toimeen keskenään vaikka eivät samoin kaikkia asioita näkisikään. - Mutta kolmella, ylhäältä ohjatulta ja harvojen etua vain ajatellen, ihmiskunta tulee jatkossakin tappamaan toisiaan väärien ”totuuksien” vuoksi.

Ihmekkös sananvapautta halutaan rajoittaa, media lietsoo jatkuvaa vihamielisyyttä sekä eripuraa ja koko maailma pyörii poliitikkojen paskapuheella. Mutta kyllä se varmasti siitä korjaantuu, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein, eiks jeh?

”Uusi poliittinen nelikenttä”

Vapauden liitto oli hiljattain julkaissut sivuillaan (linkki arkiston kautta) mielenkiintoisen analyysin maamme poliittisesta jakautumisesta eri akseleilla. Lainaan siis pohjaksi heidän kuvaansa:

Kyllä, vasemmisto-oikeisto jako on nykypäivänä lähinnä vitsi, koska kaikki puolueet noudattavat varsin samankaltaista neoliberaalia talousajattelua ja siihen muutosta haluavien on turha kuvitella saavansa muutosta poliittisen järjestelmän kautta. Toisaalta mitä VaLin sivuja tullut luettua, eivät hekään tarjoa siihen minkäänlaista eroa muihin nähden - pieniä painotuseroja lukuun ottamatta koko maamme poliittinen kenttä tarjoaa ratkaisuksi kilpailulla hoidettavaa talousajattelua.

Globalismi-lokalismi pitää varsin hyvin paikkansa tuossa analyysissä ja siihen nähden VaLi tarjoaa muista poikkeavaa ajattelua. Toki samankaltaista ajattelua on ollut jo pitkään ”skenessä”, mutta suurin osa kuvittelee edelleen persujen tarjoavan siihen muutosta, vaikka ovatkin nyt toista kertaa hallitusvastuussa ilman mitään huomattavaa eroa muihin puolueisiin nähden. Heidän käsitys on enemmänkin ”haittamaahanmuuton” vastustus, ei globalismin, joten jos työpaikkojen menetys ulkomaiselle halpatyövoimalle ei haittaa, mutta kulttuurinen värinä kadulla kyrsii, persut ovat edelleen varteenotettava vaihtoehto tälle kollektivistien ryhmälle.

Tämä kollektivismi-individualismi-akseli on kuitenkin se mielenkiintoinen osa tässä hommassa. Kyllä, kaikki puolueet pohjaavat ideologiansa kollektivistiseen näkemykseen, jonka mukaan kaikkien tulee toimia heidän näkemyksensä pohjalta. VaLi taas kertoo kannattavansa individualismia, eli ”jokainen tavallaan”, mutta onko asia kuitenkaan näin? Mitä eduskuntavaalien aikana tuli huomattua, blokkisormi oli herkässä kun heidän kanssaan oli eri mieltä. Poikkeavia mielipiteitä ei siis hyväksytty, vaan ihmisten piti olla heidän kanssaan samaa mieltä asioista ja kannattaa heidän näkemyksiään, sen sijaan että jokainen ajattelisi omalla tavallaan. Konformismi oli siis varsin vahvasti vallassa, aivan kuten kaikissa muissakin puolueissa.

VaLin, samoin kuin kaikkien muidenkin uuspuolueiden ongelma on kuitenkin siinä, että he tarjoavat ratkaisua ongelmaan, jota valtaosa kansasta ei joko tiedä, ymmärrä tai eivät yksinkertaisesti edes pidä ongelmana. Järjestelmä kun perustuu kilpailuun, nimenomaan suosiokilpailuun, joten on mahdotonta saada kannatusta ja suosiota kauppaamalla jotain, jota ei juuri kukaan ole ostamassa. Vielä kun päälle puhutaan individualismista, miten sitä käytännössä ollaan muka toteuttamassa kun halutaan kuitenkin kollektiivinen ryhmä tukemaan heidän kantaansa? Siihen nähden aikoinaan James Hirvisaaren idea Reformi-liikkeestä olikin juuri sitä individualistista ajattelua, koska siinä jokainen ehdokas edusti itseään ja hänen kannattajiaan, ei mitään puoluetta. No se Reformi kosahti sitten Iljan mukana ja yhden käden sormilla laskettava lista ei päässyt puusta pitkälle. Mutta idea pohjalla oli varsin hyvä, ainoastaan kannatus puolueelle ilman puoluetta ei saanut tuulta purjeisiin ja tuskin tulee saamaankaan koska yli 80% kansasta on vahvasti kollektivisteja ja konformisteja.

Idea ”vapauden liitosta” joka on individualistinen haluamassa tasavallassa päättäjäksi onkin omanlaisensa paradoksi. Tasavallan idea kun on se, että pieni joukko ihmisiä on vallassa kaikkien muiden ylitse, joka ei ole millään tavalla vapautta ja koska he olisivat vallassa ollessaan päättämässä lakeja joita kaikkien tulee noudattaa, ei se ole järin individualistista liioin. Koko sääntöpohjaisen järjestelmän idea kun perustuu kollektiiviseen ajatteluun kaikille samoista säännöistä, joten siinä individualismi jää varsin vähälle huomiolle. Kyllä, säännöistä voidaan luoda huomattavasti nykyistä vapaampia, mutta entäs jos ne uudetkaan säännöt eivät jollekin kelpaa, onko hän vapaa olla niitä noudattamasta? Tuskin.

Mikä tahansa puolue nykyisessä järjestelmässä on siis pakosta kollektiivinen, koska muutoin sillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta päästä edes siihen asemaan, että se saisi edes yhden edustajan sitten sirkukseen mukaan. Vapauden ja individualismin kannattajien saaminen puhaltamaan yhteen hiileen on kuin kissoja paimentaisi, joten koko ajatus puolueesta (kollektiivista) ajamassa individualistien asiaa on hyvin pitkälti tuhoon tuomittu ajatus. Jos sillä vapaudella haluaa ratsastaa valtaan muiden yli, se kannatus täytyisi löytyä muualta kuin vapautta vaativalta joukolta, eikö totta? Kukin individualisti kun ajattelee omalla tavallaan, yksikään ryhmä ei kykene heitä edustamaan ja tarjoamaan vaihtoehtoa joka kaikille sopisi, mikä olisi se vapauden ajatus. Ainahan sitä voi toki yrittää, ei siinä, mutta se äänestäjien suuri massa ei halua vapautta tai individualismia ja tässä länsimaisessa demokratiassa ainoastaan sillä yleisellä mielipiteellä voi moisiin asioihin vaikuttaa. Ja se ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, että yleinen mielipide luodaan medialla.

Vaikka kuin ihmeen kaupalla tämä individualistien kollektiivi saataisiinkin jollain tavalla sutvittua kasaan, vastassa olisi edelleen koko koneiston oma manipulointikoneisto - valtamedia. Media kertoo että VaLi ja vastaavat ovat Putinisteja, hulluja salaliittoteoreetikoita, äärioikeistoa, koronadenialisteja, ilmastodenialisteja ja ties mitä, minkä vuoksi se itseään hyvänä ihmisenä pitävä kansanosa (noin 80% kansasta) ei edelleenkään tukisi tätä puoluetta. Tämä on nähtävissä Saksassa AfD:n kanssa ja sieltä suunnasta olisikin ehkä syytä ottaa oppia kuinka on mahdollista kasvattaa oppositiopuolue nykyisen järjestelmän säännöillä. Muiden antamien ohjeiden ja kommenttien sekä kritiikin kuuntelu ei tosin ole kovinkaan vahvalla tasolla siellä VaLin suunnassa, joten kuuroille korville tämäkin juttu menee nenäherneiden kera. Mutta kukin tavallaan, sehän oli koko puolueen idea?

Mitään ”suurta heräämistä” on aivan turha odottaa, koska oikeilla vallanpitäjillä on monituhatkertaiset resurssit verrattuna mihinkään oppositioon pitämään se virallinen tarina pystyssä. Kun viime eduskuntavaaleissa mainitsit vaaliboikotin, tuli VaLin suunnasta ulinaa ja blokkia. Nyt kun valitaan ruton ja koleran välillä, äänestämättä jättäminen onkin yht'äkkiä ”oikea” ratkaisu. Mikä muuttui? Se, että nyt ei itselle ollut valtaa tarjolla. Jos pitää oikein äänestämistä ratkaisuna ongelmiin, tulisi hyväksyä myös se, että suurimmalle osalle ihmisistä se ”oikea” ja ”hyvä” vaihtoehto ei liioin ole VaLi tai mikään muukaan pienpuolue, koska haettaessa sitä hyvää vaihtoehtoa, joka ikinen kollektiivinen näkemys mistä tahansa asiasta joka poikkeaa siitä mitä itse haluaa, tekee puolueesta huonon vaihtoehdon. Ja emmehän halua valita ”vähiten huonoa” vaihtoehtoa?


No mitä sitten tilalle?!

Se riippuu.

Ja kaikille ”mullehetikaikki”-tyypeille jotka eivät usko ihmeisiin tai että jokin ulkoinen taho vain korjaisi kaiken sormia napsauttamalla, vastaukseni voidaan jakaa kolmeen lyhyeen kohtaan.

Lopetetaan se resurssien polttaminen tyhjänpäiväiseen poliittiseen leikkiin, jossa ei ole mahdollista voittaa ilman vähintäänkin vastaavia resursseja, joita ”vastapuolella” nyt on. Vaaliboikotti on edelleenkin yksi harvoista ja toimivista ratkaisuista ja siihen kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään tässä vaiheessa, siihen työmäärään on varsin helppoa saada yksi jos toinenkin kannustettua. Annetaan siis sirkuksen rullata omillaan ja osoitetaan tavan kansalle ne päättäjien rötökset, korruptio ja vaalivalheet. Epäluottamus järjestelmään ei ole vielä sillä tasolla, että sitä voitaisiin käyttää hyödyksi ja joka ikinen toivoa antava pienpuolueprojekti siirtää sitä hetkeä aina vuosia eteenpäin että kansa kyllästyy leikkiin.

Toisekseen, tuotetaan kansalle mediaa, joka nostaa esiin myös muutakin kuin mitä Ylehtelyn kautta meille kerrotaan. Ei mitään vuosikymmeniä tutkimista vaativaa materiaalia, vaan lyhyesti, yksinkertaisesti ja todistettavasti totuudellista tietoa ja annetaan sen muhia kaikessa rauhassa. Muutama tämän kaltainen projekti on jo olemassa, kuten vaikkapa Kanto.media siinä kun PosiTV lähti mukaan poliittiseen peliin edellisten vaalien aikana tuhoten mainettaan melkoisesti. Jätetään se politiikka pois ja pidetään kiinni niistä kerrotuista arvoista kuten vapaus ja totuus.

Ja kolmanneksi, jos halutaan oikeasti vaikuttaa johonkin asiaan, on siihen yhteen tiettyyn asiaan keskityttävä kunnolla ja jätettävä kaikki sitä ympäröivä pois, vaikka ne osat kuinka vahvasti liittyisivät asiaan. Saksalaisten traktorimarssi on tästä hieno esimerkki ja mitä enemmän se jokin asia koskettaa ihan kaikkia, sitä helpompaa sen taakse on saada kannatusta. Jo valmiiksi pinnan alla muhiva ärtymys on helpompi kiehauttaa pintaan kuin jokin asia, josta kansa ei ole edes vielä tietoinen. Kansanliike yhden asian vuoksi koko maahan levinneenä voi pakottaa hallituksen tekemään muutoksia. Siksi nyt media rummuttaa kuinka ”paha AY-liikkeen poliittinen lakko” tulisi kieltää, ettei kansalle tulisi yhtäkään esimerkkiä toimivasta taktiikasta vaikuttaa johonkin tiettyyn asiaan. Paras tapa saada kansa lopettamaan vallan vastustus on kääntää kansa itse muutosta vaativia vastaan.

…

Mutta mistäs minä näistä asioista mitään tietäisin, kunhan huvikseni naputtelen ajatuksia tekstin muotoon. Jokainen tehköön itse tolkkua asioista, ei minulla ole siihen tarvesta juurikaan vaikuttaa - ajatusten kasaaminen tekstiksi kun auttaa omaa ajatteluani, tarkoitus ei ole saada ketään uskoteltua tai suostuteltua yhtään mihinkään.

Algoritmilla ratsastaminen

Somealustoista puhuttaessa käytetään usein termiä ”algoritmi”, mutta käytännössä se tarkoittaa vain hyvin suppeaa tekoälyä yhden ainoan asian tekemiseen: päättämään mitä sinulle näytetään. Alustat ovat yleensä varsin hyssykkää siitä, millä tavalla nämä algoritmit toimivat jo pelkästään keskinäisen kilpailun vuoksi, eikä heille ole mitään käytännön hyötyä siitä, että käyttäjät osaisivat käyttää järjestelmää omaksi edukseen. Twatter/X onkin sinänsä tästä poikkeava alusta, että sieltä suunnasta ainakin osaa siitä magiasta verhojen takana on tullut julki. Javi Lopez, eräs tekoälyistä kirjoittava tyyppi on avannut asiaa pitkässä ketjussaan X:n puolella, joten jos lontoo sujuu ja aihe kiinnostaa tarkemmin, tästä twiitistä pääsee alkuun.

Kaikilla alustoilla on kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä algoritmiensa takana: rahan tekeminen. Vaikka alustan käyttö sille tavikselle onkin yleensä ilmaista, jokainen käyttäjä vaihtaa digitaalisen sielunsa pääsystä ”ilmaiseen” tietovirtaan. Alustojen tärkein kauppatavara kun olet sinä itse. He myyvät sinun tietosi mainostajille ja muille halukkaille tahoille, jotka hyötyvät mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan sinun päätöksiisi. Kaikki mihin kiinnität huomiosi millä tahansa alustalla luovat digitaalisen mallinuken, avatarin, joka päivittyy sen mukaan miten sinä alustalla käyttäydyt. Tämän mallin pohjalta algoritmi sitten tekee päätöksiä mitä sinulle näytetään ja ennen kaikkea, mitä jätetään näyttämättä.

Miten homma siis toimii? X:ssä sinulle valkataan tietty määrä (1500) postauksia kymmenistä miljoonista mahdollisista vaihtoehdoista ja nämä sitten näytetään tietyssä järjestyksessä. Valinta perustuu siihen, mihin itse olet kiinnittänyt huomiota, eli mistä olet tykännyt, mitä jakanut ja ennen kaikkea millä sivulla olet viettänyt aikaasi eniten. Osa näistä valitaan niiden joukosta ketä seuraat ja osa taas vedetään isosta pakasta. Kuulostaa hyvältä, saat mitä haluatkin nähdä, eikös? Mutta kuinka se algoritmi osaa sitten ennustaa mitä muuta kuin niitä just sinun omia juttujasi sinulle tulisi näyttää, koska samankaltainen materiaalia saisi sinut pysymään alustalla vielä muutaman hetken pitempään ja siihen saisi muutaman mainoksen laitettua vielä väliin?

X:saä puhutaan klustereista, joka siis tarkoittaa samankaltaisten käyttäjien ryhmää. Käyttäjä voi kuulua useampaan klusteriin ja näistä samankaltaisista profiileista algoritmi sitten päättelee mikä myös sinut saisi kiinnostumaan. Myös kuplautumisesta on puhuttu somessa paljon ja nämä X:n klusterit ovat juuri niitä kuplia, jotka ovat muodostuneet ihan käytännön syistä: ihmiset haluavat kuulla muiden samanmielisten juttuja, ei välttämättä niinkään muita. Koska alusta kuitenkin haluaa sinun jäävän pitemmäksi aikaa, esimerkiksi politiikasta kiinnostuneille ei näytetä ainoastaan juuri samaa mieltä olevien juttuja, vaan myös ”vastapuolen” näkemyksiä koska draama myy. Ihmiset tykkäävät seurata ja osallistua tappeluihin somessa ja mikä saisikaan ihmiset viettämään enemmän aikaa alustalla kuin tarjota heille loputon virta tyhjänpäiväistä väittelyä epäolennaisista asioista? X myös rankaisee siitä, jos seikkailet oman klusterisi ulkopuolelle - jokaiselle kun halutaan tarjota juuri sopiva kokemus - draamaa niille jotka sitä haluavat, kissakuvia niille joita ne kiinnostavat.

Entäs jos haluat saada omalle julkaisullesi näkyvyyttä, mikä siihen vaikuttaa? X:ssä positiivista julkisuutta tuovat tykkäykset, jaot, vastaukset, kuvat ja videot, sininen täppä ja hyvä maine (tästä lisää myöhemmin). Negatiivisesti näkyvyyteen vaikuttavat ulos alustalta vievät linkit, misinformaatioksi leimatut asiat, useammat häsärit, vääränlainen kielenkäyttö, väärien ihmisten jutuista tykkäily ja kuinka paljon olet estetty tai vaiennettu postauksiesi johdosta. Pelkkä tykkäys tai jako ei vielä maata mullista, mutta jos joku muu käyttäjä viettää postauksessasi pitemmän aikaa, se osoittaa algoritmille, että tämä kiinnostaa - siksi videot ja kuvat ovat positiivisia asioita, kunhan vain jaat ne sillä alustalla itsellään ja täten annat heille oikeuden kuviisi ja videoihisi. Kaikkea mitä julkaiset kun voidaan käyttää myös tekoälyjen oppimateriaalina, minkä vuoksi somejätit ovatkin kilvan julkaisemassa omia mallejaan, jotka on opetettu sinun tuottamasi materiaalin pohjalta. Ulkoiset linkit taas ovat varma konsti pitää julkaisusi poissa muiden fiideistä - tämä on sääntö kaikilla somealistoilla.

Kaikki mitä alustalla kuitenkin teet, vaikuttaa tilisi maineeseen. ”Oikeista” asioista tykkääminen, jakaminen ja huomion kiinnittäminen parantaa tilisi tilaa, ”vääristä” asioista taas heikentää sitä ja mitä useampi on sinut estänyt tai mykistänyt, mistä tahansa syystä, sitä heikompi on tilisi maine alustan silmissä. Kun maine tippuu riittävän alas, joko orgaanisesti tai ulkoa asetetusti, pääset alustan paskalistalle eli varjobanniin. Varjobanneista ei ole paljoa faktaa tiedossa, koska alustat eivät halua kertoa miten asia todella toimii - käyttäjien asettaminen eriarvoiseen asemaan kun ei mahda olla ihan sieltä laillisemmasta päästä, sananvapaus ja silleen. Varjobannin etu on alustalle se, että käyttäjällä on edelleen illuusio siitä, että hänellä on jotain näkyvyyttä muidenkin silmissä samalla kun hän itse jatkaa kuitenkin alustan käyttöä algoritmin mukaisesti. Varjobanni rajoittaa omien postauksien näkyvyyttä muille, mutta ei muiden julkaisujen näkyvyyttä sinulle, eli olet edelleen hyödyllinen käyttäjä alustalle samalla kun et ole enää uhka järjestelmälle väärine mielipiteinesi. Jos siis tuhansien seuraajien tilisi saa postauksiisi vain kourallisen tykkäyksiä, olet hyvin mahdollisesti alustan paskalistalla josta ei yleensä ole pois tulemista.

Kun ymmärtää miten algoritmit toimivat, sen avulla saa mahdollisesti huomattavasti enemmän näkyvyyttä. Siksi koko some on muuttunut vuosien saatossa monimuotoisesta ajatusten markkinapaikasta kuplien runkkuringeiksi, joissa toistetaan aina sitä sen hetkistä trendaavaa asiaa samalla lailla ja sitten siirrytään seuraavaan asiaan. Onko se sitten käyttäjien syytä, vaiko sisällöntuottajien tai alustojen? Kaikkien, tavallaan. Alusta syöttää mitä käyttäjät haluavat ja tuottajat seuraavat trendejä, pahentaen kierrettä tuottaa samankaltaista materiaalia vain surffatakseen sillä sen hetkisellä trendiaallolla. ”Hyvämaineiset” tuottajat voivat aloittaa uusia trendejä, siinä kun (kaltaiseni) pahat syntiset hiljennetään heti alkuun väärien mielipiteiden vuoksi. Ja kun ei ole näkyvyyttä, ei tule tykkäyksiä eikä jakoja jotka nostaisivat mainetta. Pirullinen noidankehä josta ei ole ulospääsyä.


Tekisit jotain, äläkä vaan valita

Jos siis haluat (oikeasti) vaikuttaa, sinun tulee ymmärtää miten käyttämäsi alustat toimivat. Miten algoritmit reagoivat eri asioihin tulee ottaa huomioon kaikessa toiminnassa. Yksinkertaisimmillaan jätetään siis ulkoiset linkit pois aloituksista ja lätkäistään kuvia tai sisäisiä videoita pysäyttämään se kohdeyleisö. Laajalla aihealueella voi varmistaa vähäisen näkyvyyden, koska alustat haluavat tietää mihin klusteriin oikeasti kuulut ja täten kenelle sinun materiaalia kuuluukin esittää. Tämä kaikki toimii kuitenkin vain niin kauan, kun pysyt aiheissa jotka sallitaan nykypäivän sosiaalisessa mediassa. Kaikki mikä viittaa ”misinformaatioon”, aiheuttaa varsin pian sen, että tilisi pääsee paskalistalle ja sen jälkeen ei auta vaikka sinulla olisi tuhansia seuraajia - heillekään ei materiaaliasi näytetä kun olet ollut tuhma!

Siis jos haluat vaikuttaa ja saada näkyvyyttä. Kun sillä montako näyttöä, tykkäystä tai jakoa saat ei ole niinkään väliä, voit tehdä juuri kuten itsestä tuntuu. Kyllä, paskalista odottaa väärien näkemysten levittämisestä, mutta mitä sitten? Koko maailma pyörii yleisen mielipiteen varassa ja ainoastaan tietyillä tahoilla on oikeus sitä muuttaa. Siksi nämä kaikki alustat ovat niin tärkeitä oikeille vallanpitäjille ja heillä on takaportti siihen, kuka saa sanoa ja kuka ei. Tämä on se karu todellisuus ja kuvitelmat siitä, että tämä muuttuisi ennen kuin enemmistö vaatii asiaan muutosta on harhakuvitelma. Ja enemmistön eteen ei yksikään väärä näkemys tule nousemaan, joten oman pään seinään hakkaaminen pyrkiessä vaikuttamaan niihin muihin ei juurikaan kannata. Informaatiosodassa resurssit pelaavat niin suurta osaa, että haastaakseen järjestelmän olisi omattava Elon Muskin kaltaiset hillot. Ja juuri näinhän Musk tekeekin - hän on muuttamassa maailmaa mieleisekseen sosiaalisen median keinoin. Hänen siivellään voi koittaa ratsastaa, mutta ensimmäisestä harha-askeleesta ne siivet katkeavat varsin herkästi. Moni onkin noussut oman klusterinsa kärkihahmoksi noudattamalla alustan sääntöjä ja se on avain vaikuttamiseen. Jos siis haluaa tai kokee olevansa oikeutettu vaikuttamaan muiden mielipiteisiin isossa mittakaavassa.

Huomio: Vaikka teksti käsitteleekin pääosin X:n toimintaa, eri alustojen algoritmit toimivat hyvin samankaltaisesti. Jokaisella alustalla on toki omat jipponsa, joidenka ymmärtäminen on tärkeää. Hieman eri kulmasta mutta samasta aiheesta löytyy jatkoa tästä tekstistä...

Kuinka valita ruton ja koleran välillä

Vain hieman yli puolet annetuista äänistä meni kahdelle voittajalle ja koska vain 3/4 kansasta äänesti, se tarkoittaa että enemmistö suomalaisista ei kannata kumpaakaan toiselle kierrokselle päässyttä presidenttiehdokasta. On siis aivan turha puhua mistään ”koko kansan presidentistä”, oli toisen kierroksen tulos mikä tahansa. Ennustukseni tuloksesta osuikin varsin tarkasti kohdalleen, niin eilinen kuin jo aikaisemmin arvioimani tilanne.

Se noin 40 pinnaa kansasta siis kannattaa jompaa kumpaa ehdokasta, mutta entäs sitten ne loput? Näin pikaisella laskulla ja todennäköisyyksiin perustuen muiden ehdokkaiden kannatus jakautuu Stubbin ja Haaviston kesken niin, että Stubb tulee saamaan toisella kierroksella enemmistön. Kuinka suuren, se riippuu nyt siitä kumman ehdokkaan taakse ekan kierroksen häviäjien kannattajat siirtyvät. Vihervasemmisto siirtynee pääosin Pekan taakse, siinä kun persujen ja kepun kannatus jakautuu pääosin Stubbin taakse. Olisiko se jako sitten 55-45 vai enemmän, se jää nähtäväksi - melkoinen fifty-sixty-valinta.

Äänestämättömien osuus tulee kuitenkin nousemaan melkoisesti ja pidän pienenä ihmeenä jos aktiivisuus nousee yli 65%:iin. Kansalaisvelvollisuus taitaa kuitenkin kutsua, koska kuulemma vain äänestämällä voi vaikuttaa ja nyt taas valitaan ”pienemmän pahan” mukaan, mikä onkin tällä kertaa varsin haastava valinta. Äänestäjät tuntuvatkin etsivän lähinnä syitä sille, miksi se toinen ehdokas on väärä valinta, eikä sen mukaan kumpi olisi parempi millään mittarilla. Toki vähemmän huono on parempi, mutta rima ei ole järin korkealla.

Yksi tärkeä kriteeri näiden kesken näyttää olevan se, minkälainen reikä ehdokasta kiinnostaa eniten. Joku voisi sanoa ettei sillä pitäisi olla mitään seksuaalista merkitystä, mutta kuulemma se presidentin jalkovälin käyttö on merkittävä kriteeri. Toki se sinällään onkin, kun tuleva presidentti tulee vetämään kansaa kuivana kakkoseen ja jakamaan palkkioitaan lähinnä omille kavereilleen. Tilanne onkin varsin haastava ns. konservatiiviksi itsensä mieltävälle - poliittisen kannan perusteella Stubb on vähemmän konservatiivi, siinä kun moraalisten arvojen perusteella Haavisto on inhokki. Hullu-uhoa kannattaneet menevät näillä näkymin Stubbin taakse, koska mitä ne muutkin ajattelevat jos meillä olisi homo presidentti! Edistykselliset tosin pitävät kyseistä ominaisuutta positiivisena ja konservatiivit ovat tätä vastaan, joten vällyjen alla tapahtuva on merkityksellisempää kuin poliittinen näkemys esimerkiksi liittovaltiosta. Toki persut kannattavat EU:ta jo valmiiksi, eli asia on heille varsin selvä ja hyvin pitkälle se lopullisen tuloksen ratkaiseva asia.

Äänestysaktiivisuus kuitenkin osoittaa sen lopullisen kannatuksen koko instituutiolle ja moni meneekin hammasta purren tekemään sen valinnan ruton ja koleran välillä, vaikka kotiin jääminen olisi aivan yhtä vahva kannanotto. Usko järjestelmään on kuitenkin indoktrinoitu niin syvälle selkärankaan joten syyllistä kaikkiin ongelmiin tullaan taas hakemaan äänestämättömistä. ”Jos et äänestä, et voi valittaa kun hyväksyit minkä tahansa vaihtoehdon” on se yleisin argumentti, joka kaatuu saman tien koska äänestämättömyys on valinta, joka sanoo ”ei kukaan annetuista vaihtoehdoista”. Kyllä, vaikka se äänen antaminen tapahtuukin jäämällä kotiin ja tekemällä ei mitään, se on yhtä lailla valinta. Se, että järjestelmä itsessään ei noteeraa tätä asiaa on valuvika itse järjestelmässä, minkä vuoksi asiasta on jouduttu propagoimaan vuosikymmeniä että äänestävät kokisivat itsensä olevan jollain tavalla parempia ihmisiä kun päättävät asioista muiden puolesta ja ohittavat heidän kantansa. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan päätään vaivaa asian suhteen koska valtamedia kertoo asian olevan niin ja meillähän on maailman luotettavin media eikä heillä voisi olla millään tavalla oma lehmä ojassa asian suhteen, eiks jeh?

Vahvin argumentti siis näiden kahden ehdokkaan välillä menee näin:
+ Miksi Stubb: koska hän ei ole ainakaan Haavisto
+ Miksi Haavisto: koska hän ei ole ainakaan Stubb

Suomi saa siis jälleen näköisensä presidentin. Ei edelleenkään kansan vaan median luoman illuusion mukaan. Jokainen annettu ääni menee edelleen ensisijaisesti koneistolle itselleen, koska se antaa oikeutuksen valtaan muiden ylitse. Meillä ei tosin ole olemassa mitään mekanismia sen suhteen, että vaalit hylättäisiin jos kansa ei sinne koppiin menisi, mutta siinäpä olisi medialla selittämistä kerrakseen kuinka koko kansaa edustaa tyyppi, jota kannattaa vain muutama hassu kansalainen. Vaaliboikotti on edelleenkin yksi niistä harvoista keinoista aktiivisesti vastustaa järjestelmää ja siihen ei tarvita kansalaiselta itseltään paljoa aktiivisuutta - riittää, että jää kotiin.

Onneksi olkoon siis Stubb, saadaanko liittovaltio aikaiseksi jo kautesi alussa vai pitääkö siihen ensin saada yksi NATO:n sota väliin? Persut ovat ainakin varsin halukkaita uhraamaan lapsensa kunniaksesi.

Ken on kaikkein kauhein? (Pressanvaalit 2024)

Näin vaalipäivänä on parasta olla poissa somesta koko päivän kun ihmiset yrittävät vielä epätoivoisesti julistaa kaikille kuulijoilleen kuinka se hänen oma ehdokas pelastaisi Suomen ja kuinka väärin äänestäminen taas ajaa maan tuhoon saakka. Pitää siis huomenna vilkaista osuiko ennustus kuinka lähelle oikeaan...

- Stubb ja Haavisto ovat ykkönen ja kakkonen, järjestys riippuu siitä kuinka vahvasti vasemmisto osti idean "taktisesta äänestämisestä".
- Hullu-uho jää kolmanneksi ja persujen ulina raikaa raitilla toisen kierroksen loppuun saakka ja he mustamaalaavat Pekkaa, koska liittovaltiota ajava Stubb on heille "pienempi paha".
- Tämä jako ratkesi itse asiassa jo siinä kohden, kun Aaltola heitettiin bussin alle hänen vääristä mediaa koskevista kommenteistaan. Jos Mikä-Mika olisi ollut mukana kisassa, hän olisi jakanut saman "hyvien ihmisten potin" kolmeksi, jolloin Jussilla olisi ollut sauma päästä toiselle kierrokselle.
- Mikään ei muutu käytännössä, vaan maan johtoon nousee WEF:n hyväksymä ehdokas (joita he kaikki ovat, Jussi mukaan lukien)
- Kaikki, jotka eivät saaneet omaa ehdokastaan jatkoon tietävät, että ne kaikki muut äänestivät väärin ja ovat ihan vitun tyhmiä ja nyt tapahtuu ihan justiinsa kauheita asioita.
- Kansa poteroituu entistä vahvemmin omaan oikeassa olevien kuplaan, koska yksikään ehdokas ei ollut edes auttavasti "koko kansan" suosikki vaan ainoastaan heidän oman sakkinsa kärkinimi.
- Alhaiseksi jäävä äänestysprosentti, etenkin toisella kierroksella, ei aiheuta mitään toimenpiteitä koska sillä on merkitystä vain "pahoissa" valtioissa ja länsimainen demokratia on oikeutettu valtaan vaikka kukaan muu kuin ehdokkaat itse eivät äänestäisi.

...

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden, minkä vuoksi edellä mainitut asiat eivät ole varsinaisesti ennustuksia, vaan pintapuolisen propaganda-analyysin tulos. Tarkempi analyysi olisi toki mahdollista tehdä lukemalla valtava määrä median propagandaa, mutta kun sillä ei nyt ole paskankaan väliä niin tämä riittää. Onneksi olkoon Suomi, kansa saa jälleen kerran näköisensä presidentin - siis semmoisen, jonka media on maalannut ihmisten mieliin. Jos ehdokkaiden puheiden lisäksi myös heidän teoillaan olisi mitään vaikutusta kansalaisten päätöksenteossa, ehdokkaiden saamat äänet voitaisiin laskea yhden käden sormilla. Mutta kun kaikki pyörii mielikuvien varassa niin asioista kuin ihmisistä, jälleen kruunataan yksi pelle sirkuksen tirehtööriksi. Hänellä on vieläpä mahdollisuus päästä isosti historiankirjoihin, jos NATO saa päälle vielä haluamansa sodan aikaiseksi. Sitten meneekin sen sata vuotta ennen kuin asiasta uskalletaan kirjoittaa seuraavan kerran kriittisesti.

EU:n vaalit lähestymässä

Tämän kevään levottomuudet ympäri Eurooppaa antavat varsin maukkaan asetelman tuleviin EU-vaaleihin, jotka järjestetään kesäkuun 2024 alussa. Viime vaaleissa suomalaisista enemmistö osoitti jo olevansa kyllästyneitä tuohon sirkukseen ja vain hieman yli 40% vaivautui antamaan avoimen valtakirjan asian suhteen, mikä osoittaa varsin vahvasti mitä kansa tuosta itsemääräämisoikeutemme vieneestä ”demokraattisesta” organisaatiosta ajattelee - haistakaa kukkanen. Jos Suomessa olisi oikeasti oppositio, he käyttäisivät tilannetta hyväkseen ja nostaisivat vaaliboikotilla omaa näkyvyyttään. Tämä ei kuitenkaan ole tilanne, vaan kaikki isoista puolueista pienimpään saakka haluavat vain sitä samaa: valtaa itselleen, muiden ylitse. Siksi oma kunnioitukseni jota poden koko ”oppositiota” kohtaan … ei oikeastaan voisi enää paljoa edes pudota.

Propagandakoneisto kuitenkin jyllää jo täysillä, mutta veikkaisin että tämä nykyinen tilanteen eskalointi vielä kertaalleen nollataan ennen kesän vaaleja, koska nousujohtoinen propagandakampanja ei nähdäkseni kestä näin pitkää ajanjaksoa. Samat vanhat ”tämä on äärimmäisen vaarallista demokratiallemme”-argumentit kaivetaan taas esille kun ihmisiä vaaditaan luovuttamaan päätäntävaltansa ylikansalliselle organisaatiolle ja sen kerrotaan olevan oikein ja oikeutettua.

Suomalaisten usko median luotettavuuteen ja propagandan vähäisyyteen on myös jännä ilmiö, jota hienosti kuvaa esimerkiksi noin 1700:n artikkelin kokoelma propagandasta suomalaisten tiedelehtien sivustolta Journal.fi (lukemisen voi aloitta vaikka tästä 1936 kirjoitetusta tekstistä). Sieltä siis löytyy materiaalia aiheesta muutamaksi viikoksi, tosin kukapa sitä nyt jaksaisi lukea asiasta kun media kertoo ettei meillä manipuloida ihmisiä ja maailman luotettavimman median uskottavuus senkun vain kasvaa.

Jätetään nyt kuitenkin sanat hieman vähemmälle ja laitetaan muutama ehdotus EU:n vaalijulisteiksi, toki hieman korjaten lippua. Kuvat ovat AI:n piirtämiä promptilla ”EU propaganda” ja ovat mielestäni varsin osuvia…

Luonnehäiriöisten valta

Sanonnan mukaan paska valuu yleensä alaspäin, mutta suurimmat perslävet tuppaavat nousemaan pinnalle nyky-yhteiskunnassamme. Mutta miksi nousisivat, eihän kukaan halua niitä kaikista huonoimpia mahdollisia johtajia valtaan?

Ei saa yleistää, joten ”ei kaikki korkeassa poliittisessa asemissa olevat ole psykopaatteja, sosiopaatteja tai narsisteja”. Ei kuitenkaan ole sattumaa, että tietyissä ammattikunnissa ja asemissa nämä edellä mainitut luonnehäiriöt ovat huomattavasti yliedustettuna. Toki on lukemattomia eri syitä siihen, miksi tietyt asemat houkuttelevat ”vääränlaisia” ihmisiä yleensä korkeille paikoille yhteiskunnassa, mutta peliteoria antaa varsin hyvän lähtökohdan tälle ilmiölle.

Nollasummapeli tarkoittaa tilannetta, missä yhden voitto on suoraan toiselta pois. Pokeri sopii tähän hyväksi esimerkiksi, eli yhteinen potti ei kasva lainkaan pelin edetessä vaan ainoastaan se kaikkien pöytään tuoma summa jaetaan uusiksi. Hierarkkisissa järjestelmissä se valta on aina jaettuna varsin epätasaisesti, eli mitä korkeammalla olet, sitä enemmän sinulla on valtaa alemmilla tasoilla olevien ylitse. Organisaatio yleensä pyrkii myös kasvattamaan valtaansa suhteessa muihin, mutta se kasvanut valta jaetaan edelleen sisäisesti samassa suhteessa. Mutta kuka nousee sielä sisäisessä kilpailussa ykköseksi?

Olisi tietysti hieno homma, jos johtajan olisi aina ”paras” tyyppi. Osaavin, karismaattisin, yhteistyökykyisin ja muita vastaavia ominaisuuksia omaava henkilö, joka sitten tekisi päätöksensä jos ei kaikkien, niin ainakin sen kyseisen organisaation parhaaksi. Kilpailussa ne ”hyvät tyypit” eivät vaan yleensä pärjää, koska empaattiset ja yhteistyökykyiset eivät ole yleensä valmiita ottamaan kunniaa itselleen ja kohoamaan muiden yläpuolelle. Toki näinkin voi käydä, mutta käytännössä sinne johtoon, niin eri tasojen kuin koko härdellin huipulle nousee varsin usein se suurin persereikä.

Kyynärpäätaktiikalla kun tuppaa pääsemään sinne huipulle paljon helpommin, kuin osoittamalla olevansa sen aseman arvoinen. Sopivaan ryhmään kuuluminen ja oikeiden verkostojen tuki auttavat myös paljon nostamaan yksilö muiden yli asemaansa, mutta tietyn asteinen röyhkeys on enemmän sääntö kuin poikkeus. Toki jos tarvitaan syntipukki tahi nukke/puhuva pää, silloin haetaan hieman toisenlaisia ominaisuuksia, mutta itsenäiseksi johtajaksi vaaditaan jotain muuta. Narsistit suorastaan loistavat tässä johtohommassa. Kaikki narsistit eivät ole psyko-/sosiopaatteja, mutta kaikki nämä paatit ovat narsisteja. Tietysti nämä ominaisuudet eivät ole niinkään mustavalkoisia eli olet tai et ole, vaan eri luonnehäiriöden asteet vaikuttavat asiaan. Liian vahvat ongelmat tuppaavat loistamaan niin selvästi, että kenelläkään ei ole epäilystä että tyypissä on jotain ”vikaa” ja täten hänen mahdollisuutensa saattavat huveta, tai ainakin rajoittuvat tehtäviin joissa se suurimman mulkeron asenne on etu, ei haitta.

Koska ihmisiä ei saa diagnosoida eikä heitä kutsua luonnehäiriöiseksi ilman lääkärin todistusta, en mene sanomaan että nykyiset poliittiset johtajat olisivat vähintäänkin narsisteja. He nyt vaan sattuvat omaamaan ja osoittamaan useita luonteenpiirteitä, jotka yleensä lasketaan tyypillisiksi luonnehäiriöisille. Itsensä esiin nostaminen, uhriutuminen, äkkipikaisuus, muiden syyttely ja vastuun siirto ovat varoitusmerkkejä ja samalla ominaisuuksia joita he pyrkivät piilottelemaan toisilta. Media osaa luoda henkilöstä lähes pyhimyksen jos niin halutaan, sanoi se lähipiiri sitten mitä tahansa.

Kun se sama sitten tapahtuu lähes kaikkialla maailmassa, ei pitäisi tulla kovinkaan suurena yllätyksenä, että asiat ovat viturallaan joka kolkassa. Samankaltaiset pyrkyrit etsivät valtaa ja huomatessaan mahdollisuutensa, he tuppaavat hakeutumaan näihin valta-asemiin. Vaikka taustalla olisi kuinka vahvaa idealismia, halutessaan valtaan muiden ylitse on varsin todennäköistä, että sielä taustalla on se pieni piru olkapäällä kuiskuttelemassa. Ja kun kyse on edelleen kilpailusta, voittajat nousevat pinnalle ja häviäjät jäävät joko nuolemaan näppejään tai tippuvat pois kisasta lähes kokonaan. Monen mukaan tämä on kuitenkin oikein ja oikeutettua.

Omalla tavallaan monarkiat ja vastaavat hallintomuodot olivat reilumpia - talonpojat eivät saaneet edes osallistua kilpailuun vaan ainoastaan se ennalta määritelty joukko oli mukana kisassa. Demokratiassa kansalle luodaan illuusio siitä, että myös sinulla ja sinun äänelläsi on jotain arvoa ja merkitystä. Demokratiassa ehkä olisikin, mutta tasavalloissa ei niinkään. Tasavallassa kun suosiokilpailulla päätetään kenellä on päätäntävalta ylitsesi ja kun olet tämän hyväksynyt antamalla äänesi valtiolle, asiassa ei pitäisi olla nokan koputtamista - itse annoit vapaaehtoisesti oikeutuksen muille valtaan ylitsesi. Ja se valtaan noussut voitti muut sinne pyrkineet yleensä aivan muilla ominaisuuksilla kuin osaaminen tai rehellisyys.

Tässä kaikessa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, eikä sitä yleensä edes kiistetä etteikö sinne huipulle nousisi lähinnä ne röyhkeimmät ja armottomimmat jantterit. Paitsi tietysti se oma ehdokas, joka on hyveellinen tai jos ei muuta niin ainakin vähiten huono vaihtoehto. Kun valitsee ruton ja koleran välillä ja aamupalaksi tarjoillaan vaihtoehtoisesti kissan- ja koiranpaskaa, ei tarvitse ihmetellä miksi suussa maistuu pahalta ja tuntuu kuin joku potkii päähän.

Kilpailu indoktrinoidaan jo pienestä pitäen ihmisiin ja media nostaa jalustalle ne voittajat, siinä kun häviäjiä ei muista kukaan. Niitä kortteja ei tähän peliin jaeta sattumalta kuin osittain ja jotkut saavat valita pelimerkkinsä jo ennen kuin kilpailu edes alkaa. Osa taas syntyy se kultalusikka jo valmiiksi suussa. Massat voisivat yhteistyöllä ratkaista asian, mutta kun voittajat kirjoittavat sääntöpohjaisen pelin säännöt, niillä heidän säännöillä pelaamalla on turha kuvitella voittavansa. Joku voi ottaa tämän kaiken vain katkeruutena kun sain heikot kortit tällä kierroksella, mutta lähinnä tämä sirkus saa minut surulliseksi kun katson miten hyviä ihmisiä vedetään kuivana kakkoseen ihan surutta näiden ”voittajien” toimesta. Mutta minkäs teet, propaganda jyllää ja koko maailma pyörii paskapuheella.